Valtiovarainministeriön mukaan Suomi on taantumassa, mutta Vantaalla, metallialan alihankkijan OLP Tuotannon tehdassalissa, sitä on vaikea uskoa. 

Jyske tuntuu rintakehässä saakka, kun levytyökeskus työstää tuotteita usean iskun sekuntitahdilla. Myös muualta kuuluu suurien koneiden ääntä, kun metallia työstetään muotoonsa.

Emme tulleet kuitenkaan katsomaan mitä tahansa metallin työstöä tai puhumaan yleisestä taloussuhdanteesta. Sen sijaan olemme kumartuneet sorvin ääreen.

Tai vielä tarkemmin: katsomme sorvissa kiinni olevaa puhelimen kokoista mustaa mötikkää. Kyseinen laite voi merkitä pienimuotoista vallankumousta metallien ja ehkä muidenkin materiaalien työstössä. 

Niin ainakin suomalaisen teknologiayhtiön Aurionin innovaatiojohtaja Leo Hatjasalo, 71, toivoo.

Olosuhteet ovat äärimmäiset. Sorvin terä painaa ruostumattomasta teräksestä valmistettua putkea ja työstää sitä milli kerrallaan.

Leikkuupinta on hiuksenpaksuinen ja kitka metallinpalasten välillä valtava. Lämpötila terän alla nousee helposti satoihin asteisiin. 

Tavallisesti leikkauspinnan kitkaa ja kulumista yritetään vähentää erilaisilla voiteluaineilla, kuten öljypohjaisilla leikkuunesteillä, muljuilla. Nyt sorvissa ei käytetä kuitenkaan lainkaan muljuja, kuten on tehty vuosikymmenten ajan.

Aurionin laite puhaltaa sorvin leikkauspintaan ja terään ionisoitua happea ja typpeä. Kuulostaa scifiltä, mutta kyse on siis käytännössä ilmasta, jolla on sähköinen varaus. 

Lisäksi Aurionin laite jäähdyttää ionisoidun ilman kylmäksi. Leikkauspisteen ympärillä  näkyy vain pienenpieniä vesipisaroita. Terän päälle on muodostunut jääkokkare. 

Kylmä ionisoitu kaasu luo leikkuupinnalle ohuen kalvon, joka vähentää kitkaa ja kappaleiden kulumista, Hatjasalo kertoo.

”Tässä kaasussa molekyylit ovat paljon pienempiä kuin nestemäisissä muljuissa. Ne liikkuvat helpommin ja menevät pienempiin rakoihin. Ne auttavat terää kulkemaan.”

”Tässä on kyse elektrokemiallisesta prosessista, kitkasta, eri materiaalien kulumisesta ja voitelusta. Hirveän tarkkoja, mikroskooppisen pieniä asioita, joilla on iso merkitys lopputuloksen kannalta.”

Ionisoitua ilmaa ei tarvita kovinkaan paljoa. Se tulee leikkauspisteeseen selvästi pienemmällä paineella kuin tavallisesti työstössä käytettävät voiteluaineet.

Laite siis ennemmin pihisee kuin pöhisee?

”Just niin.”

Miksi voiteluaineista pitäisi päästä eroon?

Voiteluaineet ovat melkoisia mönjiä, Hatjasalo kertoo. Ne ovat usein öljystä jalostettuja, höyrystyvät helposti, niitä ei ole terveellistä hengittää ja ne ovat ongelmajätettä. Metallipaja OLP:nkin tehdassalissa monien koneiden päällä näkyy imureita, joiden tarkoitus on imaista muljuista syntyvät myrkkykaasut pois ennen kuin työntekijät ehtivät hengittää niitä.

Muljuista on muutakin harmia. Niistä jää usein pieniä pitoisuuksia työstettäviin kappaleisiin. Jäämät ja niissä kasvavat mikrobit voivat olla ongelma esimerkiksi lääketeollisuuden implanteissa. 

Moni asia siis helpottuisi, jos muljuista päästäisiin eroon.

Kyse on myös isosta asiasta. Muljuja käytetään maailmassa vuosittain miljardeja litroja. Suuri osa siitä on peräisin alkuaan raakaöljystä. 

”Meilläkin menee niitä useita kuutioita vuodessa”, OLP:n toimitusjohtaja Antti Oksa.

”Emme me jää kaipaamaan niitä yhtään.”

Myös vettä kuluu. Hatjasalon mukaan maailmassa käytetään vuosittain miljardeja litroja puhdasta vettä, kun leikkuunesteitä laimennetaan ja työstettäviä pintoja puhdistetaan muljusta. Suomessa toki riittää vettä, mutta monessa muussa maassa puhdas vesi on arvokas raaka-aine.

Aurionin ionisoitua ilmaa suihkuttava laite vaikuttaa Hatjasalon puheen perusteella suorastaan ylivetotuotteelta. Laitteen käyttö tulee selvästi voiteluaineita halvemmaksi, se on työkoneiden käyttäjälle turvallinen ja ympäristölle ystävällinen. 

Eikä se taida olla pelkkää mainospuhetta. Tekniikkaa on kokeiltu OLP:n tehdassalin lisäksi esimerkiksi Tampereen ja Sheffieldin yliopistoilla. Tulokset ovat olleet lupaavia.

Aurionin ionisuihku on vuosikymmenten työn tulos.

”Törmäsimme kaverini Kari Rinkon kanssa tätä aihetta koskeviin tutkimuksiin 1990-luvulla ja rakensimme jo silloin ensimmäisiä prototyyppejä.”

Prototyypistä on pitkä matka tosielämään ja teollisuuden arkipäivään. 

Vaikka Aurionin tekniikka on saanut lupaavia tuloksia yliopistojen testeissä, testit laboratoriossa tai tutkijoiden pöydällä ovat yksi asia. Käytännön työ suuressa tehdashallissa on ihan toisenlainen maailma.

Miksi tuote ei ole jo valloittanut maailmaa?

Yksi syy voi olla ainakin se, että metallipajat eivät ole tunnettuja uudistumiskyvystään. 

”Pitää ymmärtää, että tämä ala pyörii teollisuuden logiikalla ja alihankintaketjuilla. Meidänkin asiakkuudet ovat usein pitkäaikaisia. Monille asiakkaille teemme samoja tai ainakin samankaltaisia tuotteita vuodesta toiseen. Ei asiakasta usein kiinnosta marginaaliset muutokset alihankkijan työstökoneella. He haluavat sen luvatun tuotteen, tismalleen totutussa ja luvatussa muodossa”, Oksa kertoo.

Ionisoitu ilma liukasteena kuulostaa monesta propellihattujen touhulta.

”Meilläkin on työntekijöitä, jotka alussa eivät oikein innostuneet tästä. Mutta nyt kun tätä on pari vuotta aika ajoin kokeiltu, epäilijöidenkin päät ovat kääntyneet. Hekin pohtivat nyt testailun jälkeen, että ehkä tässä on jotain järkeä.”

Oksa kertoo, että Aurionin ionisoidulla ilmalla koneistetut kappaleet eivät ole OLP:n pajalle vielä vakiintunutta liiketoimintaa, mutta menetelmä itsessään on vuosien aikana testattu ja tuotantovalmis.

”Emme osallistu tällaisiin projekteihin ainoastaan eurojen vaan osaamisen ja uuden oppimisen vuoksi. Teemme täällä aina välillä erilaisia kokeiluja, sillä tavalla meidän henkilöstömme oppii ja kehittyy. Pitkällä aikavälillä se osaaminen tuo niitä eurojakin.”

Seuraavaksi Hatjasalo etsii Aurionin tiimin kanssa isompia kumppaneita.

”Myyntiä, markkinointia ja jakelua emme voi itse rakentaa. Tarvitsemme siihen suurempaa kumppania.”

Kiinnostus on herännyt. Useampi iso teollisuusyhtiö pilotoi Aurionin teknologiaa.

ionisuihkut ovat vain viimeisin innovaatio Hatjasalon uralla. Hän on ollut vuosien varrella mukana monenlaisissa teknologiahankkeissa.

1990-luvun alussa hän alkoi kehittää työkaverinsa Kari Rinkon kanssa uudenlaisia kirurginkäsineitä. Neste palkitsi käsineiden prototyypin 300 000 markan palkinnolla vuonna 1993. Se oli iso raha sen ajan lama-Suomessa. 

Sama projekti on edelleen käynnissä. Idea on tosin jalostunut vuosien varrella kirurginkäsineistä yleisemmiksi turvakäsineiksi. Läpimurtoa ei ole vielä kuulunut, mutta Hatjasalo uskoo edelleen ideaan.

”Niistä käsineistäkin voi vielä tulla jotain.”

Hatjasalo oli mukana suunnittelemassa myös monenlaisiin näyttöihin soveltuvaa valaisuelementtiä 1990-luvulla. Kun idea oli saatu kehitettyä valmiiksi tuotteeksi, teknologiajätti Amazon osti oikeudet siihen. Samaa tekniikkaa käytetään edelleen Amazonin Kindle-lukulaitteiden näytöissä, Hatjasalo kertoo.

Hatjasalolla ja hänen työkaverillaan Rinkolla on nimissään kymmeniä patentteja. Ne liittyvät materiaaleihin, optiikan ratkaisuihin ja muihin teknisiin sovelluksiin. 

”Ei niillä patenteilla vielä kauheasti tee. Patentista on julmetun pitkä matka siihen, että tuotteesta tulee menestys”, Hatjasalo kertoo.

Olet siis keksijä?

Hatjasalo ähkäisee. 

”En pidä keksijästä tai keksinnöstä sanoina. Kun keksintö-sanaa miettii, siinähän on jotain kesken. Tai tulee mieleen joku pellepeloton. Tämä, mitä me tehdään tiimin kanssa, on totisinta totta. Vakavaa hommaa.”

”Voihan sitä nostaa iltauutisten aikana jalat rahille ja pohdiskella kaikenlaista. Mutta mitäs sitten, vaikka on hyvä ajatus päässä. Suurin osa ihmisistä ei ihan ymmärrä, miten paljon työtä vaatii jalostaa ajatus myyväksi tuotteeksi. Huippuosaajien tiimiä, pääomia, aikaa, raakaa työtä”, Hatjasalo sanoo ja pyörittelee päätään.

Jos näytönvalaisimet, turvakäsineet ja ionisoitua ilmaa suihkuttavat laitteet eivät ole keksintöjä, niin miten sitten kuvailisit itseäsi? Tuotekehittäjäksi?

”Joo. Tuotekehittäjä. Se on hyvä.”

”Mutta enhän minä yksin ole juuri mitään saanut aikaan. Mielikuva yksinäisestä superkeksijästä ei ole enää tätä päivää. Se ei vain vastaa sitä, miten tutkimus, kehitys ja työelämä toimivat nykyään.”

Kaikesta päätellen et valinnut ihan sitä helpointa uraa?

”No joo. Sitä voi kysyä vaimolta.”