hs.fi - 2000009880623 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-10-17T18:35:30.489Z
👁️ 192 katselukertaa
🔓 Julkinen


Kalle Keskinen on yltiösosiaalinen ja mukava mies.

Niin suomalaiset musiikkialan ihmiset kuvailevat häntä.

”Monen tällä alalla toimivan mielipide on, ettei hänestä saa pahantahtoista tekemälläkään”, sanoo yksi.

”Rockbisneksen Ilkka Kanerva”, sanoo toinen.

Promoottori Keskinen on järjestänyt Suomessa maailmantähtien stadion- ja areenakonsertteja, festivaaleja ja isoja kiertueita kahdenkymmenen vuoden ajan. Bon Jovi, Guns N’ Roses, Britney Spears, Lenny Kravitz... 

Sittemmin Keskinen on keskittynyt erityisesti festivaaleihin.

Hänen Loud’n Live -yhtiöllään on kuitenkin lähes viiden miljoonan euron velat. Yhtiötä on haettu tänä vuonna kolmesti konkurssiin ja lokakuun alussa se jätti hakemuksen yrityssaneeraukseen.

Maksuhäiriömerkintöjä Loud’n Livellä on 47, yhteensä noin 100 000 euron edestä.

Vaikka yhtiö on syvissä vaikeuksissa, Keskinen järjestää täyttä päätä uusia tapahtumia. Hän hoitaa Pepe Willbergin ja Reino Nordinin joulukiertueita ja tuo Suomeen takavuosien merkkinimiä, kuten progebändi Jethro Tullin ja lauluyhtye The Manhattan Transferin. Ensi kevääksi hän lanseerasi jo uuden räppifestivaalinkin Helsingin Kaivohuoneelle.

Sama kaava on toistunut alusta asti: voitolle hän ei tahdo tapahtumillaan päästä.

Julkisuudessa Keskinen on mielellään esillä. Hän on ainoa suomalainen, jota kutsutaan nimikkeellä ”julkkispromoottori”.

Mutta kun HS pyytää Keskiseltä haastattelua, hän ei suostu.

”Nyt ei ole oikea aika henkilökuvaan”, hän vastaa sähköpostilla useiden soittojen ja viestien jälkeen.

Keskisen promoottorin ura alkoi Vauhtiajot-nimisestä tapahtumasta hänen pitkäaikaisessa kotikaupungissaan Seinäjoella vuonna 2003. Tapahtuma on järjestetty siitä asti joka kesä. Konseptiin kuuluu rata-autokilpailu ja bändejä. Tänä kesänä kuultiin suosittuja kotimaisia, kuten Popedaa ja Behmiä, sekä toissavuosikymmenen tähtiä The Darknessia ja Ronan Keatingiä.

Tapahtuma teki kävijäennätyksensä: 66 000 kävijää jaettuna kolmelle päivälle, siis ison festivaalin verran.

Seinäjoelle vuoden 2022 tapahtuma toi kaupungin tekemän tutkimuksen mukaan 9,5 miljoonaa euroa. Yli tuplasti enemmän kuin Tangomarkkinat.

Ylihärmässä kasvanut Keskinen tunnetaan Seinäjoella oman kylän poikana, jolle tullaan juttelemaan kadulla ja baarissa ja joka muistaa tuntemattomat.

Elokuun lopussa kaupunki päätti myöntää Keskiselle pronssisen Seinäjoki-mitalin ”tunnustuksena pitkäaikaisesta tai ansiokkaasta kunnallisesta toiminnasta taikka kiitollisuuden osoituksena huomattavista palveluksista”.

Muualla Suomessa hän ei ole tunnustuksia saanut.

Marraskuussa 2006 Helsingin areenan uumenissa järjestettiin kutsuvierastilaisuus. Kuohuviini virtasi, ja paikalle taputettiin illan sankari. Hän ei ollut ensimmäiselle Suomen-keikalleen saapunut amerikkalaisräppäri 50 Cent valtavassa t-paidassaan vaan promoottori Kalle Keskinen, 26-vuotias latvoista blondattu pystytukka.

Keskinen oli järjestänyt 50 Centille kaksi areenakeikkaa ilman aiempaa kokemusta sellaisista. Hän oli valinnut artistin omien sanojensa mukaan siksi, että media on kiinnostunut ”gangsterimeiningistä”.

Keikkoja oli kaksi, koska yhdelle 50 Centiä ei olisi Suomeen saatu. Kilpaileva keikkajärjestäjä sanoi HS:lle hinnan nousseen ”naurettavaksi”. Moni epäili, ettei keikoilla pääsisi omilleen, vaikka ne myisivät loppuun.

”Kusessa”, otsikoi Helsingin Sanomien Nyt-liite keikkapäivänä julkaistun Keskisen haastattelun.

Mutta niin vain Keskinen teki nollatuloksen, tai ainakin väitti tehneensä, vaikka lipuista yli neljännes jäi myymättä.

Hän jatkoi. Seuraavaan kesään mennessä Suomeen tulivat räppärit Busta Rhymes ja Nas sekä indiebändi The Killers.

Kesällä 2007 musiikkilehti Rumba kirjoitti reportaasissaan, kuinka Keskinen puuhasi Kanye Westiä Suomen-keikalle Helsingin jäähalliin. West oli tuolloin julkaisemassa kolmatta albumiaan Graduationia, joka oli vuoden odotetuin hiphop-levy maailmassa.

Keskinen antoi haastattelua isänsä omistamassa sijoitusasunnossa Helsingin keskustassa. Hän istui Juhani Palmun sydämillä koristellun maalauksen edessä ja mainitsi kuin sivumennen, että nyt kävi niin, että hän on keikkapäivänä Saksassa ajamassa rallia eikä pääse edes paikalle.

Ralli oli hänen ”harrastuksensa”. Hän kilpaili Saksan mestaruussarjassa, jota seurasivat miljoonat tv-katsojat.

Westin tuotannosta vastasi lopulta kaksi firman kesätyöntekijää, mutta kaikki meni kuin menikin tarpeeksi hyvin. Jäähalli tosin oli puolityhjä: 3 500 katsojaa.

Rallikilpailun Keskinen voitti.

Tuolloin Suomen keikkabisnestä dominoi Risto Juvosen perustama Welldone-yhtiö, jonka hän myi monikansalliselle Live Nationille vuonna 2008.

Keskistä pidettiin markkinahäirikkönä, joka oli usein valmis maksamaan artisteista enemmän kuin muut. Rumballe hän uhosi, että ”[Welldone] saa tehdä vaikka tappiota kilpaillessaan mua vastaan”.

Keskinen jatkoi entistä kovemmin panoksin, puhui rallienglantia ja toi Suomeen supertähtiä.

Kesäkuussa 2010 Keskinen järjesti Helsingin Käpylässä rockyhtye Guns N’ Rosesin ympärille rakennetun päivän minifestivaalin. Keskisen yhtiön nimi oli vielä tuolloin Speed Promotion, ja se oli hakeutunut velkasaneeraukseen jo ennen tapahtumaa. Tiedossa oli myös, että Guns N’ Rosesin keikkapalkkiot olivat huippukorkeita.

”Supertähdet sanelevat ahneuksissaan liksansa, eivätkä jätä promoottoreille kuin nakkirahat. Paljon artisteja on ostettu tänäkin vuonna Suomeen ihan älyttömään hintaan, ja sitten mennään velkasaneeraukseen ennen kuin kesäkausi on edes ehtinyt alkaa”, Risto Juvonen sanoi tuolloin HS:lle.

Speed Promotion teki konkurssin loppuvuodesta 2010, mutta Keskinen ei luovuttanut. Ei todellakaan. Pohjalainen kun on.

Taustakeskusteluja tätä juttua varten on käyty yli kymmenen ihmisen kanssa, jotka tuntevat työnsä puolesta festivaalialan sekä Kalle Keskisen.

He kertovat yhdenmukaisesti siitä, että bisnesmiehenä Keskinen ei ole häävi.

Häntä pidetään ”kultalusikka suussa syntyneenä hömelönä”, ”onnellisena hölmönä”, ”soheltajana” ja ”säheltäjänä”, joka ei osaa ulkoistaa vastuuta tarvittaessa itseään pätevämmille.

Haastatellut puhuvat nimettömästi, koska Keskinen on yhtiönsä vaikeuksista huolimatta niin merkittävä toimija, ettei liikesuhteita hänen kanssaan haluta vaarantaa.

Keskisen Loud’n Live -yhtiö teki tämän vuoden helmikuussa päättyneellä tilikaudella yli seitsemän miljoonan euron liikevaihdon. Tällä hetkellä sen tunnettuja tapahtumia ovat Vauhtiajojen lisäksi Tapiola-festivaali Espoossa, Saaristo Open Kaarinassa sekä Downtown Calling- ja Radio Nova -festivaalit Helsingissä.

Selkänojaa uralleen Keskinen on saanut perheestään. Hänen isänsä on patja- ja lentobisneksellä rikastunut suursijoittaja Jaakko Keskinen. Isä Keskisellä on lukuisia kiinteistöyhtiöitä ja sijoitusyhtiö Uness Capital. HS:n verokoneessa hänellä on ollut verotettavia tuloja yli 29 miljoonaa euroa vuodesta 1999 lähtien.

Kun Speed Promotion teki konkurssin, se jäi MTV:n mukaan velkaa isä Keskisen kiinteistöyritykselle 750 000 euroa.

Guns N’ Rosesin keikka oli mennyt omilleen, mutta muita tappioita sillä ei saanut kuitattua, kuten suunnitelma oli, Keskinen kertoi viime kesänä Ilta-Sanomille.

Heti konkurssin jälkeen, joulukuussa 2010 Keskinen perusti seuraavan yhtiön, Loud’n Live Promotionsin.

Muutama vuosi myöhemmin yhtiö onnistui tilinpäätöksensä mukaan tekemään viiden miljoonan euron liikevaihdolla 800 000 euron voiton. Se olisi tapahtuma-alalla todella hyvä suoritus, mutta tilintarkastajan mukaan tuloslaskelma ei antanut oikeaa kuvaa  helmikuuhun 2015 päättyneen tilikauden tuloksesta.

Tositteita puuttui ja aiempien tilikausien puutteellista kirjanpitoa oli jouduttu oikaisemaan.

Vuonna 2016 Vaasan hovioikeus tuomitsi Keskisen törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen petoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä veropetoksesta vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen. 

Käräjäoikeus oli vaatinut hänelle ehdotonta vankeutta. Hovioikeus katsoi, etteivät Keskisen järjestelyt olleet tietoisia eikä hän tavoitellut niillä henkilökohtaista hyötyä.

Tuomiosta käy ilmi, että yhtiön raha-asiat olivat totaalisen sekaisin ja kirjanpito hoitamatta vuosien ajalta.

Keskinen on yhä Loud’n Liven toimitusjohtaja ja ainut hallituksen jäsen.

Hän sai liiketoimintakiellon, muttei lannistunut vaan jatkoi keikkapromoottorina. Liiketoimintakiellon ajan Loud’n Livellä oli ulkopuolinen toimitusjohtaja. Hallituksen puheenjohtajana toimi isä Jaakko Keskinen.

”Jos tästä jotain on oppinut, niin sen, että yrityksellä pitää olla alusta lähtien mahdollisimman hyvä lakimies ja tilitoimisto”, Keskinen kommentoi Ilta-Sanomille vuonna 2019.

Hyviä neuvoja mieheltä, joka oli ehtinyt tuoda Suomeen koko joukon maailman suurimpia artisteja.

Tämän vuoden aikana Loud’n Liven talousongelmat ovat alkaneet haitata liiketoimintaa toden teolla. Kaikki järjestyy, Keskinen on lupaillut mediassa ja ihmisille yksityisesti.

Maaliskuussa eräs catering-yhtiö haki yhtiötä konkurssiin maksamatta jääneen 20 000 euron vuoksi.

Pari viikkoa tämän jälkeen Teosto ilmoitti, ettei pysty tilittämään oikeudenomistajille tekijänoikeuskorvauksia, sillä Loud’n Live oli jättänyt maksamatta ”merkittävän summan” käyttömaksuja kesästä 2022 lähtien.

Heinäkuussa konkurssia haki ravintolayritys, syyskuussa työeläkevakuuttaja Varma. Varman erääntynyt lasku oli mennyt ”talouspäälliköltä roskapostiin”, Keskinen kommentoi Helsingin Sanomille.

Verkkosivujensa mukaan Loud’n Livellä ei ole talouspäällikköä.

Kaikissa tapauksissa Keskinen ilmoitti hoitavansa maksut heti, kun asiaan puututtiin. Myös Varman konkurssihakemus peruttiin viikon kuluttua sen jättämisestä.

Kesän aikana uutisoitiin useista artisteista ja alihankkijoista, jotka odottivat rahojaan Keskiseltä.

Yksi haastateltu kertoo alalla vitsailtavan ”Hesari-perinnästä”, joka on maksukehotuksia tehokkaampi keino karhuta saatavansa.

Kaksi viikkoa ensimmäisen pyynnön jälkeen Keskinen lopulta suostuu haastatteluun, kunhan saa kysymykset sähköpostiinsa.

Keskinen vastaa tekstillä, jossa hän sivuuttaa lähes kaikki HS:n kysymykset. Keskisen mukaan monet kysymyksistä koskevat yrityssalaisuuksia tai yrityssaneeraukseen liittyviä asioita, eikä niihin siksi voi vastata.

”On syytä korostaa, että Loud n' Live Promotions Oy on tukenut vahvasti kotimaista musiikkialaa maksaen esiintymispalkkioita pelkästään viime vuonna 3,6 miljoonan euron edestä. Ensi vuonna tuo summa saattaa jopa ylittyä”, Keskinen aloittaa vastauksensa.

Kun HS pyytää täsmällisesti eriteltyjä tarkennuksia ja dokumentaatiota, Keskisen vastaukset ovat epäselviä. 

Keskinen ihmettelee, miksi häneltä vaaditaan todisteita sekä esittää syytöksiä ”perseettömästä lyttäämisestä”.

Festivaalit ovat herkkä bisnes, ja Loud’n Liveen kohdistuu kieltämättä taloudellista painetta kahdesta suunnasta. 

Koronapandemian jäljiltä ihmiset ostavat yhä liput erilaisiin tapahtumiin aiempaa myöhemmin.

Toisaalta varsinkin viime kesänä luottamus Loud’n Liven maksukykyyn on karissut yhdeltä jos toiselta. Keikkapalkkioita tai osia niistä on alettu vaatia Keskiseltä etukäteen. Takaraja on ilmoitettu minuutilleen. Monet artistit ovat joutuneet odottamaan viimeiseen asti, tulevatko rahat tilille ja saako keikkabussi startata.

Keskisen mukaan vielä vuosi sitten riitti, kun tapahtumaviikolla 30 prosenttia kuluista oli maksettu. Tänä vuonna luku on ollut kuulemma 95 prosenttia.

Talousvaikeudet ovat siihen osasyy, hän myöntää. Mutta ne eivät selitä kaikkea.

Vaikuttaa siltä, että Loud’n Live on velkakierteessä. Keskisellä on valtava paine saada uusia tapahtumia myyntiin, jotta yhtiö saa lipputuloja kassaan ja niillä maksetuksi vanhoja velkoja.

Toiminta voi olla moraalisesti arveluttavaa, mutta niin kauan kuin sopimukset hoidetaan velvoitteiden mukaisesti, ei ole lainsäädännöllisesti väärin yrittää maksaa velkoja näin, sanoo Muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehto.

Keskinen vakuuttaa haluavansa, että ihan kaikki maksetaan. ”Ei kukaan olisi niin kusipää”, että jättäisi maksamatta.

Lokakuun alussa lähettämässään velkasaneeraustiedotteessa Loud’n Live kertoi, että yhtiön talousongelmat johtuvat koronapandemiasta.

Tilinpäätösten mukaan yhtiöllä taas vaikuttaa pikemminkin menneen hyvin silloin, kun se ei ole voinut järjestää tapahtumia. Koronatukia Loud’n Live sai Helsingin Sanomien taannoisen selvityksen mukaan kokoonsa nähden oudon vähän, hieman alle 70 000 euroa.

Keskisen sähköpostivastaus on poukkoileva. Sen mukaan erityisiä ongelmia yhtiölle on aiheuttanut se, kuinka kesällä 2020 odotettiin turhaan, että koronarajoitukset poistuvat, ja kuinka ihmiset on pitänyt opettaa uudelleen käymään tapahtumissa.

Keskimääräistä parempia liiketuloksia hän ei kommentoi.

Loud’n Liven velka on kasautunut erityisesti 2010-luvun loppuvuosina ja viime vuonna, jolloin yhtiö teki seitsemän miljoonan euron liikevaihdolla puolentoista miljoonan euron tappiot. Vuodet 2021 ja 2022 menivät niukasti plussalle. Niitä edellinen plusmerkkinen vuosi on nappiin mennyt 2014–2015, jonka tulokseen ei voinut tilintarkastajan mukaan luottaa.

Sähköpostissa Keskinen kertoo, että hän on antanut yhtiölleen lähes 1,3 miljoonan euron lainan, jotta se pystyisi jatkamaan toimintaansa koronapandemian jälkeen. Yhtiön taseesta tällaisen lainoituksen olemassaoloa ei pysty päättelemään. Yhtiöön sijoitetun vieraan pääoman määrä ei ole kasvanut koronapandemian aikana.

Myöhemmin Keskinen selventää, että hän onkin antanut lainoja useiden vuosien kuluessa ja että niitä on ollut viimeisimmän tilikauden päättyessä jäljellä 1,3 miljoonaa euroa.

”Ajatteletko, että keksin näitä”, Keskinen kirjoittaa.

Verotietojen mukaan Keskinen ei ole maksanut Loud’n Livestä itselleen juuri lainkaan palkkaa vuoden 2018 jälkeen. Sen sijaan pääomatuloja hänellä on vuosilta 2018 ja 2020 lähes kaksi miljoonaa euroa, ja juuri vuonna 2018 joku tai jotkut ovat myöntäneet Loud’n Livelle miljoona euroa uutta velkaa.

Keskisen pääomatulojen tarkkaa lähdettä ei saa julkisista tietokannoista selville, eikä Keskinen kommentoi niitäkään.

Haastateltava toisensa jälkeen pitää selvänä, ettei Loud’n Live voi selviytyä veloistaan järjestämällä tapahtumia Suomessa. Viime vuoden tilinpäätöksessä velkaa oli noin 4,3 miljoonaa euroa. Lokakuun alussa jätetyn velkasaneeraushakemuksen mukaan sitä on kertynyt 500 000 euroa lisää.

Haastateltavat arvioivat, että tapahtuma-alalla viiden prosentin liikevoitto on jo hyvä tulos, kymmenen aivan erinomainen.

Ilman yrityssaneerausta Loud’n Liven kokoinen yhtiö tarvitsisi ainakin viisi–kuusi erinomaista vuotta maksaakseen velkansa.

Myös keikkabisnes on muuttunut niistä vuosista, kun vajaa kolmekymppinen seinäjokinen saattoi tuoda maailmantähtiä Helsinkiin.

Keskisen kaltaisella toimijalla ei ole enää samaa taloudellista selkänojaa kuin suuren saksalaisen FKP Scorpion omistamalla Fullsteamilla tai globaalilla jätillä Live Nationilla.

Menneenä kesänä Keskisen nimekkäimpiä ulkomaantähtiä olivat Take That ja Oasis-yhtyeen Liam Gallagher. Lisäksi Radio Nova -festivaalille oli kiinnitetty Black Eyed Peas.

Eivät ihan ykkös- tai kakkosketjua, mutta jotakin. Ne kaikki hän kuitenkin perui viime tingassa.

Keskinen saa kiitosta siitä, että toisin kuin jotkut muut festivaalijärjestäjät, hän arvostaa artisteja. Yhden keikkamyyjän mukaan huolenpidosta olisi voinut joskus säästääkin.

Laskutkin on aina maksettu ennen pitkää, hän jatkaa. Samaa sanoo toinen keikkamyyjä.

Keskinen kirjoittaa, että tänä vuonna ”muusikoiden/esiintyjien” palkkioihin käytetyistä 3,6 miljoonasta eurosta on maksamatta enää 10 000 euroa.

Loud’n Liven kulut eivät kuitenkaan rajoitu vain esiintyjien palkkioihin. Artisteja matalampaan arvostusluokkaan ovat joutuneet laitetoimittajat ja muu tapahtumainfrastruktuuri.

Keskisen tapahtumia vuosia rakentaneen Procella-yhtiön toimitusjohtaja Jarno Puranen kertoo, että Radio Nova -festivaalin ja Downtown Callingin rakentamisen aloittaminen viivästyi, koska ennakkomaksuja ei kuulunut. Vauhtiajojen alla maksamattomia laskuja oli kertynyt niin, että yhtiö katkaisi yhteistyön Keskisen kanssa. 26 000 euron velkansa se sai Purasen mukaan perittyä juristien avulla elokuussa.

Sen sijaan pyrotekniikkayritys Fire Factory ei ole vieläkään saanut kesäkuisista Radio Nova -festivaalilta ja Saaristo Openista maksamatta jääneitä 18 600 euroa.

Myös laulaja Pentti Hietasen keväisen konserttikiertueen viisi muusikkoa odottavat yhä kuukausikaupalla perinnässä olleita rahojaan. Jo tämä summa ylittää 20 000 euroa, vaikka Keskisen piti omien sanojensa mukaan olla velkaa muusikoille ja esiintyjille vain 10 000 euroa.

Kun tästä kysyy Keskiseltä, hän kirjoittaa soittaneensa talousihmiselle. Kymppitonnin sijaan kyse onkin 20 000 eurosta, jota erään kiertueen soittajille ei ole maksettu.

Kun Loud’n Live ilmoitti lokakuun alussa hakeutuvansa velkasaneeraukseen, se tuskin yllätti enää ketään.

Saneeraushakemuksen mukaan yhtiöllä on velkaa 4,8 miljoonaa euroa. Niistä hieman yli 1,1 miljoonaa on Kalle Keskiselle ja lähes miljoona isä Jaakko Keskiselle ja hänen Uness Capital -sijoitusyhtiölleen.

Loput 2,7 miljoonaa euroa ovat muille velkojille, joita listataan hakemuksessa satoja. Pääosa näistä velkomuksista on pieniä, joitain tuhansia euroja. Keikkamyyjille ja ohjelmatoimistoille eli ”muusikoille/esiintyjille” velkoja on useita satoja tuhansia euroja.

Saneerausmenettely vaatii, että sitä puoltaa ainakin kaksi velkojaa, joiden velat ovat vähintään 20 prosenttia kaikista saatavista. Jaakko Keskisen henkilökohtaiset ja hänen Uness Capital -yhtiönsä velkaosuudet ovat sopivasti yhteensä 20,31 prosenttia.

Saneerauksessa velkojat tyypillisesti leikkaavat tietyn prosenttiosuuden yhtiön veloista, minkä jälkeen liiketoiminta voi jatkua.

Jos lupa saneeraukseen saadaan, yhtiön hallitukseen nimitetään pitkän linjan ammattilaisia, Keskinen lupaa.

Käräjäoikeus voi kuitenkin kieltää saneerauksen, jos se katsoo, ettei Loud’n Liven liiketoiminta ole tervehdytettävissä.

”Yhtiön toiminta tarkastelujakson aikana on ollut pääosin merkittävästi tappiollista. [Tappiollisuuden] keskeinen syy liittyy erityisesti materiaalien ja palveluiden suhteeseen liikevaihtoon nähden. On selvää, että yhtiön on toteutettava merkittäviä muutoksia sen kulurakenteeseen”, kirjoittaa Loud’n Liven asianajaja Valtteri Vuorenmaa saneeraushakemuksessa.

Jos Loud’n Live tekee konkurssin, sen velkojat tuskin näkevät rahojaan. Moni haastateltava kuitenkin korostaa, että Loud’n Live on keskikokoisena järjestäjänä tärkeä osa Suomen tapahtuma-alan ekosysteemiä.

Sen konkurssi keskittäisi alaa entisestään, mikä voisi mahdollistaa hintojen polkemisen, haastateltavat sanovat. Yhtenä hyötyjänä he mainitsevat Sanoman-konserniin kuuluvan Nelonen Media Liven, joka hallitsee maakuntien pelkästään kotimaisiin artisteihin keskittyviä festivaaleja.

Mitä Loud’n Livelle lopulta käykään, suurimmat rahalliset tappiot kärsivät Kalle Keskinen ja hänen isänsä.

Viesteissään Keskinen puhuu liiketoiminnastaan vähän kuin hyväntekeväisyytenä. Hän toistaa ja toistaa, kuinka paljon Loud’n Live maksaa vuosittain palkkioita suomalaisille muusikoille.

Eikä viivan alle ole tosiaan jäänyt mitään.

Heinäkuussa Seinäjoen vauhtiajojen 20-vuotisjuhlien yhteydessä Keskinen intoili Ilta-Sanomissa, että hän aikoo jatkaa promoottorina vielä toiset 20 vuotta.

Unelman toteutuminen riippunee ennen kaikkea hänen isästään.

Elokuun lopulle päivätyn kaupparekisteri-ilmoituksen mukaan Jaakko Keskinen on luopunut paikastaan Loud’n Liven hallituksen varajäsenenä.

Lokakuun alussa lähettämässään yrityssaneeraustiedotteessa Kalle Keskinen kuitenkin kertoo, että sijoittajat ovat luvanneet jatkaa tukeaan. Jostain festivaalista on myyty osuus lähipiirin yhtiölle, hän kertoo sähköpostitse.

Jaakko Keskinen vastaa puhelimeensa perjantai-iltapäivänä 13. lokakuuta. Hän kertoo, ettei ehdi puhua. 

Uudelleen voi soittaa ”joskus maanantaina”, hän sanoo ja sulkee luurin. 

Maanantaina vastausta puheluun ja soittopyyntöön ei enää tule.

Ehkä isä haluaa yhä tukea poikansa edesottamuksia. Poika ei ainakaan aio luovuttaa.

”Minulle tapahtuma-ala on elämäntapa. Teen tätä kaikkea rakkaudesta alaan niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tapahtumien järjestäjänä saan siitä hyvää fiilistä, kun tupa on täynnä iloisia asiakkaita, jotka viihtyvät ja joilta saa hyvää palautetta. Jos tekisin tätä kaikkea pelkän rahan takia, tekisin varmasti jotain muuta.”

”Tästä noustaan vielä ja se on varma.”

Helsingin Sanomat kuuluu Sanoma-konserniin kuten festivaaleja järjestävä Nelonen Media Live.