hs.fi - 2000009924237 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-10-19T07:12:02.723Z
👁️ 186 katselukertaa
🔓 Julkinen


Närkästys, ärsytys, jonkinlainen epätoivo.

Näin kuvailee jyväskyläläinen Toni Nurmi, 27, tuntemuksiaan, kun hän luki hallituksen suunnitelmista poistaa verovapaus ensiasunnon ostajilta.

Tähän saakka alle 40-vuotiaiden täysi-ikäisten ei ole tarvinnut maksaa ensiasunnostaan varainsiirtoveroa, mikäli tietyt ehdot täyttyvät. 

Nyt hallitus suunnittelee poistavansa ensiasuntojen verovapauden. Toteutuessaan muutos muutos astuisi voimaan ensi vuoden alussa.

Hallitus myös esittää muutoksia varainsiirtoveroihin. Kiinteistöjen varainsiirtoprosentti laskettaisiin neljästä prosentista kolmeen. Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtovero­prosenttia laskettaisiin kahdesta prosentista 1,5:een.

"Varmaan ketutus on oikea sana. Kyllähän se ärsyttää ketä tahansa, jos lakimuutos lykkää omia suunnitelmia tällä lailla”, Nurmi sanoo HS:lle sunnuntaina.

Rahoitusalalla työskentelevä Toni Nurmi oli suunnitellut ostavansa Jyväskylästä ensimmäisen asuntonsa ensi keväänä. Hän oli säästänyt sitä varten rahaa. 

Nurmi on katsellut asuntoja, jotka maksavat noin 150 000 euroa tai vähän yli. Ensiasuntolainaa varten hänen on säästettävä 5 prosenttia lainasummasta. Se summa alkaisi olla kasassa ensi keväänä.

”Olen niitä asuntoja nytkin jo katsellut, mutta realistisesti se olisi ollut ensi kevään projekti. No, nyt kun kävi ilmi, että siihen päälle pitäisi säästää vielä pari tonnia lisää, kyllähän se osto lykkääntyy. Tällä hetkellä suunnitelmat ovat vähän auki, mutta se nyt on selvää, että asuntoa ensi keväänä tuskin ostan.”

Tuo pari tonnia olisi se summa, joka Nurmen olisi ensi vuonna maksettava veroa 150 000 euron ensiasunnosta, eli asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden 1,5 prosentin varainsiirtovero.

”Kyllähän se ensiasunnon ostoa vaikeuttaa. Etenkin kun ei tietenkään kukaan halua käyttää ihan viimeistä euroa asunnon ostamiseen”, Nurmi sanoo.

Toni Nurmen noin kolmekymppisessä kaveripiirissä ihmiset ovat eri elämäntilanteissa. 

Osa on jo ostanut ensiasunnon, osa perustanut perheenkin. Osa ei vielä edes mieti asunnon ostoa. On niitäkin, jotka ovat onnistuneet tekemään asuntoratkaisuja oikeaan aikaan. 

”Yksi onnekas osti juuri ensiasunnon ja sanoi, että tämähän on hyvä: ensimmäisen sai verovapaana ja toisen saa alennetulla verolla”, Nurmi sanoo.

Eniten muutos vaikuttaa niihin, jotka Nurmen tapaan maksavat asuntonsa kokonaan itse ja ovat säästäneet vuosia asuntolainaa varten. 

”Ainakin omat ystäväni, jotka eivät ole vielä ensiasuntoa ostaneet, ottivat uutiset vastaan närkästyneinä. Se on ollut etu, jonka kaikki muut ennen meitä ovat saaneet. Me satuimme olemaan väärään aikaan väärässä paikkaa.”

Nurmen mielestä se on epäreilua.

”Ja kun se tulee tällä tavalla aivan yllättäen. Jos siinä olisi ollut jotain siirtymäaikaa, se olisi helpottanut suunnittelua. Mutta minkäs teet.”

Hän kokee, että muutos syö osaltaan myös nuorten aikuisten uskoa tulevaisuuteen. 

Vaikka ensiasunnon verovapauden poisto on itsessään pieni muutos, Nurmen mukaan sekin voi osaltaan vaikuttaa esimerkiksi haluun perustaa perhettä.

”Mitä helpompi siihen omistusasuntoon on mahdollista päästä käsiksi, sitä vakaampaa elämästä tulee. Ja mitä vakaampaa elämä on, sitä helpompi on miettiä jossain vaiheessa jotain perheen perustamista”, Nurmi sanoo.

"Jurppii. Ja tuntuu ehkä vähän kohtuuttomalta, että ensiasunnon ostajat ovat maksumiehenä.”