Kylärinki on reilun kilometrin mittainen. Se on neliö, joka kiertää Lapuan ydinkeskustan.

Rinki alkaa rautatieaseman ja Matkakeskuksen laidalta. Pirttisen vaatekaupan edestä käännytään Kauppakadulle. Sitten ajetaan pizzerian vierestä Lassilantielle, jossa ohitetaan viime aikoina otsikoissa ollut ravintola-hotelli Lapuahovi. Rinki kääntyy vielä Asemakadulle ja pyyhkäisee helluntaiseurakunnan ohi, kunnes se palaa rautatieaseman parkkipaikalle.

Parkkipaikalla on pimeää ja viisi astetta pakkasta. On lokakuinen torstai-ilta, kello on jotakuinkin yhdeksän.

Mopoauto kääntyy parkkipaikalle. Etuvalot keilaavat pimeyttä kuin yövahtimestarin taskulamppu. Pörinästä päätellen mopoautolla on edessään korjaamoreissu.

”Jos sulla ei ole menopeliä, sulla ei ole täällä mitään”, kuskin paikalla istuva lapualainen tyttö sanoo.

Tyttö on 15-vuotias ja nimeltään Nata Ylihärsilä. Hän on sitä mieltä, että niillä lapualaisilla nuorilla, joilla on ”menopeli”– traktori, mopoauto, mopo tai mönkijä –, ei ole suurempaa hätää. Kun on paljon ratissa, ei tule juotua.

Puhumattakaan muista päihteistä, joita niitäkin liikkuu Etelä-Pohjanmaalla. Lapualla puhutaan jopa yläkouluikäisistä pilleri- ja huumekauppiaista.

Parkkipaikalle on ajettu myös traktorilla. Pukilla istuu kaksi 15-vuotiasta poikaa. Molemmat tupakoivat, savupatsas täyttää hytin sekunneissa.

Traktori on valmistettu kauan aikaa sitten, ehkä 1970-luvun alkuhämärässä, aikakaudella jolloin Lapuakin oli täynnä maanviljelijöitä. Tätä nykyä traktoreilla ajavat lähinnä alaikäiset, traktorikortin voi ajaa 15-vuotiaana.

Traktorikuski ei kerro nimeään eikä halua tulla kuvatuksi. Hän paljastaa vain sen, että traktori oli ”paapan”.

Säätö rautatieaseman parkkipaikalla yltyy. Yhden pojan pää työntyy tyttöjen mopoauton ikkunasta sisään, toisen tytön pää ikkunasta ulos. Takaluukkua avataan ja suljetaan. Välillä kiljutaan Helsingin Sanomien kuvaajalle, että ”toi kuva täytyy sit poistaa”.

Rautatieasema on 14 000 asukkaan kristilliskonservatiivisessa kaupungissa nuorille sekä keskipiste että pakopiste. Vartti raiteita etelään päin, olet Seinäjoella. Tunti lisää, olet Tampereella.

Lapua on Suomen länsirannikon raamattuvyöhykkeen miedompaa etelälaitaa. Silti hengellisyys ei ole pitänyt kaikkea pahaa poissa.

Lapua on ollut vuoden valtakunnanjulkisuudessa. Se on ollut pikkukaupungille outoa.

Otsikoissa on ollut kaksi asiaa: hittielokuva Lapua 1976, joka kertoo patruunatehtaan räjähdyksestä huhtikuussa 1976. Onnettomuudessa kuoli 40 työntekijää. Heistä suuri osa oli naisia, joilla oli alaikäisiä huollettavia. Elokuvan on nähnyt jo yli 160 000 suomalaista.

Toinen iso uutinen on ollut 16-vuotiaan Rasmus Takaluoman katoaminen baari-illan päätteeksi loppusyksystä 2022 ja ruumiin löytyminen lähes vuotta myöhemmin Lapuanjoen rannalta Kauhavan puolella.

Näiden lisäksi Lapualla on kuohuttanut kolmaskin tragedia. Se on ollut vähemmän julkisuudessa.

Elokuussa 2023, samaan aikaan kun Rasmus Takaluomaa edelleen etsittiin, 15-vuotias lapualainen yläkoululaistyttö teki itsemurhan. Vanhempien mukaan tyttö oli ollut henkisen ja fyysisen koulukiusaamisen uhrina kaksi ja puoli vuotta.

Se oli Lapualla jo liikaa. Nyt moni kaupunkilainen ajattelee, etteivät tapaukset voi olla yksittäisiä vaan ne kertovat kaupungin pahoinvoinnista. Moni pitkään vaiettu asia on noussut pintaan kuin korkki.

Rautatieaseman parkkipaikalla Nata Ylihärsilä ja Pihla Niemi säätävät jotakin mopoauton etupenkillä. Tirskuttaa. He sanovat olevansa huolissaan hieman itseään nuoremmista, seiska- ja kasiluokkaisista. Nämä ovat kuulemma jotenkin hukassa.

Entä jos Lapuan aikuiset ovat syystä huolissaan?

Ylihärsilä katsoo, kuten yläkoululainen katsoo, kun aikuinen sanoo jotakin tyhmää.

”Samanlaisia ne on itse kuin mekin”, hän toteaa.

Hän ei ole suinkaan ainoa, joka ajattelee Lapualla niin: jos osa paikallisista nuorista kerran voi pahoin, juurisyyt eivät ole nuorissa vaan koko yhteisössä.

Ennen reportaasimatkaa Lapualle on ollut syytä tehdä soittokierros usealle nykyiselle tai entiselle lapualaiselle. Joukossa on esimerkiksi opettaja, elokuvaohjaaja, paikallinen hallintojuristi, yrittäjä ja sosiaalityöntekijä.

He ovat kuvanneet Lapuaa näin: omalakinen, isänmaallinen, yrittäjähenkinen, yhdenmukainen, oikeistolainen, arvokonservatiivinen ja kristitty. Äärioikeistolaisen lapuanliikkeen vanha perintö otetaan esille, vaikka kaupunki on ollut pitkään kokoomuksen ja keskustan maltillista pelikenttää. Alkoholi juodaan humalahakuisesti, ja osa on tunnistavinaan, että Lapualla on tietynlainen ”väkivallan mahdollisuus”.

Lapua ei ole muuttovoittokaupunki muttei myöskään paikkakunta, joka tyhjenisi. Taloudeltaankin se pärjäilee, sillä Etelä-Pohjanmaa on pienyrittäjyyden pyhää maaperää. Työttömyys on alle kuudessa prosentissa, kun koko maan luku on lähes kymmenen. Kovinta voittoa alueella tahkoaa sotateollisuusyhtiö Nammo Lapua, jonka tehdas voi tällaisina lopunaikoina pyörittää liukuhihnoja vaikka ympärivuorokautisesti.

Mielikuvat Etelä-Pohjanmaasta ovat väkeviä ja ohjaavat ulkopuolisen ajatuksia, vaikka nyky-Lapualla ei ole yhteyttä enää 1930-luvulle oikeistoradikaaleihin puhumattakaan 1800-luvun puukkojunkkareista.

Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu 84 prosenttia lapualaisista. Päälle ovat vielä kirkkoon kuulumattomat lahkolaiset. Ero on valtava suhteessa vaikkapa Itä-Helsingin alueisiin, joissa kirkkoon kuuluvia on alle 40 prosenttia.

Pohjimmiltaan Lapua on silti suomalainen keskivertokunta, ei verrokkejaan pahempi eikä parempi. Se saattaa olla jopa pienoiskuva isosta osasta Suomea.

Rasmus Takaluoman ruumis löytyi syyskuussa 2023 noin 16 kilometrin päästä Lapuan keskustasta, Lapuanjoen varrelta läheltä Ämpin siltaa Kauhavan puolella.

Takaluoma katosi marraskuussa 2022. Ennen katoamista alaikäinen poika oli ravintola-hotelli Lapuahovin Tex Wilder -baarissa, josta portsari heitti hänet perjantai-illan päätteeksi ulos. Poika oli nujakoinut baarissa vapaailtaa viettäneen paikallisen konstaapelin kanssa. Konstaapeli on nyt syyteharkinnassa pahoinpitelystä.

Ruumiin on täytynyt päätyä Kauhavalle joko niin, että Takaluoma on itse matkustanut katoamisiltana Kauhavalle ja kuollut siellä tavalla tai toisella – tai sitten Takaluoma on kuollut jo Lapualla, ruumis on päätynyt Lapuanjokeen ja ajautunut tulvien mukana Kauhavalle asti.

Takaluomalle on tehty ruumiinavaus ja muu kuolemansyyntutkinta, mutta tutkinta ei ole vielä valmistunut.

Takaluoma siunataan hautaan Lapualla Simpsiön kappelissa tänään perjantaina.

Pikkukaupungissa on nyt kiusaantunut olo siitä, ettei kaikki ole mennyt edes virkavallan osalta niin kuin olisi pitänyt. Poliisin tehtävä on turvata yhteisöä silloin, kun se horjuu, mutta monen Lapualla haastatellun yläkouluikäisen vanhemman mielestä näin ei Takaluoman tapauksessa tapahtunut.

Tyrmistys Pohjanmaan poliisin toimintaan ei liity niinkään paikallisen konstaapelin nujakointiin Tex Wilderissa vaan siihen, miten Seinäjoen paikallispoliisi hoiti alaikäisen katoamistutkinnan.

Kun vanhemmat ilmoittivat Takaluoman kadonneeksi, omaisten lähipiirin mukaan seinäjokelainen tutkinnanjohtaja vähätteli tapahtunutta ja hidasteli etsintöjen aloittamisessa.

Paikallispoliisi näyttää hutiloineen myös tutkinnassa. Siltä ilmeisesti jäi ajoissa tallentamatta Tex Wilder -baarin valvontakameratallenteet, joista paljastui muun muassa konstaapelin ja Takaluoman humalainen nujakointi. Rakeinen tallenne päätyi kuitenkin julkisuuteen niin, että Takaluoman omaiset kävivät ottamassa kännyköillä kuvaa baarin valvontakameranauhalta.

Nyt on epävarmaa, onko kännykkänauhoite tarpeeksi laadukas, jotta sitä voisi käyttää todisteena syyteharkinnassa olevan konstaapelin osalta.

Hämmentävää oli myös se, että poliisi jätti kuukausien ajan käyttämättä Punaisen Ristin vapaaehtoisten etsintäpalvelua Vapepaa, vaikka se oli katoamisen ensimmäisestä viikosta lähtien hälytysvalmiudessa.

”Meitä ei koskaan loppuviimehen pyydetty [katoamisen jälkeisinä viikkoina]. Käsitykseni mukaan poliisi oletti, että Rasmus on vain hatkassa”, vapaaehtoisetsintää johtanut Vapepa-aktiivi Marjo Nurmenniemi sanoo.

Häntä turhauttaa. Hän pitää Pohjanmaan poliisin toimintaa niin käsittämättömänä, että luotto siihen on heikentynyt. Vapepa on etsintään koulutettujen ihmisten organisaatio, ja aivan erityisesti silloin, kun alaikäinen katoaa, sitä täytyisi käyttää aikailematta.

Kun poliisi ei tehnyt virka-apupyyntöä, parisataa vapaaehtoista tavallista lapualaista teki omin päin maastoetsintöjä huhtikuussa 2023. Osa souti veneillä ja meloi kajakeilla Lapuanjokea lähes Kauhavalle asti. Jälkiviisaasti tiedetään, että he olivat jäljillä.

Lopulta, toukokuussa 2023 eli peräti puoli vuotta katoamisen jälkeen, vastahakoinen poliisi suostui yhteisetsintään Vapepan kanssa Simpsiön vapaa-ajanalueella.

Paikallispoliisi nimesi sen etsintäharjoitukseksi, mikä vaikutti siltä, ettei se suhtautunut siihen todellisena etsintänä.

”Rasmus oli tosi hyvätapainen poika. Hän oli nuorten keskuudessa hyvä jätkä”, Nurmenniemi sanoo.

Moni Lapualla uskoo nyt, että poliisi oli asenteellinen eikä ottanut katoamista tosissaan, koska Takaluoma oli jäänyt vuosi sitten kiinni kannabiksen poltosta. Häneen oli lyöty ongelmanuoren leima. 

Se leima saattoi vaikuttaa poliisin toimintaan tutkinnassa.

Rintamamiestalo on persoonallisesti sisustettu. Omalakisensa, voisi sanoa.

Ei ihme, että Aallon pariskunta viihtyy parhaiten kotonaan Lapuan keskustan laidalla, sillä kylillä he saavat kasvotatuoinneista kysyviä katseita.

”Kyllä täällä pitäisi olla vähän niin kuin muutkin, tulee varmaan körttiläisyydestä”, ehkäisevää päihdetyötä Kris-järjestössä tekevä Mika Aalto arvelee.

Aalto auttaa työkseen Etelä-Pohjanmaan päihderiippuvaisia, vankeja ja vankilasta vapautuneita. Puoliso Tanja Aalto on saman alan töissä.

Parilla on perstuntuma paikallisten katujen ja kotien nurjalle puolelle. He arvioivat, että Lapualla on paljon päihteiden väärinkäyttöä ”näin pieneksi paikkakunnaksi”. Lapualaisen rehtorin mukaan kuulemma jo kuudennella luokalla on lapsia, joilla on päihdeongelma.

”Hirveää, että tarvitaan tällaisia tapauksia, jotta paikallisten silmät aukeavat”, Tanja Aalto sanoo kahdesta nuoren kuolemasta.

Ovatko silmät siis auenneet?

Mika Aalto toivoo, että näin olisi. 

”Musta tuntuu, että täällä vähän kaikki asiat ovat vaiettuja asioita.”

Osa Lapuan nuorista elää kuulemma yhä niin kuin elettiin Tanja Aallon nuoruudessa 1980-luvulla. Silloin iso osa nuorisoa käytti todella runsaasti alkoholia. Osassa Suomea nuoriso alkoi raitistua 2000-luvulla, mutta Aallon mukaan käänne odottaa vielä itseään Lapualla.

Toisaalta tilastot viittaavat siihen, ettei Etelä-Pohjanmaalla alkoholin kokonaiskulutus ole poikkeuksellista maan keskiarvoon verrattuna. Mutta kirkkaalla viinalla läträtään enemmän kuin Etelä-Suomessa.

Sijainti Helsinki–Oulu-pääradan varrella tuo Lapualle paitsi siunauksia kuten investointeja, myös kirouksia kuten huumeita.

Rautatieaseman ja Matkahuollon parkkipaikka on perjantai- ja lauantai-iltaisin ”ei-kenenkään-maata”, jonka aikuiset kiertävät kaukaa ja jossa he sulkevat silmänsä, sanoo Lapualla 15 vuotta asunut yrittäjä. Hän haluaa henkilökohtaisista syistä esiintyä jutussa nimettömänä.

Keskeinen ongelma Lapuan pahoinvoinnissa on yrittäjän mukaan suuruuden ekonomia, josta on tullut suomalaisen hallinnon mantra. Palvelulaitokset, koulut ja viranomaisyksiköt ovat aiempaa suurempia – ja siksi aiempaa kauempana sadoistatuhansista suomalaisista perheistä.

Kukaan ei enää tiedä, kenellä tai millä taholla on vastuu nuorista missäkin tilanteessa.

Vaikkapa partiopoliiseja on Lapualla liian vähän. Isompi poliisilaitos on Seinäjoella, ja Pohjanmaan poliisin päälinjat vedetään Vaasassa, liian kaukana. Rannikon ruotsinkielinen Vaasa ja sisämaan suomenkielinen Lapua eivät ole juuri millään tavoin yhteydessä toisiinsa.

Ei Vaasassa eikä edes Seinäjoella voi nähdä kunnolla, mitä Lapuan arjessa tapahtuu. Siksi Seinäjoen paikallispoliisikin epäonnistui Takaluoman katoamisen tutkinnassa, yrittäjä arvelee.

Takaluoman katoamisen jälkeen hän otti yhteyttä lukuisiin päättäjiin ja esimerkiksi poliisiasioista vastaavan sisäministerin Mari Rantasen esikuntaan. Hän ehdotti, että tutkinta siirrettäisiin heti Seinäjoen poliisilta toisaalle.

Julkinen paine oli kova. Esimerkiksi kaksi rikosoikeuden professoria, Sakari Melander ja Matti Tolvanen, arvioivat toukokuussa 2023, että tutkinnan siirtoa paikallispoliisilta olisi syytä vähintään vakavasti harkita.

Tutkinta siirrettiinkin heinäkuussa 2023 Pohjanmaan poliisilta keskusrikospoliisille.

Sisäministeriön poliisiosastolta kiistetään, että tutkinnan siirtoa olisi esitetty sieltä. Se olisi ollut ministeriön sopimatonta sotkeutumista poliisihallinnolle kuuluvaan asiaan.

Yrittäjä sanoo, että luotto paikallispoliisiin on jo murtunut. Poliisi ei piitannut jääviysarvioista ja viesti tutkinnasta heikosti. Lapualla on yrittäjän mukaan ollut pitkä perinne siitä, että kipupisteistä vaietaan.

Ja katsotaan toisaalle.

”Silmät on siistissä nurkissa”, hän sanoo.

Entä jos luotto poliisiin todella murenee Lapualla? Kuka silloin suojaa perjantai- ja lauantai-iltaisin levottomaksi repsahtavan pikkukaupungin rauhan?

Seinäjoen poliisin rikoskomisario Harri Teivaanmäki johti Takaluoman katoamisen tutkintaa kesään 2023 asti. Hän on ollut lapualaisten kiukun kohteena.

Teivaanmäkeä on syytelty hidastelusta, tutkinnan löperyydestä ja kylmäkiskoisuudesta Takaluoman omaisia kohtaan.

Hän vastaa puhelimeen mutta kieltäytyy vastaamasta puhelimessa kysymyksiin.

”Asetat minut hankalaan välikäteen, kun tutkinta on siirretty keskusrikospoliisille”, Teivaanmäki sanoo.

Toisaalta Teivaanmäki johti tutkintaa kymmenen ensimmäisen kuukauden ajan.

Teivaanmäki suostuu vain siihen, että hän saa kysymykset sähköpostitse. Vastaukset tulevat kolme päivää myöhemmin.

Hän ei näe, että tutkinnassa ja etsinnässä olisi ollut minkäänlaisia ongelmia. Minkään suhteen: Paikallispoliisi ei ollut hänen mielestä jäävi, vaikka paikallinen konstaapeli oli nujakoinut alaikäisen Takaluoman kanssa baarissa juuri ennen Takaluoman katoamista.

Punaisen Ristin vapaaehtoista pelastuspalvelua ei tarvinnut puoleen vuoteen pyytää pojan etsintään avuksi, koska kun ihminen katoaa taajama-alueella, Vapepalle ei ole yleensä tarvetta, Teivaanmäki kirjoittaa.

Teivaanmäen mukaan Vapepaa ei voitu myöskään käyttää, koska ei ollut selkeää maastoaluetta, jota etsiä. Paikallinen Vapepa-aktiivi on tästä eri mieltä.

Entä tekisikö Teivaanmäki tutkinnanjohtajana jotakin nyt toisin, kun tiedämme, miten takkuisesti etsintä ja tutkinta eteni?

En tekisi mitään toisin, Teivaanmäki vastaa.

Hän ei ota kantaa siihen, onko lapualaisten luottamus Seinäjoen poliisiin kokenut kolauksen. Hän ehdottaa kysymään asiasta Pohjanmaan poliisipäälliköltä.

Pohjanmaan poliisipäällikkö Kari Puolitaival huokaa syvään. 

Hän on puolustuskannalla. Se ei ole ehkä ihme, sillä Pohjanmaan poliisi on saanut moitteita viime aikoina lapualaisten lisäksi myös valtiovallalta, valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiselta.

Marraskuussa 2022 Puumalainen moitti erityisesti Itä-Uudenmaan ja Pohjanmaan poliisilaitoksia merkittävistä laiminlyönneistä lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten tutkinnoissa.

Pohjanmaalla poliisin tutkinnanjohtajat olivat myös uhmanneet oikeuslaitoksen syyttäjiä ja lopettaneet joitain lapsiin kohdistuneiden pahoinpitelyjen tutkintoja vastoin syyttäjän päätöstä.

Puolitaival sanoo, ettei hän ole saanut huonoa palautettu Lapualta. Hän sanoo huomanneensa tutkintaa koskevaa kriittistä arviointia mediassa, ”muutamalta professorilta ja toimittajilta”. Hän ei allekirjoita sitä, että Takaluoman etsinnässä olisi viivytelty tai että tapauksen tutkinnassa olisi ollut jääviysongelma.

Jääviyden suhteen Pohjanmaan poliisin tulkinta on ristiriidassa rikosoikeuden professorien Tolvasen ja Melanderin arvion kanssa. Tolvanen katsoi toukokuussa 2023, että tutkinta pitäisi siirtää toiselle poliisiyksikölle, ja Melander katsoi, että siirtoa pitäisi vähintäänkin vakavasti pohtia.

”Ei se ole ristiriidassa”, Puolitaival kiistää. Hän sanoo, että Pohjanmaan poliisi nimenomaan pohti asiaa, kuten Melander esitti.

”Välillä me emme voi kertoa kaikkea, mitä me teemme tai olemme tehneet. Se voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset arvioivat poliisia”, Puolitaival sanoo.

Hän kuitenkin myöntää, että Pohjanmaan poliisin asioista viestimisessä ”olisi parantamisen varaa”.

Lapuan pahoinvointi ei ole poikkeustapaus. Se saattaa kertoa nimenomaan siitä, mitä Suomelle kuuluu. Lapua on monella mittarilla keskiarvoinen pikkukaupunki.

Tosiasiassa Suomi voi huonosti, vaikka se on valittu jo kuudesti peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.

E2-tutkimuslaitoksen tuoreessa maanlaajuisessa kyselyssä suomalaiset kertoivat, että heidän elämäänsä varjostavat elinkustannusten nousu, terveydenhuollon tila, vanhustenhoito, mielenterveysongelmat, nuorten pahoinvointi, arjen turvattomuus, Venäjän uhka, ilmastonmuutos ja eriarvoistuminen.

Sekä nuorten että aikuisten psyykkinen oireilu on pysynyt korkealla tasolla, vaikka on tapahtunut myös hyviä asioita: suomalaiset tekevät esimerkiksi itsemurhia enää puolet siitä, mitä niitä tehtiin 1990-luvun alussa.

Vaikka enemmistö Suomen nuorista voisi vähintään kohtalaisesti, tutkimusten mukaan sen ryhmän osuus on kasvanut, jolla on vakavia ongelmia päihteiden, mielenterveyden ja rikollisuuden kanssa. THL:n mukaan sekä alaikäisten huumekuolemia että alaikäisiä vankeja on enemmän kuin vuosikymmen sitten.

Pahoinvointi kumpuaa usein perheistä. Tuoreiden kyselytutkimusten luvut ovat Lapuallakin hurjia, sillä noin 17 prosenttia Lapuan kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kertoi kokeneensa vanhempien tai muiden huoltapitävien aikuisten fyysistä väkivaltaa viimeisimmän vuoden aikana.

Siis noin joka kuudes heistä. Isossa osassa suomalaisia perheitä ei ole edelleenkään luovuttu lasten fyysisestä kurittamisesta.

Ei ihme, jos moni lapsi ja nuori oireilee.

Viime vuonna poliisin tietoon tuli Lapualla 67 rikosepäilyä, joissa epäiltynä oli alle 15-vuotias. Tapaukset olivat pääasiassa varkauksia ja väkivaltaa, mutta joukossa oli myös neljä epäiltyä seksuaalirikosta. Rikosepäiltyjä, joissa epäilty oli 15–17-vuotias, oli yhteensä 161. Epäilyt koskivat varkauksia, ryöstöjä, väkivaltaa, liikennerikoksia – ja yhdeksää huumausainerikosta.

Lapualaisista ammattikoululaisista peräti 57 prosenttia kertoi tuoreessa kyselyssä, että huumeiden hankkiminen on paikkakunnalla helppoa.

Se ei tarkoita, että niin moni olisi huumeita todella ostanut vaan että niin moni nuorista ajattelee sen olevan vaivatonta Lapualla.

Komisario Matti Tiainen Pohjanmaan poliisista kertoo, että Etelä-Pohjanmaalla huumekauppa on samanlaista kuin muualla Suomessa. Kaupat sovitaan pikaviestisovelluksissa ja aineet toimitetaan tapaamisessa tai postipakettina. Lapualla puhutaan, että nuoret käyvät päihdekauppaa erityisesti Snapchat-pikaviestipalvelussa.

Tiaisen mukaan poliisi ei resurssisyistä saa selville aiempaa enempää huumausainerikoksia Pohjanmaalla, mutta takavarikoitavat huumausainemäärät ovat aiempaa suurempia.

”Siitä voi päätellä, että tarjonta ja kysyntä ovat kasvaneet”, hän toteaa.

Miten tällainen muutos on ylipäätään mahdollista?

Kaupungintalon parkkipaikalla hyppäämme Hondan katumaasturiin, jota kuljettaa Lapuan napamies. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, sarjayrittäjää ja kulttuuripersoonaa Kai Pöntistä taitaa huolestuttaa, millainen juttu Helsingin Sanomiin on paikkakunnasta tekeillä.

Hän lupaa heti aluksi, että ”jos sä voitat lapualaisen luottamuksen, niin se on uskollinen kuin koira”.

Pöntinen kääntyy Poutuntieltä Lapuanjoen sillalle. Vasemmalle puolelle jää Kylärinki, oikealle taas 1930-luvun äärioikeistojohtajan Vihtori Kosolan kotitalo.

Heti joen toisella puolella seisoo Lapuan tuomiokirkko. Pöntinen muistuttaa, että Lapua on edelleen koti, uskonto, isänmaa -piiriä.

”Jos ajatellaan vaikkapa sateenkaarikuvioita, vaikea on vielä kuvitella, että Lapuan piispa voisi olla sukupuolineutraalisti ymmärtäväinen. Se olisi täällä kauhistus.”

Lapualaiset hautajaissaatot ovat käsite. Kun terveyskeskukselta lähtee ruumisauto, sen perässä on lähes poikkeuksetta pitkä lapualaisten hautajaissaattue. Kun saattue osuu kohdalle, kaupunkilaiset pysähtyvät ja ottavat hatun pois päästä.

”Jopa mopopojat ottavat kypärän päästään. Se on hyvin liikuttava näky.”

Koska Pöntinen on Lapuan keskeinen vallankäyttäjä, hänellä on suoraa vastuuta kaupungin tilasta. Hän ei kiistä nuorten pahoinvointia. Eikä asiaa helpota se, vaikka jossain toisaalla päin Suomea tilanne olisi pahempi. 

Koulukiusaaminen on laajaa ja paikoitellen raakaa.

”Lapset ovat julmia silloin, kun he ottavat toisensa kohteekseen.”

Pöntinen muistuttaa toistuvasti, että suurin osa Lapuan lapsista ja nuorista on kunnollisia ja hyvinvoivia. Ongelmat kasautuvat tietylle osalle, mutta huolestuttavaa on se, että porukan määrä tuntuu kasvavan.

”Nuoret ovat joko totaaliraittiita tai sitten he pämppäävät kympillä.”

Mutta että alaikäisillä on huumeita ja että Lapualla jotkin alaikäiset kauppaavat huumeita, Pöntinen huokaa. Hän sanoo olevansa sitä sukupolvea, jolle se on täysin käsittämätön ajatus.

”Kotikasvatus on se juttu. Ehkä kaikki kodit eivät ole ihan hyvässä kunnossa.”

Yksi Suomen entisistä pääministereistä asuu Lapualla. Olemme sopineet haastattelun Anneli Jäätteenmäen kanssa kaupungintalolle.

68-vuotias Jäätteenmäki johtaa Lapuan valtuustoa. Hän on syntyperäinen lapualainen ja juristi, joka ponnisti lyhytaikaiseksi pääministeriksi kevään 2003 vaaleissa. 

Jäätteenmäki on ollut taas neljä vuotta Lapualla. Sitä ennen hän oli peräti 15 vuotta putkeen europarlamentaarikkona Brysselissä.

Takaluoman kuolemantapausta ja paikallispoliisin toimintaa Jäätteenmäki ei halua kommentoida, sillä hän ei kuulemma tiedä siitä sen enempää kuin mitä on lehdistä lukenut.

Entä tunnistaako hän sen laajemman hädän, joka on monilla lapualaisilla vanhemmilla ja opettajilla?

Jäätteenmäki muistuttaa, ettei hänellä ole omia lapsia. Lapsiperhearki ei ole siis omakohtaisesti tuttua. Hän on kuitenkin kuullut juuri seminaarissa huolestuttavia kyselylukuja Lapualta. Niissä kysyttiin esimerkiksi yläkoululaisten ajatuksia arjesta.

”Nuoret kokevat, että täällä saa huumeita helposti”, Jäätteenmäki sanoo, ja nyt hän näyttää jo vakavalta. Luvut ovat hurjia. 

Hän toivoo, että poliisilla olisi tarpeeksi resursseja.

Jäätteenmäen yhteys paikallisnuoriin on selvästi etäinen, mutta ilmiö on hänellekin tuttu. Osa yläkouluikäisistä tuntuu katoavan kuin maan nielemänä. Kukaan ei tunnu tietävän, kenen pitäisi ottaa kyydistä putoavista nuorista päävastuu.

Molskille marssii kymmenen pääosin alakouluikäistä junioripainijaa: nuorin on seitsemän, vain yksi on jo neljätoista.

Lapua on perinteisiä painipitäjiä. Berliinissä vuonna 1936 kreikkalais-roomalaisen painin 66-kiloisten olympiakultaa voittaneen köyhän yksinhuoltajan pojan Lauri Koskelan jälkeen ei Lapualla ole nähty painin olympiavoittajaa.

Viime vuodet on ollut erityisen hiljaista.

Keskiviikkoiltana urheilutalolla on alkamassa Lapuan Virkiän painiharjoitukset. Seitsemänvuotias juniori marssii painitrikoissa valmentaja Juha Haapalan luo ja sanaakaan sanomatta työntää painitossun Haapalan eteen.

Siinä on jotain liikuttavaa, kun Haapala alkaa kärsivällisesti sitoa tossunnauhoja.

Mutta missä ovat kaikki 15–20-vuotiaat painijuniorit?

Haapala tuijottaa vakavana. Ei ole. Ei ketään. Edes yläkouluikäiset eivät enää paini ammattikoululaisista tai lukiolaisista puhumattakaan.

Haapala jää pohtimaan, miten päin syy-seuraussuhde kulkee. Lopettavatko Lapuan yläkouluikäiset harrastuksensa, koska laiskanpulska hengaaminen, juopottelu ja yörilluminen nousevat keskiöön vai tulevatko ne vasta täyttämään tyhjyyttä, joka on jo seurannut harrastusten lopettamisesta?

Haapala itse on painin SM-pronssimitalisti mutta toteaa, ettei se ole vielä kovin paljon täällä Lapualla.

”Jotkut sanovat, että lapsilta vaaditaan liikaa. Mutta luulen, että se saattaa olla toisin päin. Vaaditaan liian vähän.”

Haapala tuntee eteläpohjalaisnuoret hyvin, sillä päivisin hän opettaa ammattikoulussa. Kaksi nuorten kuolemantapausta on mennyt ihon alle. Viimeiset lauseet putoavat painijan suusta kuin soraharkot.

”Pakkohan tämän kaiken on liittyä johonkin suurempaan pahoinvointiin. Isossa mittasuhteessa täytyy olla jokin vialla.”

Moni Lapuallakin ajattelee, että osassa perheistä vanhemmuuden ja lapsuuden välisessä rajassa on jotakin rikki. Alaikäisten kanssa ollaan kuin kavereita, vaikka pitäisi asettaa rajoja, kotiintuloaikoja, ruutuaikoja, päihdevalvontaa ja nukkumaanmenoaikoja.

”Vastuu on ihan jokaisessa, yhdessä ohikulkijassakin”, Haapala sanoo.

Sitten hän unohtaa haastattelun ja marssii molskille. Alakoululaiset ähisevät painitrikoissaan kuin työmuurahaiset. Haapala huutaa: ”Tulkaa tuohon riviin, niin Tatu näyttää kertauksena, miten tehdään puolilindén!”

Kriisien hetkellä lapualaisilla on vahvuus: kun jokin ongelma koetaan tarpeeksi syvästi, tumput lopulta vedetään taskusta ja aletaan toimia.

Puhutaan lapualaisesta omalakisuudesta, joka tunnetaan ilmiönä jo 1840-luvun puukkojunkkarien aikakaudelta. Silloin lapualaiset julistivat Lapuan lain, joka varsin kovaotteisesti ja autoritäärisesti koetti suitsia kyläväkivaltaa.

Taas Lapualla tehdään jonkinlaista yhteisön ryhtiliikettä.

Ensimmäisenä on täytynyt puhua ongelmista.

Osa yläkoululaisten vanhemmista on aktivoitunut koulukiusaamista vastaan, lisännyt painetta yläkoulun ja kaupungin johtoon ja puhaltanut henkiin vanhempainyhdistyksen, joka oli 17 vuotta naftaliinissa. Yhdistys kokoontuu Lapuan ABC:llä, josta on tullut tavallaan Lapuan toinen keskusta.

Nuorten pahoinvointi ja päihteidenkäyttö ovat nousseet agendalle myös kaupunginvaltuustossa, jolle on esitelty karuja lukuja kyselytutkimuksista. Osalle paikallispoliitikoista on vasta nyt selviämässä, että Lapuallakin liikkuu jo huumeita ja jopa jotkut alaikäiset tienaavat huumekaupalla käyttörahaa.

Lapua perusti hiljattain kokonaan uudenlaisen turvallisuusasiantuntijan viran, jonka työkenttä on erityisesti nuorisossa. Lisäksi valtuusto myönsi 20 000 euroa keskustaan asennettaviin valvontakameroihin.

Päihdekierteeseen ja toimettomuuteen putoava osa nuorisosta on koko Suomessa kasvussa. Nuorilla, joilla menee kurjasti, menee kurjemmin kuin vuosikymmeniin. Silti se ryhmä on kaikkialla Suomessa edelleen vähemmistö.

Nuorison enemmistöllä asiat ovat pääosin kunnossa.

Niin on myös Lapualla.

Torigrillin edessä parkissa seisoo Ford Fiesta sivupeilit höröllään. Perinteinen luukkugrilli on Lapuan tapaamispaikka.

Kuskin paikalla istuu 17-vuotias Emilia Javanainen, pelkääjän puolella 18-vuotias Aada Prinkkilä. He ovat molemmat töissä grillillä ja jääneet työvuoron jälkeen syömään grilliruuat Fiestan penkeille.

Lapuan keskiviikkoilta on jo pimeä. On niin kylmä, ettei nuoria näy kuin menopeleissä, joiden lämmityslaitteet on säädetty täysille.

Prinkkilä sanoo, että hän lähtee Lapualta. Jonnekin. 

Hän pyöri muutama vuosi sitten samoissa porukoissa kuin Rasmus Takaluoma. Hän ei usko, että Takaluoma kuoli luonnollisesti. On tapahtunut henkirikos.

”On siinä tosi paljon epäselvyyksiä, miten se on Lapuanjokeen päätynyt.”

Javanainen oli yläkoulussa muutamilla samoilla kursseilla kuin Takaluoma. ”On Rasmuksen tapaus herättänyt silleen, että jotain voi aina tapahtua.”

”Ehkä on tullut vähän turvaton olo”, Prinkkilä sanoo.

On vaikea sanoa, onko jokin todella muuttunut Lapualla vuoden aikana. 

Levotonta täällä on ollut ennenkin. Alkoholia on käytetty humalahakuisesti, ja sen myötä Lapualla on nujakoitu. Kaupungin sosiaalitoimi on arvellut, että korona-aika ja eristäytyminen koettelivat monien perheiden henkistä kanttia.

Onko kyse siitä, että laaja mediahuomio on pakottanut pienen yhteisön puhumaan perheiden pahoinvoinnista aiempaa avoimemmin?

Samanlainen läpivalaisu saattaisi olla tervettä jokaisella suomalaispaikkakunnalla.

Rautatieaseman parkkipaikalla mopoautosta nousee pariskunta.

15-vuotias Adeliis Papli sanoo lähtevänsä varmuudella Lapualta. Hän haluaa nähdä maailmaa, tavata uusia ihmisiä, kouluttautua muualla, avartua. Niin tekevät pikkupitäjien tytöt kaikkialla Suomessa.

Osa pojista jää. He eivät edes käväise muualla. Paplin poikaystävä, 15-vuotias Lauri Ylimäki, sanoo, että hän ei Lapuaa jätä. Hän opiskelee kylmäasentajaksi ammattikoulussa Lapualla ja juurtuu tänne kuin tammi.

”Onhan tässä ollut kaikenlaista tapausta”, Ylimäki urahtaa.

Sillä hän viittaa tietenkin kahden nuoren kuolemantapauksiin. Silti Ylimäki sanoo, ettei hänellä ole sellaista oloa, että hän ikinä lähtisi Lapualta, kotoaan, yhtään mihinkään.

”Kyllä muuten lähdet”, tyttö sanoo.

Poika vilkaisee parkkipaikan muihin poikiin ja vastaa pohojalaasella.

”No en muuten lähre.”

Kirjoituksessa kerrotaan nuorten päihdeongelmista Lapualla. Jutussa esiintyvillä lapualaisnuorilla ei kuitenkaan ole toimituksen tietojen mukaan ongelmia päihteiden kanssa.