Muutama vuosi sitten Mirkan kerrokseen muutti uusi naapuri.

Hän oli Mirkan silmissä tyypillinen nuori mies: tuli ja meni menojaan monesti yöaikaankin ja piti silloin tällöin vähän kovempaa meteliä – ei mitään tavallisista kerrostalon äänistä poikkeavaa.

Yhtenä päivänä Mirkan puhelin soi. Soittaja oli hänen naapurinsa seinän takaa.

Seinänaapuri kertoi, kuinka kaikki uuden naapurin elämän äänet kantautuvat hänen asuntoonsa. Mirka kannusti naapuria ottamaan asian puheeksi suoraan metelöitsijän kanssa.

Kului muutama kuukausi. Sitten tapahtui jotain odottamatonta: Mirka kuuli voimakasta pauketta, mutta tällä kertaa seinänaapurista. Mirka törmäsi seinänaapuriinsa sattumalta ulkona ja kysyi, miten välienselvittely oli edennyt. Hän kertoi, ettei puheyhteyttä ikinä syntynyt.

Sen sijaan hän oli päättänyt puuttua ongelmaan antamalla naapurilleen samalla mitalla takaisin. Näin metelöinti oli levinnyt yhdestä asunnosta toiseen.

Mirka on yksi naapuririitoja koskevaan kyselyyn vastanneista HS:n lukijoista. Hän ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi. Tiedustelimme kyselyssä, millaisista asioista lukijat ovat ajautuneet riitoihin naapureidensa kanssa ja mihin riidat ovat lopulta johtaneet.

Vastauksissa nousi esiin monenmoista konfliktia. Oli riitoja melusta, lemmikeistä, parkkipaikoista, rakennushankkeista, remonteista, piha-alueista ja esimerkiksi tupakoinnista.

Osa riidoista oli jäänyt kahdenkeskisiksi, mutta oli myös kokonaisia naapurustoja jakaneita konflikteja. Harva oli saanut välejä ainakaan vielä selvitetyksi.

Sovittelija Pasi Ojalan korvaan tapaukset kuulostavat tutuilta: naapuririita voi syntyä käytännössä mistä vain, ja harvemmin kyse on vain siitä, mitä naapuri tekee. Riitojen syntyyn voi vaikuttaa monia teknisiä seikkoja, kuten talon äänieristys, mutta myös esimerkiksi naapuruston yleinen ilmapiiri.

Ojala työskentelee Naapurisovittelun keskuksessa, jonka taustaorganisaationa toimii Suomen sovittelufoorumi. Keskukseen tulee vuosittain parisen sataa yhteydenottoa, joista noin puolet etenee sovitteluprosessiin.

Vuosien varrella Ojala on tehnyt seuraavan havainnon vakavasti tulehtuneista riitatilanteista: kun erimielisyyksiä ilmenee, naapurit riitelevät paikoin hyvinkin epätoivoisin keinoin. On rappukäytäviin jätettyjä heippalappuja, huutamista ja jopa kostamista, kuten Mirkan naapurin tapauksessa.

Monesti riidat ovat sellaisia, että ne olisivat olleet ennaltaehkäistävissä, Ojala sanoo.

Sovittelijan tietoon tulevat tapaukset ovat monenkirjavia. On teknisluontoisia riitoja, kuten äänieristykseen liittyviä ongelmia sekä sosiaalisia konflikteja, ja kaikkea siltä väliltä.

Useimmiten taustalla on kuitenkin jonkinlainen erilaisuus sekä haasteita tämän henkilön sietämisessä, Ojala sanoo.

”Riidat keskittyvät aina johonkin asiaan, kuten kantautuvaan ääneen, mutta sovittelussa sitten todetaan, että viime kädessä kyse on kuitenkin siitä, että ihmiset vain ovat todella erilaisia. Erilaisuus saattaa koskea myös valittajaa, jos esimerkiksi tietyn äänen sietokynnys on alentunut ja se koetaan poikkeuksellisen häiritsevänä.”

Ojalan mukaan on väistämätöntä, että eri tavoin asuvat ja elävät naapurit ärsyyntyvät toistensa tekemisiin aika ajoin. Kyseessä voi olla esimerkiksi vuorotyöläinen, joka käy suihkussa keskellä yötä, mikä puolestaan ärsyttää seinän takana asuvaa lapsiperheen vanhempaa.

Sitten on tapauksia, joissa eroavaisuudet liittyvät kulttuuriin. Näihin liittyy Ojalan mukaan usein myös ennakkoluuloja.

”Valitetaan esimerkiksi etnisen ruuan hajusta ja perustellaan asia sillä, ettei yläkerran naapuri tiedä, miten järjestyssääntöjä tulisi Suomessa noudattaa. Vaikkei ruoanlaittoa tietenkään järjestyssäännöissä ole määritelty, kuten ei montaa muutakaan asumiskäyttäytymistä koskevaa asiaa.”

Selkeä virhe on monesti se, että erimielisyyksien tai ärsytysten annetaan kyteä, Ojala sanoo. On jokin itseä jatkuvasti painava asia, mutta syystä tai toisesta naapuria ei kuitenkaan lähestytä kuin vasta siinä vaiheessa, kun ärsytys on kasvanut sietämättömäksi.

Ojalan mukaan suurin osa hänen pöydälleen tulevista tapauksista on räjähtämispisteessä. Taustalla on heippalappuja, muita aggressiivisia yrityksiä saada naapuri muuttamaan käytöstään tai sitten hiljaista paheksuntaa.

”Tämän jälkeen ajatellaan helposti, että toinen kiusaa tahallaan, vaikka toisen elämästä ei todellisuudessa tiedäkään mitään.”

Saman on huomannut Isännöintiliiton johtava lakiasiantuntija Jenni Valkama: isännöitsijöiden tietoon tulevat riidat ovat monesti kärjistyneitä.

Taloyhtiöissä yksi tavanomainen tapa puuttua toisen toimintaan on se, että suunnataan katse järjestyssääntöihin. Jos naapuri häiritsee selkeästi toisten asumista ja elämää, on siihen syytä puuttua.

Valkaman mukaan järjestyssääntöihin liittyy kuitenkin monesti epäselvyyksiä.

Taloyhtiöt määrittelevät järjestyssääntönsä itse. Monesti säännöt ovat kuitenkin täynnä ympäripyöreitä ilmauksia. Puhutaan esimerkiksi elämästä, josta koituu ”vähäistä enemmän häiriötä”. Tämä puolestaan johtuu siitä, että myös asunto-osakeyhtiölaissa ilmaukset ovat monesti ympäripyöreitä.

Sääntöjen tulkinnanvaraisuuden seurauksena riitojen osapuolet ovat usein eri mieltä siitä, missä normaalin ja häiritsevän välinen raja menee. Tilanteita mutkistaa välillä myös se, että taloyhtiöt ovat saattaneet kirjata järjestyssääntöihinsä myös sellaisia kohtia, joilla ei todellisuudessa voida rajoittaa yksilön toimintaa. 

”Esimerkiksi parvekkeella grillausta ei voida järjestyssäännöillä kieltää”, Valkama kertoo.

Epäselvyydet puolestaan lisäävät konflikteja.

On hyvä kysymys, mistä vakavissa naapuririidoissa on pohjimmiltaan kyse. Ojala näkee ainakin vähän syytä toimintakulttuurissa.

”Mikään ei oikeastaan ohjaa ihmisiä hakemaan apua erimielisyyksiensä selvittelyyn. On vain paljon erilaisia valitusprosesseja, jotka pohjaavat koviin arvoihin.”

Ojalan mukaan erilaiset valitusprosessit ovat tehoton keino puuttua varsinkin epäselviin tilanteisiin.

”Niissä kannustin on siinä, että tarpeeksi todisteita kerättyään ongelmat ratkeavat. Todellisuudessa uhkailut ja syyllistykset monesti vain pahentavat tilannetta.”

Voi myös olla niin, että valitusprosessi ei lopulta johda mihinkään. Etenkin, jos valitus kohdennetaan väärin.

Esimerkiksi ympäristöviranomaiset harvemmin puuttuvat naapureiden välisiin kiistoihin, ellei kyseessä ole selkeitä laittomuuksia, kertoo oikeustieteiden tohtori Hilkka Heinonen. Heinonen on tutkinut väitöskirjassaan ympäristöviranomaisten saamia naapureihin kohdistuvia valituksia.

Entä voisiko syytä olla myös siinä, että naapurisuhteet ovat yleisesti heikkenemään päin? Heikentyneestä naapurikulttuurista kerrotaan ainakin Aalto-yliopiston teettämässä naapuruussuhteita koskevassa kyselytutkimuksessa vuodelta 2013.

Tutkimuksen mukaan naapurisuhteet ovat keskimäärin toissijaisia verrattuna muihin sosiaalisiin suhteisiin. Nuorilla naapurisuhteet ovat vielä toissijaisempia kuin vanhemmilla ikäluokilla.

Asiaan vastaa yliopistonlehtori Antti Kouvo Itä-Suomen yliopistosta. Hän on erikoistunut tutkimuksessaan sosiaalisiin verkostoihin ja asumistutkimukseen.

Kouvon mukaan pitää paikkansa, että etäiset naapurisuhteet voivat vaikeuttaa häiriöihin puuttumista. Toisaalta etääntyneet suhteet eivät automaattisesti johda tulehtuneisiin sellaisiin. Riitoja syntyy monesti myös silloin, kun yhteisöllisyys on vahvaa, mutta taloyhtiön yhteiset asiat jakavat mielipiteitä.

”Aina tuo yhteisöllisyyspuhekin on vähän väkinäistä. Pitäisi ymmärtää, että on ok, jos ei halua olla tekemisissä naapureidensa kanssa. Ei ole nykypäivää, että kaikkien pitäisi olla haravoimassa, vaan naapuri voi nykyään olla jo ihan vain siten, että kuuluu esimerkiksi naapuruston yhteiseen Facebook-ryhmään.”

On myös aikaista sanoa, että naapurihenki olisi takanapäin. Kouvon mukaan kaupungistuminen on tapahtunut Suomessa melko myöhään muuhun Eurooppaan verrattuna, ja tämän seurauksena tiiviiseen naapurielämään tottuminen on ehkä uudempi juttu kuin muualla.

Kouvon mukaan on myös niin, että naapuririitoihin liittyy Suomessa erilaisia myyttejä. 

”Ajatellaan, että esimerkiksi vanhukset kyttäävät vihaisesti toisten tekemisiä, vaikka tutkimusten mukaan vanhukset ovat sopeutuvaista porukkaa.”

Vakavat naapuririidat ovat silti harvinaisia, Kouvo muistuttaa.

”Koronapandemian aikana etätyöskentelyn yleistymisen seurauksena häiriöitä on ehkä kohdattu enemmän, mutta vakaviksi riidoiksi ne eskaloituvat harvoin.”

Mirkan seinänaapurin kostotoimet jatkuivat lopulta toista vuotta. Aina, kun alkuperäinen metelöitsijä piti ääntä, seinänaapuri vastasi paiskoen ovia välillä niin kovaa, että taulut Mirkan seinillä heiluivat. 

Jossain vaiheessa Mirka huomasi itsekin lyövänsä kaapin ovia ja laatikoita kiinni suutuspäissään. Silloin hän päätti panna metelöinnille lopun.

”Havahduin, etten voi alentua samalle tasolle. Laitoin seinänaapurilleni viestin, jossa kerroin hänen tehneen itsestään häirikön ja harkitsevani muuttoa.”

Paukauttelua ei ole tämän jälkeen kuulunut, ei seinänaapurin eikä nuoren miehen asunnosta. 

Mirka ei ole enää missään tekemisissä seinänaapurinsa kanssa. Hän kertoo sopeutuneensa tilanteeseen.

Jutussa on käytetty vain niiden vastaajien kommentteja, joiden henkilöllisyys on HS:n toimituksen tiedossa.