Mikko Kaukonen ei ole miettinyt asunnon ostamista vuosikymmeniin, jos koskaan.

Kuusikymppinen Kaukonen on asunut lähes koko aikuisikänsä eteläisessä Helsingissä, jos joitakin vuosia ulkomailla ei lasketa. Etelä-Helsinki on arvoaluetta, josta Kaukosen palkkatuloilla ei asuntoa ostettaisi. Hän on työskennellyt yrittäjänä ja tätä nykyä isännöitsijänä.

Lapsena Kaukonen joutui äidin ja siskon kanssa muuttamaan hetkeksi Helsingin Laajasaloon, syrjään kaupungin jylystä. Isovanhempien palvelijanhuoneistosta oli tullut heille turhan ahdas.

”En tykännyt Laajasalosta koskaan”, Kaukonen muistelee.

Kun hänen poikansa syntyi, perhe muutti hetkeksi Vuosaareen. Pitäähän lapsen kasvaa muualla kuin jossain Tähtitorninmäellä, lapsen äiti perusteli muuttoa lähiöön Kaukoselle. 

Vuoden verran he siellä viihtyivät, kunnes oli palattava takaisin kantakaupunkiin.

Viimeiset seitsemän vuotta Kaukonen on asunut 80-neliöisessä vuokrakolmiossa Hernesaaressa kämppisten kesken. Talo on noin sata vuotta vanha rakennus.

Seitsemännestä kerroksesta näkee, miten merisumu huuhtoo horisonttia hyisen päivän kunniaksi. Jos on oikein kirkasta, erottaa Tallinnan televisiotornin siluetin, Kaukonen kertoo.

”Minulla on tapana sanoa, että asun ulkosaaristossa. Se ärsyttää jengiä. Mutta ei tuolla näy kuin pari luotoa, ja sitten alkaakin avonainen ulappa”, hän heittää.

Saaristotunnelmasta huolimatta ollaan ytimessä, totta vieköön. 

Kaikki palvelut ovat liki, ovat olleet halki vuosikymmenten. Raitiovaunun kiskot kirskuvat ikkunan alla. Minne tahansa katsoo, bongaa vanhoja, koristeellisia kerrostaloja, joiden neliöhinnat ovat Suomen kalleimpia.

Eloisa kaupunki ympärillä saa Kaukosen onnelliseksi. Lomansakin hän viettää suurkaupungeissa, kuten New Yorkissa, Los Angelesissa tai Pariisissa.

”En minä käy landella ollenkaan. Suvullani on kesämökki, mutten saa luonnon rauhasta irti mitään”, hän kuvailee.

Kaukonen muistaa, että 1980-luvulla hänkin pohti puolitosissaan, pitäisikö repäistä ja ostaa asunto. Silloisella tyttöystävällä oli perintönä saatu asunto, josta pariskunta olisi saanut pohjan asuntolainalle.

”Sitten päätimmekin lähteä Kaliforniaan”, hän hymähtää.

”Ehkä ihan hyvä, koska meni neljä vuotta ja asuntojen hinnat tippuivat puoleen. Toisaalta velka olisi tässä vaiheessa jo pitkän aikaa sitten kuitattu.”

Jossitella voisi varmaan loputtomiin, vaan miksi pitäisi, Kaukonen ajattelee. Ei hän koe jääneensä paitsi kovin paljosta, vaikkei seiniin ole sijoittanutkaan.

Pian Kaukonen on sitä paitsi muuttamassa asunnosta muualle. Hän lopettaa työnsä ja lähtee muutamaksi kuukaudeksi etelään pohtimaan, mitä seuraavaksi.

Se käy helposti, kun omistusasunto ei sido häntä Suomeen. Sen kun pirautti vuokraisännälle ja kertoi aikomuksistaan.

”Jollekin säännöllinen elämäntyyli ja pankkilaina ehkä sopivat, mutta minulle eivät”, Kaukonen miettii.

”Silloin vakiintuneemmassakin vaiheessa se tuntui liian sitovalta.”

Kaukosen ja monen muun valinta asua vuokralla, vaikka varaa voisi olla omaan, saa osakseen yhä ihmettelyä.

Olkoonkin, että Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 lopussa vuokralla asui noin 998 000 asuntokuntaa, mikä on noin 35 prosenttia kaikista asuntokunnista. Vuodesta 2010 osuus on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä. Vuokralla oleminen on hitaassa mutta varmassa nousussa.

Silti omistusasumisen eetos elää täällä yhä sitkeänä, Vuokralaisten toiminnanjohtaja Anne Viita toteaa.

”Meidät on opetettu siihen, että asunnon omistaminen on ensisijainen tapa tehdä varallisuutta. Ruotsalaiset eivät ole ikinä sijoittaneet seiniin vaan osakkeisiin”, Viita sanoo.

Pikkuhiljaa on herätty siihen, että omaisuutta voi kartuttaa muillakin tavoin. Ei vähiten siksi, että asuntojen hinnat ovat sukeltaneet ja täten arvo monin paikoin pudonnut. Omistusmarkkina toimii enää lähinnä yliopistokaupungeissa, Viita mainitsee.

HS kertoi elokuussa, että korkojen nopea nousu tarkoittaa, että ostettavan asunnon pelkät korko- ja hoitovastikekulut ylittävät jo usein vastaavan asunnon vuokratason. Asunnon ostaminen ei siis välttämättä enää kannata.

Samaan aikaan perheen perustamista on lykätty pidemmälle. Pätkätyöt ovat yleistyneet, ja muuttoliike pysynyt korkealla. 

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen myös vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut ja monipuolistunut.

Nämä kaikki syyt selittävät vuokra-asumisen suosiota, YIT:n kaupunkikehityksen johtaja Juha Kostiainen sanoo.

”Toki yleisellä epävarmuudellakin on osansa”, hän lisää. Siis sillä, että inflaatio jyllää, korot kohoavat ja sähkön hinta pompahtelee.

Oman kuntasi tilanteen voit katsoa täältä.

Toisaalta vuokralla olo on sekin entistä mieluisampaa, Rakli ry:n johtaja Aija Tasa toteaa. Rakli on ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö.

Raklin tekemän imagotutkimuksen mukaan kahdella kolmesta suomalaisesta on nykyään positiivinen tai erittäin positiivinen kuva vuokralaisuudesta. 

Vaakakupissa painavat etenkin vuokranantajan luotettavuus, turvallisuus, asumisen hintataso ja vuokraamisen helppous, Tasa listaa.

Nuoremmissa sukupolvissa omistaminen itsessään ei oikeastaan ole kovassa huudossa, hän sanoo. Kaikkea, kotiakaan, ei ole pakko omistaa. 

Tärkeämpää on joustava ja helppo tapa elää. Sen sijaan, että stressaisi putkiremonttia tai räystäiden kuntoa, halutaan keskittyä muuhun, Anne Viita konkretisoi.

Tulevaisuudessa asumiseen myös suhtaudutaan enemmän palveluna, Aija Tasa ennustaa. Tälläkin hetkellä vuokra-asumisen kylkiäisiksi voi ostaa siivoamista, lastenhoitoa tai jopa koiran ulkoiluttamista.

Kuhmolainen Laura Rahko on saanut oikoa väärinkäsityksiä lukemattomat kerrat.

Ei, hän ei omista asuntoa, jossa on asunut puolisonsa kanssa kolme vuotta. Ei, vaikka saisi pankista lainaa heittämällä.

Seiniin sijoittaminen ei houkuttele, sosiaalityöntekijänä työskentelevä Rahko kertoo.

”On vuokralaisuudessa yhä se kaiku, että olisi kakkosluokan kansalainen. Että se on aina väliaikaista ja tavoitteet ovat muualla.”

Rahkoa vuokralla asumisessa kiehtoo eritoten huolettomuus. Taloyhtiön tilasta ei tarvitse murehtia, ja jos jääkaappi tai hella hajoaa, joku muu korjauttaa ja maksaa sen.

Hän sijoittaa mieluummin hajautetusti kuin niin, että kaikki munat olisivat yhdessä korissa – ja taloyhtiön hallituksen käsissä. 

”Asunnon omistamiseen liittyviä riskejä ei ole Suomessa oikein tunnistettu. Siis sitä, miten hinnat elävät. Monella on ollut paineita ostaa koti, se on melkein koettu velvollisuudeksi”, hän pohtii.

Myös rajattomalta tuntuva vapaus kutkuttaa vuokralla ollessa. Jos vastaan pamahtaa tuhannen taalan työtarjous toiselta puolen Suomea, voi kerätä kapsäkkinsä ja häipyä.

”Joskus, kun töissä on tahmeaa, on ihana leikitellä ajatuksella, että tämä on ikioma valintani. Velka ei sido mihinkään”, Rahko kuvailee.

Vuosia sitten Rahko osti omakotitalon entisen puolisonsa kanssa. Silloin sitä kuvitteli, että niin kuuluu elää. Kun talo saatiin myytyä, uuden ostaminen ei käynyt kuitenkaan mielessä.

Omistaminen ei tee kodista kotia, Rahko painottaa. Hän ei myöskään ole sitä ihmistyyppiä, joka on koko ajan sorvaamassa pintoja uuteen uskoon. Huonekaluilla, tauluilla ja tekstiileillä on iso merkitys, hän toteaa.

”Loppujen lopuksi koti on vain korvien välissä. Reissussa ollessa jopa hotellihuone alkaa tuntua melkein kodilta”, hän naurahtaa.

Miksette osta asuntoa? Sitä myös Espoossa asuvalta Mika Tikkaselta ja hänen vaimoltaan on kysytty monesti. 

Yksi syy on vuokra-asunnossa, jonka suhteen heillä kävi aikanaan mäihä. Kymmenen vuotta sitten he löysivät tarpeitaan vastaavan kaupungin edullisen vuokrakolmion. Koti on sopiva vielä lapsen syntymänkin jälkeen.

Jos asuisi vielä kotiseudullaan Kuopiossa, olisi varmasti jo tehnyt asuntokaupat, Tikkanen arvelee tilannettaan.

”Kyllä me olemme puntaroineet asunnon ostamista vuosia. Käyneet näytöissä ja hakeneet lainatarjouksia”, hän myöntää.

Pääkaupunkiseudun hinnat ovat kuitenkin hidastaneet orastavia aikeita. Viimeistään korkojen nousu tappoi innon ostohousujen pukemiseen.

”Korkokustannukset olisivat samat kuin koko nykyinen vuokra. Ei siinä olisi järkeä, kun ei jäisi säästöön yhtään”, Tikkanen toteaa.

Vuokralaisuudessa on etuna sekin, että asuminen on rentoa. Asukastoimintaan ei tarvitse osallistua. Vuokra on myös pysynyt melko samana, Tikkanen sanoo.

”Eikä tarvitse stressata, meneekö kämppä alta, kun on kunnan asunnosta kyse.”

Elo on ollut vuosien aikana rauhaisaa. Mitä nyt joskus on ollut perinteistä pyykkitupadraamaa tai varkaus kellarikomerossa.

Niitä tavallisia kerrostaloasumisen haasteita, mitä kohtaisi ehkä asunnonomistajakin, Tikkanen pohtii.

Teksti: Oona Laine. Kuvat: Kalle Koponen ja Pekka Agarth. Tuottaminen: Mira Helstelä.