Rafael saapui Suomeen 5. päivänä tammikuuta 2023. Hän lensi Baltic Airilla Frankfurtista Riian kautta Tampereelle. Perillä Pirkkalan kentällä hän oli myöhään illalla, lumisateessa.

Rafael tuli Suomeen noutamaan huumerahoja. Hän oli saanut ohjeet Espanjasta ja puhelinnumeron. Nimi ja numero olivat tallessa puhelimessa:

Biquingo22 +358465776488.

Parin viikon kuluttua hän tuli uudestaan. Nyt hän lensi Lufthansalla Düsseldorfista Münchenin kautta Helsinkiin.

Enimmäkseen hän liikkui Helsingin keskustassa. Nukkui Eurohostelissa Katajanokalla, kävi syömässä kiinalaisessa lounasbuffetissa rautatieaseman lähellä, käveli. Helsinki oli hänestä niin pieni.

Oli kylmä, ja hän paleli. Tummennetut lasit päässään hän osti rautatieaseman R-kioskista pre-paid-puhelinliittymän.

Kaksi viikkoa myöhemmin hän oli hoitanut tehtävänsä ja lähti, lensi Finnairin lennolla Helsingistä Brysseliin.

Viikon kuluttua hän palasi takaisin, nyt Amsterdamista.

Tällä kertaa hän majoittui aivan Helsingin ydinkeskustaan. Vuorikadulle lähelle Rautatientoria, yhteen hotelli Arthurin 203 huoneesta.

Sitten, runsaan kahden viikon kuluttua, hän lähti taas, nousi varhaismaaliskuisena torstaiaamuna Air Balticin lennolle Tampereelta Amsterdamiin.

Huhtikuussa pääsiäisen jälkeen hän oli Suomessa jälleen. Baltic Air Düsseldorfista, Riian kautta Tampereelle.

Silloin Rafael oli juuri täyttänyt 36 vuotta. Hän oli pyytänyt, että puoliso lähtisi matkalle hänen kanssaan. Tammikuun matkallakin vaimo oli ollut mukana.

Lähdetään Suomeen, Rafael oli sanonut. Mitä sinä siellä teet? puoliso oli kysynyt. En mitään erityistä, Rafael oli rauhoitellut. Hoidan erään asian yhden kaverin puolesta.

Airbnb-asunto oli vuokrattu Kalliosta läheltä Brahenkenttää. Siellä Rafael alkoi tuntea alavatsassaan kipua. Hän valitti siitä espanjaksi Whatsapp-viestissä, jonka hän lähetti espanjalaiseen numeroon:

Sama kipu kuin viime kerralla.

Viejo vastasi heti:

Bebe mucha leche.

Juo paljon maitoa.

Y camina mucho.

Ja kävele paljon.

Oli ollut tarkoitus, että Rafael tuo Suomeen puoli kiloa. Suunnilleen sen verran kokaiinikuriirit tavallisesti tuovat.

Mutta Rafael oli saanut niellyksi vain satakunta grammaa. Kymmenen kapselia viidestäkymmenestä, vaikka tiesi kyllä, miten se kannatti tehdä. Silti nieleminen sattui. Myöhemmin hän kertoi yskineensä verta.

Helsingissä talvi alkoi viimein taittua kevääksi. Uutisissa kerrottiin hallitustunnustelujen etenemisestä. Rafael ulosti kokaiinikapselit Airbnb-asunnon vessassa ja pesi ne.

Ulkona Helsinginkadulla hän luovutti kokaiinin eteenpäin.

Biquingo oli lähettänyt jonkun hakemaan.

Takana oli stressaava kevät.

Tammi- ja huhtikuun välisenä aikana Rafael lensi Keski-Euroopasta Suomeen neljästi. Yöpyi halvoissa hotelleissa ja muiden nurkissa. Oli jatkuvasti valmis reagoimaan nopeasti.

Sellaisia tilanteita tuli usein. Hän kantoi mukanaan kahta Samsungin Galaxy-puhelinta ja niihin viittä puhelinliittymää: kahta hollantilaista ja kolmea suomalaista. Tarpeen mukaan hän vaihteli sim-kortteja.

Viejo lähetti ohjeita Espanjasta. Puhelimiin kilahteli tekstiviestejä ja ääniviestejä, joskus monta peräkkäin.

Viesteissä Rafael kutsui Viejoa papiksi, isäksi. Se oli tarkoitettu hämäykseksi. He yrittivät kuulostaa siltä kuin olisivat samaa perhettä.

Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Helmikuussa – se oli kolmas matka – Rafaelia oli käsketty varaamaan kahden hengen huone hotelli Scandic Kaisaniemestä. Rafael meni sinne sunnuntai-iltana yhdeksältä.

Hän oli pukeutunut mustaan huppariin ja tummaan hupulliseen toppatakkiin. Vyölaukun hän oli pujottanut olan yli ja rinnan poikki, takin alle turvaan. Päässä oli Armani Exchangen musta lippalakki ja tummennetut lasit. Varmuuden vuoksi hän oli vetänyt lakin päälle vielä hupun.

Kyllä hänet silti tunnisti hotellin valvontakameran kuvasta. Siis sitten, myöhemmin, kun Tullin rikostutkijat alkoivat käydä läpi, mitä oli tapahtunut.

Kahden hengen standard-huone, sisältää aamiaisen. Rafael teki varauksen Kaisaniemen Scandicissa kolmeksi yöksi ja maksoi käteisellä.

Kolme yötä riittäisi. Siinä ajassa viimeisetkin kapselit tulisivat ulos. Ulosteet pestäisiin pois.

Kuriirit, kaksi Alankomaiden kansalaista, olivat nielleet kokaiinin aamulla Rotterdamissa. Sen jälkeen he olivat matkustaneet junalla lentokentälle Brysseliin.

Siellä he olivat ottaneet selfien: kaksi tavallisen oloista hyväntuulista herraa sinisissä farkuissa edessään tarjotin ja puoliksi juodut oluet.

AY1546 laskeutui Helsinkiin kello 23.10. Siitä kun Rafael oli varannut hotellin Kaisaniemestä, oli kulunut kaksi tuntia.

Brysselin-koneen matkustajat kävelivät lentoterminaaliin. Portilla odotti kolme tullitarkastajaa.

Oliko Tulli saanut vihjeen? Miten tullitarkastajat osasivat puhuttaa juuri näitä kahta tavallisen oloista matkustajaa? Tiesivätkö he, että toinen miehistä oli käynyt Suomessa myös viikkoa aikaisemmin?

Portilta molemmat matkustajat ohjattiin sisärajatarkastukseen.

Tutkinnanjohtaja Janne Kallio Tullista ei kerro, millä perusteella miehet otettiin puhutteluun. Hän sanoo, että vuosien kokemus auttaa tunnistamaan, kenet kannattaa ottaa puhutettavaksi. Ulkonäöstä sitä ei voi päätellä. Yleensä se tehdään profiloinnin perusteella. Kuriireita on kaiken ikäisiä, ja he ovat kotoisin hyvin monista maista. Noin neljäsosa on naisia.

Tullitarkastuksen aikana toisen miehen puhelin soi kolme kertaa. Puhelut tulivat suomalaisesta numerosta.

Soittaja oli Rafael, joka odotti baarissa Kaisaniemessä.

Toinen miehistä, 64-vuotias, tunnusti jo lentokentällä.

Hän pyysi päästä vessaan. Tullin wc-tiloissa hän ulosti yhdeksän kokaiinikapselia. Ja myöhemmin tarkkailussa sairaalassa Meilahdessa 40 lisää.

Toinen – hän oli 54-vuotias – kiisti salakuljettavansa mitään. Hänet vietiin oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin ja kuvattiin sairaalassa. TT-kuvista saattoi laskea kaikkiaan 56 pakettia: pikkulapsen peukalon kokoisia, viisi senttiä pitkiä ja puolitoista paksuja.

Yhteensä yli kilo keskimääräistä paljon puhtaampaa, melkein 90-prosenttista kokaiinia.

Kristoffer Kolumbus näki saaren toisella purjehdusmatkallaan Atlantin yli länteen vuonna 1493. Pienihän se oli, mutta hyvällä paikalla.

Hollantilaiset, ranskalaiset ja espanjalaiset riitelivät, kuka saaren saisi. Länsi-Afrikasta alettiin kuljettaa ihmisiä laivalla orjiksi peltotöihin.

Sint Maartinin saari Karibialla on vieläkin puoliksi Alankomaiden ja puoliksi Ranskan. Turistit – yli miljoona vuodessa – tungeksivat sen houkutteleville hiekkarannoille ja kuvaamaan turkooseja laguuneja.

Rafael sanoo, että hänen kotisaarensa on ystävällisten ja sosiaalisten ihmisten saari. Hän varttui parintuhannen asukkaan pääkaupungissa Philipsburgissa. Siellä näyttää siltä kuin pieni pirstale Hollantia olisi lennähtänyt keskelle tropiikkia. Kaupoissa myydään edamjuustoja ja goudaa.

Kotona oli kaksi koiraa, Lassy ja Lisa. Ne nukkuivat Rafaelin kanssa ja herättivät hänet kouluun.

Rafaelin äiti on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta. Isä on Curaçaolta. Lapsena Rafael puhui äidin kanssa espanjaa, isän kanssa papiamentua. Sitä puhuu koko maailmassa vain neljännesmiljoona ihmistä Alankomaiden niin sanotuilla ABC-saarilla Aruballa, Bonairella ja Curaçaolla.

Interpolin sivuilla kerrotaan:

Sint Maarten sijaitsee laivareittien varrella, ja se tekee siitä houkuttelevan maailmanlaajuisen järjestäytyneen rikollisuuden silmissä.

Rafael kasvoi Sint Maartenilla. Siihen asti, kunnes hän nieli ensimmäiset kokaiinipaketit ja käveli lentokoneeseen.

Silloin oli 2000-luvun alku. Kone oli matkalla Ranskaan.

Helsinkikatu. Rafael ääntää nimen ilman ulkomaalaista korostusta.

Helsinginkadulle Kallioon hänet neuvottiin, kun hän halusi ostaa itselleen kannabista. Muita päihteitä hän ei omien sanojensa mukaan käytä.

Helsinginkadulla hän tapasi myös Biquingoa, jossain Harjutorin ja Brahenkentän vaiheilla.

Rafaelin mukaan Biquingo on marokkolainen, joka puhuu suomea. Hän sanoo, ettei koskaan nähnyt Biquingon kasvoja, ei ainakaan kunnolla. Biquingo oli varovainen, joka kerta huppu päässä ja piti kasvomaskia.

Rafael saapui Suomeen siinä vaiheessa, kun kokaiinin käyttö Helsingin seudulla oli alkanut voimakkaasti lisääntyä. Tästä oli paljon merkkejä. Jätevesitutkimukset varmistivat arvelut oikeiksi.

Muutos oli tapahtunut vuoden 2022 aikana. Silloin kokaiini ohitti Suomen suosituimman huumeen amfetamiinin.

Kuten amfetamiini, kokaiini piristää. Se nostaa mielialaa. Käyttäjä tuntee olonsa mukavan tarmokkaaksi. Mutta vaikutus ei kestä kovin kauan. Lisäksi kokaiini on amfetamiinia kalliimpaa.

Europolin mukaan kokaiini on Euroopan eniten käytetty laiton piriste. Siitä tulevat huumerikollisuuden suurimmat tulot. Liike-elämässä sanottaisiin, että siinä on kaikkein paras kate.

Arvioidaan, että kokaiinin arvo katukaupassa Euroopassa on vähintään 5,7 miljardia euroa vuodessa.

Kokaiini saapuu sieltä, missä kokapensaat kasvavat: Kolumbiasta, Perusta, Boliviasta. Siellä, kokapelloilla vuorilla ja viidakoissa työskentelevät ne, joilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.

Toimittaja Toby Muse kuvaa kirjassaan Kilo (2021) kokaiinin tuotantoprosessia ja hinnanmuodostusta Kolumbiassa näin:

Poimijat riipivät pensaista lehdet. Yksinkertaisissa viidakkolaboratorioissa lehdistä valmistetaan ammoniakin, sementin, kalkin ja bensiinin avulla kokatahnaa. Työolot ovat vaaralliset. Tarvitaan tonni lehtiä, että saadaan puolitoista kiloa tahnaa.

Viljelijät myyvät kokatahnan laittomille puolisotilaallisille joukoille. He saavat siitä 400 dollaria kilolta. Tämä tuottajahinta on pysynyt vuosikausia suunnilleen samana.

Narkomilitiat jalostavat kokatahnan omissa laboratorioissaan asetonin ja kloorivetyhapon avulla puhtaaksi kokaiiniksi. Ne kuivattavat, punnitsevat ja pakkaavat. Lopputulos on kokaiiniharkko, jonka päälle lyödään laboratorion omatekoinen logo: Boss, Gucci, Prada…

Valmiit harkot myydään rikollisille huumekartelleille. Tässä kohtaa kilohinta nelinkertaistuu 400 dollarista 1 600 dollariin.

Nyt kokaiini on valmista salakuljetettavaksi Eurooppaan

Siellä sen hinta ampaisee pilviin.

Rafael sanoo, että Alankomaissa kilo kokaiinia maksaa suunnilleen 25 000 euroa. Suomessa siitä voi saada kolminkertaisen hinnan. Helsingin katukaupassa gramma kokaiinia maksaa poliisin mukaan 100–150 euroa.

Näin viljelijän kokatahnasta saama 400 dollarin kilohinta kaksisataaviisikymmenkertaistuu yli sadantuhannen euron kilohinnaksi.

Eniten kokaiinia saapuu Rotterdamin ja Antwerpenin satamiin, konteissa. Salakuljetus on monikansallisen järjestäytyneen rikollisuuden käsissä. Satamatyöntekijöitä lahjotaan. Logistiikka voi toimia esimerkiksi niin, että lastin vastaanottajat kuljetetaan satamaan toisen kontin sisällä.

Rafael kertoo tietävänsä, miten tällainen järjestely toimii. Tarvitaan ”neljä viisi poikaa”. Nämä asuvat kontissa valtavan satama-alueen sisäpuolella. Kun oikea laiva saapuu, he pukevat ylleen samanlaiset huomioliivit ja kypärät kuin sataman oikeat työntekijät. He murtautuvat konttiin ja hakevat huumeet.

Viranomaiset takavarikoivat EU:n markkinoille tarkoitettua kokaiinia joka vuosi satoja tonneja. Suurin tällainen lasti painoi 19 tonnia. Tänä syksynäkin Rotterdamin satamasta löydettiin kahdeksan tonnin kokaiinierä.

Silti takavarikoissa löytyy vain murto-osa. YK:n mukaan kokaiinin tuotanto kaksinkertaistui vuosina 2013–2017. Yleinen arvio on, että viranomaiset saavat kiinni Etelä-Amerikasta tulevasta kokaiinista ehkä 5–15 prosenttia.

Jari Liukku aloitti Europolin vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeskuksen johdossa Haagissa vuonna 2017. Sen jälkeen viranomaiset ovat selvittäneet huumerikoksia enemmän kuin varmaan kertaakaan aiemmin Euroopassa.

Tähän on selitys. Poliisi on saanut viime vuosina haltuunsa useita huumerikollisten käyttämiä salattuja viestipalvelimia.

Esimerkiksi Enchrochat-puhelimilla oli kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Heitä oli kansainvälisestä Sinaloa-huumekartellista ja suomalaisesta Katiska-jutusta.

”Väkivalta ja viranomaisten korruptio olivat ihan eri tasolla kuin oli ajateltu”, Liukku sanoo. ”Ne ovat kiinteä osa rikollisverkostojen toimintaa.”

Korruptio ulottui monin paikoin syvälle, poliisiin asti.

Rikollisverkostot tekevät yhteistyötä maasta ja maanosasta toiseen. Sen laajuus ja systemaattisuus yllättivät. Kun viranomaiset pääsivät kuuntelemaan Enchrochat-viestejä, takavarikoitiin yli sata tonnia kokaiinia. Jari Liukun mukaan viranomaiset estivät samalla satoja henki- ja muita väkivaltarikoksia.

Kun Enchrochat paljastui, rikolliset siirtyivät käyttämään Sky E.C.C.:tä. Senkin palvelimet päätyivät poliisin haltuun. Viesteistä kävi ilmi kokaiinin tuontia myös Suomeen.

Vuonna 2022 poliisi löysi Helsingissä hotellihuoneesta ja auton takakontista 37 kiloa kokaiinia. Se oli tuotu Suomeen viinipulloja sisältäneessä merikontissa Antwerpenistä. Poliisi epäili, että kokaiinia oli ollut kontissa yli kaksisataa kiloa. Oikeudessa tätä ei pystytty todistamaan.

Sky E.C.C.:tä seurasi valtava ANOM-tutkinta. ANOM oli FBI:n rakentama viestialusta, mutta monet rikolliset olivat alkaneet käyttää sitä. Viranomaiset pääsivät seuraamaan viestejä lähes reaaliajassa. Sellainen oli aivan poikkeuksellista. Eräs suomalainen virkamies sanoo, että oli ”silmiä avaavaa” nähdä, miten paljon Suomeen tuotiin huumeita.

Enää suuret takavarikot eivät sykähdytä. Niitä on niin paljon. Kokaiini ei lopu takavarikoimalla.

Jari Liukku puhuu koneistosta, johon kuuluu brutaalia väkivaltaa ja ihmisten alistamista, korruptiota ja rahanpesua.

”Kokaiinin käyttäjät ovat osa sitä”, hän sanoo.

Rafael toimii Etelä-Amerikan huumekartelleista alkavan monimutkaisen rikollisverkoston loppupäässä.

Nuorempana hän myi kokaiinia kadulla Amsterdamissa Punaisten lyhtyjen kortteleissa. Parhaat asiakkaat olivat humalaisia turisteja. Nämä halailivat ja maksoivat hyvin.

Jo teini-ikäisenä Sint Maartenilla hän näki, että turisteilla oli rahaa. Hän pyydysti saaren komeimmat iguaanit ja vei ne matkailijoiden kuvattaviksi. Illalla taskuissa saattoi olla monta sataa dollaria.

Jos laskee, että grammasta kokaiinia saa keskimäärin viisi käyttöannosta, Helsingin seudulla yhden annoksen hinnaksi tulee 20–30 euroa. Kokaiinia on pitkään pidetty varakkaiden ihmisten huumeena.

Valkoiset viivat yhdistetään yökerhoihin ja viihdemaailmaan. Rikostarkastaja Kimmo Sainio Helsingin poliisista sanoo, ettei tyypillistä kokaiinin käyttäjää kuitenkaan enää ole. Markkina on niin suuri, että käyttäjäkunta muuttuu.

Jätevesitutkimuksista näkee, että kokaiinia käytetään eniten viikonloppuisin.

Toukokuun alussa Biquingo viestitti Rafaelille:

Viime viikonloppu oli huono. Niin paljon ainetta markkinoilla. Mutta laatu on tärkeää.

Rafael vastasi:

Meillä on parasta.

Kerrotaan, että kokaiinikuriirit harjoittelevat nielemällä viinirypäleitä.

Kymmenen. Kaksikymmentä. Kolmekymmentä. Neljäkymmentä. Viisikymmentä.

Huumemaailmassa kuriireja on kutsuttu muuleiksi. Kokaiinikartellit alkoivat värvätä muuleja 1980-luvulla. Jos oli kovat hermot, saattoi saada kolmetuhatta dollaria siitä, että nieli kymmeniä pieniä huumepaketteja, jotka oli kääritty kondomeihin, lateksihanskoihin tai leluilmapalloihin.

Ihmisen ruuansulatuskanava on pitkä. Sinne mahtuu hämmästyttävän paljon.

Tyypillisiä epäilyttäviä piirteitä, eräs lääketieteen alan lehti kirjoitti vuonna 2014, ovat tietyt matkustusreitit, istuminen paikoillaan liikkumatta sekä ruuasta ja juomasta kieltäytyminen matkan aikana. Salakuljettajan hengityksessä saattaa olla tietynlainen haju. Se syntyy vatsahappojen reagoidessa pakkausmateriaalin kanssa.

Niin sanottu body packer -syndrooma kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1981. Oli havaittu kuolemia, jotka johtuivat siitä, että kokaiinipaketti elimistössä rikkoutui.

Lääketieteellisissä julkaisuissa raportoitiin tapauksista:

Noin 30-vuotias hikoileva mies, joka käveli sairaalaan, valitti vatsakipuja, sai epileptistä kohtausta muistuttavia kouristuksia ja kuoli.  Noin 20-vuotias mies, joka löydettiin elottomana sen jälkeen, kun hän oli valittanut vatsakipuja. Noin 25-vuotias mies, joka Karibian-matkalta palattuaan oli pyytänyt tyttöystäväänsä ostamaan peräruiskeen ja kuollut kohta sen otettuaan.

Jotkut menehtyivät jo matkalla, lentokoneessa. Toiset vasta taksissa, hotellihuoneessa tai sairaalassa. Hotellihuoneista löytyi peräruiskeita, laksatiiveja, viikunoita.

Rafaelilla on kokemusta siitä, miten jauhemainen kokaiini pakataan kapseleiksi niin, etteivät pakkaukset mene rikki. Tarvitaan hydraulinen puristin, erittäin ohutta muovia, kertakäyttöhanskoista leikattuja sormia ja elmukelmua. Paketti viimeistellään kynttilän vahalla.

Hän sanoo, ettei kuriiri ajattele, että kapselit voivat mennä rikki.

Kuriiri keskittyy siihen, selviääkö hän jäämättä kiinni.

Rafaelin nimimerkki oli The Best Food. Hän käytti sitä viestitellessään Biquingon kanssa.

Mutta Biquingo teki ohareita. Sanoi tulevansa muttei tullut, oli myöhässä, ei maksanut.

[TÄMÄ VOISI OLLA VAIN KUVANA/NOSTONA:

Biquingo22: Bro fix 80

The Best Food: Ok

Biquingo22: I have order today

The Best Food: I’m now by the Shell. I’ll fix for

you

Biquingo22: And maybe night I come for more]

Välillä Rafael yöpyi Cheapsleepissa Sturenkadulla. Viejolta Espanjasta tuli uusia määräyksiä. Tee näin, sano tällä tavalla.

Rafael sanoo, ettei tiedä, kenelle Biquingo myi.

Hän sanoo, että hän itse tuli Suomeen lyhentääkseen 15 000 euron huumevelkaa. Häntä painostettiin. Luvattiin, että puoli vuotta Suomessa ja velka olisi kuitattu.

Hän oli lainannut rahat Mariolta. Tai ”Mario & Companylta”. Hän osti rahoilla mdma:ta. Sen piti olla hyvä sijoitus. Tarkoitus oli myydä mdma:sta valmistetut ekstaasitabletit eteenpäin voitolla.

Tuomio luettiin Amsterdamin käräjäoikeudessa vuonna 2019. Oikeudesta vahvistetaan Rafaelin kertomus. Tuomio oli 30 päivää vankeutta tai 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Se oli hänen kolmas vankeustuomionsa huumekaupasta Euroopassa. Ensimmäisen puolentoista vuoden tuomion hän sai silloin, kun salakuljetti kokaiinia kehossaan Sint Maartenilta Ranskaan.

Hän oli 18-vuotias. Hänelle oli luvattu tehtävästä kaksituhatta dollaria. Hän ajatteli hankkivansa rahoilla käytetyn Suzuki Swiftin. Työvuorot kasinolla päättyivät aamuyöllä, ja hän tarvitsi auton päästäkseen kotiin.

Tuohon aikaan, hän sanoo, hän liikkui jo sellaisten ihmisten parissa, jotka olivat tekemisissä huumeiden kanssa.

Ranskasta hänet karkotettiin Alankomaihin, sillä sintmaartenlaiset ovat Alankomaiden kansalaisia. Hän ei tuntenut siellä ketään ja eli sosiaalitukien varassa.

Hän löysi töitä McDonalds’ista ja lihanjalostamosta. Tuosta työstä jalostamossa hän oikeastaan piti. Mutta yritys ajautui vaikeuksiin. Hänet irtisanottiin.

Silloin hän alkoi myydä kokaiinia. Hän osti kymmenen grammaa, jatkoi sitä ja myi voitolla Amsterdamin kaduilla. Sitten sata grammaa. Sitten viisisataa. Hän alkoi ansaita hyvin.

Oli muitakin asiakkaita kuin turisteja. Juristeja, lääkäreitä, toimittajia, vartijoita. Ihmisiä, jotka tekivät paljon töitä ja joiden täytyi pysytellä hereillä. He soittivat ja ostivat kerralla enemmän.

Välillä oli taukoja. Kuten silloin, kun ensimmäinen lapsi syntyi.

Mutta sitten hän aloitti taas. Lainasi rahaa, osti ensin kilon, sitten kaksi kiloa. Kohta hän saattoi taas pukeutua hyvin, ostaa lapselle kauniita vaatteita, ajaa Chrysler Neonia.

Viisi kiloa.

Kuusi kiloa.

Seitsemän kiloa.

Rafael halusi toimia yksin. Hän ei luottanut muihin. Hän ei halunnut tietää asioita, joiden takia saattoi joutua tapetuksi.

Mutta hänkin tarvitsi ihmisiä, jotka salakuljettivat hänelle kokaiinia Etelä-Amerikasta Eurooppaan. Kerran, kun hyvälaatuista kokaiinia oli vaikea saada, hän kävi hakemassa sitä Dominikaanisesta tasavallasta itse.

Lopulta yksi apureista jäi kiinni. Poliisi alkoi etsi Rafaelia.

Sveitsissä syyttäjä syytti häntä 50 kilosta.

Hän sai tuomion, kuusi vuotta. Hän valitti, tuomio aleni kahteen ja puoleen vuoteen. Hän istui siitä puolet ja pääsi ehdonalaiseen.

Silloin hän ajatteli, ettei enää aloita uudestaan.

Vantaan vankilan perhetapaamishuone on yksinkertainen. Hyllyillä on leluja, lattialla värikäs matto. Ikkunoista näkyy pari mäntyä ja hailakka taivas.

Vartija näyttää hälytysnapin. Kohta hän palaa tutkintavangin kanssa, lukitsee oven ja lähtee.

Rafael tulee huoneeseen ja kättelee. Hän on hyvällä tuulella, kokeilee ensimmäiseksi sohvaa. Pehmeämpi kuin sellin patja. Hän on viettänyt aikaa enimmäkseen kahden hengen sellissä. Vieraita ei ole käynyt. Sellin ovet ovat olleet tuntikausia kiinni.

”Suljeta!” Rafael matkii vartijoita.

Hän on ollut tutkintavankeudessa nyt puoli vuotta. Syytteet – rahanpesu, kolme törkeää huumausainerikosta – on jo käsitelty käräjäoikeudessa. Nyt odotetaan enää tuomiota.

Rafael on pienikokoinen, tummat hiukset ovat päälaelta poninhännällä, niska paljaaksi ajeltu. Yllä ovat omat vaatteet. Siniset farkut. Pari lävistystä kasvoissa. Ranteessa tatuointi.

Hän tietää, että Suomessa on kovat huumetuomiot. Syyttäjä vaati hänelle vähintään kuutta vuotta. Syyttäjän mukaan Rafaelilla oli ”aktiivinen rooli organisaatiossa”.

Poliisissa on pantu merkille, että tämäntyyppinen huumerikollisuus on lisääntynyt. Kansainväliset huumeorganisaatiot saattavat lennättää Suomeen jonkun vain tiettyä tehtävää varten. On joku, jonka tehtävä on kuljettaa huumeet. Toinen, joka vastaanottaa ne. Poliisi on kertonut ulkomailta tulleista miehistä, joiden ainoa homma on ollut istua asunnossa ja vahtia huume-erää.

Rafael tietää saavansa ehdotonta, hänhän tunnusti. Si, hän sanoi tuomarille, kun häneltä kysyttiin, oliko hänen tehtävänsä luovuttaa kokaiini eteenpäin sen jälkeen, kun se oli saapunut Suomeen.

Kyse on vain siitä, kuinka monta vuotta. Hän ei aio valittaa tuomiosta. Mutta hän haluaa hakea siirtoa vankilaan Alankomaihin.

Rafael jäi kiinni 20. toukokuuta Tampereella. Silloin Tullin rikostutkijat pysäyttivät hänet Hatanpään valtatiellä Ratinassa.

Oli lauantainen iltapäivä. Hän ajoi sähköpotkulaudalla, huristeli pitkin pyörätietä reppu selässä. Hän oli matkalla rautatieasemalle ja Helsinkiin.

Kaikki oli sujunut hyvin. Kaupungilla kulki sinivalkoisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, sillä menossa olivat jääkiekon MM-kisat. Nokia-areenalla Suomen ja Itävallan välinen ottelu oli juuri alkanut.

Uudet kuriirit olivat saapuneet Tampere-Pirkkalan lentoasemalle vähän puolenyön jälkeen. Rafael oli viestitellyt heidän tulostaan Viejon kanssa.

Toinen kuriireista oli 45-vuotias mies ja toinen samanikäinen nainen. Myöhemmin Rafael sanoi oikeudessa, että naisen hän oli nähnyt aikaisemmin Rotterdamissa. Miestä hän ei tuntenut. Heille oli luvattu salakuljetuksesta 2 000 ja 1 500 euroa.

Pirkkalan lentoasemalla kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota naiseen ja mieheen, jotka matkustivat kumpikin yksin. Ulkona he menivät samaan taksiin ja ajoivat rautatieasemalle.

Rafael odotti heitä siellä. Hän saattoi heidät Hämeenkadulle. Omenahotellissa hän avasi pin-koodilla huoneen 426 oven. Oli aamuyö, kello oli melkein kolme.

Aamupäivällä hän palasi. He kävivät läheisessä kiinalaisessa kaupassa siirtämässä rahaa RIA:lla. Iltapäivällä Rafael lähti, potkulaudalla.

Rafael ei tiedä tarkalleen, miten viranomaiset pääsivät hänen jäljilleen. Kumpikaan helmikuun kuriireista ei kertonut kuulusteluissa, kenelle kokaiini oli menossa.

Helmikuussa Kaisaniemessä hän ei varannut hotellihuonetta omalla nimellään. Hän maksoi käteisellä. Hän piti tummia laseja ja huppua, ettei häntä tunnisteta valvontakameroiden kuvista.

Muutenkin hän oli varovainen. Helmikuussa, kun lentokentällä kiinni jääneet kuriirit eivät vastanneet puheluun, hän rikkoi sim-kortin.

Mutta sitä ennen Tullista ehdittiin soittaa hänelle takaisin. Odotatko jotakuta, häneltä kysyttiin. Rafael valehteli olevansa taksikuski.

Teletunnistetiedoista selvisi, että puhelu paikantui Kaisaniemeen. Hotelli Scandicin valvontakameran kuvissa näkyi mies, joka kävi maksamassa huoneen.

Numero, josta Rafael yritti soittaa kuriireille, oli pre-paid. Jutun päätutkija selvitti, milloin ja mistä se oli ostettu: kaksi viikkoa aikaisemmin rautatieaseman R-kioskista.

Kioskin valvontakamerakuvassa näkyi sama mies kuin Kaisaniemessä. Samat vaatteet ja aurinkolasit.

Varmuuden vuoksi Rafael asetti puhelimensa lentotilaan. Hän vaihtoi hotellia. Hän lähti Suomesta Tampereen kautta, koska pelkäsi mennä Helsingin lentokentälle.

Hän oli varma, että poliisi oli hänen kannoillaan. Viejo rauhoitteli häntä. Viejo sanoi tarkistaneensa, ettei Rafaelista ollut Europolin pidätysmääräystä.

Jutun päätutkija ei halua kertoa, miten Rafaelin nimi selvisi. Esitutkintalain mukaan viranomainen voi salata ”tekniset ja taktiset keinonsa”. Mutta, hän sanoo, nimen selvittämiseen meni viikkoja.

Lopulta mukana oli myös hyvää tuuria. Tulli sai tiedon, että Rafael oli tehnyt hotellivarauksen Tampereella. Pelättiin, että hän oli lähdössä maasta. Piti toimia heti.

Rikostutkijat eivät tienneet, että Omenahotellin huoneessa 426 olisi kaksi Suomeen vasta saapunutta kuriiria. Ja että kylpyhuoneesta vessanpöntöstä löytyisi kymmeniä kokaiinikapseleita, jotka suljettaisiin pussiin, sinetöitäisiin ja merkittäisiin tunnuksella FI/Customs 18E046979.

Ja että kun tämä kokaiini rikoslaboratoriossa punnittaisiin, sitä olisi 710 grammaa.

Kuulusteluissa Rafael sanoi:

”Jos olisitte hiukan odottaneet, olisitte nähneet sen marokkolaisen. Hän oli tulossa sinne.”

Hän tarkoitti Biquingoa.

Rafael on yhä velkaa Mariolle. Velka lyheni Suomen-kevään aikana 15 000 eurosta vasta 9 000 euroon.

Hän oli ennen Suomeen tuloaan ehdottanut, että maksaisi velkaa vähitellen. Mariolle se ei käynyt. Rafael pakoili velanperijöitä toiseen kaupunkiin.

Pohkeessa on arpi. Rafaelin mukaan haava tuli machetesta. Häntä yritettiin pelotella, ja hänen kimppuunsa käytiin.

Viejon Rafael sanoo tavanneensa aikaisemmin muutamia kertoja. Viejo, hän sanoo, ei näytä lainkaan huumekauppiaalta. Viejon tehtävä oli huolehtia kokaiinikapselien pakkaamisesta ja antaa ohjeita. Viejo oli hänen ylämiehensä, mutta Viejon yläpuolella oli muita, kuten Mario.

Rafaelin mukaan hän on tavannut Marion kerran. Hänen mukaansa tämä on Espanjassa, kuten Viejokin. Hän ei tiedä Marion sukunimeä. Tai sitä, onko Mario oikeasti edes Mario. Sillä nimellä häntä kutsuttiin.

Kuulusteluissa hän sanoi, että Marion yläpuolella oli ainakin yksi ”iso marokkolainen”.

Marokkolaisia huumekauppiaita on toiminut Euroopassa pitkään. Alankomaissa puhutaan Mocro Maffiasta. Sen on epäilty järjestäneen esimerkiksi toimittaja Peter R. de Vriesin murhan kesällä 2021.

Vantaan vankilan perhehuoneessa Rafael sanoo:

”Se on kartelli.”

Enempää hän ei halua kertoa.

”Tiedän vain, että he saavat aineen Kolumbiasta. Espanjassa he jatkavat sitä. Tekevät sitä, mitä he tekevät.”

”Enempää en tiedä.”

”He ovat vaarallisia.”

”Kun pääsen vankilasta, en ole vapaa. Minun pitää edelleen piileskellä heiltä.”

”Huumemaailmassa ei ole sellaista asiaa kuin armahdus.”

Rafael haluaisi perustaa ravintolan. Tai oikeastaan monta ravintolaa, kokonaisen pikaruokaketjun. Sellaisen kuin McDonald’s, mutta pienemmän. Thaimaalaista katuruokaa. Tai korealaista.

Hän arvelee osaavansa rakentaa myös ravintolaimperiumin. Etenihän hän kokaiinikaupassa kymmenestä grammasta yhdeksään, kymmeneen kiloon. Hän laittaa mielellään ruokaa, vankilassakin. Niistä aineksista, joita kanttiinista saa. Valkosipulia, jalapenoja, Maggie-kuutioita.

Hän haluaisi rakentaa äitinsä kotikylään elokuvateatterin ja työllistää paikallisia asukkaita. Näyttää, ettei ole vain perheensä musta lammas.

Hän haluaisi, että hänen kaksi lastaan voisivat opiskella yliopistossa ja että hänellä olisi sen verran rahaa, että voisi elää mukavasti.

Vankilassa hän on alkanut suorittaa kaupallisen alan kirjekurssia. Siitä saa diplomin. Hän haluaa käyttää vankila-ajan hyödyksi. Diplomista voi olla apua, jos avaa ravintolan.

Hän sanoo uskovansa Jumalaan, rukoilevansakin joskus, hyvinä hetkinään. Mutta vankilassa hän ei rukoile. Miksi rukoilisi? Eihän siitä enää olisi apua.

Rafaelin Rafaelin nimi on muutettu. Hän sai lokakuussa käräjäoikeudessa 4,5 vuoden tuomion rahanpesusta ja kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle saamaansa rikoshyötyä 24 000 euroa. Tuomio on lainvoimainen. Helmikuussa Suomeen Brysselistä tulleet 54- ja 64-vuotiaat kuriirit tuomittiin käräjäoikeudessa 3,5 vuoden ehdottomaan vankeustuomioon. Tuomari katsoi, että he olivat yhdessä vastuussa koko 1,1, kilon kokaiinimäärästä. Myös tämä tuomio on lainvoimainen. Toukokuussa kiinni jääneet 45-vuotiaat kuriirit saivat 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeustuomiot, hekin 710 gramman kokonaismäärästä. He ovat valittaneet tuomiosta. Biquingoa viranomaiset eivät ole löytäneet.