”Rakastan sinua” on suomalaisille edelleen vaikea lause. Näin todettiin Helsingin Sanomien jutussa viime viikolla. 

Jutussa todettiin, että kaikki eivät ole kuulleet vanhempiensa sanovan minä rakastan sinua, ja siksi rakastaa-sanaa ei ole itsekään helppo käyttää.

Sana ei välttämättä ole kovin yleisessä käytössä kaikissa parisuhteissakaan.

Siinä missä amerikkalaiset tipauttavat luontevasti I love you, Suomessa sana mainitaan alttarilla, eikä sen jälkeen koskaan. Vanhan vitsinkin mukaan mies toteaa ”kertovansa vaimolle, jos tilanne muuttuu”.

Kielitieteilijä Janne Saarikivellä on selitys sille, miksi rakkaus-sanaa ei suomen kielessä toistella yhtä vaivattomasti kuin love-sanaa amerikkalaisissa elokuvissa.

Eri kielten rakkautta merkitsevät sanat saattavat Saarikiven mukaan merkitä erilaisia asioita. Ne kuuluvat niin sanotusti ”erilaiseen semanttiseen kenttään”.

Englannin love on Saarikiven mukaan indoeurooppalainen sana, joka merkitsi alun perin iloa tai toivetta. Nykyisin sitä käytetään useimmiten merkityksessä tykätä, esimerkiksi tykkään jäätelöstä: I love ice cream.

Suomen kielen rakas tarkoitti alun perin aivan muuta: Se oli sama kuin kiivas tai kärkäs.

Suomen kielessä rakastaa-sanaa ei ole Saarikiven mukaan koskaan käytetty samassa tykkäämisen merkityksessä kuin love-sanaa.

”Jos suomen kielessä käytetään sanaa tykätä, se merkitsee vähemmän kuin sana rakastaa”, Saarikivi sanoo.

Venäjän ljubit on hänen mukaansa sukua love-sanalle. Sekin merkitsee arkikielessä pitämistä ja tykkäämistä, mutta myös palavia tunteita ja omistamisen halua.

Saarikivi huomauttaa, että ruotsin älska, englannin love ja venäjän ljubit käännetään meillä sanaksi rakastaa, vaikka ne kaikki ovat syntyneet täysin eri polkuja. Esimerkiksi ruotsin älska on samaa kantaa kuin eld, tuli.

Muutamia satoja vuosia sitten sellaista käsitettä kuin rakkaus ei ollut olemassakaan – ainakaan sellaisena kahden henkilön välisenä tunteena, jollaisena se nykyisin ymmärretään.

Tyypillinen esimerkki on Saarikiven mukaan kreikan agape, jota käytetään esimerkiksi Uuden testamentin Korinttolaiskirjeessä: Rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti… 

Nykysuomeksi käännettynä agape merkitsisi hänen mukaansa jonkinlaista hippikommuunin pyyteettömän jakamisen kulttuuria.

”Kun Paavali kirjoitti rakkaudesta, hän ajatteli tätä hippikommuunitunnelmaa, ei välttämättä kaikkea sitä, mitä me rakkaudella tarkoitamme”, Saarikivi sanoo.

Rakas on Saarikiven mukaan alun perin kantagermaaninen sana, joka on tullut kantasuomeen rautakaudella.

Etymologisesti samasta sanasta on peräisin esimerkiksi nykyenglannin sana freak, joka merkitsee muun muassa  kummajaista, luonnonoikkua, epäsikiötä tai kiihkoilija.

Suomen murteissa ei ole Saarikiven mukaan juurikaan rakastamista merkitsevää sanaa.

Sen sijaan murteissa esiintyy esimerkiksi lempi-sana, joka on Saarikiven mukaan tarkoittanut suurin piirtein samaa kuin seksi.

Karjalaisessa kansanrunossa rakas esiintyy esimerkiksi värssyssä Rakas rahan otantah. Se tarkoittaa henkilöä, joka on kärkäs ryöstämään turkiksia.

Nykykielen rakkaus-sanaan liittyy Saarikiven mukaan myös keskenään ristiriitaisia asioita, kuten seksuaalinen himo, haltioituminen, moraali, luottamus ja tietynlainen pysyvyys.

Hän huomauttaa, että nämä asiat saattavat olla keskenään jopa ristiriidassa: Haltioituminen ei välttämättä ole pysyvää eikä himo aina moraalista.

Ei siis ole ihme, että nykysuomalaiselle rakastaa-sanan käyttäminen tuntuu vaikealta ja jopa teennäiseltä. 

Sen käyttämättä jättäminen ei kuitenkaan välttämättä merkitse tunteiden puutetta, vaan ”yleistä häveliäisyyttä ihmisten välisten suhteiden rakentumisessa”, kuten Saarikivi asian ilmaisee.