hs.fi - 2000009241198 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-02-03T00:35:40.950Z
👁️ 86 katselukertaa
🔓 Julkinen


Naantalissa sijaitsevan Nesteen Ripikadun huoltoaseman kauppias Matti Tikkanen sadatteli julkisesti viime viikon keskiviikkona. Vihastumisen syynä oli nuorten huono käyttäytyminen ja päihtymys asemalla.

”Nyt jumalauta!” -päivitys Facebookin Naantalilaiset-ryhmässä jatkoteksteineen tuntuu tehonneen, eikä Tikkasen enää tee mieli kirota.

”Suurin syy hermostumiseeni oli se, että omaa henkilökuntaa kohtaan käyttäydytään huonosti. Meillä tilanne on rauhoittunut, mutta sehän ei tarkoita sitä, että nuorten päihteidenkäyttöongelma olisi poistunut”, Tikkanen pohti torstaina.

Tikkanen kertoo, että kuluneen syksyn aikana häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt, ja viime viikolla tilanne kulminoitui siten, että on käyttäydytty uhkaavasti henkilökuntaa kohtaan, poistumispyyntöä ei aina ole toteltu ja paikkoja on sotkettu.

”Täällä ollaan oltu päihtyneenä ja on ollut epäilyksiä pilven polttamisesta. Joku nuorista on maannut vessan lattialla hyvin sekavana, ja vessassa haisi selvästi kannabis. Nuorista pieni osa on ollut sekavana, ja nuorten mukana on ollut muutama eri nuori aikuinen, myös sekavana”, kauppias kertoo.

Viime viikolla Tikkanen itse oli koronasairaana ja poissa työpaikalta. Töihin hän palasi tiistaina.

Facebook-päivityksellään Tikkanen kertoo tavoittaneensa suuren määrän vanhempia.

”Yhteydenottoa tuli koulujen sosiaalityöntekijöiltä ja ollaan keskusteltu ankkuripoliisin kanssa. Kotona on ilmeisesti monissa perheissä keskusteltu tästä paljon, koska sen jälkeen meillä ei ole täällä käynyt lainkaan näitä nuoria.” 

Tikkanen otti asemalle käyttöön säännön, että 18-vuotiailla ei ole pääsyä asemalle iltaisin kello 17 jälkeen. Sääntö on voimassa toistaiseksi.

”Joskus meillä on ollut samanlainen ilta-K18, varmaan 8–9 vuotta sitten. Silloin en tehnyt siitä mitään isompaa juttua. Tosiaan toivon että nuoret saavat käydä meillä ja kävisivät jatkossakin, mutta täytyy ehdottomasti osata käyttäytyä”, Tikkanen sanoo.

Tikkasen mukaan huumejutut täytyy saada pois, mutta se ei riitä.

”Nuorten pitäisi osata kunnioittaa ja totella tätä työtään tekevää työntekijää. On hän sitten täällä huoltoasemalla, S-marketissa, vartijana kauppakeskuksessa tai koulussa opettajana. Tämä ihminen tekee vain työtään.”