aamulehti.fi - 2000009961390 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-13T13:09:20.609Z
👁️ 138 katselukertaa
🔓 Julkinen


Aamulehti

Ranta-Tampellan kadulla on käynnissä asvalttityöt, ja asuntoesittelyyn menevän jalankulkijan pitää olla varovainen, ettei jää pimeässä illassa peruuttavien työkoneiden alle.

Kadunvarteen on noussut YIT:n rakentama kerrostalo Tampereen Itäviitta. Se valmistuu 30. marraskuuta, ja asuntoja esitellään ostajaehdokkaille tiistaina 7. päivä. Aamulehden toimittajan ja valokuvaajan lisäksi esittelyyn ei saavu yhtään asiakasta.

Itäviitan 37 asunnosta 26 oli myyntisivuston mukaan myymättä vielä 6. marraskuuta. Myyntineuvottelija Ari Syrjälän mukaan Tampereen asuntokaupassa eletään poikkeuksellista aikaa. Hän on ollut myymässä kaikkia YIT:n kohteita Ranta-Tampellassa. Ensimmäisen rakentaminen aloitettiin vuonna 2016. ”Tämä on ensimmäinen talo, jota ei ole myyty loppuun ennen valmistumista. Kyllä tämän päivän markkinatilanne vaikuttaa siihen.”

Tampereella on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen paljon tyhjillään olevia uusia asuntoja. Myös rakenteilla olevien asuntojen myynti on hidasta.

Aamulehti sai käyttöönsä Tampereen uudisasuntotuotannon tilanteesta kertovan tuoreen selvityksen Tampereen rakentamistuotannon ja -talouden kerholta Tratta ry:ltä. Selvityksen mukaan valmiita asuntoja oli Tampereella myymättä 267 selvityksen aineistopäivänä 1. lokakuuta.

Määrä on noussut puolen vuoden takaisesta, jolloin myymättömien uudiskohteiden määrä oli jo kasvussa. Keväällä asuntoja oli myymättä 226.

Asuntomarkkinoiden taantuminen näkyy Tampereella niin, että selvityksen mukaan uudisasuntojen määrä markkinoilla on laskenut. Myös myymättömien asuntojen määrä suhteessa myytyihin on kasvanut.

Eniten myymättömiä valmiita asuntoja on Tampereen keskustan ympäristössä, jossa myymättä lokakuun alussa oli 45 valmista yksiötä, 27 kaksiota, 26 kolmiota ja 13 neliötä.

Eniten koko Tampereen alueella oli myymättä uusia pieniä asuntoja. Uusia valmiita yksiöitä oli myymättä 84 ja uusia valmiita kaksioita 91. Kolmioita oli myymättä 56 ja neliöitä 28 kappaletta.

Ympäryskunnissa paljon myymättömiä valmiita asuntoja oli Pirkkalassa, 46, ja Nokialla, 54.

Tampereen tilastollinen osa-aluejako on muuttunut vuoden 2022 alusta. Selvityksessä käytetään vielä vanhaa osa-aluejakoa.

YIT Suomi oy:n aluejohtajan Sami Viitasen mukaan asuntojen myynti on kiihtynyt valmistumisen lähentyessä. Hän sanoo, ettei Itäviitan myynnin tilanne huoleta, koska Ranta-Tampellaan on valmistunut vuoden sisällä kaksi muutakin kohdetta. ”Olemme pyrkineet myymään aiemmat kohteet ensin, ja Itäviitta on jäänyt niiden jalkoihin.” Kaksi muuta kohdetta on myyty Viitasen mukaan loppuun.

Hän mainitsee myös, että lokakuun lopussa olevassa myyntitapahtumassa vieraili lähes 200 ihmistä. ”Toki monella potentiaalisella asiakkaalla on oman asunnon myynti prosessissa ja se osaltaan hidastuttaa asuntokauppaa.” 

YIT rakentaa myös näyttävää uudiskohdetta Otavallanhovia Tampereen keskustassa. Kohteen rakennustyöt alkoivat syksyllä 2022. Valmistumisaika on vuoden 2024 lopulla. 90 asunnosta oli myymättä 77. Viimeisen puolen vuoden aikana ei tehty Tuuma-julkaisun mukaan yhtään kauppaa. Viitasen mukaan sittemmin olisi tullut yksi kauppa lisää. ”Otavallanhovin valmistuminen on vasta joulukuussa 2024, joten odotamme myynnin vauhdittuvan myöhemmin ensi vuoden aikana, lähempänä valmistumista, kuten muissakin hankkeissamme on käynyt.”

Myymättömien joukossa on talon ylimpään, kahdeksanteen kerrokseen, tuleva asunto, jonka neliöhinta on mahdollisesti Tampereen ennätys. Kahdella miljoonalla eurolla saa talosta 107,5 neliömetrin asunnon. Neliöhinta on yli 18 600 euroa. Asunto oli vapaana Etuovi.comissa vielä 9. marraskuuta.

Yhdestä viime vuosien puhutuimmista uudiskohteista Tampereen kannen Opaalista oli lokakuun alussa vielä 22 asuntoa myymättä. Asuntoja on yhteensä 148. Vapaana on kaikkia asuntotyyppejä. Myymättä on myös liki 200 neliön ja 2,4 miljoonan euron maisema-asunto ylimmästä kerroksesta. Asunto oli vapaana SRV:n verkkosivuilla vielä 9. marraskuuta.

Tampereen Koivistonkylään valmistui vastikään Arktan alueelle rakentama kuudes kerrostalo, asunto-osakeyhtiö Tampereen Auringonpaiste. Sen 40 asunnosta oli lokakuussa myyty vain viisi, mutta myyntipäällikkö Harri Oikarin mukaan asuntoja on sittemmin varattu sijoittajille niin, että pian vajaa puolet asunnoista on kaupattu. 

Oikarikaan ei pidä tilannetta erityisen huonona, vaikka yhtiö ei ole päässyt budjetoituun kauppamäärään. ”Näköpiirissä tulevaisuuden mahdollinen asuntopula tulee muuttamaan tilanteen aika nopeasti. Tämä on väliaikainen poikkeama.”

Kauppoja Arkta on vauhdittanut esimerkiksi muutaman tuhannen euron lahjakortilla huonekaluliikkeeseen. Nokialla ostajille tarjotaan 5 000–10 000 euron etua, jos kaupan tekee marraskuun loppuun mennessä.

Tampereen asuntokaupan pysähtyneisyys näkyy myös Kiinteistövälitysalan keskusliiton (KVKL) tilastoissa. KVKL:n lokakuun asuntomarkkinakatsauksen mukaan Tampereella myytiin tammi–lokakuussa 2 703 uutta ja vanhaa asuntoa. Vuonna 2021 vastaavana aikana myyntimäärä oli 5 146 asuntoa.

Tilastokeskuksen mukaan Tampereella myytiin tämän vuoden tammi–syyskuussa 224 uutta asuntoa, kun vuosi sitten vastaavana aikana uusia asuntoja myytiin 577 kappaletta.

KVKL:n toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa pitää Tampereen myymättömien uusien asuntojen määrää isona, mutta näkee tilanteessa myös jotain positiivista. ”Tilanne voisi olla Tampereen osalta huomattavasti huonompi.” Myymättömiä asuntoja voisi olla enemmän, ellei Tampereen väkiluku olisi kasvanut niin voimakkaasti tänä vuonna.

Hän ennakoi myös, että ensi vuonna uusia asuntoja ei enää ole tyhjillään samaa määrää. ”Rakentaminen on hidastunut tosi paljon, ja ensi vuonna niitä ei tule valmistumaan enää samaa tahtia. On hyvin todennäköistä, että myymättömien asuntojen määrä niin sanotusti sulaa voimakkaasti viimeistään ensi vuonna.”

Tampereella on aloitettu vuoden 2023 tammi–lokakuussa 1 512 uuden asunnon rakentaminen. Vuonna 2022 rakennusaloituksia oli  3 212, ja vuonna 2021 aloitettiin 5 448 uuden asunnon rakentaminen. 

Myös rakennuslupia myönnetään selvästi aiempaa vähemmän, ja Tampereelle on ennustettu jopa asuntopulaa lähivuosina. Esimerkiksi pormestari Kalervo Kummola (kok.) sanoi lokakuussa budjettiehdotustaan esitellessä, että ”kahden vuoden päästä Tampereella tulee olemaan suhteellisen kova asuntopula”.

Pula syntyy siitä, että muuttoliike näyttää jatkuvan voimakkaana, mutta asuntotuotanto tyssää. Tulevien vuosien väestökasvuksi arvioidaan noin 3 000 asukasta vuodessa. Tampereella arvioidaan tänä vuonna valmistuvan noin 4 200 asuntoa, vuonna 2024 asuntotuotannon arvioidaan laskevan noin 2 500 asuntoon.

”Olisi hienoa, että asiakkaat tunnistaisivat mahdollisuuden lähteä asuntokaupoille tässäkin tilanteessa, koska nyt on mahdollisuus hyviin kauppoihin ja tämä tilanne ei välttämättä kestä kovin kauan”, sanoo YIT:n Sami Viitanen.

Arktan Oikarilla on yllättävän tarkka arvaus siitä, milloin Tampereen asuntomarkkina kääntyy taas nousuun. ”15. toukokuuta ensi vuonna alkavat valoisammat näkymät.” Hän ennustaa tulevaksi vielä samanlaista asuntobuumia, joka koettiin koronan jälkeen, jolloin ihmiset rynnistivät kaupoille ja kysytyimmistä asuntotyypeistä oli pula.

Saako uuden asunnon nyt erityisen halvalla, kun kauppa ei käy? Tilastokeskuksen mukaan uusien osakeasuntojen hinnat laskivat vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä 3,5 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuotta aiemmin.  Tampereella uusien kerrostaloasuntojen hinnat ovat laskeneet tilastokeskuksen mukaan vielä enemmän, 4,4 prosenttia.

Tuomas Viljamaan mukaan hintojen laskua voi seurata pian nousu. Jos Tampereelle syntyy asuntopula, niin silloin markkinat reagoivat nostamalla hintoja. ”Pidän todennäköisenä, että ensi vuonna hinnat kääntyvät taas nousuun.”

”Tällä hetkellä meillä on ostajan ja vuokralaisen markkinat. Varmasti nyt on hyvä aika ostaa, mutta se on jokaisen itse määriteltävä, mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Asuntokauppahan syntyy silloin, kun ostaja ja myyjä ovat tehneet sopimuksen.”

Tampereen Ratinan Kiinteistömaailman yrittäjä Tommi Luosmala uskoo myös hintojen lähtevän nousuun, kun myytävä loppuu lähitulevaisuudessa kesken. ”Jos uudistuotannon kauppa lähtee alkuvuonna vetämään edes auttavasti, niin uskon vahvasti siihen, että alkukesästä–loppusyksystä myytävä alkaa loppua kesken. Viimeistään vuoden 2025 puolella tullaan asuntopulaan.”

Tämä vetää hintoja Luosmalan mukaan väkisinkin ylös. Nyt uudistuotannossa hinnat ovat laskeneet, koska valmiita myymättömiä ja rakenteilla olevia on jouduttu myymään alennuksella pois. Rakennuskustannukset kuitenkin nousevat koko ajan. ”Haluan nähdä sen talon, jonka rakentaminen voidaan aloittaa ensi vuonna ja se voidaan myydä halvemmalla kuin tänä vuonna valmistuvat.”

Kuinka suuria alennuksia Luosmalan itse välittämistä asunnoista on tänä vuonna annettu? Hänen mukaansa asia riippuu siitä, miten lähtöhinta on aikanaan asetettu. "On hankkeita, joista alennusta ei anneta. Sitten on hankkeita, joissa ollaan valmiita keskustelemaan kaksinumeroisista prosenttiluvuista.”

YIT:n Viitanen kertoo, että yhtiö on piristänyt myyntiä vastikekampanjalla, jossa yhtiön oman laskelman mukaan etu ostajalle on esimerkiksi 40,5-neliöisessä tamperelaiskaksiossa yli 28 200 euroa. ”Sen vaikutukset olivat toivotun mukaisia.”

”Nyt pyrimme löytämään neuvotteluteitse ja tapauskohtaisesti asiakkaalle sopivia ratkaisuja asuntokaupan toteuttamiseksi.”