aamulehti.fi - 2000010122904 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-01-17T07:13:46.873Z
👁️ 156 katselukertaa
🔓 Julkinen


Aamulehti

”Olisi hassu ajatus, jos lähtisimme täältä Helsingin herroina valloittamaan Tamperetta tuntematta markkinaa”, sanoo julkisuudesta tuttu asuntomyyjä Andrei Koivumäki. Hän luotsaa kiinteistönvälitysyhtiö Neliöt Liikkuu LKV:tä, joka kertoi viime viikolla laajentavansa Pirkanmaalle. 

Yritys on toiminut tähän asti pääkaupunkiseudulla.

Takki auki uudelle markkina-alueelle ei lähdetty. Neliöt Liikkuu sulautti itseensä kiinteistönvälittäjä Riven liiketoiminnan. Mukana siirtyi neljä Pirkanmaalla jo pidempään työskennellyttä välittäjää. 

 ”Saimme tietenkin sen tiimin meidän tiimimme alle. He tietävät, mikä toimii ja mikä ei toimi.”

Riven välitettävänä olleet asunnot ja liiketilat siirtyivät saman tien Neliöt Liikkuu -brändin alle. Yrityksellä on nyt Oikotie-verkkopalvelussa välitettävänä 17 myytävää asuntoa Pirkanmaalla. Tarkoitus on aloittaa alueella myös vuokravälitys. 

Koivumäki sanoo miettineensä yhtiökumppaninsa kanssa yrityksen toiminnan laajentamista jo pari vuotta. Tampere oli aina ollut ”listalla”.

”Aiemmin laajeneminen on tyssännyt siihen, että kiinteistönvälityksessä paikallistuntemus on tärkeää. Ilman sitä laajentaminen on aika riskialtista ja haastavaa”, Koivumäki sanoo.

Suunnitelmat ovat isot. Koivumäki haluaa ”tuplata tai triplata” henkilökunnan määrän jo tämän vuoden aikana. Yrityksen toimisto halutaan siirtää toimistohotellista katutasolle näyttäviin tiloihin. Tavoite on olla merkittävä toimija Pirkanmaalla ”jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna”.

”Olemme hyvin varovaisia jokaisessa liikkeessä, vaikka saattaa näyttää siltä, että painamme isoa hanaa. Kun osuu hyviä tyyppejä, niitä otetaan mukaan.”

Pelkkä persoona ei riitä pitkälle. Yritys palkkaa vain välittäjiä, jotka ovat jo hankkineet kannuksensa. Virhearviointeja ei haluta, jotta ”brändi ei kärsi”. Kokeneita välittäjiä Koivumäki aikoo houkutella muista alueen välitystoimistoista. 

”Kokeneet välittäjät tietävät, mitä tekevät. Jos joku siitä suuttuu, että välittäjä siirtyy meille, on välitysfirmalla peiliin katsomisen paikka – mitä on tehnyt itse väärin tai missä olisi voinut tehdä paremmin.”

Koivumäki uskoo, että yrityksen ja sen myyjien iso näkyvyys tuo asiakkaita myös Pirkanmaalla. Hänen käsityksensä on, että myyjät valitsevat välittäjän, ja brändi tuo vähän plussaa.

”Pakko nostaa hattua BO LKV:lle, joka on äärimmäisen hyvä monissa näissä asioissa. Puolin sun toisin kumpikin ottaa varmaan mallia toisesta.” 

Koivumäen suhde Tampereeseen on toistaiseksi ohut. Hän kertoo käyneensä kaupungissa kymmenkunta kertaa. Jatkossa käynnit tihenevät, mutta tuskin valtavasti. 

”Alussa tulee käytyä ehkä kerran kuukaudessa. En usko perinteiseen johtamiseen. Aika pitkälti hoidamme asioita tässä firmassa ilman palavereja.” 

Vaikka alueen kiinteistömarkkina ei ole vielä tuttu, jonkinlainen käsitys on muodostunut. 

”Tampere on vetovoimainen kaupunki. Ratikka-alue on suosiossa ja laajenee. Uskon, että tämä on hyvä ja mielenkiintoinen markkina.”