Outi Sivoselle aika ei ole rahaa. Hänelle se on tennistä, neulomista, lukemista ja tyhjyyttään kumisevissa taidemuseossa vaeltelua.

”Kuulostaa ihanalta, ja sitä se onkin. Mutta se vaatii hirveästi itsekuria”, nelipäiväistä työviikkoa tekevä Sivonen sanoo ja nauraa.

Teknologia-, data- ja designyhtiö Solitan henkilöstöjohtaja Sivonen, 47, on pitänyt perjantait palkattomina vapaina vuoden alusta lähtien.

Kun hän ensimmäistä kertaa alkoi miettiä lyhennetyn työviikon mahdollisuutta, motiivina ei ollut uupumus tai kyllästyminen. Sivonen alkoi päinvastoin kyseenalaistaa intohimoista suhtautumistaan työhön. Sen imu johti monesti pitkiin ja tiiviisiin päiviin, ja vapaa-ajallakin kiinnosti lähinnä ammattikirjallisuus.

Paraneeko ammattitaito, jos ei koskaan ota työhän etäisyyttä, Sivonen kysyi itseltään.

Samalla mielessä pyöri monta uhkaa. Kehtaako esihenkilö edes ehdottaa itselleen lyhyempää työaikaa? Miten koko hr-yksikkö suhtautuu, entä oma pomo? Ajattelevatko muut, ettei Sivonen enää hoida hommiaan, vaan sysää niitä tiimiläisilleen?

Ja toisaalta, päätyykö sitä kuitenkin tekemään samat työt kuin ennenkin, vai onnistuuko vapaapäivänä oikeasti pysymään poissa työn parista?

”Johtajaroolissa kokemuksia nelipäiväisestä työviikosta on todella vähän”, Sivonen perustelee huoliaan.

”Kun sitten kaikki ympärilläni suhtautuivat ajatukseen positiivisesti, päätin tehdä kokeilun.”

Yhdestä viikoittaisesta työpäivästä luopuminen tarkoitti myös pienempää palkkaa. Tätä Sivonen ei kyseenalaistanut.

”Kun olen arkipäivän poissa, en saa siltä päivältä palkkaa. Silloin minulta ei voi odottaa mitään.”

Tosin hänen mielestään toisinkin voisi olla.

”Joskus työpäivän arvo syntyy hyvinkin lyhyessä ajassa. Tehtyjen tuntien ei pitäisi olla palkan peruste ja keskeinen määre”, Sivonen sanoo.

”Työajan ja palkan suhde vain on se malli, joka meillä on työelämässä käytössä. Muuta ei toistaiseksi oikein ole.”

Voisi ja pitäisi olla, sanoo työelämätutkija Hertta Vuorenmaa Aalto-yliopistosta.

Lähivuosikymmeninä työajan uudelleenjärjestelyt tulevat, halusimmepa tai emme. Palkkatyö, tehokas työaika ja työn tuottavuus määritellään uudestaan.

”Robotit, automatisaatio ja tekoäly mahdollistavat vaikka mitä – periaatteessa vaikka inhimillisesti kestävän työelämän rakentamisen koko maailmaan”, Vuorenmaa sanoo.

”Robotiikan tutkijat ovat esimerkiksi puoluekannasta riippumatta sitä mieltä, että perustulo tulee.”

Isompi kysymys on, muuttuvatko työtä ympäröivät rakenteet, eli yhteiskunnat ja organisaatiot, riittävän nopeasti.

”Tulevaisuuden työelämästä tulee niin hyvää tai huonoa kuin mitä itse siitä teemme. Mitään universaalia tietoa työn parhaasta mahdollisesta järjestämisestä ei ole.”

Nykytyöelämä on Vuorenmaan mielestä täynnä historian saatossa syntyneitä tarinoita, jotka eivät välttämättä enää pidä paikkaansa. Koronapandemia todisti vääräksi jo yhden ison sadun.

”Aiemmin ajateltiin helposti, että jos työntekijän päästää laiturin nokkaan etätöihin, hän vain lorvii siellä. Sitten tuli korona, ja suomalainen tietotyö saavutti tuottavuushuipun”, Vuorenmaa sanoo.

”Olosuhteet toki olivat poikkeukselliset, mutta etätyö ei romahduttanut tuottavuutta.”

Vaatimus, että palkkaa voi maksaa vain suhteessa tehtyihin tunteihin, on Vuorenmaan mielestä samankaltainen uskomus.

”Jos maksat ajattelusta ja tietotyöstä, maksatko siitä, että ihminen viettää kahdeksan tuntia jossain talossa? Jos et, niin mikä voisi olla se yksikkö, josta maksat?”, Vuorenmaa kysyy.

Vaikka nelipäiväinen työviikko yleistyisi, pitäisi palkkojen pysyä silti kutakuinkin ennallaan – toimeentulon tarve kun ei kulutusyhteiskunnassa laske.

Nelipäiväistä viikkoa ilman palkan alentamista on kokeiltu paljonkin, sekä Suomessa että ulkomailla, esimerkiksi Microsoftilla Japanissa.

”Siellä tuottavuus kasvoi. Muitakin vastaavia kokeiluja on, joissa tuottavuus ei vähentynyt, vaikka työviikko lyheni ja palkka pysyi ennallaan”, Vuorenmaa kertoo.

Muita myönteisiä havaintoja nelipäiväisyyttä koskevissa tutkimuksissa ovat olleet sitoutumisen ja työtyytyväisyyden kasvu sekä työntekijöiden vaihtuvuuden väheneminen.

Toisaalta monista nelipäiväiseen työviikkoon pureutuneista tutkimuksista löytyy viitteitä, että työntekijät eivät levänneet tai palautuneet, vaan ottivat vapaa-ajalle toisen työn tai lisää töitä. Lyhennetty työviikko on tutkimusten mukaan voinut myös tiivistää valvontaa ja lisätä aikatauluongelmia.

Tutkimuksista ei siis löydy pitäviä todisteita nelipäiväisen työviikon puolesta tai sitä vastaan.

”Käsitys lyhennetyn työviikon vaikutuksista perustuu nyt lähinnä mielipiteille. Pitkäjänteisempi, yli ajan tehty tutkimus puuttuu”, Vuorenmaa sanoo.

Outi Sivosen mukaan töiden järjesteleminen on hänen nelipäiväisen viikkokokeilunsa alusta asti levännyt pitkälti hänen omilla harteillaan, kuten myös kokeilun sujuva jatkuminen.

Uusi työarki on vaatinut Sivoselta aivan uudenlaista suunnitelmallisuutta. Vapaapäivät on merkittävä kalenteriin kuukausiksi eteenpäin ja niihin on ripoteltava kivaa tekemistä tai vain olemista.

Tiimissä töitä piti järjestellä uudestaan, ja se tarkoitti osalle isompia vastuita. Järjestelyt sujuivat Sivosen mukaan hyvin. Yllättävästi Sivoselle haastavinta on ollut omasta hallinnan tunteesta irti päästäminen.

”Saatan mennä joskus vapaapäivänä sähköpostiin kurkkimaan olisiko siellä mitään. Se kertoo, että generoin kuormitustani ihan itse, vaikka kukaan ei vaatisi mitään.”

Sivonen myöntää, että taustalla on ajatus oman maineen tahrautumisesta.

”Että siellä se Outi ei hoida hommiaan”, hän naurahtaa.

”Mitään sellaista palautetta ei tosin ole tullut, että nelipäiväisyydestäni olisi toisille jotain haittaa.”

Sen sijaan siitä koitunut hyöty on ollut Sivoselle iso. Se on saanut hänet miettimään isompaa kuvaa: kun tietotyöstä tulee jatkuvasti kuormittavampaa, onko nelipäiväinen työviikko jatkossa mielenterveyteen liittyvä välttämättömyys?

Sekä Outi Sivosen että Hertta Vuorenmaan mielestä nelipäiväisyyttä pitäisikin ajatella yhtenä työelämän työkaluna pikemminkin kuin houkuttelevana vaihtoehtona lisätä vapaa-ajan määrää.

”Nelipäiväisyys on hyvä väline, jos haluaa tarkastella ajankäyttöään kokonaisuutena”, Sivonen sanoo.

Sen sijaan se ei ole ratkaisu, jos työrooleissa tai vastuissa on epäselvyyksiä tai ongelmia.

”Minulle täyteen työviikkoon palaaminen on ajatuksena juuri nyt ihan kauhea”, Sivonen parahtaa.

”Toivon, että tämä kokeilu jatkuu. Ja jos ei, olen ainakin oppinut paljon siitä, miksi on tärkeää ottaa etäisyyttä työhön. Yhä tiukempi tekeminen ja hallinnan tunteen jahtaaminen ei ole hyvä juttu.”