hs.fi - 2000006257225 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-08-19T18:33:15.592Z
👁️ 160 katselukertaa
🔓 Julkinen


Työnantaja ei voi velvoittaa terveydenhuoltoalalla työskentelevää ottamaan influenssarokotusta. Näin linjaa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin tuoreessa ratkaisussaan.

Sakslinin ratkaisu koskee Kuopiossa psykiatrian keskuksessa työskentelevää työntekijää ja hänen työnantajaansa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriä. Työntekijä oli saanut Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä kirjallisen varoituksen rokotussuojan ottamatta jättämisestä.

Sairaanhoitopiiri perusteli varoitusta niin, ettei työntekijä ollut ottanut tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa työnantajan kehotuksesta huolimatta. Työntekijällä ei myöskään ollut terveydellistä syytä olla ottamatta rokotusta. Sairaanhoitopiiri uhkasi työntekijää myös potkuilla, jos hän jatkossa syyllistyy vastaavaan toimintaan.

Sairaanhoitopiiri toimi Sakslinin ratkaisun mukaan väärin. Apulaisoikeusasiamies antoi sairaanhoitopiirille huomautuksen asiasta.

Sakslin toteaa ratkaisussaan, että tartuntatautilaissa rokotusten ottaminen on vapaaehtoista. Perustus- ja potilaslain mukaan työntekijällä on oikeus päättää rokotusten ottamisesta.

”Varoituksen antaminen tulee kysymykseen vain virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksien rikkomisen tai niiden laiminlyönnin seurauksena”, Sakslin kirjoittaa ratkaisussaan.

”Rokotuksesta kieltäytyminen ei merkitse virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen laiminlyöntiä tai velvollisuuksien rikkomista. Rokottamattomuus sinällään ei voi olla varoituksen antamisen peruste.”

Sakslin huomauttaa, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia, että työntekijöillä on olosuhteiden vaatima rokotussuoja. Tästä pitää huolehtia erityisesti sellaisten henkilöiden kanssa, jotka hoitavat lääketieteellisesti arvioituna tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita tai potilaita.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri sanoo peruvansa niin varoituksen saaneen työntekijän kuin muiden työntekijöiden kirjalliset varoitukset influenssarokotusten ottamisen laiminlyönnistä. Sairaanhoitopiiri ilmoitti myös, että se on jo aiemmin muuttanut rokotuskäytäntöä ja influenssarokotuksen ottaminen on työntekijöille vapaaehtoista.

Sakslin on saanut useita rokotuksiin liittyviä kanteluja. Tästä syystä hän esittää, että jatkossa kotihoidossa, kotisairaanhoidossa tai kotisairaalassa hoidettavia, tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiita asiakkaita saisi vain erityisestä syystä hoitaa henkilö, jolla on puutteellinen rokotussuoja.

Sakslin teki ehdotuksestaan lakiesityksen sosiaali- ja terveysministeriölle.