hs.fi - 2000008236169 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-10-26T17:58:45.221Z
👁️ 161 katselukertaa
🔓 Julkinen


Sijoittaja Merja Mähkä on katsellut pörssin viimeaikaista menoa hämmentyneenä. Monien osakkeiden arvotuskertoimet ovat kurssinousun myötä kivunneet jo niin korkealle, että ostettavaa on vaikea löytää.

”Tilanne on jatkunut jo kovin pitkään. Tämä on sellaista paikallaan kuopimista”, hän tuskailee.

On kuitenkin kolme osaketta, joiden kyytiin kannattaa hänen mukaansa yhä hypätä. Näin siitä huolimatta, että nämäkin osakkeet ovat arvostustasoltaan kalliita.

Mähkä näkee niissä kuitenkin isoja tulevaisuuden mahdollisuuksia.

”Ne ovat osakkeita, joita täytyy olla, jos kerran sijoittaa osakkeisiin”, Mähkä luonnehtii.

Nämä kolme osaketta ovat ohjelmistoyhtiö Qt Group, saunayhtiö Harvia ja  ympäristö- ja teollisuusmittareita valmistava Vaisala.

Niitä hän on itsekin ostanut, ja ostaisi vielä lisääkin, ellei osa olisi jo kovasti ylipainossa omassa salkussa.

Kaikki kolme ovat hyvää tulosta takovia yhtiöitä. Qt ja Harvia kuuluvat myös pörssin kovimpiin nousuraketteihin, eikä Vaisalallakaan huonosti ole mennyt.

Ne ovat osakkeita, jotka ovat vain jatkaneet nousuaan, puhkomalla aina uusia tavoitehintoja, vaikka niitä on jo pitkään pidetty liian kalliina.

Ohjelmistonkehitystyökaluja tekevä Qt Group on Mähkän mukaan yhtiö, josta on mahdollista tulla todella suuri tarina.  Jo nyt se on vakuuttanut menestyksellään.

Qt:n osake on yksi Helsingin pörssin eniten keulineista osakkeista lähes millä ajanjaksolla tahansa mitattuna. Vuoden alusta sen osakekurssi on kivunnut yli 170 prosenttia, vuodessa noin 350 prosenttia ja kolmessa vuodessa noin 1700 prosenttia.

Elokuun alussa yhtiö julkaisi erinomaisen tuloksen ja kertoi liikevaihdon lähes tuplaantuneen ja liikevoiton kasvaneen sitäkin enemmän toisella vuosineljänneksellä.

Tulosjulkistuksen jälkeen osakkeelle on sadellut analyytikoilta osta- ja lisää-suosituksia.

Mähkä myöntää, että kyseessä on toki ison riskin sijoitus: Qt:n osakkeen  arvostuskertoimet ovat niin korkealla, että kaiken on mentävä nappiin, jotta osakekurssi kestää romahtamatta.

”Riskeistä huolimatta, olisi hirveää olla sijoittaja, joka missasi Qt:n menestystarinan. Jos kaikki menee maaliin, kuten toivotaan, niin se on tosi hieno sijoitus, ja siinä on syytä olla mukana.”

Mähkän omassa salkussa Qt:n osake on jo niin kovassa ylipainossa, ettei hän voi sitä enää lisätä.

Lisää nostetta Qt Groupin osake voi saada myöhemmin syyskuussa, kun osake on nousemassa Stoxx Europe 600 -indeksiin.

Saunayhtiö Harviaa Mähkä tankkasi itse lisää viime torstaina, kurssin rojahdettua hetkellisesti, kun suuromistaja Onvest kevensi reippaasti omistustaan.

”Olin aiemmin ajatellut, että Harviaa on jo riittävän paljon salkussani ostettuani sitä jo aiemmin kesällä lisää. Hyvä ostotilaisuus kuitenkin houkutti kuitenkin jälleen ostoksille”, Mähkä sanoo.

Onvestin osakemyynti sysäsi viime torstaina Harvian osakkeen jyrkimmillään jopa yli kymmenen prosentin pudotukseen.

Mähkä ei huolestunut Onvestin osakemyynneistä. Hän sanoo luottavansa Onvestin myyntiperusteluihin.

”Sinä aikana kun Onvest on ollut omistaja, yhtiö on ehtinyt muuttua hitaasti kasvavasta ja tasaista osinkovirtaa tarjoavasta yhtiöstä vauhdikkaasti kasvajaksi. Se on nyt aivan erilainen sijoituskeissi”, Mähkä arvioi.

Kun vielä toimitusjohtaja Tapio Pajuharju  tankkasi omaan salkkuunsa yhtiön osaketta samana päivänä, myös Mähkä päätti käyttää ostotilaisuuden hyväkseen.

Edelliset Harvia-ostot Mähkä oli tehnyt elokuussa.

Ensimmäiset Harviansa hän osti toissa keväänä onnekkaasti koronaromahduksen tuomasta dipistä.

”En tyhmyyksissäni aikanaan osallistunut listautumisantiin.”

Sen jälkeen hän on lisännyt Harvian osaketta salkussaan jatkuvasti, ja se on ollut pitkään hänen salkkunsa toiseksi tai kolmanneksi suurin omistus.

Harvian kurssi on noussut vuoden alusta 120 prosenttia, vuodessa noin 250 prosenttia ja kolmessa vuodessa yli 800 prosenttia.

Ympäristö- ja teollisuusmittareita valmistava Vaisala jos mikä on Mähkän mielestä ilmastonmuutosyhtiö. Tämä tekee sen kiinnostavaksi.

”Säänmittauslaitteita tullaan tarvitsemaan jatkuvasti enemmän. Poikkeukselliset sääilmiöt lisäävät tarvetta saada jatkuvasti parempia mittauslaitteita”, Mähkä ennakoi.

Vaisalan osake ei ole nyt halpa, mutta sitä se ei ole koskaan ollut.

”Mietin sijoituskohteita kuitenkin paljon pidemmällä kuin vuoden tähtäimellä.”

Vaisala on tehnyt vahvaa tulosta, mutta sen kurssi ei ole viime aikoina kivunnut yhtä reippaasti kuin Qt:n ja Harvian. Kolmessa vuodessa nousua on tullut sata prosenttia, mutta vuodessa vain vajaat parikymmentä prosenttia.

Mähkän omaan salkkuun Vaisala tuli kesällä uutena yhtiönä. Hän käytti hyväkseen osakkeen pienen kurssipudotuksen.

Kesällä Mähkä osti myös myös konepajayhtiö Valmetia. Se on hänen mielestään koko ajan vähän aliarvostettu, vaikka tulos on parantunut kvartaali kvartaalilta.

”Valmetissa yritystoiminnan laatu kohtaa kyllä osakkeen maltillisen hinnan. Neles-fuusion saattaminen maaliin satanee pitkällä tähtäimellä omistajien laariin”, Mähkä arvioi.

Hänestä on hieno huomata, että perinteisessä konepajayhtiössä ollaan hereillä uusien avauksien suhteen. Esimerkkinä tästä hän pitää sitä, että Valmet toimittaa koneita puukuidusta tekstiiliä valmistavalle Spinnovalle. 

Valmet on nyt Mähkän salkun neljänneksi suurin omistus, ja osaketta on hänen mielestään salkussa heinäkuisen oston jälkeen nyt ihan riittävästi.

Valmetin kurssi ei ole kirinyt samanlaista tahtia kuin edellä mainitun kovan kolmikon. Vuoden alusta kurssi on noussut noin 50 prosenttia ja vuodessa hieman enemmän. Nyt kurssi liikkuu samalla 35 euron tasolla kuin Mähkän heinäkuisen oston aikaan.

Tilitoimistopalveluja tarjoavan Talenomin kanssa Mähkä tunnustaa epäonnistuneensa ajoituksessa ja on vuoroin myynyt ja ostanut. Sitäkin hän osti kesällä hieman lisää salkkuunsa.

Myös Talenom kuuluu pörssiin koviin nousijoihin.

Syksyn aikana pörssiin odotettavat uudet listautujat Mähkä aikoo ainakin katsoa läpi.

Kevään listautumisbuumista salkkuun ovat jääneet Orthex ja Spinnova. Muut hän on myynyt pois.

”Orthex on minun tyyppiseni yhtiö, ja olen lisännyt sitä salkkuun suhteellisen  aggressiivisesti.”

Muovituotteita valmistavan Orthexin kurssi on noussut listautumisen jälkeen yli 60 prosenttia ja Spinnovan yli 70 prosenttia.”

Kovan kotimaisen kolmikon lisäksi Mähkän salkun suurimpia omistuksia ovat amerikkalaisosakkeet, eli teknologiayhtiö Apple, kauppaketju Costco, kahvilaketju Starbucks, someyhtiö Facebook ja urheiluvaatevalmistaja Nike.

Viime syksynä hän osti lisäksi vielä Microsoftia.

”Ne pysyvät varmaan salkussani ikuisesti, mutta enää en jenkkiosakkeista ostaisi.”

Mähkän jenkkisijoitukset ovat olleet menestyksekkäitä, mutta hän sanoo sen olleen vain uskomattoman hyvää tuuria. Mihinkään suureen viisauteen tai analyysiin ei menestys hänen mukaansa perustu.

”Minulla kävi ihan mieletön mäihä, kun ostin Applea vuonna 2014. En usko, että sellaista tuuria enää tule.”

Hänen mielestään tavallisen piensijoittajan kannattaa sijoittaa Yhdysvaltain markkinoille etf-rahastojen avulla eikä suorien osakesijoitusten kautta. Niin hän aikoo itsekin jatkossa tehdä.

”Ei ole mitään järkeä ostaa jenkkiosakkeita. Yhdysvaltain osakemarkkina on niin kilpailtu. Jokaista osaketta on tutkimassa lauma sijoittamisen ammattilaisia, jotka tietävät täsmälleen mitä osakkeesta kannattaa maksaa. Siellä on mahdoton tehdä löytöjä”, Mähkä sanoo.

Hän muistuttaa, etf:llä saa samaan hintaan hajautushyödyn, eli useita yhtiötä samalta markkinalta ilman, että joutuu hirttäytymään vain yhteen yritykseen.

Etf (exchange traded fund) on indeksiä seuraava pörssinoteerattu rahasto, eli sen  osuuksilla voi käydä kauppaa pörssissä osakkeiden tavoin.

”Ei ole hirveän järkevää ostaa Teslaa tai Netflixiä vain siksi, että tykkää niiden tuotteista. Sijoittaminen niihin on toki voinut näyttää helpolta rahalta, mutta järkevämpää olisi sijoittaa etf:ien kautta”, Mähkä sanoo.

Hänestä on hämmentävää nähdä kokemattomien sijoittajien ostavan Teslan ja Finnairin osakkeita siksi, että ne ovat tunnettuja nimiä.

”Ne ovat kuitenkin aivan kauheita osakkeita. Lentoyhtiöiden toimintaa on hirveän vaikea oikeasti hahmottaa, eikä kukaan tiedä, mikä on lentämisen tulevaisuus. Tesla on puolestaan ihan ’nutcase’, eli yhtiö, jonka hallinnointi ei kestä millään tavalla kriittistä tarkastelua, ja jonka johdosta tulee jos jonkinlaista twiittiä”, Mähkä hämmästelee.

Jo vuosi sitten Mähkä odotti osakemarkkinoille korjausliikettä, kun tuntui ettei nousu enää voi jatkua. Mutta se on jatkunut edelleen.

Ostokohteita oli hänen mielestään jo tuolloin vaikea löytää osakkeiden arvostuskertoimien noustua koville tasoille. Sen jälkeen kurssit ovat nousseet lisää.

”Oma tunnelmani on ollut aika hermostunut. Kesäiset ostoni ovat olleet nappikauppaa suhteessa salkun kokoon, vain muutaman tonnin sijoituksia. En ole tehnyt yhtään isompaa kauppaa.

Mähkä nauraakin, että onneksi hänellä ei ole juuri nyt mitään valtavaa rahavirtaa sijoitettavana, koska hän on äitiyslomalla ja remonttilaskujakin on tulossa maksettavaksi. Töihin palattua tilanne on eri.

Jutussa esitetyt osakevalinnat ovat haastateltavan omia näkemyksiä, eivät HS Vision osakesuosituksia.