Tavarat ovat jääneet konttorissa niille sijoilleen. On kuin Tšernobylissä ydinonnettomuuden jäljiltä.

Pöydällä on Oiva Toikan lintu sekä kullattu pöytäkello – lahja Pohjola-yhtiöltä vuodelta 1985 ”kiitoksena hyvästä riskienhallintatyöstä”.

Seinällä roikkuu raanu, johon on neulottu rakennustelineitä, työmiehiä ja talo. Se kuvaa sitä työtä, jota tällä paikalla Pyhännällä Pohjois-Pohjanmaalla on tehty vuodesta 1968.

Taulussa entinen toimitusjohtaja Veijo Sydänmetsä katselee piippu kädessään tunkeilijaa.

Tyhjien huoneiden rivi tuntuu jatkuvan loputtomiin. 1 440 neliön pääkonttorissa ei ole tarvinnut istua kuin sillit suolassa. 

Autiossa varastohallissa joku on niitannut seinään Jukkatalo-lippiksiä. Vieressä on teksti: ”Kiitos 1968–2023 Jukkatalo”. 

Puutalovalmistaja Jukkatalo asetettiin oikeuden päätöksellä konkurssiin elokuun lopussa. Siitäkin huolimatta, että se teki viime vuonna historiansa suurimman liikevaihdon.

Pyhännällä se oli iso uutinen. Kunnan 1 645 asukkaasta noin 50 oli töissä Jukkatalolla. Mutta heidän lisäkseen konkurssi vaikuttaa lukuisiin muihinkin.

Jukkatalo oli keskisuuri yritys, joka rakensi Suomeen puolen vuosisadan aikana yli 30 000 asuintaloa. Loppuvaiheessa se työllisti pari sataa henkeä. 

Alihankkijoita oli noin sata: talomyyjiä, kuljetusliikkeitä, kalusteyrityksiä, lvi-yrittäjiä, sähköyrittäjiä – kaikilla yhteensä satoja ellei tuhansia työntekijöitä. 

Ja tietysti oli myös iso joukko talonrakentajia, joiden keskeneräiset kodit uhkaavat jäädä konkurssin takia kesken.

Tässä jutussa yhdeksän ihmistä kertoo, miten konkurssi heihin vaikutti. 

Reitti ehti tulla Jarno Matikaiselle tutuksi parinkymmen vuoden aikana. Se kulki kolmen kilometrin matkan Pyhännän keskustasta Leiviskänkankaan teollisuusalueelle, missä talotehdas sijaitsi. 

Siellä Matikainen aloitti työt 15-vuotiaana. Silloin hän ei tietenkään ollut työsuojeluvaltuutettu tai varastovastaava vaan yleismies, jonka tehtävä oli siivoilla, järjestellä ja tehdä pieniä maalaushommia. 

Välissä Matikainen ehti opiskella myös elektroniikka-asentajaksi ja työteknikoksi.

”Olen niitä harvoja, jotka tänne ovat ikäluokastani jääneet.”

Syyskuun alussa jokapäiväinen tehtaalle ajelu loppui, kun ovet laitettiin säppiin. 

Ilmoitus konkurssista tuli täytenä yllätyksenä. Vielä edellisellä viikolla Matikainen oli osallistunut palaveriin, jossa oli käyty läpi tulevaa tilauskantaa ja kerrottu, että ainakin vuoden loppuun asti töitä riittäisi kaikille. Arveltiin, että sen jälkeen voisi tulla lomautuksia, mutta silti töitä piti riittää ensi kesään. 

”Näin jälkikäteen palaverin ajankohta tympii. Olisivat perkele saaneet jättää sen kokouksen pitämättä.”

Toki yhtiön toiminta oli mietityttänyt jo aiemmin. 

”Kyllä me avoimesti ihmeteltiin, että miten se on mahdollista, että viivan alle ei jäänyt mitään, vaikka liikevaihto kasvoi koko ajan. Ehkä siihen kasvuun keskityttiin liikaa.”

Jukkatalon merkitys paikkakunnalle on ollut Matikaisen mukaan ”ihan järkyttävän suuri”.

”Sen ympärille on rakentunut koko Pyhäntä. Ilman sitä tämän paikan pääelinkeinot olisivat edelleen metsästys, kalastus ja anastus.”

Vaimon työ pitää Matikaisen Pyhännällä, vaikka ei hänellä olisi suurta hinkua  lähteäkään. 

”Ostimme neljä vuotta sitten omakotitalon, ja täällä olisi tarkoitus pysyä. Tavoitteenani on löytää työ, jossa voisin pysyä seuraavat 20 vuotta.”

Aina piti herätä aamulla aikaisin, jotta Tapio Hakala ehtisi ensin töihin ja iltapäivällä viemään tyttäret treeneihin. 

”Ajoin viikossa 550 kilometriä tyttöjen harrastusten vuoksi.”

Enää ei ole tarvetta herätä niin aikaisin. 

Jos Pyhännältä ei löydy uusia töitä, Hakala olisi valmis lähtemään myös muualle. Sitä vaikeuttaa vain koti. 

”Täällä koko tontin saa samalla hinnalla kuin pääkaupunkiseudulla pelkän tonttiliittymän. Meillä on 140 neliön omakotitalo järven rannalla. Se maksoi aikanaan 100 000 euroa.”

Pyhännän kunnan slogan oli pitkään ”Ihmekunta Pyhäntä”. Oli suoranainen ihme, että pikkuinen kunta oli onnistunut houkuttelemaan alueelleen isoja yrityksiä, kuten Maustajan, Lapwallin ja Jukkatalon. Sekä Suomen suurimman tuulivoimapuiston. 

Uusi slogan on nyt ”Huolenpitoa yhdessä.”

Se ei ehkä ole yhtä mieleenpainuva kuin Ihmekunta, mutta sopii vallitsevaan tilanteeseen paremmin. Kun kunnan asukkaista noin 50 menettää työpaikkansa yhdellä kertaa, on tärkeää, että mukaan astuu huolenpito. Siitä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen on yrittänyt huolehtia heti, kun kuuli uutiset konkurssista. 

Pitkän uran yritysmaailmassa tehnyt Mäkeläinen sanoo tietävänsä, ettei sopeutustilanteessa kannata tunteilla, vaan toimia.

”Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja aloin heti miettiä, että millä tavalla konkurssin vaikutukset voisi minimoida.”

Mäkeläinen laski, että konkurssin seurauksena menetetään suoraan 180 henkilötyövuotta ja välillisesti 360 henkilötyövuotta. Kunnan verotulot pienenevät 200 000 euroa vuodessa.

”Myös konkurssin henkinen vaikutus on lamauttava. Jukkatalo on ollut ’toinen koti’ neljälle sukupolvelle. Riskinä on se, että perheet alkavat muuttaa pois alueelta.”

Nyt näyttää siltä, että Pyhäntä kelpuutettaisiin äkillisen rakennemuutoksen tuen piiriin. Mäkeläisen suurin toive on, että Jukkatalon raunioille saataisiin uutta toimintaa.

”Minulla on positiivinen hytinä siitä, että vuoden sisällä siinä on uusi jatkaja.”

Kun Anu Pellikka oli lapsi, hän istui usein Jukkatalon taloesite sylissään. Ja haaveili.

”Että millaisen talon sitä sitten isona rakentaisi.”

Esitteet hän oli saanut sukulaisiltaan, jotka olivat talotehtaalla töissä. Pellikka asui silloin naapurikunnassa Piippolassa. Isä ja monet muut piippolalaiset kävivät töissä Jukkatalon tehtailla.

Vaikka Pellikka ei ole itse ollut koskaan töissä tehtaassa, hän näki sen työntekijöitä etenkin yrityksen loppuvaiheessa päivittäin. Syy oli Jukkatalon lounasravintolassa, jonka toiminta lopetettiin keväällä. 

”Sen jälkeen sieltä tuli ihmisiä lounaalle tähän asemalle.”

Pellikka on kokkina Akselin ja Elinan asemalla, joka sijaitsee vuonna 2019 valmistuneessa Pyhännän liikekeskuksessa. Akselin ja Elinan asema on nyt ainoa ravintola, josta Pyhännällä saa lounasta. Konkurssin jälkeen lounastajien määrä väheni reippaasti.

Konkurssi näkyy myös aseman yhteydessä olevassa seitsenpaikkaisessa hostellissa.

”Aiemmin meillä yöpyi edustajia, jotka olivat tulleet Jukkatalolle. Nyt niitä ei enää ole.”

Työhuoneen seinää koristaa yhdeksän kunniakirjaa. Neljästi Jussi Hovi on palkittu vuoden myyjänä, loput hän on saanut merkkinä myydyistä taloista. Viimeisin on 500 talon kunniakirja.

Talomyyjän näkökulmasta tieto Jukkatalon konkurssista ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla. Puhelin alkoi soida heti uutisen jälkeen, mutta myyjät eivät tienneet tilanteesta yhtään enempää kuin asiakkaatkaan.

”Se oli nolo tilanne. Ja se, että olimme asiakkaille puhuneet, että kaikki on kunnossa ja ei sitten ollutkaan. Ilmoitus tuli ihan puun takaa.”

18 vuoden työuran loppuminen oli järkytys, mutta Hovin tilanne on moniin muihin talomyyjiin verrattuna hyvä: talous on tasapainossa, hänellä ei ole pieniä lapsia, eikä hän menettänyt konkurssissa suuria summia. 

Talomyyjät ovat yrittäjiä, ja joillakin jäi konkurssipesään paljon saatavia. 

Hovi on jo repinyt toimistonsa ikkunoista vanhat Jukkatalon teipit ja tilannut uudet. Hän aloitti talomyyjänä uudessa yrityksessä muutama viikko sitten.

”Ensin ajattelin, että huilaisin, mutta sitten mietin, että miksi. Ehkä työ uudessa ympäristössä tekee itselle hyvää. Kun yksi ovi menee kiinni, toinen aukeaa.”

Toimitusjohtaja Harri Huusko huokaa syvään. Hän ei enää haluaisi puhua konkurssista.

”Rakennusalalla on aina ollut konkursseja, media on revitellyt tällä jutulla ihan liikaa. En pidä siitä, että lietsotaan turhaa pelkoa ja epäluottamusta suomalaista rakennusteollisuutta kohtaan.”

Sun Sauna rakentaa saunoja mittatilaustyönä. Yritys oli Jukkatalon alihankkija.

Huuskon mukaan he eivät ole kärsineet niinkään konkurssista vaan konkurssiuutisten luomista peloista. Pelokkaat ihmiset eivät uskalla enää aloittaa rakennushankkeita, hän sanoo.

Huuskoa myös harmittaa, että julkisuudessa on ollut juttuja, joissa ihmiset kertovat maksaneensa etupainotteisesti tavaroista tai palveluista, joita he eivät ole omien sanojensa mukaan konkurssin jälkeen saaneet. Näin ei Huuskon mukaan alalla toimita.

”Ongelma on siinä, että laskuissa ei yleensä ole eritelty, että tämä erä sisältää esimerkiksi wc-kalusteet, vaan niissä lukee vain erä viisi. Tässä tilanteessa syntyy helposti vääränlainen käsitys siitä, mitä on maksettu ja mitä ei.”

Konkurssin suurimmat kärsijät ovat Huuskon mukaan ne alihankkijat, jotka ovat laittaneet kaiken yhden kortin varaan. 

”Meillä toimintaa on pyritty hajauttamaan eri segmentteihin juuri tästä syystä.” 

Keskeneräisessä talossa oli tekeillä sisäseinien levytys, kun Teemu Valo kuuli konkurssista. Hän on yksi niistä 150:stä Jukkatalopaketin rakennuttajasta, joiden omakotitalon valmistumiseen konkurssi vaikutti.

”Oli onni meille, että konkurssi tuli juuri tässä kohtaa, koska seuraava erä olisi tullut juuri maksuun, ja se oli 44 000 euroa.”

Toinen onnekas sattuma on se, että Valo on itse rakennusalan yrittäjä. Hän olisi voinut tehdä talon loppuun myös itse. 

”Mietin hetken, että olisin tehnyt puolet viikkoa töitä yritykselle ja puolet täällä rakennuksella. Mutta todennäköisesti loppuvaiheessa olisin saanut burn outin.”

Lopulta hän päätti tilata työn tutuilta Jukkatalon käyttämiltä alihankkijoilta. 

”He ovat tehneet uudet sopimukset samoilla hinnoilla, kuin jos työt olisivat tulleet Jukkatalon kautta. Siitä kiitokset heille.”

Konkurssi toi elämään stressiä, mutta Valo ei halunnut, että se vaikuttaa muuhun perheeseen. Heille oli juuri syntynyt pitkään toivottu toinen lapsi, ja hän halusi antaa vaimolle rauhan toipua.

Jo aiemmin asioiden arvojärjestys oli muuttunut, kun vaimo sairastui kilpirauhassyöpään ja selviytyi siitä.

”Ajattelin, että ihan sama vaikkei saataisi koko taloa valmiiksi, kunhan perhe pysyy kasassa. Voisin nukkua näiden kanssa vaikka teltassa. Perhe on minulle kaikki kaikessa.”

Kun suvun vanha talo paljastui muutama vuosi sitten homepesäksi, Jessica Tuominen ja Niko Lehtinen päättivät rakentaa viereen uuden. Jukkatalon he valitsivat, koska se oli pitkäikäinen yritys ja Lehtisen vanhemmilla oli siitä hyviä kokemuksia.

Kun konkurssi tuli, talo oli 95-prosenttisen valmis. Talotekniikka jäi tekemättä ja siitä etukäteen maksetut 15 000 euroa jäivät konkurssipesään. 

”Julkisuudessa on ollut juttuja, joissa on sanottu, että mitään ei ole maksettu etukäteen, mutta me kyllä maksoimme. Halusimme taloon lisävalaisimet ja niitä ei saatu.”

Lisätöitä varten he aikovat hakea pankista lisää lainaa. 

Tuominen sanoo, että ennen projektia pariskunta ehti visioida monenlaisia asioita, jotka voisivat mennä pieleen rakennusvaiheessa. Konkurssi ei ollut listalla ensimmäisenä. 

Jälkeenpäin häntä turhautti, kun konkurssia käsittelevässä televisiohaastattelussa juristi neuvoi talonrakentajia tarkistamaan yrityksen taloustiedot aina etukäteen.

”Melkein huusin televisiolle, että mitenkähän ne 2021 taloustiedot olisivat auttaneet tässä tilanteessa. Edes ennustaja ei olisi voinut nähdä tämän tulevan, saati sitten tällainen tavallinen ihminen.”

Perjantaina 25.8. Ilkka Sydänmetsällä oli syntymäpäivä, mutta hän ei ollut juhlatuulella.

”Mietimme suunnitelmaa, miten Jukkatalon toiminta saataisiin sopeutettua niin, että selviäisimme talven yli. Sellaista ei saatu tehtyä. Päätimme hakea yhtiön konkurssiin.”

Jukkatalolla oli verovelkaa yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa. Työeläkemaksuja oli rästissä noin 300 000 euroa. 

Ilkalle oli kova pala kertoa konkurssista isälleen Veijo Sydänmetsälle. Isän kuuroutumisen vuoksi keskustelu jouduttiin käymään kirjallisesti.

”En halua sitä enempää avata, mutta isä oli kovasti pettynyt.”

Sydänmetsän mukaan suurin syy konkurssiin oli se, että Jukkatalo ei onnistunut muuttamaan liiketoimintaansa kysynnän mukaan.

”Kun ihmiset alkoivat haluta valmiimpia taloja, siirryimme rakennusliikepuolelle. Siinä emme onnistuneet koskaan.”

Isoin virhe tehtiin jo vuonna 2014.

”Silloin olisi pitänyt lopettaa talojen valmistaminen Jukkatalon brändillä ja ryhtyä muiden talovalmistajien alihankkijaksi. Olisi pitänyt valmistaa vain elementtejä, koska niitä me osaamme valmistaa.”

Ilkan isä Veijo Sydänmetsä kertoo sähköpostitse, että pääomistajan edustajana hänen olisi pitänyt viheltää peli loppuun tässä vaiheessa.

”En sitä tehnyt ja kadun sitä. Minulla ja silloisella toimitusjohtajalla Jouni Limmalla oli siihen suunnitelma, mutta sitä ei päästy toteuttamaan, koska halu valmiiksi rakentamiseen oli niin vahva. Myös perhe minusta poiketen halusi siirtyä valmiiksi rakentamiseen.”

Veijo Sydänmetsä syyttää asioiden pieleen menosta itseään.

”Jos halutaan jossitella, niin kaikki johtui siitä, että kuurouduin ja jäin pois hallituksesta.”

Hän ei koskaan uskonut siihen, että talojen rakentaminen alusta loppuun olisi kannattavaa. 

”Tiesin sen johtavan tuhoon. Ja niin myös kävi.”

”Minä itse tuhosin luomukseni, kun kuurouden vuoksi en halunnut osallistua hallitustyöhön. Olisi pitänyt mennä hallitukseen, ja kannan siitä syyllisyyttä koko loppuelämäni.”

Jonna Hovi-Horkan, teksti; Emilia Anundi, kuvat ja videot; Petri Salmén, grafiikka; Sami Simola, tekstin editointi ja tuottaminen; Kimmo Koskinen, ulkoasu