hs.fi - 2000009899444 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2023-11-11T15:20:38.192Z
- 👁️ 241 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Aterialta yli jäänyt pastakastike mahtuu sopivasti muovipakkaukseen, joka on aiemmin toimittanut jäätelörasian virkaa.
Monet säästävät kätevän kokoisia muovisia elintarvikepakkauksia juuri ruoan säilytykseen. Siinä piilee kuitenkin riski, sanoo Ruokaviraston erityisasiantuntija Merja Virtanen.
Elintarvikepakkaukset on lähtökohtaisesti tehty kertakäyttöisiksi. Niiden kehitystyössä ei ole otettu huomioon sitä, että niitä käytettäisiin toistuvasti: siis pestäisiin, kuivattaisiin ja täytettäisiin yhä uudelleen ruoka-aineilla.
”Vaikka pakkaus voisi fyysisesti kestää uudelleen käytön, sen kemiallinen kestävyys ei välttämättä ole kunnossa”, Virtanen muistuttaa.
Virtasen mukaan se, millaisia materiaaleja esimerkiksi muovipakkauksissa käytetään, on hyvin tarkkaan säädelty. Pakkaukset on myös testattava tarkkaan ennen kuin ne saatetaan markkinoille. Kertakäyttöisille ja toistuvaan käyttöön tuleville pakkauksille on erilaiset testit.
”Testejä tehdään useamman kerran ja niissä katsotaan, mitä aineita pakkauksista irtoaa.”
On siis tärkeä ymmärtää, ettei kertakäyttöisiksi tarkoitetuille elintarvikepakkauksille ole tehty toistuvan käytön testejä. Kuluttaja ei voi olla varma, onko esimerkiksi jäätelörasiaa kemiallisesti turvallista käyttää uudelleen, Virtanen sanoo.
Tulevaisuudessa pakkauksia ja pakkausjätettä koskeva lainsäädäntö saattaa muuttua siihen suuntaan, että uudelleen käytettävät pakkaukset yleistyvät. Silloin pakkausten valmistajan tulee varmistaa, että pakkaukset soveltuvat toistuvaan käyttöön.
Toinen tärkeä asia liittyy siihen, mitä pakkauksissa on sisällä. Yleensä pakkaukset räätälöidään tietyntyyppisille elintarvikkeille ja tiettyihin käyttöolosuhteisiin.
Toisin sanoen, jos pakkausta haluaa käyttää uudestaan, siihen kannattaa laittaa vain sellaisia ruokia, joita siinä on säilytetty alun perin.
”Jos kuluttaja laittaa esimerkiksi jäätelöpakkaukseen kuumaa jauhelihakastiketta, siirtyy materiaalista todennäköisesti sen ainesosia ruokaan.”
Kuumuus moninkertaistaa ainesosien siirtymän. Lisäksi rasvaisten ja happamien ruokien kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana, Virtanen sanoo. Myös niissä tapahtuu herkästi siirtymää.
Kuivaan elintarvikkeeseen ainesosia ei niin helposti siirry. Toki on hyvä pitää mielessä, että siirtymistä tapahtuu aina jonkin verran, kun elintarvike on kosketuksissa johonkin.
”Se on ihan kemian perussääntö: kun kaksi materiaalia koskettaa toisiaan, alkaa molekyyliliikehdintää tapahtua.”
Ruokaa ei myöskään voi lämmittää mikrossa missä tahansa muoviastiassa.
Mikro kuumentaa ruokaa ja pakkausta epätasaisesti, jolloin tietyissä pisteissä lämpötila voi nousta todella korkeaksi. Kohdissa, joissa muovi kuumenee, ainesosien siirtyminen ruokaan kiihtyy, Virtanen huomauttaa.
Mikroon saa laittaa siis vain sellaisia astioita, muovisiakin, jotka soveltuvat mikrokuumentamiseen. Useimmiten soveltuvuudesta kertoo merkintä astian pohjassa tai pakkausmerkinnöissä.
Entä sitten lasi-, paperi-, kartonki- ja metallipakkaukset, voiko niitä käyttää turvallisin mielin uudestaan?
Virtanen ei oikein lämpene niillekään. Paperi- ja kartonkipakkaukset ovat ongelmallisia jo siksi, että niitä pystyy harvoin käyttämään uudestaan.
Metalli ei sovellu uudelleen käyttöön, koska siitäkin voi irrota ruokaan metallin ainesosia ja pinnoitteita. Varsinkin kuumentaminen on virhe.
”Joskus luin jostain erälehdestä, että ruokaa oli valmistettu jotenkin oluttölkissä nuotiolla. Se kuulostaa kyllä pahalta”, Virtanen sanoo.
Hän antaa synninpäästön ainoastaan lasille.
”Lasi on materiaalina pääsääntöisesti kemiallisesti pysyvä. Sitä voi käyttää uudelleen, kunhan vain puhdistaa astian hyvin.”
Virtanen puhuu mikrobiologisesta turvallisuudesta kemiallisen turvallisuuden ja fyysisen keston rinnalla. On siis oltava varma, että pakkaus on kunnolla puhdistettu ennen kuin sinne laittaa mitään uutta.
Moni käyttää kaupasta ostettuja muovisia juomapulloja uudestaan. Eikö tyhjää limsapulloa voisi huolellisen pesun jälkeen käyttää vesipullona vaikkapa kuntosalilla? Hanavesihän ei ole kuumaa, rasvaista tai hapanta.
Tätäkään Virtanen ei suosittele. Juomapullot ovat kierrätysmateriaalia. Käytön jälkeen ne pestään ja sulautetaan, minkä jälkeen niistä tehdään uusia pulloja.
”Niissä on ihan yhtä lailla vaarana, että irtoaa muovin ainesosia, jos samaa pulloa käyttää uudelleen ja uudelleen.”
Varoituksista huolimatta Virtanen sanoo tietävänsä, että elintarvikepakkausten uudelleen käyttö on kotitalouksissa yleistä.
Asiasta on hyvä muistuttaa, sillä usein kyse on Virtasen mukaan yksinkertaisesti siitä, ettei ihminen tule ajatelleeksi asiaa. Se pastakastike nyt vain on saatava johonkin sopivaan astiaan.
”Sen haluan sanoa, että kun puhutaan tässä yhteydessä kemiallisille ainesosille altistumisesta, ei yleensä puhuta akuuteista terveyshaitoista.”
Jos puhdistettua elintarvikepakkausta käyttää kerran pari, se tuskin on vielä terveydelle kovin haitallista. Ongelma syntyy pidemmällä aikavälillä, jos pakkausten uudelleen käyttämisestä tulee tapa.
”Se on yksi lisä ihmisten kemikaalikuormaan.”
Erityisesti lasten kohdalla on syytä olla tarkkana. Jos he altistuvat kasvavalle kemikaalikuormalle jo pienestä pitäen, voi sillä olla aikuisiässä jo selviä vaikutuksia terveyteen, Virtanen muistuttaa.