Valokuvausliike Nevalainen lopettaa toimintansa. Yritykselle ei ainakaan vielä ole etsinnöistä huolimatta löytynyt jatkajaa, joten viimeinen aukiolopäivä on näillä näkymin 31. joulukuuta. Yritys on kuitenkin edelleen myynnissä.

Yrittäjäsisarusten Tuija Rantalan ja Timo Nevalaisen mukaan perinteikkään liikkeen lopettamisen taustalla on vain yksi syy.

"Minä olen ollut eläkkeellä jo kahdeksan vuotta, ja Timokin jäi virallisesti eläkkeelle vuoden alussa. Haluamme nauttia siitä elämänvaiheesta, kun vielä pystymme. Jämsäläiset ovat käyttäneet palveluitamme tosi hyvin, siitä tämä ei ole kiinni. Asiakkaat ovat ihania", Rantala sanoo.

Valokuvausliikkeen tarina alkoi reilut 66 vuotta sitten, kun Rantalan ja Nevalaisen isä, Säynätsalon vaneritehtaalla työskennellyt Pauli Nevalainen sattui huomaamaan lehti-ilmoituksen Jämsänkoskella myynnissä olleesta valokuvausliikkeestä. Valokuvausta harrastanut Nevalainen innostui ajatuksesta, ja niin koko perhe muutti Koskelle isän uuden liikkeen perässä. Sen pyörittämiseen osallistui kiinteästi myös vaimo Aino Nevalainen.

Tuija Rantala teki hommia isänsä liikkeen pimiössä ensi kertaa jo 11-vuotiaana, ja ala vei heti mennessään. Vuonna 1986 hän perusti Jämsään oman sivuliikkeen. Sinne tuli aikanaan töihin myös kauppaopistosta valmistunut pikkuveli Timo Nevalainen, vietettyään sitä ennen jaksoittaisesti kaikkiaan neljä vuotta Lähi-Idässä rauhanturvatehtävissä. Sekin aika kului tosin pääosin kuvaajana.

”Kyllä tämä ala taitaa olla meillä verissä”, Nevalainen hymähtää.

Jämsänkosken liike loppui vuonna 1992, kun sekä Pauli että Aino Nevalainen jäivät yhtä aikaa eläkkeelle.

"Tämä on aina ollut perheyritys, kesätyöntekijätkin ovat olleet pääosin sukulaisia. Ei olisi ollut kannattavaa palkata Jämsänkoskelle ulkopuolista työntekijää, mutta emme sitä toisaalta halunneetkaan", Timo Nevalainen kertoo.

Jämsän liikkeen toiminta sen sijaan jatkui, aluksi tiloissa, jotka ovat tätä nykyä O.K. Auton käytössä. Nykyiselle paikalleen Keskuskadun varteen Valokuvausliike Nevalainen siirtyi vuonna 1998.

"Tämä paikka on ollut meille erinomainen", sisarukset arvioivat.

Pauli Nevalaisen valokuvausliike ei ollut aloittaessaan alan ainoa liike Jämsänkoskella, mutta ainoa kameroita ja muitakin valokuvaustarvikkeita myyvä liike se oli. Tuotteille riitti kysyntää, sillä 1950- ja 1960-luvun Jämsänkoskelta ei juuri liikuttu palvelujen perässä kuntarajojen ulkopuolelle.

"Jämsänkoski oli omavarainen kaupallisten ja muidenkin palveluiden suhteen. Jämsän ja Jämsänkosken rajalla oli suurin piirtein tulli, ja oli tosi iso harppaus lähteä Koskelta Seppolaan, saati kauemmas", Timo Nevalaisen kertoo.

Kamerakaupan ohella myös kuvaukset työllistivät Nevalaista. Kuvia otettiin studiollakin, mutta noihin aikoihin oli varsin tavallista, että kuvaaja meni ihmisten koteihin kuvaamaan yhtä lailla viisikymppiset kuin ristiäisetkin.

Alan ensimmäinen suurempi mullistus koettiin 1960-luvulla, kun kameroiden saatavuus alkoi parantua ja yhä useampi pystyi hankkimaan sellaisen omakseen.

"Voi sanoa, että yleisön valokuvaaminen räjähti. Isä kehitti kaikki hänelle tuodut filmit itse, ja varsinkin kesäisin niitä oli kuulemma aivan valtavasti", Nevalainen kertoo.

Kun värifilmi alkoi 1970-luvulla yleistyä, Pauli Nevalainen jätti kuvien kehittämisen silloiselle yhteistyökumppanille Eirille.

Seuraavia alan radikaalimpia muutoksia saatiinkin sitten odottaa aina 1990-luvun lopulle saakka.

"Digitalisaatiosta alettiin silloin puhua, mutta sanottiin, että kiirettä ei ole. Sitten yhtenä aamuna se vain oli täällä", Nevalainen muistelee.

"Minäkin kuvittelin pääseväni eläkkeelle ennen kuin pitäisi alkaa kuvata digille, mutta eipä se mennytkään niin", Rantala nauraa.

Sen jälkeen oikeastaan koko 2000-luku on ollut alalla yhtä myllerrystä, joka on jättänyt jälkensä myös valokuvausliikkeen toimintaan.

”Onhan tässä ollut välillä isojakin haasteita, mutta kauhean monta päivää ei ole alavalinta harmittanut”, Nevalainen sanoo.

Studiokuvaukset ovat edelleen yksi valokuvausliikkeen kolmesta ydintoiminnosta, mutta muutoksilta ei ole vältytty sielläkään.

Vielä 15 vuotta sitten käytännössä kaikki ylioppilaat ja ripille päässeet kävivät kuvassa valokuvaamossa, mutta nykyisin yhä useammin kuvaukset hoidetaan itse omalla kameralla tai kännykällä.

"Sellaista kyllä välillä tapahtuu, että syyskesästä varataan aika yo-kuvaukseen, että mummolle saadaan kuva", Nevalainen sanoo.

Hääkuvatkin ovat harvinaistuneet sitä mukaa, kun yhä useampi on alkanut palkkaamaan freelancer-kuvaajia kuvaamaan häät kokonaisuudessaan. Tätä nykyä studiokuvien yleisin kuvauskohde onkin 1–2-vuotias lapsi.

Sisarusten työnjaon mukaisesti studiokuvista vastaa Tuija Rantala, jolle lapset ovat mieluisia kuvattavia.

”Jos jotain muutosta vuosien varrelta hakee, niin ehkäpä lapset ovat nykyisin vähän aiempaa liikkuvaisempia. Aika nopea saa välillä olla, että heidät saa kuviin, vanhoilla systeemeillä se ei onnistuisi mitenkään”, Rantala kertoo.

Kuvaustilanteessa lapset saavat pörrätä vapaasti, ja aika usein sitä pörinää riittääkin. Rantala ikuistaa touhua tavallisesti lattianrajasta, yleensä lapsen vanhemman avustuksella.

”Sitä verhon takaa kuuluvaa lepertelyä on välillä hauska kuunnella”, Timo Nevalainen virnistää.

Olipa kuvattava lapsi tai aikuinen, yksi sääntö pätee: on tärkeää saada kuvattava unohtamaan, että hän on kuvattavana.

Tämä pätee myös passikuviin, jotka ovat olleet Timo Nevalaisen vastuulla.

"Yllättävän paljon aikuisetkin saattavat kuvaushetkeä jännittää, mutta todeta sitten jälkeenpäin, että ei se niin kamalaa ollutkaan", Nevalainen sanoo.

Passikuvista on muodostunut valokuvausliikkeelle yksi sen toiminnan kulmakivistä. Periaatteessa kuka tahansa voi ottaa passikuvan itsekin, mutta käytännössä kuvien vaatimukset ovat nykyisin niin tiukat, että parin vuoden takaisen tilaston mukaan 95 prosenttia yksityisten ihmisten ottamista passikuvista hylättiin.

”Kun me lopetamme, ei Jämsässä pääse enää passikuvaan ilman ajanvarausta, vain kävelemällä sisään liikkeeseen. Se on tietysti harmi kaikille”, Nevalainen toteaa.

Valokuvausliikkeen kolmas kulmakivi on tuotemyynti, viime vuosina erityisesti valokuvakehykset. Rantala ja Nevalainen korostavat, että vaikka liikkeen tuotteista myöhemmin järjestettävä loppuunmyynti todennäköisesti pienentääkin tuotevalikoimaa loppua kohti, säilyvät kaikki palvelut ennallaan viimeiseen ovensulkemiseen saakka.

”Eli täällä me vielä olemme. Nyt kannattaa tehdä ne kauan roikkuneet kuvatilaukset ja hoitaa muutkin kuva-asiat kuntoon”, Rantala sanoo.

Vuosien varrella sekä Nevalaiselle että Rantalalle on tapahtunut töissä valtavasti, mitä myöhemmin muistella. Kuten ne kerrat, kun hääkuvausta tehnyt Tuija Rantalakin on päässyt auttamaan morsianta hääpuvun viime hetken korjauksissa. Tai se kerta, kun hän hautajaisia kuvatessaan upposi polviaan myöten viereiseen, juuri kiinni luotuun hautaan.

"Sen jälkeisissä kuvissa oli aika iloisen näköisiä hautajaisvieraita. Vaikea siinä kai oli pokkaa pitää", Rantala muistelee hymyssä suin.

Vaikka kaikenlaista voi sattua, elää kuvaaja yleensä itsekin mukana kuvaamassaan tilaisuudessa. Niin pitääkin, sanovat sekä Rantala että Nevalainen.

"Kyllä siinä voi kuvaajallakin mennä herkästi roska silmään ihan vieraankin ihmisen hautajaisissa”, monet hautajaiset ikuistanut Nevalainen myöntää.

Nevalainen ja Rantala löivät liikkeensä lopetuspäivän lukkoon vasta pari kuukautta sitten, mutta päätös lopettamisesta juontaa paljon kauemmas. He eivät silti usko, että pitkä valmistautuminen tekee asiasta juurikaan helpompaa.

"Se on varmasti isompi muutos kuin voi etukäteen edes kuvitella ja riipaisee kovasti", Nevalainen miettii.

Hän ennakoi, että ei ehkä osaa jatkossakaan sanoa kovin herkästi ei, jos kutsu käy esimerkiksi hautajaisia kuvaamaan. Rantalakaan ei kamerastaan luovu.

”En pysty, enkä haluakaan jättää kameraa. Kun on katsellut maailmaa kameran linssin läpi näin pitkään, niin varmasti ainakin omaksi iloksi kuvaan jatkossakin”, Rantala sanoo.