hs.fi - 2000008746855 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2023-09-21T17:55:49.035Z
- 👁️ 144 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
”Olin kaatua suorilta jaloilta, kun kuulin siitä.”
”Kun sä sanoit, että istupa alas, mä tiesin heti.”
”Sitä olin pelännyt ja kun soitto tuli, anelin vain, että älä sano.”
Näin sanovat lähes 2,5 miljoonaa levyä myyneen Children of Bodom -yhtyeen kosketinsoittaja Janne Wirman, basisti Henkka ”Blacksmith” Seppälä ja rumpali Jaska Raatikainen.
He muistelevat ystävänsä, bändikaverinsa ja lopulta myös ajoittaisen kiistakumppaninsa Alexi Laihon (1979–2020) joulukuussa 2020 tapahtunutta kuolemaa.
Yhteishaastattelu aiheesta on ensimmäinen, ja syy on selvä.
”Vain Alexi antoi haastatteluja bändin hajoamisesta, ja versiot poikkesivat totuudesta.”
Kuoleman jälkeen oli pitkä suruaika. Vasta nyt he kertovat oman versionsa.
”Faneilla on oikeus saada tietää, mitä todella tapahtui.”
Kolmikko ei halunnut jättää kiertue-elämää perhesyistä, kuten Laiho sanoi Helsingin Sanomille marraskuussa 2019.
”Se tuntui pahalta myös puolisoidemme puolesta. He ovat aina tukeneet kansainvälistä uraa.”
Pohjimmainen syy oli Laihon päihdeongelma, johon tämä kuoli vuosi yhtyeen hajoamisen jälkeen. Kuolinsyytodistuksessa mainittiin maksan rasvarappeutuminen ja haiman sidekudostuminen. Elimistöstä löytyi myös opioideja.
”Addiktio on sairaus, ja hän toimi osakeyhtiössämme tavalla, mikä vei luottamuksemme. Mutta monia asioita hän pyysi anteeksi, ja meillä oli yhteistyötä myös bändin hajoamisen jälkeen”, he kertovat.
Monet asiat Laiho ja muut jäsenet ovat kertoneet samoin: musiikin teoriaankin perehtynyt ydinnelikko löysi toisensa jo teineinä, ja ensilevyn jälkeen vain kakkoskitaristi vaihtui ajoittain: ensin kakkoskitaristina toimi Alexander Kuoppala, sitten Roope Latvala ja lopulta Daniel Freyberg.
Laiho oli supervirtuoosi ja kansainvälisten kitaralehtien kansikuvapoika. Levyt nousivat top 10 -listalle Suomesta Saksaan ja Japaniin ja Blooddrunk-albumi Yhdysvalloissa sijalle 22. Se oli saavutus epäkaupallisena pidetylle extreme metal -tyylille.
Laiho sai säveltäjänä ja sanoittajana hyvät tekijänoikeustulot, mutta vuonna 2003 perustetussa osakeyhtiössä kaikki muu keikkapalkkioista oheistuotemyyntiin jaettiin tasan. Yhtiö maksoi kaikille jäsenille parhaimmillaan 8 000 euron kuukausipalkkoja ja osingoista jopa kymppitonneja lisää.
”Alexi oli bändijätkä”, Raatikainen kuvailee. Tärkeistä kiertueista tai managerivaihdoksista tehtiin enemmistöpäätökset.
”Alexi oli maailman lahjakkain muusikko ja tosi hauska jätkä, joka sairastui niin pahoihin riippuvuuksiin ettei päässyt niistä yli”, Wirman kuvailee.
”Ilman jääräpäisyyttä hän ei olisi päässyt musiikillisesti siihen, mihin pääsi. Ja jääräpäisyyteen elintavoissaan hän kuoli”, Seppälä sanoo.
Päihdeongelmista Laiho puhui HS:lle vielä vuonna 2008 hieman rehvakkaasti. Vähän tämän jälkeen oli suuria päihdeongelmia Slipknot-kiertueen lämmittelijänä, mutta myös hyviä iltoja. 2010-luvun alussa Laiho päätteli itse mokailleensa liikaa ja kertoi lopettavansa dokaamisen kiertueilla. Se onnistui vuosia.
Vuonna 2012 hän totesi vakavien terveysongelmien johdosta, että muukin päihteidenkäyttö oli haitaksi. Hän kertoi julkisuudessa ylpeänä elämäntapojen kohentumisesta.
”Hän oli tosi hyväntuulinen ja onnellinen selvin päin”, Wirman muistelee.
”Allu oli hauska ja rento ja tykkäsi katsoa komedioita. Käkätteli Seinfeldiä bussin perällä”, Raatikainen lisää.
Jäsenten versiot yhtyeen historiasta menivät ristiin ensimmäistä kertaa vuonna 2015, kun kakkoskitaristi Roope Latvala sai potkut. Kolmikko myötäilee Laihon näkemystä.
”Alexi turhautui, kun Roope ei käynyt työtehtävissä eli treeneissä I Worship Chaos -levyn alla, ja toimimme lain mukaan: tuli suullisia varoituksia, lakiteknisiä varoituksia ja lopulta potkut.”
Latvala itse korosti potkujen yllätyksellisyyttä Helsingin Sanomille ja Yleisradiolle.
Samana vuonna 2015 Laiho oli luovuutensa huipulla ja teki Helsingin juhlaviikoille kunnianhimoisen 100guitarsfromHEL-sävellyksen sadalle kitaristille ja yhtyeelle.
”Voikin kysyä, miksi uusi syöksykierre alkoi vuonna 2016”, Wirman huokaa.
Vuonna 2017 Laiho valitteli ehtyneitä tuloja.
”Mä oon kelannu ottaa itteni ulos koko firmasta ku mä en oikein pysty elämään näiden palkkajärjestelyiden kans”, Laiho kirjoitti sähköpostissa muulle yhtyeelle 4. joulukuuta 2017.
Kuukausipalkka saattoi kerran pari vuodessa jäädä maksamatta kaikille bändin jäsenille, kun oltiin lähdössä kiertueelle ja kulut olivat suuret. ”Puuttuvat maksettiin, kun kiertueen tulot oli saatu”, Wirman kertoo.
Laiho ehdotti, että muut jäsenet ostavat hänen osuutensa yrityksestä. Hän saisi keikkapalkkionsa suoraan kiertuejärjestäjiltä ja maksaisi edelleen osuutensa kuluista. Tämä aiheutti ärtymystä, sillä järjestely olisi ollut monimutkainen.
Kolmikko näyttää dokumentteja ja sadoittain sähköposteja asian selvittämiseksi.
Yhtiö näyttää tuottaneen vuosina 2016 ja 2017 yhä keskimäärin puoli miljoonaa euroa vuodessa vaikka takana oli finanssikriisi ja suoratoisto vähensi levymyyntiä. Jäsenten kuukausipalkkaa oli sen vuoksi pienennetty 5 000 euroon ja sitten 4 500 euroon kuukaudessa.
Toisaalta vuonna 2016 maksettiin muutaman kuukausipalkan verran ylimääräistä, koska tilinpäätös oli hyvä.
Laiholle tämä ei riittänyt. Hän lähetti eroviestin 5. kesäkuuta 2018.
”i have no choice but quit the fuckin band. U can post this to everyone”, Laiho kirjoitti ja lisäsi olevansa ”vararikossa”.
Se taisi olla liioittelua, sillä hän sai yhä yhtiön palkan ja osinkojen lisäksi huomattavia tekijänoikeustuloja. Mutta muut jäsenet pelästyivät. Heillä oli asuntolainoja ja yhtiöllä oli laillisia sitoumuksia, kuten lähes valmiin albumin toimittaminen levy-yhtiölle ennakoiden kuittaamiseksi.
”Joskus ihmiset vain lopettavat ja minä voin mennä vankilaan, jos vaaditaan, kunhan muut bändin jäsenet eivät kärsi”, Laiho kirjoitti sähköpostiviestissä.
Alkoi epävarmuus. Australian-kodissa ollessaan Laiho oli lopettamassa. Suomessa hän halusi nähdä bändikavereita ja jatkaa.
”Minulle tuli lopulta sydämentykytyksiä, jos näin, että Alexilta tulee viesti”, Seppälä muistaa.
Lopulta 7. heinäkuuta 2018 Laiho lähetti helpottavan viestin. Hän ei jätä mitään kesken, ei sovittua levytystä eikä kiertueita.
”Voin olla joskus sietämätön, impulsiivinen vittupää ja räjähdän helposti kun kaikki menee paskasti jos olen henkisesti nääntynyt”, hän myönsi sähköpostissa muille jäsenille ja managerille.
Samalla hän totesi rehdisti, että mikään ei oikeuta toisten syyttelyä musiikkibisneksen heikentyneistä näkymistä.
Hexed-levy ilmestyi maaliskuussa 2019, ja Petri Silaksen toimittama Laihon omaelämäkerta samana keväänä tämän 40-vuotispäiväksi.
Kirjassa Laiho puhuu fiksusti lähes kaikesta: musiikista, yhtyekavereista ja päihdemokista.
”Emme uskaltaneet lukea kirjaa, koska Alexin muisti oli jo mitä oli. Mutta kuulemamme mukaan se on hyvin koottu”, kolmikko kertoo.
Nääntymys paheni. HS mainitsi 40-vuotishaastattelussa, että Laiho vaikutti ”hyvin pienikokoiselta”. ”Pää ei oikein skulaa tällä hetkellä”, tähti valitti.
Kevään kiertueelle Yhdysvaltoihin Laiho matkusti vaarallisen alipainoisena. Keikat jäivät sovittua lyhyemmiksi.
New Yorkissa manageri Steve Davis otti bisnestapaamisessa esiin päihdeongelman. Laiho kieltäytyi kuntoutuksesta mutta suostui käymään lääkärissä. Löytyi diabetes, ja sen lääkitys kohensi vaarallisen huonoksi romahtanutta kuntoa.
Laiho kertoi valmiudestaan tehdä vielä yksi yhteinen levy ja lähetti ok-viestin ehdotukseen, jonka mukaan yhtye ajettaisiin hallitusti alas parin vuoden jäähyväiskiertueiden myötä.
Aihetta koskevaan palaveriin hän ei silti saapunut. Seurasi tukku väärinkäsityksiä ja ”fuck off” -viestejä, mutta niistäkin selvittiin.
Sitten koitti elokuu 2019.
Patentti- ja rekisterivirastoon ilmaantui keskikesällä Laihon asiainhoitajan hakemus Children of Bodom -nimen rekisteröinnistä Laihon nimiin.
Bodom-jäsenten yhteisyrityksen lakimies huomasi tämän elokuussa. Vaikka Alexi olikin biisintekijä ja keulakuva, tämä tuntui yhteisen yrityksen hallussa olevan nimen ja brändin varastamisyritykseltä.
Laiholle lähetettiin lakitekninen viesti luottamuksen menettämisestä ja vaadittiin, että hän siirtää hakemuksen Children of Bodom -nimen oikeuksista bändin ydinnelikon – siis myös Laihon – yhteiselle yritykselle viikon sisällä. Muuten työsuhde yritykseen purettaisiin ja hänet erotettaisiin Children of Bodom -yhtyeestä.
Laiho raivostui sanamuodoista, mutta ymmärsi asian ytimen: yhteinen nimi kuului yhteiselle yritykselle.
”Sen voi perua en nyt tajunnu vaan et tää oli jotenki niin vakavaa”, hän viestitti neljäs syyskuuta.
Kymmenen albumia ja 22 yhteistä vuotta oli kuitenkin vakava asia muille jäsenille.
”Oli tod[ella] ajattelematonta multa hoitaa toi tolleen vaikka en mitään pahaa tarkottanukkaan”, Laiho viestitti sovittelevasti.
Bändikin sovitteli: erottamisuhkaus oli ollut vain lakitekninen veto paniikkitilanteessa.
Seuraava kiertue lähestyi.
Venäjän-kiertueella lokakuussa 2019 Laiho ”kiskoi viinaa ihan kuin vuonna 2008”, kolmikko muistelee.
Kiertuehenkilökunta kyseli, eikö pitäisi vain keskeyttää ja lähteä kotiin, kun keikat olivat kelvottomia.
Manageri Steve Davis lähetti kiertueen puolivälissä taas sähköpostia aiheesta. ”Siis nyt olen paholainen kun käytän kodeiinia ja valiumia”, Laiho ihmetteli. Hän luetteli kaikki päihteet ja lääkkeet, joita muisteli muiden käyttäneen.
”Sain Alexin kiinni ja sanoin, että ethän sä nyt yleensä ryyppää aamusta iltaan ennen keikkaa, ja nyt sä et edes lämmittele kitaran kanssa ennen lavalle nousemista, vaikka sä olet aina tehnyt niin”, Raatikainen muistelee.
Laiho sanoi perheenjäsenensä sairastuneen ja juovansa suruun.
”Ymmärrän, mutta tämä ei auta siihen, että sä tuhoat nää keikat. Mee nukkumaan, nähdään aamulla”, Raatikainen sanoi.
Laiho lähetti kuitenkin pitkin yötä managerille ja jäsenille julmia känniviestejä. Yhdessä niistä hän julisti, että Henkka ja Janne saavat välittömästi Pietarin-konsertin jälkeen potkut, eikä hän halua enää koskaan tehdä heidän kanssaan mitään.
”Sairaushan niissä puhuu, ei Alexi”, Wirman päättelee.
Seuraavana päivänä Laiho pyysikin anteeksi ja pani korkin kiinni viimeisten Venäjän-keikkojen ajaksi.
”Kaksi päivää kädet vapisivat, mutta Moskovan ja Pietarin keikat menivät aika hyvin.”
Laiho kysyi ennen Pietarin-keikkaa julistaako hän sen jäähyväiskeikaksi. ”Älä nyt vielä”, oli vastaus, ja Laiho myönteli.
Palatessaan Helsinkiin he kertoivat kiertuejärjestäjälle, että yhtye on hajonnut. Laiho katui: näin hän ei halunnut yhteistä tarinaa päättää.
Entä sovitut Suomen-keikat joulukuussa, kiertuejärjestäjä kysyi. Millä ehdoilla muut soittaisivat ne Laihon kanssa?
Silloin päätettiin täyttää Laihon vanha toive ja ostaa hänet ulos yrityksestä. Nyt hän saisi kiertuepalkkiot suoraan keikkamyyjältä tililleen.
”Samalla me kolme saimme vapauden jatkaa yrityksemme toimintaa kuten parhaaksi näemme”, Wirman kertoo.
Laiho tietysti omisti yhä musiikkinsa oikeudet, sai tekijänoikeuskorvaukset järjestöjen kautta sekä levymyyntikorvaukset kuten ennenkin. Se mitä hän myi, oli osuus yrityksestä, joka omistaa yhtyeen nimen ja oikeudet oheistuotekauppaan.
Laadittiin tiedote, jossa kerrottiin yhtyeen lopettavan Suomen-keikkojen jälkeen. Laiho saapui viimeiselle kiertueelle palkkatyöläisenä ja selvin päin. Hän soitti ja huutolauloi keikat kuten vain Alexi Laiho osasi.
Se oli parempi loppu kuin mitä kukaan bändistä olisi enää uskaltanut toivoa.
Laiho halusi jatkaa musisointia, ja muu yhtye sanoo nyt, että hän olisi voinut käyttää Children of Bodom -nimeä – kunhan Laihon lakimies ja heidän lakimiehensä olisivat neuvotelleet sopimuksen.
Pyyntöä ei kuulunut.
”Fiksusti hän kysyi, onko Bodom After Midnight -nimi hänen uudelle bändilleen ok, ja sovimme, että tietysti on”, Wirman kertoo.
Alkuvuodesta 2020 vaihdettiin joitakin ystävällisiä viestejä, ja pandemian iskettyä ideoitiin Children of Bodom -kasvomaskit, joiden kanssa Laiho poseerasi.
”Uuden kauppamme avauksen kynnyksellä Alexia pyydettiin mukaan moniin tuotteisiin samalla neljäsosan osuudella kuin ennenkin. Hän olikin mukana monessa aina elämän loppuun saakka”, Seppälä kertoo.
Entä miltä kuulosti Bodom After Midnightin kolmen biisin ep loppuvuonna 2020?
”Hän oli nero, ja tiesin, että jos häneltä tulee musiikkia, se on hyvää. Se koski myös Bodom After Midnightia”, Seppälä sanoo.
Kaiken jälkeen kolmikko korostaa, että oli kunnia soittaa Laihon kanssa vuosikymmeniä. Pääosa muistoista on hyviä. Ystävyys oli veljeyttä.
Siksi yhtyeen loppuun liittyvät asiat ovat raskaita käsitellä. Terapiaankin on turvauduttu.
Nykyisin Seppälä on valtiotieteiden maisteri, joka on palannut opetustehtävistä musiikin pariin Moon Shot -yhtyeessä. Siinä soittaa muitakin menestyneitä muusikoita Disco Ensemblesta ja Lapkosta. Edessä on ensimmäinen Euroopan-kiertue.
Jaska Raatikainen soittaa Mercury Circlessä, ja yhtye työstää toista levyään. Janne Wirman toteuttaa lapsuutensa toista unelmaa ja opiskelee Aalto-yliopistossa arkkitehdiksi.
”Yhteinen yrityskin työllistää”, Wirman sanoo.
”Varastossa on kiertuelavasteita, soittimia, kotivideoita ja paljon muuta, joita olisi kiva työstää esille fanien iloksi. Haaveissa olisi Children of Bodom -museon ja baarin yhdistelmä.”
Juuri nyt he kokoavat lokakuussa 2022 Espoon Kulttuurikeskuksessa pidettävää valokuvanäyttelyä yhtyeen 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Se tehdään yhteistyössä Laihon kuolinpesän kanssa.
”Children of Bodomin jäsenillä ja heidän yrityksellään on perheemme täysi tuki, ja olemme tietoisia myös nyt julkaistavasta haastattelusta”, vahvistaa kuolinpesää edustava Alexi Laihon sisar Anna Laiho.
”On tuonut lohtua, kun olemme voineet suunnitella pieniä yhteisiä työprojekteja veljeni muistoa kunnioittaen.”
Anna Laiho kertoo myös veljensä viimeisistä pelastusyrityksistä. Syksyllä 2020 hän, Alexin australialainen elämänkumppani Kelli Wright-Laiho ja muutama läheinen ystävä yrittivät jälleen järjestää ammattiapua. Veli ei suostunut.
”Pohjimmiltaan hän oli lämmin ja huolehtivainen ihminen, aina valmis auttamaan. Mutta hänellä oli omat demoninsa, joita vastaan hän halusi taistella yksin.”
”Hän halusi tehdä itse omat päätöksensä ja valintansa. Niin hyvässä kuin pahassa.”
Lue lisää: The secret of the Children of Bodom: Janne, Henkka and Jaska reveal what really happened
Lue lisää: Muistokirjoitus: Äärimetallin virtuoosimaisen uudistajan Alexi Laihon musiikillinen elämäntyö on mittava, mutta se jäi pahasti kesken
Lue lisää: Alexi Laiho valitsi sata kitaristia Helsingin juhlaviikkojen projektiinsa, ja nyt joukko teki liikuttavan videon kitaristin muistolle – tällainen se on
Lue lisää: Leski paljasti kitaristi Alexi Laihon kuolinsyyn – maksa ja haima pettivät