Washington

Kuinka paljon olisit valmis maksamaan kuntosalijäsenyydestä?

Ennen ajattelin, että kipurajani olisi sata euroa kuussa. Kun muutin vuosi sitten Yhdysvaltoihin, sain huomata, ettei se riitä.

Ainut arkeeni sopiva kuntokeskus on kävelymatkan päässä: Equinox. Se on Manhattanilta lähtöisin oleva ketju, johon liitetään tyypillisesti etuliite luksus. Se näkyy hinnassa, sillä jäsenyydestä pitää pulittaa tyypillisesti vähintään 200 euroa kuussa. Omani on vähän päälle.

Maksan siis yli 2 500 euroa vuodessa siitä, että saan käydä salilla ja ryhmäliikuntatunneilla.

Onhan se ihan helvetisti. Heti kättelyssä oli pakko sitoutua vähintään vuodeksi.

Silti olin riemastunut siitä, että pääsisin juuri tämän ketjun asiakkaaksi. Kurkistus amerikkalaisen luksussalin sisälle tuntui kutkuttavalta. 

”Hyvinvoinnin temppeliksi” brändätyssä keskuksessa osasin odottaa tyylikkäitä tiloja, mutta oletin, että ryhmäliikuntatunnit ja salietiketti olisivat jokseenkin samanlaisia molemmissa maissa.

Olin väärässä.

Vuoden aikana käsitykseni hyvästä ryhmäliikunnasta on muuttunut. Nyt näen suomalaisissa käytännöissä ongelmia, joita ennen en tunnistanut.

Olen vuosien ajan liikkunut istumatyön vastapainoksi paljon, 4–5 kertaa viikossa.

Suosin kaikenlaista ryhmäliikuntaa, koska en jaksa suunnitella treenejä itse. Kaikki menee: crosstraining, pilates, barre, kahvakuula, body combat, spinning, hiit, jooga, juoksu, zumba.

Suomessa olen tullut kahlanneeksi läpi vinon pinon Helsingin liikuntapalveluita pienistä jooga- ja pilatesstudioista maan suurimpiin kuntosaliketjuihin.

Olen ollut tyytyväinen. Vuosien varrella olen alkanut ajatella, että tärkeintä on motivoiva ohjaaja tai kiva treeniporukka, kaikki muu on ekstraa. 

Tyypillinen suomalainen synti on pieni pukuhuone, joka tuskastuttaa erityisesti talvikaudella – suihkutiloista purkautuva vesihöyry tekee ilmasta trooppisen, sukkahousut kastuvat lattian lätäköihin, toppatakit eivät mahdu kunnolla kaappeihin.

Uudella kotisalillani on väljää. On erillinen narikka ja paljon laskutilaa. Tiloja siivotaan koko ajan, niin sukat eivät edes ehdi kastua. Vaaleat kaakelit ilahduttavat.

Mitään ei tarvitse tuoda mukana. Pesuhuoneessa on newyorkilaisen Kiehl’sin pesuaineet, pukuhuoneessa saman brändin kosteusvoide vartalolle ja kasvoille. Ne eivät ole markettikosmetiikkaa vaan samassa hintaluokassa Cliniquen ja Lancômen kanssa. 

Lista ei lopu siihen: tarjolla on poninhäntälenkkejä, partateriä, deodoranttia, hiuslakkaa, meikinpoistoliinoja, suihkumyssyjä, vanulappuja, pumpulipuikkoja, suuvettä, tamponeita ja pikkuhousunsuojia. Pukuhuoneen kaapit lukittuvat numerosarjalla, omaa lukkoa ei tarvitse kantaa mukana.

Pukuhuoneen ovella tervehtivät siistit pinot valkoisia pyyhkeitä. Salin puolella on jääkaappi täynnä viileitä, mentolintuoksuisia hikipyyhkeitä, jotka tuntuivat ensin naurettavilta, mutta ovat salakavalasti uineet osaksi treenejä.

Miksi kuntosalisi näyttää St. Georgen Spalta, kollegani kysyi.

St. George on Helsingin ydinkeskustan viiden tähden hotelli, jossa on erillinen kylpyläosasto.

Oma kotisalini on Bethesdassa, pääkaupunki Washingtonin kupeessa Marylandin osavaltion puolella, metron varrella.

Bethesda on eloisa noin 60  000 asukkaan yhteisö, jossa suurin osa asukkaista on valkoisia ja hyvin toimeentulevia. Kodin mediaaniarvo on yli miljoona dollaria. Täällä 200 euroa salijäsenyydestä ei monille tunnu juuri missään.

Lapseni luokkakaverin tanssiharrastus maksaa yli 2 000 dollaria pelkältä syyslukukaudelta, hänen veljensä uintiharjoitukset vielä enemmän. Hintoja päivitellään, mutta monet vanhemmat pystyvät ne maksamaan. (Me emme.)

Bethesdan Equinoxilla erottuvat selvästi kaksi asiakasryhmää: valkokaulustyöläiset ja kotiäidit. Ensimmäiset ovat liikkeellä varhain. Sali aukeaa aamuviideltä, ryhmäliikuntaa on tarjolla arkipäivisin jo kello 6. 

Aamukuuden tunnit kuuluvat päivän suosituimpiin, monien pitää ehtiä työpaikalle jo ennen kahdeksaa. Kotiäidit ja eläkeläiset kansoittavat erityisesti iltapäivän pilates- ja barretunteja.

Naisten treeniunivormu on liikuttavan yhdenmukainen: joogavaatteistaan tunnetuksi tullut Lululemon on edelleen suosituin merkki, jonka leggingsejä tuntuu pitävän neljä naista viidestä. 

Nousevia brändejä ovat kalifornialaiset Alo ja Vuori, joiden vaatteet ovat alkaneet kuluvana vuonna löytää tiensä erityisesti alle 35-vuotiaiden ylle. Jalassa kuuluu olla New Balance-, Hoka- tai On-brändin kengät.

Uuh, fancy, naapurini sanoi, kun kerroin missä treenaan. 

Equinoxilla on osin hinnoistaan johtuen luksussalin maine.

Siksi jäsenyys on monille myös statusasia. Se on ikään kuin moderni tapa viestiä omasta luokasta: pelkästään se, mitä tekee arjessa, riittää erottamaan muista. Ei tarvitse esitellä ostoksiaan tai matkustaa kauas. 

Kyse on tietynlaisesta elämäntavasta. Ketjun slogan kuvaa juuri tätä: It’s not Fitness, It’s Life. 

Jäsenyys Equinoxilla viestii, että panostaa terveyteensä eikä rahasta ole pulaa. Kuka ei haluaisi antaa sellaista viestiä? Aulassa myydään Equinoxin oman malliston asusteita, joissa logo on iso ja näkyvä. 

Ja moni amerikkalainen on valmis maksamaan. 

Hyvinvointituotteiden ja -palveluiden satojen miljardien dollarien markkinan kasvun odotetaan jatkuvan. Joidenkin arvioiden mukaan Yhdysvalloissa kansalaiset käyttävät enemmän rahaa fyysiseen terveyteen kuin missään muualla.

Historioitsija Natalia Mehlman Petrzelalta ilmestyi vastikään kirja Fit Nation. Sen mukaan amerikkalaisten suhde treenaamiseen on muuttunut sadan vuoden aikana epäluuloisesta jopa pakkomielteiseksi. Personal trainereista eli henkilökohtaisista kuntovalmentajistakin on tullut arkinen lisäpalvelu niille, joilla on rahaa.

Tässä keskeisessä roolissa ovat Petrzelan mukaan juuri Equinoxin kaltaiset liikunta-alan yritykset, jotka onnistuivat luomaan kuntoilusta hyveellisen kerskakulutuksen muodon. 

On helpompi perustella satojen eurojen kulutus terveyteen kuin Louis Vuittonin laukkuun. 

Kaikilla rahaa ei tietenkään ole. Samaan aikaan kun hyvätuloiset keksivät yhä uusia tapoja liikkua, neljäsosa amerikkalaisista ei kuntoile lainkaan. Tässä joukossa köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävät ihmiset korostuvat.

Mitä rahalla sitten saa? 

Kotisalillani kuntosalin ja hyvin varustellun pukuhuoneen lisäksi tarjolla on laitepilatesstudio, spinningsali, ryhmäliikuntasali ja joogastudio. Pukuhuonetiloissa on uima-allas, höyrysauna ja spa-osasto. 

Saunoa ja uida saa ilman lisämaksua, mutta spa-hoidoista pitää maksaa. 25 minuutin hieronta maksaa 80 euroa, 50 minuutin vartalokuorinta 160 euroa. 

Barre, pilates ja jooga haukkaavat täällä huomattavasti suuremman osan kalenterista kuin Suomessa, ja alalajeja on useita. 

Kova sana on sculpting eli lihaksen muotoilu. Monilla tunneilla tehdään pitkiä sarjoja pienillä painoilla, olkapäät ovat erityisen huomion kohteena.

Varsinainen kuntosali levittäytyy kahteen kerrokseen. Se on siisti ja erinomaisesti varusteltu, mutta kuitenkin aivan tavallinen kuntosali. Tavallaan esimerkiksi Helsingin Kalasatamassa sijaitseva Elixia vie voiton, kun salin perältä on merinäköala.

Equinox on onnistunut yllättävän hyvin säilyttämään luksusmielikuvan ottaen huomioon, miten paljon – yli sata– studioita se on avannut ympäri Yhdysvaltoja. Pelkästään New Yorkissa niitä on yli 30.

Ihan täysin se ei ole onnistunut. 

Equinox sai huonoa julkisuutta työntekijöiden karusta kohtelusta vuonna 2019. Varsinkin tulokkaiden päivät saattoivat olla pitkiä, odotukset kovat ja palkka huono.

Myös salien taso horjuu. Business Insider -lehti arvioi taannoin kaikki New Yorkin Equinox-salit ja moitti esimerkiksi New Yorkin Tribecan salia ”sietämättömästä keskinkertaisuudesta”. Yksi sali sai peräti vain yhden tähden kymmenestä ennen muuta pienten ja sotkuisten tilojen vuoksi. 

Osa kritiikistä on tietysti sellaista, ettei sellaista edes antaisi ”tavallisella” kuntosalilla. Mutta koska Equinox markkinoi itseään luksuskuntoklubiksi, sen pitäisi pystyä huomattavasti parempaan kuin keskinkertaiseen.

Se, mikä valitettavasti erottaa Bethesdan kuntosalin monista suomalaisista vastinpareistaan, on siisteys.

Vessoja, suihkuja, pöytätasoja, lattioita ja laitteita ollaan puhdistamassa koko ajan. Painot jätetään treenin jälkeen oven pieleen, minkä jälkeen ne desinfioidaan.

Suomessa tämä vaihe tehdään itse tai ei ollenkaan. Jokainen salilla käynyt tai jumppaan osallistunut tietää, että valtaosa ihmisistä puhdistaa käyttämänsä välineet varsin suurpiirteisesti. Vessat saattavat pursuilla käsipaperia ja suihkujen lattiakaivot ovat usein täynnä hiuksia.

Täällä siivoojat eivät myöskään ole näkymätön ihmisjoukko, josta katsotaan poispäin. Moni vaihtaa siivoojien kanssa kuulumisia.

Sama pätee ohjaajiin. Kun olin kesällä treeneistä poissa pari kuukautta, se ei jäänyt huomaamatta.

Huomaan itsekin tuntevani ohjaajien nimet, tavat, harrastukset, sukulaiset ja ärtymyksen aiheet. 

Suurin yllätys on ollut ryhmäliikuntatunneilla vallitseva toimintakulttuuri.

Ensinnäkin: jos myöhästyt, saat liittyä mukaan. Ohjaajat toivottavat tervetulleeksi vielä kesken alkulämmittelyn tai jopa varsinaisen treeniosuuden alettua. 

Suomessa monien kuntokeskusten ryhmäliikuntatunneilla vallitsee sotilaallinen kuri: jos ovi on kiinni, tunti on alkanut, etkä pääse enää mukaan. Joskus opettaja antaa armoa, mutta äänensävystä ja elekielestä tulee selväksi, että tämä ei ole ok.

Kärjistäen ero tuntuu tältä:

Onpa kiva, kun tulit.

Älä tule häiritsemään tuntiani.

En nähnyt Suomen mallissa mitään vikaa vaan pidin sitä itsestään selvänä – myöhästyjähän häiritsee kaikkien muiden treeniä, mietin. Ajattelin myös, että on ohjaajan näkökulmasta epäkunnioittavaa saapua paikalle myöhässä.

Sitten huomasin, että muiden myöhästely ei häiritse omaa treeniäni lainkaan. Alkulämmittely on aivan yhtä tehokas riippumatta siitä, tuleeko joku kesken kaiken vai ei. Fokus ei horju, myöhästyjä ei ärsytä, kaikki on ihan niin kuin ennenkin. 

Eivätkä ohjaajat yleensä ole myöhästyjistä moksiskaan, suhtautuminen on neutraalia ja ystävällistä. Welcome!

Tämä lempeä suhtautuminen tekee koko treenitilanteesta rennomman. Pääasia, että liikut. Sen pitäisi olla kuntokeskusten päätehtävä. On parempi, että paikan päälle vaivautunut saa edes puolen tunnin treenin, vaikka ensimmäiset 10 minuuttia olisivatkin menneet ohi. 

Sama suurpiirteisyys on kotisalillani läsnä muussakin kuin aikataulussa. Moni skaalaa ohjaajan antamia vaihtoehtoja helpommaksi tai kehittää oma-aloitteisesti kokonaan uuden liikkeen, jos joku tuntuu vaikealta.

”Upea variaatio!” ohjaaja ilahtuu, kun vieressäni tehdään toisenlaista kyykkyä kuin ohjeistettiin.

Jos tanssitunnilla koreografia on liian vaikea, on ihan ok kehittää oma.

Tästä kaikesta on vuoden kuluessa tullut se olo, että voi todella tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaalta. 

Kun moni ympärillä mukauttaa treeniä itselleen sopivaksi, niin tulee tehtyä itsekin. Ryhmäliikunnassa kun tulee helposti mentyä all in, jos ohjaaja ja kaikki treenaajat tekevät saman treenin. Aina se ei ole hyvä asia.

Kuvauksen perusteella voisi ehkä kuvitella, että kaikki tulevat ja menevät miten sattuu eikä kukaan treenaa tosissaan.

Mutta ei. Selvä enemmistö tekee tunnin täysillä, saapuu ajallaan ja lähtee vasta sen loputtua. 

Silti ilmapiiri on rennompi. Ehkä se on sitä liikunnan iloa, joka pääsee hieman vapaammissa olosuhteissa kukoistamaan.

Jotenkin tuntuu hämmentävältä, että amerikkalaisella luksussalilla koki juuri tällaisen ahaa-elämyksen.