Danten Jumalaisessa näytelmässä   roomalaista eepikkoa Vergiliusta puhutellaan ilmauksella "lähde, josta jokena vierii sanantaito kirkas". Runoilija Petrarcalle Vergilius oli Ciceron ohella "latinan päämestari toinen".




Danten ja Petrarcan kuuluttamaa latinan ja yleensä sanan taitoa Suomessakin onneksi vielä riittää eeposten kääntämiseksi: antiikin eeppisen kirjallisuuden mitallisen kääntämisen traditio ei ole maastamme kuollut.




Meneillään on itse asiassa heksametrikääntäjien kilpalaulanta. Päivö ja Teivas Oksalan käännös Vergiliuksen Aeneis  -eepoksesta on saanut haastajakseen Alpo Röntyn käännöksen vain vajaa vuosi myöhemmin.




Röntyn varhaisemman Ovidiuksen Muodonmuutosten   käännöksen vastineeksi Oksala on julkaissut teoksesta pienemmän valikoiman; hän on myös tehnyt mitallisen käännöksen Johan Paulinuksen kreikankielisestä Suomea käsittelevästä runoelmasta.




Röntyn Aeneis  -käännös on itse asiassa kolmas suomenkielinen heksametrikäännös eepoksesta: Konstantin Siitonen oli asialla jo 1800-luvun lopulla.




 Röntyn käännös




 juoksee varsin sujuvasti ja on parhaimmillaan ilmeikäs. Sanastollisella tasolla Oksala on huomattavasti konservatiivisempi kuin Rönty, joka käyttää enemmän nykykielen viljelemiä sanoja.




Uutta käännöstä leimaavat toisaalta esimerkiksi eräät kekseliäät, suomalaiseen eeppiseen tyyliin hyvin luontuvat yhdyssanat, kuten "kähykyy" ja jopa "helakanpunapurppuraviitta". Sen sijaan sanasta "petojenpesäaarniometsä" ja varsinkaan sanasta "luupääsotaratsu" en enää olisi niinkään varma.




Vaikka Rönty on tavallaan ilmeikkäämpi ja vaihtelevampi tyylillisissä ratkaisuissaan kuin Oksala, Oksalan käännöksessä ei ole sellaisia tyylillisiä kömmähdyksiä kuin Röntyn suomennoksessa.




Heidän työnsä eroja osoittaa esimerkiksi se, että Oksalan käännöksessä mainittujen tilavien pylväshallien asemesta Rönty puhuu "hulppeasta linnasta". Oksalan käännös Troijan Helenan toiminnasta kohtalokkaana rikoksena, (alkutekstin scelus exitiale) on varmaan tarkempi kuin Röntyn "juju".




Toisaalta kumpikin kääntäjä on jättänyt huomioimatta, että Vergilius ei asianomaisessa kohdassa mainitse Helenaa nimeltä vaan puhuu "lakonialaisnaisesta".




 Osa sellaisista




 ratkaisuista, joita Röntyn Ovidiussuomennoksessa on kritisoitu, on poissa. Esimerkiksi Ovidiuskäännöksen sana mömmö (lat. moles) on nyt saanut vastineekseen massan. Silti Rönty on antanut usein varsin kevyen, toisinaan lähes leikkimielisen sävyn Vergiliuksen vakaville ja loppuun asti hiotuille ilmauksille.




Kääntäjä ei ole kaihtanut joitain leimallisesti nykyaikaisilta kuulostavia sanoja. Toisaalta käännöksen yhtenä ongelmana on lähes maneerimainen omituisten sanojen sirotteleminen tekstiin (sippi) ja jopa selityksiin (sutkius). Tyylitajun horjahdusta osoittaa "jujun" ohella esimerkiksi ilmauksen fixusque manebat kääntäminen vertauksella "oli paikoillaan kuten tatti".




Röntyn käännöstä luonnehtii myös kohtuullinen alkusointujen ja äännemaalailun käyttö. Erikseen voidaan mainita eepoksen viidennen kirjan kilpailukuvaus, joka huumorillaan muodostaa vastakohdan eepoksen yleiselle vakavuudelle. Tämä huumori välittyy osuvasti myös käännöksestä.




 Rönty on ottanut




 heksametrilleen kovin puhdasoppista käsitystä edustavaan Oksalaan verrattuna tiettyjä vapauksia, jotka ovat tekstin sujuvuuden kannalta mielestäni täysin hyväksyttäviä.




Sen sijaan ihmetystä herättää lähes holtiton ja motivoimaton säkeenylityksen käyttö. Käännöstä on tehty aivan kuin antiikin eepikon harkitusti käyttämällä säkeistönylityksellä ei olisi mitään merkitystä. Sitä paitsi heksametrisäkeen päättäminen kovin usein yksitavuisella sanalla, varsinkin ja-sanalla, on muodostunut maneeriksi.




Onnistuneena pidän kääntäjän ratkaisua auttaa lukijaa jäsentämään tekstiä laittamalla tekstiin kohtuullinen määrä väliotsikoita sekä varustamalla eri osat sisältöreferaateilla. Oksala oli sijoittanut vastaavan aineiston selitysosastoon.




Johdannon ohella niteessä on myös laaja selitysosasto, joka on huomattavan runsas ja asiapitoinen. Selityksissä osoitetaan joukko Vergiliuksen eepoksen sisältämiä viittauksia ajankohtaisiin tapahtumiin, eepoksen sisäisiä ristiriitaisuuksia ja yhteyksiä muuhun antiikin kirjallisuuteen, erityisesti Ovidiuksen Muodonmuutoksiin.




Rönty osoittaa selityksissään yhteyksiä itse asiassa enemmän kuin Oksala, mutta hän ei kuitenkaan siteeraa näytteeksi vertailumateriaalia. Lisäksi kääntäjä on maininnut lentäviksi lauseiksi muuttuneet säkeet esittäen ne myös latinaksi. Mukana on myös muutamia viittauksia myöhempään kirjallisuuteen. Selitysten ohella kääntäjä on liittänyt mukaan suhteellisen perusteellisen nimihakemiston.




 Sen sijaan teoksen




 lopussa oleva sanasto antaa toisinaan lähes tahatonta komiikkaa koko niteelle, kun kääntäjä esimerkiksi selittää ilmauksen "letkuna" merkitsevän "ihastuksesta lääpällään". Hän tietää myös kertoa, että "luuhata" merkitsee "oleilla epämääräisesti jossakin".




Entä tarvitseeko eepoksen lukijalle selittää, että "kilpi" on "vasemmassa kädessä kannettava aseen osumia torjuva suojavaruste"?




Selitysosastoonkin on pujahtanut epäasiallisuuksia: esiteltäessä Lykurgoksen yritystä hillitä Bakkhuksen palvontaa ei tarvita viittausta "Gorbatshovin yrityksiin raitistaa Venäjää". Roomalaisten sanonnan "Puunien petollisuus" selittäjä toteaa tarkoittavan samaa kuin "bolshevikin kunniasana", Yhdysvaltojen kääntäjä näkee roomalaisten tavoin toimivan maailmanpoliisina jne.




 H. K. Riikonen




 Kirjoittaja on kirjallisuustieteen professori Helsingin yliopistossa. Hän arvioi Päivö ja Teivas Oksalan Aeneis-suomennoksen marraskuussa 1999 ilmestyneessä HS-kirjallisuusliitteessä.