Salamarakastuminen.

Sillä sanalla 28-vuotias Nelli kuvailee tunnetta, joka hänet valtasi noin vuosi takaperin. Hän oli kohdannut työpaikalla miehen, joka vei jalat alta.

Siis siitäkin tosiasiasta huolimatta, että Nelli oli tahollaan vakaassa parisuhteessa. Yhteistä taivalta kumppanin kanssa oli takana yli kuusi vuotta. Pari oli hankkinut koiran, mennyt kihloihin ja suunnitellut perheen perustamista.

Mutta Nelli päätti luottaa huumaavaan tunteeseen. Jättää kihlattunsa ja syöksyä suoraa päätä uuteen suhteeseen. 

Nopeasti hän sai tuta, ettei olisi kannattanut.

Nelli ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi ja suojellakseen muita osapuolia.

Nellin eksä oli hänen ensirakkautensa. He olivat tutustuneet lukion käytävillä ja ihastuneet toisiinsa melkein ensitapaamisella.

Koska molemmat olivat ujoja, otti aikaa, kunnes he päätyivät yhteen. Se oli ensin nuorten kevyttä tapailua.

Oikean parisuhteen he aloittivat parikymppisinä. Vuosia he olivat hyvä tiimi, Nelli ajattelee. Arvot, harrastukset ja mielenkiinnon­kohteet kävivät yksiin. 

Toisaalta kumppani oli Nelliä hiljaisempi, arempi ja sisäänpäin kääntyneempi. Hän viihtyi sivussa, ja hänestä piti usein kaivaa asioita esiin. Täysin ongelmaton suhde ei ollut, Nelli myöntää.

Kun työpaikalle sitten saapui puhelias ja eloisa ekstrovertti, Nelli oli sulaa vahaa. Hän ei voinut lakata ajattelemasta miestä. Hän huomasi pohtivansa, että mies oli juuri sellainen kuin hän haluaisi lastensa isän olevan.

Pian Nellin oli myönnettävä puolisolleen totuus. Hän oli rakastunut toiseen ja halusi erota, koska ei halunnut pettää.

Puoliso olisi ollut valmis antamaan anteeksi, jos Nelli olisi katkaissut välinsä ihastukseen. 

”Tunne oli niin vahva, että oli pakko seurata sydäntä.”

Heti eron jälkeen Nelli alkoi seurustella työkaverin kanssa. Samaan aikaan syyllisyys toisen jättämisestä oli suurta. Nelli huomasi myös surevansa eksänsä menettämistä.

”Totta kai rakastin häntä edelleen. En olisi silti voinut jäädä suhteeseen, eikä se olisi ollut oikein eksääkään kohtaan.”

Kun vaihtaa suhdetta lennosta toiseen, entinen suhde ei noin vain pyyhkiydy jäljettömiin. Oli esimerkiksi yhteinen koira, jonka asioiden hoitaminen vaikutti tuoreeseen suhteeseen. Lopulta Nelli otti koiran kokonaan hoitaakseen.

Äkkiä hänelle valkeni sekin, ettei elo uuden ihmisen kanssa ollut silkkaa auvoa ja onnea. 

”Arki ei toiminut, vaikka miten yritti. Kuukauden tai kaksi kesti ruusuista aikaa, kunnes alkoi alamäki”, Nelli kertaa.

Sittemmin Nelli on tajunnut, että ihastui ennen kaikkea miehen työminään. Totuus on, ettei hän ollut nähnyt miestä töiden ulkopuolella ennen seurustelemisen aloittamista.

”Tehtiin virhe siinä, että muutettiin tosi äkkiä saman katon alle. Ei ehditty tutustua kunnolla siviilissä, mikä kaduttaa jälkikäteen. Vaikka kovasti toivoin, emme sopineet yhteen.”

Nelli teki kaikkensa, jotta suhde toimisi. Alle vuoden yhdessäolon jälkeen mies kuitenkin jätti hänet.

Yhtäkkiä Nelli löysi itsensä tilanteesta, jossa suri kahta pienen ajan sisällä tapahtunutta eroa yhtä aikaa.

Se tuntui absurdilta – ja hirveältä. Itsensä soimaamisesta ja ruoskimisesta ei meinannut tulla loppua, vaikka kaverit yrittivät toppuutella Nelliä. Jotkut olivat ehdottaneet, että Nelli jättäisi uuden, huonoksi paljastuneen suhteen taakseen ja anelisi eksää takaisin.

”En olisi voinut tehdä niin. Mielestäni olin vastuussa valinnasta, eikä minulla ollut oikeutta vaatia paluuta entiseen. Että hei sori, tämä ei toiminutkaan”, Nelli miettii.

Siitä huolimatta Nellin päässä risteili katumuksen ja syyllisyyden sekaisia ajatuksia. 

”On se edelleen shokki. Heitin hukkaan tosi isoja asioita, joiden eteen olin tehnyt paljon töitä. Oli rankkaa satuttaa ihmistä, joka oli ollut tukena vaikeissa asioissa.”

Onko tämä suhde se, jossa minun kuuluu olla loppuikäni? Voiko koskaan olla varma?

Niihin kysymyksiin ei ole tarjolla yksiselitteisiä vastauksia, sanoo psykologi ja voimavara­keskeinen pariterapeutti Katja Valjus.

Kun parisuhteen tila ja tulevaisuus alkaa mietityttää, on hyvä kääntää katse hetkeksi sisäänpäin. Siihen, mikä on elämässä itselle tärkeää ja vähemmän tärkeää, Valjus kuvailee.

”Arvonsa on syytä selkeyttää. Miettiä muun muassa sitä, milloin on ollut kaikkein tyytyväisimmillään. Tämä voi auttaa tajuamaan, mitkä asiat ovat omalla kohdalla merkityksellisimpiä.”

Voi miettiä, mitä erilaisia tarpeita minulla on ihmissuhteisiin liittyen. Harvemmin yksi ihminen vastaa kaikkiin näihin tarpeisiin, Valjus korostaa.

Mutta mitkä tarpeista ovat niitä, joiden toivoo täyttyvän nimenomaan parisuhteessa? Mitkä taas tulevat kohdatuksi muissa elämän ihmissuhteissa?

Samoilla linjoilla Valjuksen kanssa on psykologi ja tunnekeskeinen pari­psyko­terapeutti Eira Eklund-Mikola.

Monella on tapana osoittaa sormella kumppania eikä itseään, jos ongelmia ilmenee. Tällöin voi Eklund-Mikolan mukaan jäädä huomaamatta se, miten on omalta osaltaan esteenä tunneyhteydelle.

Hän neuvookin pohtimaan kriisitilanteessa sitä, miten katkaisee tai ylläpitää yhteen­kuuluvuutta suhteessaan. Millainen kumppani olen ollut toiselle? Miten käyttäytymiseni hankalaissa paikoissa vaikuttaa kumppaniin?

"Usein ihmisellä saattaa olla sisäistetty toive siitä, että kumppani tyydyttäisi tarpeet pyytämättä. Että tosirakkaudessa toisen täytyy lukea ajatuksia”, Eklund-Mikola sanoo.

Se on harhaluulo eikä osa turvallista ja hyvinvoivaa suhdetta, hän painottaa.

On hyvin inhimillistä, että jos tunneyhteys suhteessa on poikki ja joku katsoo ihanasti työpaikalla, sydämessä läikähtää. Se on merkki siitä, että on elossa, Eklund-Mikola sanoo.

"Rakastuminen on tunnetasolla erityinen vaihe. Vasta yhdessä eläminen näyttää, millainen suhteesta muodostuu”, Valjus täydentää.

Jos huomaa ihastuneensa toiseen, on oleellista kysyä, mistä tunne pohjimmiltaan kumpuaa. Pyrkiikö ihastumisella täyttämään nykyisen suhteen puutteita tai pettymyksiä?

”Kannustan miettimään, kaipaanko kumppaniani, juuri häntä, hänen katsettaan ja kosketustaan. Jos ikävää entiseen ei löydä, kannattaa pysähtyä tutkimaan tunteita. Tällöin voi ymmärtää, miksi tunnesuhde on kadonnut. Vaikka kivuliaiden tunteiden kohtaaminen on vaikeaa, se on paras tie hyvinvointiin ja antaa suuntaviivoja eteenpäin”, Eklud-Mikola sanoo. 

Ihastumisesta saattaa olla paikallaan puhua kumppanin kanssa. Samoin pariterapiasta voi olla valtavan iso apu, Eklund-Mikola toteaa.

Parhaimmillaan asioiden nostaminen esiin herättää hedelmällisen keskustelun suhteen nykytilasta, kummankin toiveista ja tarpeista. 

Joillakin keskusteluun nousevat pohdinnat eri suhdemuodoista. Kriisin hetkellä ihmiset voivat alkaa punnita sitä, onko suljettu monogaminen suhde ainoa ja paras vaihtoehto heille.

Toisinaan ihastumisen tunteen haluaa pitää sisällään, ja senkin Valjus ymmärtää.

Yksi vaihtoehto asioiden käsittelyyn on miettiä tulevaisuus­skenaarioita. Kysymys siitä, millaiselta elämä ehkä näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä, helpottaa monesti päätösten tekemistä.

”Toisaalta on hyvä miettiä sitäkin, millainen on päätöksentekijänä. Huomaako usein, että on jälkikäteen pettynyt vaikkapa impulsiivisuuteensa? Vai onko tyytyväinen ratkaisuihinsa?” Valjus kuvailee.

On ymmärrettävää, että eritoten kokemattomat ihmiset voivat kokea epävarmuutta suhteessa. Jos seurustelee ensirakkauden kanssa, epäilys siitä, onko tämä se oikea, on inhimillinen.

Silti haastateltavat uskaltavat haastaa väitettä siitä, että elämää jäisi automaattisesti kokematta, jos on yhden ja saman kanssa koko ikänsä.

”Ei elämä siitä jää vaillinaiseksi. Rakkaus on matka, joka kuljetaan toisen kanssa. Elämykset ja kokemukset vain syventyvät pitkässä suhteessa”, Eklund-Mikola kiteyttää.

Pitkään yhdessä olleet parit ovat tutkimusten valossa paremmin seksuaalisesti tyydyttyneitä. Turvallinen kiintymyssuhde voi yhtä lailla antaa raamit seikkailulle, riskien ottamiselle ja uusille kokeiluille.

Jos suhde on alkanut kovin nuorena, ei ole tyystin tavatonta, että on pompannut rakkauteen eriytymättä kunnolla lapsuuden perheestä. Eriytyminen, aikuiseksi itseksi kasvaminen, on mahdollista ilman eroakin, Eklund-Mikola muistuttaa.

Mitä Nelli kokee oppineensa tapahtuneesta? Paljonkin, hän vastaa.

Ensimmäiseksi hän nostaa esiin itsehillinnän merkityksen. Vaikka hän ihastuisi joskus uudelleen, hän toivoo voivansa pitää pään kylmänä ja järjen matkassa mukana. Hän uskoo, että työromanssit saavat jäädä hänen osaltaan historiaan.

”En myöskään hyppäisi uudestaan noin nopeasti suhteesta seuraavaan. Jos se joku tykkää sinusta todella, kyllähän se jaksaa odottaa.”

Toiseksi Nelli on tajunnut, että jokainen parisuhde kysyy taistelutahtoa ja työntekoa. Jos pitkässä suhteessa on ongelmia tai epäilyksiä tulevasta, eroamisen sijasta voisi kokeilla pariterapiaa. Kenties terapia olisi pelastanut suhteen myös eksään, hän ajattelee nyt.

Jotain Nelli on oppinut siitäkin, millaisen ihmisen kanssa hänen on hyvä olla. Vastaus on ytimekäs: rauhallisen introvertin. Aika lailla sellaisen kuin hänen entinen kihlattunsa.

”On aika ironista, että arvostan eksän piirteitä enemmän kuin silloin. Hänenlaisensa ihminen sopii minulle parhaiten.”