Aluksi kaikki näytti hyvältä. Maiju oli juuri valmistunut ammattiinsa ja työskennellyt ensimmäisessä kesätyöpaikassaan. Sen jälkeen piti löytää jotakin vakituisempaa.

Kiinnostava paikka löytyi. Maiju päätyi nelihenkiseen tiimiin ainoaksi naiseksi. Hyvin nopeasti Maiju huomasi, että yksi työkavereista käänsi toistuvasti tavalliset työtä koskevat keskustelut vihjaileviksi.

Kollega rupesi lähentelemään myös fyysisesti ja ehdotteli vauvanteon harjoittelua Maijun kanssa.

”Nuo lauseet ovat oikein porautuneet mieleeni”, sanoo Maiju, jonka nimi on muutettu asian arkaluonteisuuden vuoksi. Maijun henkilöllisyys on Helsingin Sanomien toimituksen tiedossa.

”Pyysin häntä jättämään minut rauhaan, mutta mikään mitä sanoin, ei tehonnut.”

Maiju kertoo ottaneensa asian lopulta puheeksi mukavan esihenkilönsä kanssa.

”Pomoni oli hyvin ymmärtäväinen, mutta ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Hän sanoi, että tietää kyllä, millainen tämä kyseinen ihminen on – aika omalaatuinen. Ja asia oli sillä kuitattu.”

Maiju koetti puhua asiasta myös koko tiimin kesken, mutta sai sen jälkeen ahdistelijalta osakseen vain lisää seksuaalisviritteistä kommentointia ja lähentelyä.

Koeajan lopussa Maijun työsuhde päätettiin, syytä mainitsematta. Mies sai jäädä tehtäväänsä, Maiju lähti.

Aalto-yliopiston tutkija, professori Kristiina Huttunen on ollut mukana laajassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevässä tutkimuksessa nimeltä Violence against women at work, joka on hyväksytty julkaistavaksi Quarterly Journal of Economics -aikakausikirjassa.

Suomalaisella rekisteriaineistolla tehdyn tutkimuksen tulokset liittyvät siihen, miten työpaikoilla suhtaudutaan väkivaltaan ja väkivallan tekijöihin.

Tutkimuksen aineistoksi otettiin kaikki 4 600 väkivalta- ja seksuaalirikosta Suomessa vuosilta 2006–2019, joissa rikosten osapuolet olivat töissä samassa yrityksessä. Kyseessä on siis laaja tutkimus esihenkilön ja alaisen tai kollegoiden välisestä väkivallasta.

Hieman yli puolet tapauksista oli lieviä pahoinpitelyjä ja pahoinpitelyjä, jollaiseksi myös seksuaalinen kajoaminen ja häirintä vielä noina vuosina laskettiin. Lainsäädäntö seksuaalirikoksista muuttui 2023 alusta, ja nyt seksuaalirikokset eritellään rikoslaissa selkeämmin.

Loput tapauksista muodostuivat vammantuottamuksista, laittomista uhkauksista ja muista henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista. Väkivallan tekijöistä 84 prosenttia oli miehiä.

Tutkimuksessa rikoksen molempien osapuolten tuloja ja työllisyyttä seurattiin tapauksen jälkeisinä vuosina ja verrattiin verrokkiryhmään. Tulokset olivat harvinaisen sukupuolittuneita.

”Havaittiin, että nainen kärsi väkivallan seurauksena ammatillisesti enemmän kuin mies. Tämä päti, olipa mies tekijä tai uhri”, Kristiina Huttunen sanoo.

Nainen joutui todennäköisemmin lähtemään työstään, ja tekoa seuraavina vuosina naisen työllisyys oli verrokkiryhmää alemmalla tasolla.

Väkivallanteot vaikuttivat naisten työllistymiseen myös yleisemmin. Tutkimuksessa todettiin, että väkivaltatapaus muutti monesti yrityksen rekrytointikäytäntöjä: sen jälkeen naisia palkattiin aiempaa vähemmän.

Kyseisistä yrityksistä myös lähti keskimääräistä enemmän naisia pois.

Tutkimuksessa todettiin myös ero mies- ja naisjohtoisten yritysten välillä.

”Kun esihenkilönä oli nainen, väkivaltaa tehnyt mies sai todennäköisemmin potkut”, Huttunen sanoo. ”Kun taas esihenkilönä oli mies, miestekijä sai todennäköisemmin jäädä ja naisuhri lähteä.”

Maijun kokemus on siis tutkimustulosten näkökulmasta yleinen.

Maiju itse sanoo, että olisi kaivannut häirinnästä keskustelua. Hän piti viimeiseen asti mahdollisena, että kiva esihenkilö haluaisi kehittää työpaikan ilmapiiriä turvallisemmaksi.

”En itse ole luovuttajaluonne, enkä osannut odottaa asian jättämistä sikseen.”

Kun Maijun työsuhde sitten purettiin, hän koki, että ratkaisu oli työnantajan näkökulmasta yksinkertaisesti helpompi.

”Muulle työporukalle oli jo ehtinyt muodostua keskinäinen kulttuuri. Ongelmien ratkominen olisi ollut vaivalloista.”

Maiju arvioi, että tapaus vaikutti hänen työllistymiseensä sitä seuranneina vuosina. Hän löysi kyllä uusia töitä työvoimapulasta kärsivällä alalla, mutta parhaat tilaisuudet menivät ohi suun, sillä lyhyttä työsuhdetta piti selittää jokaisessa haastattelussa.

”Kyllähän kaikki muodostavat mielipiteensä siitä, että työsuhde on purettu koeajalla, vaikka syytä ei ole mainittu”, Maiju sanoo. ”Jouduin tyytymään aika lailla siihen työhön mitä sain.”

Kyselytutkimusten perusteella on arvioitu, että vain noin 10 prosenttia kaikista väkivallanteoista raportoidaan poliisille. Työpaikkaväkivaltakin koskee siten paljon suurempaa joukkoa kuin mitä poliisille raportoitujen tapausten määrästä voi päätellä.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy toteutti 2021 kyselyn, jossa selvisi, että hieman yli neljästätuhannesta vastaajasta 69 prosenttia on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään. Suurin osa väkivallasta tuli potilaiden tai potilaiden omaisten taholta, mutta työpaikkaväkivaltaan perehtyneen Tehyn juristin Inka Lehtisen mukaan alalla esiintyy myös esihenkilön ja alaisen sekä kollegojen välistä väkivaltaa. Näitä tapauksia raportoi kyselyssä kuusi prosenttia, eli noin kaksisataa vastaajaa.

Tilanteita, jotka eskaloituvat väkivallaksi, leimaavat Inka Lehtisen mukaan kiire, stressi ja vähäiset resurssit. Lehtinen nimeää ne pahoinvointitilanteiksi, joissa laukaisijana toimii liiallinen kuormitus.

”Pahinta on, että väkivaltaa vähätellään työpaikoilla ihan järkyttävän paljon”, Inka Lehtinen sanoo.

Hän kertoo esimerkkinä puhelun, jonka sai eräältä hoitoalan työntekijältä hiljattain.

”Hoitaja meni itkien kertomaan, että sai turpaan töissä. Työnantaja oli todennut, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta, seuraavalla kerralla ei satu niin paljon.”

”Kyllä se jättää arvet, kun vastaanotto on tuota tasoa pahimmillaan”, Lehtinen sanoo.

Väkivallan sivuuttaminen on Lehtisen mukaan äärimmäisen iso työntekijäkadon riski. Yleisin alanvaihdoksen syy onkin huono johtaminen.

”Jostain syystä työelämään on pesiytynyt ajatus, että väkivalta olisi joissakin tilanteissa ihan tavallista. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan väkivalta on aina rikos”, Lehtinen muistuttaa. ”Työpaikalla väkivalta pitää tuoda esille joka kerta, riippumatta siitä, kuka tekijä on.”

Maiju päätyi vaihtamaan alaa kokemuksiensa seurauksena. Kun hän miettii häirintä- ja väkivaltakokemuksiaan nyt jälkeenpäin, hän näkee niissä myös muita kuin yksilöllisiä syitä.

”Työnteko on ajettu tosi ahtaalle. On hirveä kiire ja paine suorittaa koko ajan. Kyllä siinä pinna kiristyy”, hän arvioi.

Toinen syy hänen nähdäkseen on se, että sekä onnistumiset että epäonnistumiset työelämässä otetaan kovin henkilökohtaisesti. Pettymykset ovat monille syy suuttua tai hermostua, ja mielipahaa puretaan herkästi työyhteisössä lähimpiin.

”Onneksi näistä asioista kuitenkin puhutaan koko ajan enemmän ja niitä osataan käsitellä entistä paremmin”, Maiju sanoo.

”Toivottavasti pian niihin ei edes uskalleta jättää puuttumatta.”