hs.fi - 2000010108433 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-01-15T07:11:24.630Z
👁️ 183 katselukertaa
🔓 Julkinen


Kun vuosi oli lopuillaan, teatterintekijä ja kirjailija Amanda Palo julkaisi Instagramissaan ennustuksia tulevalle vuodelle. 

Toiseen listaan hän kirjoitti ranskalaisilla viivoilla asioita, joiden uskoo olevan ”in” vuonna 2024. Toisessa listassa on asioita, jotka ovat hänen mielestään jatkossa ”out”. 

Monet ennustuksista ovat humoristisia. Yhdestä asiasta Palo ei kuitenkaan vitsaile: hän uskoo, että varastaminen tulee ”trendaamaan”.

Tunnetun näyttelijän kannanotto kuulostaa niin räväkältä, että siitä on pakko kysyä lisää. Ei kai Palo yllytä rikokseen? 

HS on viime aikoina kertonut useissa artikkeleissa varastelun uhriksi joutuneiden kauppiaiden ahdingosta.

Kauppiaat ovat kertoneet ruokakauppoja enenemissä määrin vaivaavasta näpistelystä, joka tapahtuu yleensä itsepalvelukassojen kautta. Kaupat ovat joutuneet ongelman vuoksi lisäämään valvontaa tai jopa rajoittamaan itsepalvelukassojen aukioloaikoja.

Ilmiön toinen puoli liittyy siihen, mitä vaikea taloustilanne tarkoittaa tavallisille ihmisille. 

Vuoden alussa HS:n kyselyyn vastannut, työelämässä oleva kolmekymppinen mies kertoi varastavansa säännöllisesti tuotteita, joita ilman lapsiperhearjessa ei pärjää. Näpistely vaikuttaa miehen mukaan hänen itsetuntoonsa.

Amanda Palon mielestä varastamisesta ja siihen liittyvästä häpeästä täytyy puhua vielä enemmän. Varastelun trendaamiseen liittyvää viestiään hän haluaa kuitenkin laajentaa.

”Trendaaminen on hirveä sana, kun se kuulostaa jotenkin seksikkäältä. Pahoinvointi ei ole seksikästä.” 

Palo on näyttelijä Jukka-Pekka Palon lapsi ja näyttelijöiden Tauno Palon ja Kirsti Ortolan lapsenlapsi, joka on ollut mukana useissa helsinkiläisissä teattereissa. Hän on myös kirjoittanut omaelämäkerrallisen monologinäytelmän.

Palo uskoo, että suurin osa ruokaa tai välttämättömiä elintarvikkeita näpistelevistä ihmisistä tekee sen pakon edessä. Köyhyyteen liittyy jo valmiiksi hirveä määrä häpeää, jota varastaminen vain pahentaa.

Sen vuoksi hän myös julkaisi vuoden lopulla Instagram-tarinassaan iskulauseen, jonka viesti on vapaasti suomennettuna seuraava: jos näet, että joku varastaa – ei, et nähnyt. 

Palo sanoo uskovansa, että pakon edessä tehtävän varastamisen syy ei ole yksilössä vaan yhteiskunnan rakenteissa. 

Hän ei säästele sanojaan arvostellessaan nykyistä hallitusta. Palon mielestä tulevaisuudessa mahdollisesti lisääntyvä varastelu on seurausta oikeistolaisesta politiikasta ja leikkauksista.

”Kokoomuslaiset tykkäävät antaa ymmärtää, että meillä kaikilla on vaihtoehtoja. Mutta kun jo valmiiksi kapeaa elintilaa kavennetaan entisestään täysin kestämättömällä tavalla, keinot selvitä voivat olla aika epätoivoisia.”

Palo sanoo, että suurin osa ihmisistä ei voi tehdä mika-aaltoloita eli säästää vaihtamalla samppanjan kuohuviiniin. Tällä hän viittaa Aaltolan vinkkiin HS:n joulukuussa julkaistussa artikkelissa. 

Palon ajatukset kuulostavat jaloilta toisille ihmisille, mutta julmilta toisille. Varastelun kohteena olevien kauppojen takana on ihmisiä, joiden oma toimeentulo voi kärsiä varastelun vuoksi.

Jo pienille lapsille opetetaan, että varastaminen on väärin. Mitä kävisi, jos moraalikäsitys tässä asiassa höllenisi?

Palo sanoo, ettei hänen tarkoituksensa ole lähteä purkamaan moraalia ja etiikkaa. Hän sanoo myös suoraan, ettei kannusta ketään varastamaan. 

Palon mielestä kiinnostavaa ei ole se, onko varastaminen oikein vai väärin. Niin ikään hän ei halua toimia linjatuomarina sille, kuka on siihen oikeutettu ja kuka ei. 

Sen sijaan Palo haluaa kysyä, miksi olemme tilanteessa, jossa varastaminen voi mahdollisesti lisääntyä. 

Palon näkemyksen mukaan se, että jo valmiiksi vähävaraisilta leikataan lisää, ei auta yrittämään kovempaa vaan aiheuttaa uudenlaisia ongelmia. Sellainen ongelma on esimerkiksi varastelu, josta kärsivät myös kauppiaat. 

”Tällaisessa tilanteessa kaikki osapuolet menettävät.”

Palo kertoo myös ymmärtävänsä, että varastelun suuri lisääntyminen aiheuttaisi suuria ongelmia nykyiselle yhteiskuntajärjestelmälle. 

”Joskin en ole välttämättä sitä mieltä, että sekään olisi huono asia”, hän naurahtaa.

Jos Palolle luvattaisiin, että kapitalismi saataisiin rikottua varastamisella, hän kannustaisi kaikkia siihen. Palo ei kuitenkaan usko, että asia menee niin.

Palon mukaan hänen näkemyksissään on kyse empatiasta, ei anarkismista. Toisaalta hän uskoo, että jos muita vaikuttamistapoja ei ole, myös anarkismille on paikkansa. 

Amanda Palo tietää, millaista on olla niin sairas, ettei ole ainuttakaan tulevaisuudennäkymää. 

Hänet raiskattiin parikymppisenä. Sen seurauksena Palo sairastui vakavaan masennukseen, joka kesti vuosikausia. 

Nykyään Palo voi jo paremmin. Hän ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, miten hänen olisi käynyt ilman turvaverkkoa.

Palo ei ole omien sanojensa mukaan koskaan itse varastanut. Hänen ei ole tarvinnut, siltä hänestä on pidetty huolta. 

Palo uskoo, että varastamisen taustalla on useimmiten inhimillinen hätä. Tietysti on myös ihmisiä, jotka varastavat ammattimaisesti tai jännityksen vuoksi, mutta Palo ei puhu nyt heistä.

Hän ajattelee, ettei voi tietää, millaisessa tilanteessa näpistävä ihminen on. 

Niinpä jos Palo näkee kaupassa jonkun varastavan ruokaa, hän aikoo katsoa muualle.