Mennäänpä kylään oikein nuukan ihmisen kotiin.

Alttoviulisti Teemu Kupiainen, 63, on aina ollut säästäväinen luonne. Mutta kun hän muutti muutama vuosi sitten maalle Lopelle, hän päästi pihiytensä lopullisesti valloilleen.

Melkein kaikessa voi säästää, on Kupiaisen motto.

Ja siltä täällä kyllä näyttääkin!

Kupiainen tulee vieraita vastaan villatakissa, jossa on miltei enemmän reikiä kuin neulosta. Silti se lämmittää vielä, hän vakuuttaa.

”Aikuiset lapseni ovat tosin kieltäneet minua poistumassa takissa tontin ulkopuolelle”, Kupiainen sanoo.

Parkkipaikalla on kaksi käytettynä ostettua autoa siltä varalta, että toinen menee rikki. Kumpikin maksoi alle tonnin – tingittyinä totta kai.

Kupiainen on keksinyt monenlaisia muitakin säästötoimenpiteitä.

Oikeastaan hänen koko ruokavarastonsa on tässä pihamaalla: munat tulevat omasta kanalasta, tomaatit kasvihuoneesta, perunat pellosta.

Sieniä ja marjoja hänellä on pakastimet täynnä, ja nehän ovat itse kerättyinä täysin ilmaisia.

Kauniin sata vuotta vanhan talonsa hän lämmittää oman metsän puilla. Eikä niitä edes tarvita kovin paljon, sillä makuuhuoneen hän pitää talvisin kymmenessä asteessa.

Aamiainen on simppeli: Itse viljelty porkkana, ripaus suolaa ja kulaus lahjaksi saatua oliiviöljyä. Kahvia tai teetä hän ei juo lainkaan. Lounaaksi Kupiainen saattaa syödä viikkojen ajan mysliä, johon sekoittaa oman maan kasviksia, marjoja, purkkipapuja ja tuoretta inkivääriä.

Jätetään ehkä mainitsematta se, että joskus ystäviensä luona Kupiainen kaivaa välipalan ainekset suoraan biojäteastiasta. Hänestä ihmiset heittävät sinne turhaan ihan syömäkelpoista ruokaa.

Entäpä sitten Kupiaisen asuinkumppani siperianhusky Haiku.

Koira on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin. Se karkottaa pihamaalta myyrät ja peurat, jotka ennen veivät suurimman osan puutarhan sadosta. Tiskaamisessakin siitä on hyötyä, koska se esipesee astiat.

Kun Kupiainen tekee katusoittokeikkoja, Haiku tulee mukaan vetonaulaksi, sillä se pitää laulamisesta. Laulava koira moninkertaistaa tulot.

Siirrymme sisälle ja Kupiainen soittaa malliksi viulullaan Karjalan kunnailla. Haiku nostaa heti kuononsa kohti kattoa ja alkaa jammailla mukana. Ulinaksikin sitä voisi kutsua.

Niin, ja nyt päästäänkin viulukoteloon: Kupiainen on keksinyt tavan, jolla kotelon saa pysymään ehjänä vuosia. Hän sulkee viulukotelon vetoketjut ainoastaan kovalla sateella.

”Näin kotelo kestää ainakin kolme kertaa kauemmin, koska vetoketjut hajoavat aina ensimmäisenä.” 

Neljäkymmentä vuotta muusikkona työskennellyt Kupiainen tietää tämän.

HS etsi kyselyllä suomalaisia, jotka ovat ylpeästi pihejä. Kupiainen oli yksi vastaajista.

Vastauksia tuli lähes sata, eri puolilta maata. Kaikkia vastaajia yhdisti se, että säästäväisyys oli heille elämäntapa. Kaikkien tässä jutussa siteerattujen vastaajien henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.

Suuri osa vastaajista oli tukevasti keski-iässä. Monet olivat oppineet jo kotoa pakastamisen, parsimisen, marjastamisen ja langanpätkien säästämisen jalot taidot. Tuttua olivat myös jogurttipurkkien peseminen ja tarjousten perässä juokseminen – mieluiten lihasvoimalla ja rinkka selässä, jotta halpaa tavaraa saattoi ostaa varastoonkin.

Säästän kaikenlaista mahdollista pikkutavaraa, irtileikatuista pesulapuista pussinsulkijoihin ja narunpätkiin. Nautin suunnattomasti, kun tarvittaessa voin kaivaa esiin juuri oikeanlaisen rautalanganpätkän tai muovilipareen johonkin tarkoitukseen, kertoi eräs kyselyyn vastannut nainen.

Kävi ilmi, että moni on pihiystaipumuksistaan ylpeä, mutta myönsi siinä olevan myös komiikan aineksia – samaan tapaan kuin Pirkka-lehden niksit naurattavat monia.

Minulle nuukuus on sekä hyve että hauskaa, totesi viisikymppinen naisvastaaja ja jatkoi: Nuukailu on pääasiassa kivaa – tänäänkin säästän, kun käytän iltapalaleivän alustana samaa talouspaperipalaa, joka toimi aamulla samassa tehtävässä :-)

Moni piti nuukuuttaan pelkästään hyödyllisenä asiana.

Säästäväisyydestä on kiistatonta hyötyä. Taloudellinen mielenrauha ja resilienssi kasvaa, sanoi yksi vastaaja. 

Nuukailijat kehuskelivat myös kolikon toisella puolella: usein pihille kertyy pankkitilille mukavasti saldoa. Jopa opiskelija saattoi sijoittaa hieman ylimääräistä osakkeisiin, kun eli muuten säästäväisesti.

Monet kertoivat koko sukunsa olevan samanlainen.

Tulen suvusta, jossa ylpeillään pihiydellä. Pihiyteni ilmenee sähkösopimusten ja vakuutusten kilpailutuksena, kirpputorien suosimisena, kilohintojen vertailuna ja satokauden kasviksien suosimisella. Usein pihiys myös säästää luontoa.

Termi ”pihi” haluttiin ylipäänsä kääntää positiiviseksi.

Käyttäisin ensinnäkin pihiyden sijaan mieluummin sanaa säästäväisyys tai kulutuksen optimointi, sillä se on vähemmän negatiivinen ja neutraalimpi.

Säästäväisyys juontaa juurensa aikaan, jolloin Suomessa ei ollut nykyisen kaltaista yltäkylläisyyttä. Oikeastaan vasta 1900-luvun puolivälin jälkeisen kulutuskulttuurin myötä pihiyttä alettiin pitää vähän nolona ja häpeällisenä.

Nykyään ollaan otettu taas askel taaksepäin ja ymmärretään, että kierrätys on hyväksi. Kukkaron lisäksi myös luonto kiittää.

Toki taloudellisuus on monille nykypäivänäkin pakon sanelema asia.

Olen pihi siksi että olen pienituloinen. Ostan vaatteeni ja kenkäni alennus-, poisto-, lopetus- ja konkurssimyynnistä. Lääkkeet valitettavasti täytyy ostaa apteekista kalliiseen hintaan. Ruokatarjouksia onneksi on ja ilta-alet auttavat, kuvaili vanhempi nainen.

Toisaalta moni kertoi olevansa hyvin toimeentuleva mutta pihtailevansa silti.

Kurkistetaan vielä Kupiaisen vaatekaappiin.

Vaatteille hän on kehittänyt oman luokitusjärjestelmän: parhaat vaatteet ovat ykkösluokkaa, huonoimmat vitosta. Ykkösiä pitää olla jonkin verran juhlia ja konserttiesiintymisiä varten, ja harvoin käytettyinä ne säilyvät hyvinä.

Eniten hän pitää luokkien 3–4 vaatteita. Viitoset, jotka ovat jo liian kuluneita ja reikäisiä paikattaviksi, hän käyttää loppuun likaisissa ulkotöissä.

”Tämä systeemi pidentää esimerkiksi hyvien t-paitojen käyttöikää jopa yli 20 vuoteen. Itse asiassa vanhin t-paitani on vuodelta 1982.”

Vuosia sitten Kupiainen kävi aina Sibelius-Akatemiassa opettamassa viulun soittoa repaleisissa tuulipuvun housuissa.

”Oppilaani ostivat minulle uudet housut. Silloin minulla ei vielä ollut aikuisia lapsia pitämässä pukeutumiskuria.”

Kupiainen myöntää saavansa nautintoa kitsaudesta, ja samalla myös sen ekologisuudesta.

”Pihtailu on kivaa niin kauan kuin se on vapaaehtoinen valinta. Tiedän, että moni muu joutuu nykyisin pakosta säästämään, kun hinnat nousevat ja tukia leikataan.”

Muille hän ei ideologiaansa tuputa. Eikä siitä saa tulla pakkomielle, hän sanoo.

Ihan kaikessa hänkään ei kuitenkaan nuukaile. Kupiainen antaa mielellään lahjoja neljälle lapselleen, ja noin kerran vuodessa hän käy hyvässä ravintolassa, jossa laskua ei katsota. Viimeksi hän oli syömässä Savoyssa.

”Omaa työtäni ja aikaani olen myös lahjoittanut huomattavia määriä.”

Kupiaiselle juolahtaa mieleen vielä monta asiaa, joissa on helppo säästää.

Pölynimurin pölypussin hän on vaihtanut viimeksi viisi vuotta sitten. ”Leikkaan pussin pohjasta auki, tyhjennän sen ja teippaan sitten kiinni jesarilla”, hän neuvoo.

Soitetaan vielä lopuksi myös toiselle henkilölle, jonka sukujuuret vievät juuri oikeaan osoitteeseen: Laihialle. Se kun on Suomessa tunnetusti se paikka, jossa osataan olla häpeilemättömän nuukia.

Puhelimeen vastaa 50-vuotias yrittäjä, kuvataiteilija ja perheneuvoja Panu Hemminki, jonka isä ja isoäiti olivat Laihialta kotoisin.

”Eila-mummo oli ihan mahdoton, säästi joka asiassa. Yhtään perunaakaan hän ei koskaan heittänyt pois. Olen hänen laihialaisesta sivistyksestään ylpeä”, Hemminki kertoo.

Kun Hemminki lähtee kauppaan, hän kuulee edelleen korvissaan mummon äänen: Ottakaa autosta kassi, kaupassa ei sitten osteta muovipussia!

Hän itse asuu Lapualla, mutta ei sekään ole kovin kaukana Laihialta. 

Hemminki säästää lähes kaikessa, sukujuuriensa mukaisesti.

”Pidän nuukuutta ja taloudellisuutta järkevänä elämäntapana. Esimerkiksi vuokramökkeihini jää ruokia jääkaappiin, jotka tuon aina kotiin syötäväksi. Vaimoani tämä välillä hirvittää.”

Hemminki onkin maistellut tänä vuonna jos jonkinlaisia juustoja. Viime viikon hän eli mökkiläisten jättämillä pitsoilla.

Paitsi mökkejä, Hemminki vuokraa paljon muutakin. Nettiin hän on laittanut ilmoituksen: vuokraan mitä vain.

Hän on valmis vuokraamaan esimerkiksi muuttoautoa, ruohonleikkuria, jääkaappia ja maalaamiaan tauluja.

Hemmingin uusperheessä on viisi lasta. Senkin hän on laskenut, paljonko yksi lapsi keskimäärin maksaa ennen täysi-ikäiseksi kasvamistaan: yli satatuhatta euroa.

”Pienenä yksi pojistani alkoi itkeä aamiaispöydässä, kun kerroin tämän. Hän pelkäsi tulevansa liian kalliiksi. Siihen vastasin, että syö rauhassa, sijoitan teihin mielelläni.”

Hemminki kertoo saavansa välillä hyviä niksejä amerikkalaisista saituriohjelmista.

Niistä hän oppinut esimerkiksi sen, että vaatteet voi pestä kylpyammeessa samalla kun käy kylvyssä.

Hän on myös hyvä tinkimään. Siinä auttaa yleensä leikinlasku, hän vinkkaa.

Kun arjessa elää pihdaten, rahaa säästyy esimerkiksi sijoitusasuntoihin ja matkusteluun.

Hemminki tosin keksii säästövinkit myös lomamatkalla. ”Jos McDonald’sin roskiksesta kaivaa kuitteja, niiden koodeilla pääsee ilmaiseksi vessaan.”

Pihit tuntuvat itse nauttivan pihiydestään, mutta läheisille se voi olla raskasta. Kysyimme lukijoilta, onko heidän nuukuutensa ärsyttänyt muita.

Kyllä on, tunnustivat monet kyselyn vastaajat. Näin kertoi esimerkiksi kuusikymppinen mies: Tyhjien tölkkien kerääminen kävelylenkillä ärsytti aluksi vaimoa, nyttemmin hän ei enää sano mitään. Kerään myös työpaikkojen tyhjät tölkit talteen.

Ja näin puolestaan kuvaili seitsemänkymppinen nainen:

Käytän teepussit kahteen kertaan, puolitan pesukoneen tabletin, teen omia kahvisekoituksia halvemmista ja kalliimmista kahveista, pyrin leipomaan kaiken itse ja valmistan ruuat raaka-aineista. Ompelen vaatteeni itse. Säilön paljon. Kyllä se ärsyttää muita.

Moni vastaaja totesi, että oma ja toisten pihtaaminen on viime kädessä vain hyväksi, joten turha siitä on kenenkään ärsyyntyä.

Uskon, että maailmasta tulisi parempi paikka, jos etsisimme onnea ja iloa enemmän itsestämme ja toisistamme kuin materiasta tai kuluttamisesta, sanoi nuorehko helsinkiläisnainen.

Eli voiko tätä juttua lopettaa muihin sanoihin kuin: Pihiys kunniaan!