Keskustelua enemmistövaalitavan ja suhteellisen vaalitavan eduista ja haitoista on käyty yhtä kauan kuin vapaita vaaleja on järjestetty. Suhteellisen vaalitavan haittana on, että se suosii suuria puolueita tai vaaliliittoja pienten kustannuksella, erityisesti pienissä vaalipiireissä. Lisäksi vaaliliitossa ääni voi "eksyä" vaikkapa vähemmän ääniä saaneelle puolueelle ja auttaa ehdokasta, jota äänestäjä ei olisi missään tapauksessa halunnut tukea. Suhteellisessa vaalitavassa puolueen saaman yhteisäänimäärän perusteella määräytyvä vertausluku ratkaisee kansanedustajaksi pääsyn, ei henkilökohtainen äänimäärä.




Tästä johtuu, että runsaastiääniä saanut ei aina pääse eduskuntaan, jos hänen listallaan on useita paljon ääniä saaneita. Toisaalta jos listalla on suuri yhteisäänimäärä, mutta ei ketään"ääniharavaa", voi eduskuntaan päästä jopa alle 2000 äänen turvin. Myös voi käydä, niin kuin tälläkin kertaa, että puolueen kannalta tärkeät asiantuntijat eivät tule valituksi. Suhteellinen vaalitapa on eittämättä, heikkouksistaan huolimatta, demokraattisempi kuin muun muassa USA:ssa ja Englannissa käytössä oleva enemmistövaalitapa, jossa kaikki paikkakunnalla annetut äänet lasketaan voittajan eduksi.




Saksassa on kehitetty näiden kahden vaalitavan yhdistelmä, joka lienee maailman demokraattisin käytössä oleva vaalitapa. Siinä yhdistyvät molempien vaalitapojen edut, mutta haitoilta ei siinäkään täysin vältytä. Puolet edustajista valitaan enemmistövaalilla ja puolet suhteellisella vaalitavalla. Tästä syystä jokaisella äänestäjällä on kaksi ääntä. Toisella äänestetään suoraan henkilöä ja toisella puolueen koko maalle asettamaa listaa. Yksittäinen kansanedustaja voi tulla valituksi eduskuntaan kahdella eri tavalla: joko suoralla "henkilöäänellä" tai "listaäänellä".




Näin voidaan varmistaa, että kaikki runsaasti ääniä saaneet pääsevät suoraan eduskuntaan, mutta myös puolueen kannalta tärkeät asiantuntijat voivat tulla valituksi listaäänen avulla. Listaäänellä äänestäjä määrää puolueiden suhteellisen osuuden edustajanpaikoista ja samalla tulevan hallitusohjelman pohjan. Äänestäjä voi tukea esimerkiksi henkilöäänellä oman paikkakunnan ehdokasta, mutta silti antaa listaäänensä toiselle puolueelle, jonka ohjelma häntä miellyttää enemmän.




Saksassa on ennen vaaleja tapana myös ilmoittaa tuleva koalitiokumppani. Se helpottaa listaäänen antamista ja varmistaaäänestäjän kannalta toivotun lopputuloksen toteutumisen Kuuselan vastaväitteistä huolimatta (HS 17. 3.).




Jos saksalaista vaalitapaa sovellettaisiin Suomessa nyt käytyihin vaaleihin merkitsisi se, että suuret puolueet menettäisivät eniten paikkoja (keskusta -5 ja Sdp -4), mutta pienten paikat lisääntyisivät (vihreät +4 ja Smp +3). Muut muuttuisivat vain vähän (kok. -1, vas. +1 ja Skl -2). Näissä laskelmissa ei ole huomioitu 5 prosentin äänikynnystä. Laskelmissa on olosuhteiden pakosta täytynyt olettaa, että listaääni olisi annettu samalle puolueelle kuin henkilöäänikin. Näinhän ei Saksassa vaalitavan hienosäädön vuoksi tarvitsisi välttämättä olla.




Saksalaisen mallin mukaan 100 edustajaa olisi valittu suoraan henkilöäänien perusteella ja 100 edustajaa listaäänien perusteella. Kunkin puolueen koko maan ehdokkaat ovat samalla puoluelistalla puolueen etukäteen päättämässä järjestyksessä. Kun edustaja on tullut valituksi suoraan henkilöääniensä perusteella, hänet poistetaan listalta ja seuraavana oleva tulee tilalle jne.




Olettaen, että ministerit ja valiokuntien jäsenet, esimerkiksi Puhakka ja Björklund olisivat olleet puolueen listalla kärkipäässä, he eivät olisi pudonneet eduskunnasta. Sama pätee tietysti myös muihin yllätysputoajiin kuten esimerkiksi Soininvaaraan. Menettelyllä voidaan toisaalta varmistaa, että kansan kaikki ehdotonta luottamusta nauttivat tulevat suoraan valituiksi, mutta toisaalta myös se, että eduskunnassa on kullakin puolueella halutessaan esimerkiksi laki-, energia-, kehitysalue- yms. asiantuntijoita päättämässä ja valmistelemassa lakeja.




Saksassa on käytössä ns. 5 prosentin äänikynnys, jonka avulla estetään eduskunnan hajaantuminen merkityksettömiin sirpalepuolueisiin ja varmistetaan eduskunnan toimivuus. Puoluekenttämme hajanaisuudesta päätellen prosenttikynnyksen käyttöönottoa kannattaisi harkita myös meillä Suomessa. Nyt muun muassa asiallisten vaalitenttien järjestäminen esimerkiksi televisiossa ei enää ole mahdollista osallistujien suuren lukumäärän vuoksi.




Jos viiden prosentin kannatuskynnyksen periaatetta olisi sovellettu viime vaalien tulokseen Suomessa ja noudatettu saksalaista ääntenlaskentatapaa, olisi eduskunnassa edustettuna vain kuusi puoluetta (paikkajakautuma olisi seuraava Sdp 50, kokoomus 43, keskusta 56, vasemmistol. 23, Rkp 12 ja vihreät 15). Suomen maaseudun puolue ja liberaalit olisivat jääneet ilman edustajia. Samoin olisi käynyt Skl:lle ilman vaaliliittoa keskustan kanssa. Tällaisen parlamentin kokoonpanon voisivat eurooppalaisetkin jo ymmärtää!




Laskelma on vain suuntaa-antava, koska tiedossa ei ollut miten puolueet olisivat tehneet listansa. Myöskään ei ole tiedossa, miten paljon ensimmäinen ja toinen ääni olisivat hajaantuneet eri puolueiden listoille. Kansanedustajien nimet olisivat jossain määrin vaihtuneet eikä kukaan paljon ääniä saanut olisi jäänyt rannalle. Toisaalta tuskin kukaan nykyinen ministeri tai puolueen ideologi olisi pudonnut eduskunnasta.


Anja Kiiskinen


Laukaa