Säästää vain hakata? Keskustelu metsistä on jakanut ihmiset kahteen leiriin. Toiset vaativat hakkuiden rajoittamista hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden nimissä. Toiset muistuttavat, että Suomi elää yhä metsästä eikä metsätalouden toimintaedellytyksiä saa rapauttaa.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Lauri Mehtätalon mielestä metsäkeskustelu on nyt surullisen polarisoitunutta. Hänen tilannekuvansa mukaan sijaa on sekä säästämiselle että hakkuille. Olennaista on, että ajoitetaan molemmat oikein.

”Ei hakata nyt, vaan hakataan myöhemmin. Jos kiertoaikoja pidennetään 10–20 vuodella, se lisää kasvua ja voi olla yhteiskunnan kannalta järkevää”, Mehtätalo sanoo.

Nykyään puut korjataan talteen Suomessa yleensä 60–100 vuoden ikäisinä, Etelä-Suomessa nuorempina kuin pohjoisessa. Puut olisivat vielä pitkään hyvässä kasvuiässä, vaikka ne ovat kiihkeimmän kasvuvaiheensa jo ohittaneet. Kymmenen tai parinkymmenen vuoden päästä puut olisivat myös järeämpiä.

Hakkuiden lykkääminen auttaisi pitämään metsien hiilinielun kunnossa. Suomen metsät ovat toimineet hiilinieluna, koska ne kasvavat vuosittain enemmän kuin niitä hakataan. Viime vuosina nielu on kuitenkin pienentynyt lisääntyneiden hakkuiden ja hidastuneen kasvun takia.

Nyt Suomi uhkaa jäädä niistä ilmastotavoitteista, joista Euroopan unionissa on sovittu. Luonnonvarakeskuksen tuoreiden laskelmien mukaan vajetta on 10–40 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

”Jos Euroopan unionin hiilinielutavoitteet halutaan saavuttaa, en näe muuta vaihtoehtoa kuin rajoittaa hakkuita”, sanoo myös Mehtätalo.

Rajat tulivat vastaan

Suomen metsät ovat olleet oikea kasvun ihme, mutta samaa on vaikea toistaa tulevaisuudessa.

Viimeksi kuluneiden 70 vuoden aikana metsien vuotuinen kasvu on noussut 50 miljoonasta kuutiometristä yli sataan miljoonaan. Hurja puuston lisäys on saatu aikaan tehokkaalla metsänhoidolla ja soita ojittamalla. Ojituksen seurauksena soiden kitukasvuiset puut alkoivat kasvaa nopeammin.

”Kun opiskelin metsätiedettä 90-luvulla, oltiin yllättyneitä siitä, että metsien kasvu nousi 78 kuutiometristä 85:een. Sitä pidettiin aivan järkyttävänä hyppynä. Sitten julkisessa keskustelussa turruttiin kuvitelmaan, että nousu jatkuu ikuisesti.”

Metsäntutkijat ovat kuitenkin tienneet, että kasvulla on rajansa. Mehtätalon mukaan se oli selvillä jo vuonna 1950. Tuolloin metsätieteilijä, akateemikko Yrjö Ilvessalo päätteli, että jos kaikissa talousmetsissä saavutettaisiin täystiheä, kasvupaikalle sopiva puusto, vuotuinen kasvu nousisi yli sadan miljoonan kuutiometrin. Nyt ennuste on käynyt toteen.

”Uudelleen ei voi samaa temppua tehdä talousmetsissä. Ne voidaan saada kasvamaan vain yhtä hyvin kuin ne kasvavat nyt.”

Puuston kasvun nostaminen metsänhoidon keinoilla pysyvästi yli 110 miljoonan kuution on Mehtätalon ja hänen työtovereidensa mukaan hyvin vaikeaa. Siksi lisäkasvusta ei voi odottaa apua hiilensidontaan.

Myöskään kasvukauden pidentyminen ilmaston lämmetessä ei luultavasti auta. Vaikka se lisää kasvua, lämpö houkuttelee myös metsien tuhohyönteisiä, kuten kuusia nakertavia kirjanpainajia.

”Ehkä turvallinen tapa arvioida lämpenemisen vaikutusta on, että hyödyt ja haitat kumoavat toisensa.”

Vanhassa metsässä kasvu hiipuu

Metsien hiilinielusta onkin parasta huolehtia hakkuita myöhentämällä. Mehtätalo on ehdottanut, että metsänomistajille annettaisiin verohelpotuksia, jos he lykkäisivät hakkuita ja antaisivat puidensa kasvaa järeämmiksi.

quote: Jos metsänomistajat suostuvat lykkäämään hakkuita, heille voisi antaa siitä hyvästä verohelpotuksia.

Valtaosa Suomen metsistä on yksityisessä omistuksessa, ja Mehtätalon mukaan omistajien kuuluu saada korvausta, kun malttavat siirtää metsiensä muuttamista rahaksi.

”Reilussa siirtymässä metsänomistaja voi myydä hakkaamattomuutta yhteiskunnalle, koska hän joutuu käytännössä antamaan vähän myöten taloudellisesta kannattavuudesta. Metsänomistajan pitäisi olla valmis tuottamaan mitä tahansa palvelua yhteiskunnalle, jos siitä maksetaan.”

Metsien konservointia suojelualueiksi Mehtätalo ei ehdota. Puiden kasvu hidastuu niiden vanhetessa, jolloin hiilinielukin tyrehtyy. Täysin rauhaan jätetyt metsät toki sitovat hiiltä vielä 200 vuoden iässä ja mahdollisesti myöhemminkin maaperään ja kuolleisiin puihin. Mutta niiden hiilensidonta on vuosi vuodelta vähäisempää.

Hiilinielun kannalta olisi parasta nostaa hakkuut talousmetsissä lykkäyksen jälkeen niin suuriksi, että ne vastaavat metsien kasvua. Jos hakkuut nimittäin pidetään kasvua pienempinä, metsät vanhenevat ja niiden kasvu taantuu.

Ennen pitkää loppuu sekä hiilinielu että metsätalous.

Sellun sijaan sahatavaraa

Ihmiset ovat lisänneet ilmakehän hiilidioksidin määrää kolmanneksella esiteollisesta ajasta. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tämä ylimäärä pitäisi pumpata pois.

Puut sitovat itseensä hiilidioksidia kasvaessaan, joten ne sopivat tällaiseen hiilipumpun tehtävään luonnostaan. Mehtätalon mukaan elävään kasvillisuuteen ei voi kuitenkaan sitoa hiiltä niin paljoa kuin ilmakehästä pitäisi poistaa.

Ratkaisu on hyödyntää puuta hiilivarastona vielä senkin jälkeen, kun se on kaadettu. Pitkäkestoisissa puutuotteissa hiilidioksidi pysyy poissa ilmakehästä jopa vuosikymmeniä. Nykyisin valtaosa Suomen talouspuusta päätyy kuitenkin sellukattilaan. Lopputuote paperi ei varastoi hiiltä kovinkaan kauan.

Puutuotteiden hiilivarastojen pitkäikäisyydestä kertoo niiden puoliintumisaika eli aika, jonka kuluessa tuoteryhmän hiilivarastosta puolet on palannut ilmakehään. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n laskelmissa tämä aika on sahatavaralla 35 vuotta, paperilla ja kartongilla vain kaksi.

Lisäksi sellunkeittoon käytetyn puun hiilestä jopa 30 prosenttia palaa taivaan tuuliin, kun keitosta syntyvä jäteliemi poltetaan energiaksi.

”Sellupohjaiset tuotteet ovat ainakin tähän asti olleet hiilinielun tai -varaston kannalta tosi huonoja”, Mehtätalo sanoo.

Tätä nykyä vain 17 prosenttia hakatusta puusta päätyy Suomessa sahatavaraksi ja runsaat viisi prosenttia pitkäaikaisiin puutuotteisiin. Mehtätalo arvioi, että sahatavaran osuus voitaisiin nostaa 25 prosenttiin hakkuukertymästä. Hänen mukaansa puutuotteille pitäisi laskea arvonlisän lisäksi hiilivarastovaikutus eli se, kuinka paljon ne siirtävät biomassaa pysyviin hiilivarastoihin.

”Tällaista ajattelua ei ole vielä paljon tehty.”

Myös Mehtätalon kannattama hakkuiden lykkääminen tukee siirtymää sellusta sahatavaraan ja pitkäaikaisiin puutuotteisiin. Järeistä tukeista saa enemmän ja parempaa raakapuuta tällaisille puutuotteille.

Varastoidaan hiili pylväisiin

Mehtätalo näkee vankalle puulle useita käyttökohteita. Yksi mahdollisuus on rakentaa järeistä männyistä pylväitä sähkönsiirtoon tarvittaville suurjännitelinjoille. Niitä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän, kun tuulivoima Suomessa ja maailmalla yleistyy.

”Meillä on runsaasti suoraa hyvää mäntyä, ja tuntuu tuhlaukselta keittää siitä sellua. Aina kun näen ulkona metallisia sähkö- ja valopylväitä tai liikennemerkin tolppia, ajattelen, että nuo pitäisi tehdä puusta. Siinä olisi silloin hiilivarasto.”

Nykyisin suurjännitejohtoja kannattelevat betoniperustuksilla seisovat teräspylväät. Juuri teräksen ja betonin valmistuksesta syntyy valtaisat hiilidioksidipäästöt. Puupylväiden ilmastohyödyt eivät siis rajoittuisi vain tehtävään hiilivarastona, vaan ne myös korvaisivat ilmastolle haitallisia materiaaleja.

”Ruotsalaiset ovat keksineet, miten voi tehdä hiilineutraalia terästä, ja se prosessi on aika hyvä vientituote. Jos me kehitämme hiilineutraalia tai hiilinegatiivista metsänhoitoa tai puun käyttöä, niin sekin olisi aika hyvä vientituote.”

quote: Neliskulmaiseksi sahatuista tukeista jää yli paljon hukkapuuta, usein jopa enemmän kuin puuta saadaan talteen.

Myös puurakennukset vievät Mehtätalon mielestä oikeaan suuntaan. Niiden ongelma on kuitenkin se, että raaka-aineena käytetään usein läpimitaltaan pieniä tukkeja, joista sahataan nelikulmaisia puuelementtejä. Pyöreässä puussa on mukana mahdollisimman suuri osa puuhun alun perin sitoutuneesta biomassasta. Kantikkaaksi ja tasapaksuksi sahatuista tukeista jää sen sijaan paljon hukkapuuta.

Esimerkiksi yhtä sahatavarakuutiometriä varten tarvitaan raakapuuta 2–2,5 kuutiometriä. Toisin sanoen yhtä paljon tai jopa enemmän puuta menee hukkaan kuin mitä saadaan talteen. Toisin on pylväällä ja rakennuksiin käytettävällä pelkkahirrellä, joka saadaan kahdelta sivulta sahatusta tukista. Yhden pylväs- ja hirsikuution valmistukseen tarvitaan raakapuuta vain 1,25 kuutiometriä.

Kaikkien hiilivarastojen ei edes tarvitse olla rakennelmia. Mehtätalo ja Itä-Suomen yliopiston metsäbiometrian dosentti Juha Lappi ovat kirjoituksessaan esittäneet ajatuksen, että raakapuuta voisi myös upottaa meriin, soihin ja autiomaan hiekkaan, mistä niiden hiili ei karkaa takaisin ilmakehään.

”Tämä on äärimmäinen keino, joka oli tarkoitettu hieman provosoivaksi heitoksi. Kirjoituksen pääviesti oli, että pitäisi miettiä nykyistä ilmastotehokkaampia tapoja käyttää puita.”

Kotipihalle nousee hirsirakennus

Mehtätalo on kokeillut ideoitaan omassa metsässään. Maatilalla kasvaneena hän on tottunut tekemään käsillään yhtä ja toista. Viime talven hän vietti vapaa-aikansa metsäpalstallaan laulattamalla moottorisahaa.

Joulusta pääsiäiseen hän kävi amatöörimetsurina viikonloppuisin kaatamassa metsästään isoja mäntyjä ja koivuja. Päämäärä oli harjoittaa mahdollisimman ilmastoystävällistä metsätaloutta, mikä tarkoitti sitä, että kaadettu puu hyödynnettäisiin maksimaalisesti pitkäkestoiseksi hiilivarastoksi.

Suurin osa puista meni pylväiksi. Mehtätalo teki mäntyjen latvaosista myös hirsiä, joista hän paraikaa rakentaa kotipihalleen varasto- ja autokatosta. Lisäksi hän sahautti tukeista tavallisia ja tuppeensahattuja lankkuja. Pyöreitä riukupuitakin hän säästi rakennustarpeiksi, samoin lautojen sahaamisesta jääneet ylijäämät.

”Yritin saada talteen kaiken, mitä voi.”

Nopeasti ilmakehään kulkeutuvaa hukkapuuta jäi käsiin paljon vähemmän kuin tavanomaisissa hakkuissa. Matemaattisen mallintamisen tutkijana Mehtätalo osoitti myös laskelmin, kuinka paljon hän onnistui siirtämään puuta pitkäkestoiseen käyttöön. 

Kaikkiaan hän kaatoi 300–400 puuta, jotka vastaavat noin 180:tä kuutiometriä. Siitä lähes 70 prosenttia meni pitkäaikaisiin puutuotteisiin, kun tavanomaisissa sahatavaraa varten tehdyissä hakkuissa pitkäaikaisia puutuotteita saataisiin vain 40 prosenttia hakkuukertymästä.

”Olen saanut 50 kuutiota eli noin 38 hiilidioksiditonnia enemmän talteen kuin tavanomaisissa hakkuissa”, Mehtätalo sanoo. Hänen männyistä ja koivuista koostuneessa leimikossa puukuutio vastaa suunnilleen 750 kiloa hiilidioksidia.

Ekokäytävä suojelee luontoa

Varsinaisessa työssään Luonnonvarakeskuksen Joensuun-yksikössä Mehtätalo katsoo metsiä ja puita matemaattisten mallinnusten läpi. Tämä lintuperspektiivi korostuu hänen kaavailemassaan hankkeessa, jonka tarkoitus on myös sovittaa yhteen metsätaloutta ja luonnonsuojelua.

Mehtätalon ajatuksena olisi luoda vaihtuvia ekologisia käytäviä, jotka yhdistävät suojelualueita tai eläinten elinympäristöjä. 

quote: Luontoa voi varjella, vaikka metsiä ei poistaisi talouskäytöstä pysyvästi. Suojelua vaativat alueet voisivat muuttua ajassa.

Ekologinen käytävä varmistaa, että esimerkiksi kanalinnut tai muut eläimet pystyvät liikkumaan riittävän vanhan metsän kautta eri elinalueiden välillä. Näiden metsäkäytävien ei kuitenkaan tarvitsisi olla pysyvästi suojeltuja, koska silloin menetettäisiin kokonaan mahdollisuus hyödyntää metsää taloudellisesti.

”Käytävät voisivat muuttua ajassa. Eli viivästytetään hakkuita metsissä, jotka ovat kriittisessä paikassa käytävän kannalta. Näitä metsiä voitaisiin hakata vasta sitten, kun on jonnekin muualle syntynyt riittävän varttunut metsä”, Mehtätalo selittää.

Metsänomistajat voisivat liittyä tällaiseen ekologisten käytävien verkostoon vapaaehtoisesti. Heille myös hyvitettäisiin se, että he viivästyttäisivät hakkuita omilta metsäkaistaleiltaan. Tämän ekologisen palvelun voisivat valtio tai kansalaiset ostaa metsänomistajalta.

”Jos sinulla on metsää ja viivästytät hakkuuta vaikka 20 tai 30 vuotta, niin ei se välttämättä hirveän iso taloudellinen tappio ole”, Mehtätalo huomauttaa.

Tutkimusprofessori on jälleen keksinyt idean, jonka voisi hyväksyä niin metsänomistaja kuin ympäristön suojelija. Ne voivat aivan hyvin olla sama henkilö. Sellainenhan Mehtätalo on itsekin.

Julkaistu Tiede-lehdessä 13/2023.

KUKA?

Lauri Mehtätalo

– Syntynyt 1975.

– Metsäsuunnittelun tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksessa, sitä ennen tilastotieteen professori ja metsäsuunnittelun yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa.

– Perheessä vaimo ja neljä lasta. Rakentaa varasto- ja autokatosta oman metsän hirsistä.

– Paistaa ruisleipiä isossa leivinuunissaan; voitti syyskuussa limpullaan kultaa Liperin leipäpäivän kisassa.

– Harrastaa mieskuorolaulua ja ajokoirametsästystä. Selostanut junioripesäpallo-otteluita Youtubessa ja pitänyt koululaisten legorobottikerhoa.

KUVATEKSTIT:

Mehtätalo rakentaa kotipihalleen hirsistä varastoa oman metsäpalstansa puista.

Puuta kannattaisi käyttää hiilivarastona vielä kaatamisenkin jälkeen.

Mehtätalo säilöö kaatamansa puut pitkäkestoiseen hiilivarastoon.