Loppukiri oli komeettamainen. Eduskuntavaaleihin oli keväällä 1987 enää muutama päivä, kun kansa kokoontui katsomaan televisiosta Ylen suurta vaalikeskustelua.

29-vuotias Pekka Haavisto istui tv-studiossa tunnettujen kasvojen, kuten Kalevi Sorsan, Ilkka Suomisen ja Paavo Väyrysen rinnalla. 

Haavisto teki muistiinpanoja eikä puhunut paljoakaan. Reipas takatukka, neulepaita ja sen alla Marimekon Jokapoika-paita saivat silti nuoren miehen erottumaan joukosta. 

Ennen lähetystä Haavisto oli istunut päiväkaupalla Käpylän kirjastossa pänttäämässä muun muassa Suomen ja Neuvostoliiton vientitilastoja.

Parituntisen keskustelun aikana pohdittiinkin muun ohella pitkällisesti sitä, miten tuontia Neuvostoliitosta saadaan tarpeeksi. 

”Neuvostoliitossa valmistetaan uusiopaperia, jota ei Suomessa valmisteta lainkaan”, Haavisto ideoi tuontituotteita.

Ilta-Sanomien kansi hehkutti: Vihreät vahvoilla – Haaviston puheet tehosivat. Tuntemattomasta Haavistosta tuli yhdessä yössä tunnettu. Vaaleissa ääniä tuli lähes 8 000, ja parlamenttiura alkoi. 

Haaviston aatteelliset juuret syntyivät 1970-luvun alakulttuuripiireissä. Hän aloitti vaihtoehtolehtien päätoimittamisen 18-vuotiaana lukiolaisena. Ensin oli Köynnös, sitten Komposti. 

Se sulautui Uuteen Auraan, minkä tuloksena syntyi Suomi-lehti, jota Haavisto teki yhdessä Heidi Hautalan ja Osmo Soininvaaran kanssa. Ydinryhmään kuului myös Pekka Sauri. Aiemmin vihreissä toiminut demareiden Timo Harakka on nimittänyt tätä joukkoa pyhäksi perheeksi. Pilkkanimi ilmensi helsinkiläiskonkarien valtaa puolueessa.

Vuonna 1983 Haavisto kuvasi vaihtoehtolehtiaikojen ajattelua tutkijalle: 

”...yhteiskunnassa vaikuttaa sellaiset saatanan isot, luutuneet, homehtuneet koneistot: ammattiyhdistysliikkeet, puolueet, taloudellinen valta, jotka ovat semmoista samaa mössöä, jotka pitää omista eduistaan kiinni.”

Haavisto on kokenut politiikassa useita kirveleviä tappioita. 

Vuonna 1995 hän putosi eduskunnasta, vaikka oli vihreiden puheenjohtaja. Siitä huolimatta hänet nostettiin samana vuonna aloittaneen Paavo Lipposen sateenkaarihallituksen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeriksi.

Seuraavissa vaaleissa Haavisto jäi ministeripestistään huolimatta varasijalle Anni Sinnemäen rynnistäessä hänen ohitseen. 

Heinäkuussa 1997 neljä karvialaista ryhtyi nälkälakkoon. Suuttumuksen syynä oli Natura 2000 -luonnonsuojeluhanke. 

Uusia luonnonsuojelualueita haluttiin perustaa yksityisille maille. Maanomistajat pitivät korvausta huonona. Virkamiehiä moitittiin siitä, että he lampsivat metsiin mittailemaan ilman yhteydenottoa maanomistajiin.

Lopulta nälkää pidettiin neljä päivää.

Syyskuussa ympäristöministeri Pekka Haavisto kohtasi lakkolaiset Karviassa. He luovuttivat tuhansien nimien adressin ministerille. 

Riita uutisoitiin näyttävästi Ruotsia myöten. Myös hallituksen rivit repesivät siinä määrin, että Haavisto ihmetteli mediassa, onko oppositio siirtynyt hallituksen sisälle. 

”Kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää”, ryöpytti valtiovarainministeri Sauli Niinistö. 

Haavisto myöntää nyt, että menettelytavoissa oli aihettakin kritiikkiin. Hänen mukaansa ongelmia periytyi edelliseltä hallitukselta. 

”Siinä oli varmasti paljon parantamisen varaa, sen asian valmistelussa.”

Natura-taiston jälkeen Haavisto on kertonut olleensa uupunut ja loman tarpeessa.

Hän lähti reilaamaan Etelä-Amerikkaan. Kolumbialaisessa diskossa Haavisto tapasi Antonio Floresin, joka oli juhlimassa 19-vuotissyntymäpäiväänsä. Flores on kertonut vieneensä Haaviston seuraavana päivänä syömään kantaravintolaansa. Myöhemmin Flores muutti Suomeen ja he rekisteröivät parisuhteensa. 

Parin tavatessa Haavisto oli 39-vuotias. Hän sanoo nyt HS:lle, ettei miettinyt ikäeroa heidän tavatessaan.

 ”Tavatessa sitä ei ikinä mieti, että mihin se johtaa.”

Haavisto ja kampaamoyrittäjä Flores asuvat omakotitalossa Helsingin Kulosaaressa ja Haavisto omistaa yhdessä sisarustensa kanssa kesäpaikan Teiskossa. Eduskunnan sidonnaisuusilmoituksen mukaan hänellä ei ole muita merkittäviä lisätuloja, omistuksia tai velkoja.

Pekka Haavisto tunnetaan rauhanvälittäjänä. 

Kun vihreät sai vuonna 1989 paikan ulkoasiainvaliokunnasta, sinne valittiin Haavisto. 

Syksyllä 1990, Persianlahden kriisin aikaan, 14 suomalaista joutui Irakin hallinnon panttivangeiksi. Haavisto oli yksi kansanedustajista, jotka lähtivät neuvottelemaan panttivankien vapauttamisesta. Tätä reissua hän on kuvannut ”rauhansovittelun kutsumuksensa” syntyhetkeksi. 

Vangit vapautettiin kuukausien piinan jälkeen.

Haavisto toimi YK:n ympäristöohjelman Unepin tehtävissä Balkanilla, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla. 

Vuonna 2005 EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Javier Solana nimitti hänet unionin erityisedustajaksi Sudaniin, sovittelemaan Darfurin konfliktia.

”Haavisto oli tuolloin jo todella kovissa liemissä keitetty”, sanoo Jussi Ojala, joka on työskennellyt Haaviston kanssa Lähi-idässä ja Afrikassa. 

Rauhanvälitys on usein yksinkertaista viestien välittämistä ja luottamuksen rakentamista, ja siinä Haaviston vähäeleisyys on Ojalan mielestä todella vaikuttavaa.

Hän kertoo esimerkin Israelin ja Palestiinan jaettuja vesialueita koskevista neuvotteluista. Osapuolet kieltäytyivät keskustelemasta samassa tilassa. Suomalaisvirkamiehet rakensivat suurista huonekasveista keskelle salia ”väliseinän”, ja neuvottelua voitiin jatkaa, niin että kaikilla oli näköyhteys Haavistoon.

Ojalan mukaan Haavisto pitää yllä keskusteluyhteyksiä myös käännekohtien ja kriisien välillä, myös silloin kun kansainvälinen huomio osoittaa muualle. 

”Hän on isompi ja tunnetumpi hahmo kuin varmaan moni ymmärtää.”

Työhullu. Vaativa ja hankala avustettava. Hengästyttävä, kaoottinen työtahti. 

Näin Haaviston kanssa työskennelleet kuvailevat hänen työtapojaan. 

Ministeripäiviä Haavistolle on kertynyt noin 3 000, viidessä eri hallituksessa. 

Osa haastateltavista on kokenut käyttäytymisen kylmänä. Erityisesti ulkoministeriön virkamiesten joukossa on henkilöitä, jotka kokevat, ettei Haavisto arvostanut heidän työtään tai ollut heistä kiinnostunut. 

”Hänelle tehtiin jokaiselle reissulle paksut kansiot, mutta ei hän niitä paljoa käyttänyt. Se oli aika turhauttavaa. Hän puhui asioista, jotka häntä itseään kiinnostivat”, kertoo yksi ulkoministeriön työntekijä. 

Virkamiesten kommenteissa toistuu kokemus, että Haavistolla oli voimakas oma agenda. Virkamiesten kirjoittamat puheet tulivat harvoin pitkälti sellaisinaan ulos Haaviston suusta. 

”Hän diktatoi vihreiden näkemystä ulkopolitiikasta. Se oli selkeästi sellaista Haaviston legacya, henkilökohtaista ambitiota”, sanoo eräs virkamies. 

Näkemykset työtavoista näyttävät tosin vaihtelevan sen mukaan, mistä ulkopolitiikan lohkosta puhutaan. Haavistolla on vahva tausta YK:ta ja Afrikkaa koskevista asioista. Esimerkiksi Euroopan unionista hänellä ei ole samanlaista kokemusta. 

”Hän osallistui keskusteluun, kuunteli virkamiesbriiffin ja meni sen mukaisesti”, sanoo eräs virkamies, joka on ollut useamman kerran paikalla, kun Haavistolle on alustettu EU:sta. 

Haaviston kerrotaan olevan kärsimätön, jos asiat eivät etene hänen tahtonsa mukaan. Joidenkin mielestä hän ei ota vastaan eriäviä näkemyksiä, jos on jo päättänyt olevansa asiasta jotain mieltä. 

”Virkakunta usein tietää asioista enemmän. Emme me ilkeyttämme kerro hänelle eriäviä mielipiteitä. Hän osaa olla huonokäytöksinen virkakuntaa kohtaan”, kuvaa yksi virkamies. 

Haavisto saattoi jättää tervehtimättä alaisiaan, ei kysellyt kuulumisia, ei jäänyt rupattelemaan. Ero edeltäjään, ulkoministeri Timo Soiniin oli iso. Moni tosin uskoo, ettei Haavisto ollut tarkoituksella tyly, hän oli vain niin keskittynyt työhönsä. 

”Hän suhtautui minuun aina täysin neutraalisti”, sanoo yksi haastateltava. 

”Jos Maria Ohisalo on sellainen ministeri, joka kättelee kaikki ja katsoo silmiin, niin se on aika poikkeuksellista. Ambivalentimpi suhtautuminen on tyypillisempää. Haavisto tulee, keskittyy asiaan ja lähtee pois. En ole koskaan kokenut sitä negatiivisena tai välinpitämättömänä.”

Erityisavustajana ulkoministerikaudella toimineen Joel Linnainmäki sanoo, että Haavistolla on pitkän kokemuksensa takia vahvat omat näkemykset. 

”Kyllä hän sanoo, jos asiat eivät ole menneet, kuten olisi pitänyt. Samalla hän antaa tilaa tehdä.”

Linnainmäen mukaan Haavisto ei syyttele alaisiaan, jos nämä epäonnistuvat. Kuten silloin, kun hän sopi eduskunta-avustajana Haavistolle lounaan Björn Wahlroosin kanssa, mutta unohti ilmoittaa siitä Haavistolle. 

Viestejä saattoi tulla yöllä. Viikonloppuja ja iltoja ei pyhitetty levolle. 

Haavisto oli ainoa ministeri, joka jätti kesälomansa väliin, kun Antti Rinteen hallitus aloitti työnsä vuonna 2019. 

Kun muut kaivoivat mämmit ja suklaamunat esiin nauttiakseen pääsiäisen lomista, Haavisto ehdotti matkaa johonkin arabimaahan. Kristilliset juhlapyhät eivät keskeyttäisi työntekoa. 

Usea haastateltava kertoo, että Haavistolle ei saanut kalenteroida lounastaukoa työmatkoille. Riitti että oli Kismet-suklaapatukoita ja Pantteri-salmiakkeja. Avustajat söivät energiapatukoita. Päivän viimeinen tapaaminen saattoi olla iltakymmeneltä hotellilla. 

Yksi virkamies kertoo, että ministerin kalenteri piti täyttää puolen tunnin mittaisilla tapaamisilla, peräjälkeen. 

”Se oli mieletöntä hakuammuntaa. Piti tavata kaikki mahdolliset ihmiset, ja hän oli vihainen, jos jokin tapaaminen ei onnistunut. Vaikea sanoa, mitkä olivat ne tapaamisten tulokset, vähän niin ja näin.”

Matkoilla mukana ollut toinen virkamies sanoo, että tapaamisrumbasta saattoi uupua selkeä viesti ja suunnitelmallisuus.

”Se oli sellaista numeerista viestintää, että ’tapasin 75 ihmistä’. Tämä oli hyvin tyypillistä kaikilla hänen ulkomaanmatkoillaan. Mutta mitä sillä edistettiin?"

Haavisto itse sanoo, että hänellä on paljon kontakteja, tuttuja jo pidemmältä ajalta. Tällöin lyhyempikin tilannepäivitys riittää. Tällaiset tilanteet saattavat hänen mukaansa olla virkamiehelle turhauttavia. 

”Moni kirjuri on sanonut, että en ymmärrä näistä nimistä ja paikannimistä mitään. Että hei, mistä te puhutte.” 

Kritiikkiä, jonka mukaan hän olisi ylenkatsonut virkakunnan työtä, Haavisto ”ei ihan tunnista”. 

”Toivomukseni muistioiden laadusta on kova. Ja kyllähän jotkut ovat sitten turhautuneena todenneet, että he ovat saaneet briiffauksen ministeriltä eikä toisinpäin.” 

Haavisto kertoo arvostavansa virkamiehiä, jotka tekevät hyvää työtä. 

”Jos ajattelee vaikkapa sitä virkamieskuntaa ulkoministeriössä, joka teki Nato-jäsenyysprosessissa oikeastaan yöt ja päivät töitä, niin toivottavasti muistin heitä kovin usein kiittää.”

Mr. Pakke!

Entinen sissijohtaja Minni Minnawi tervehti Pekka Haavistoa iloisesti Sudanissa, kun HS seurasi hänen työtään siellä vuonna 2007. 

Entiset alaiset nostavat Haaviston suurimmaksi vahvuudeksi hänen kansainväliset verkostonsa. Haavisto tapaa paljon ihmisiä ja soittaa kontakteilleen ennakkoluulottomasti. 

”Häneltä löytyvät numerot niin eri valtioiden päämiehille kuin terroristijärjestöjen johtajille”, sanoo eräs virkamies. 

Vuonna 2021 Haavisto matkusti Pietariin tapaamaan Venäjän ulkoministeriä Sergei Lavrovia. EU:n ja Venäjän välit olivat kiristyneet oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kohtelun takia. Unionin korkean edustajan Josep Borrellin vierailu Venäjälle alle viikkoa aiemmin oli epäonnistunut nolosti. 

Haavisto otti keskustelussa Navalnyin esiin ja muistutti Lavrovia siitä, että Suomi voi liittyä Natoon.

Tapaamista paikan päällä seurannut HS:n silloinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen sanoo, että paine oli kova ja Haavisto vaikutti erityisen keskittyneeltä.

Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen arvioi Haaviston selviytyneen hyvin ”mielenkiintoisesta pienestä matsista”. 

Vielä 1990-luvulla Haavisto, siviilipalvelusmies, vaati toistuvasti puolustusmäärärahojen pienentämistä ja aseriisuntaa. 

Vuoden 2018 presidentinvaalien keskusteluissa hän sanoi vastustavansa Nato-jäsenyyttä, ellei Ruotsi liittyisi Natoon tai Suomeen kohdistuisi välitön uhka. Haavisto pelkäsi kiihtyvää varustelukierrettä Itämeren alueella.

Huhtikuun 4. päivänä 2023 ulkoministeri Haavisto allekirjoitti Suomen liittymiskirjan Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon. Matka oli ollut aatteellisesti pitkä – ja mielenmuutos nopea, kuten monella muullakin suomalaisella. 

On kaksi Haavistoa, sanovat lähipiiriläiset. Se Pekka, joka töissä puhuttelee viesteissään osaa kollegoistaan kohteliaan etäännyttävästi Sinä-muodolla, isolla alkukirjaimella. 

Ja sitten on Peksi, joka järjestää juhlia ja on onnellisimmillaan liikkeessä. Haavisto pitää veneilystä, kuplavolkkareista ja matkustamisesta. Haavisto on kertonut myös hiihtävänsä. Öisin, ajankäytöllisistä syistä. 

Juhliin Haavisto kutsuu sekä vanhoja että aivan uusia tuttavuuksia. Juhannusta vietetään Teiskon-sukutilalla. 

Haaviston ystävä, kokki Pipsa Hurmerinta kertoo, että juhlat ovat hyvin konstailemattomat. Suuressa keittiössä tehdään yhdessä ruokaa. Viime kesänä tarjolla oli muun muassa edelliskesältä ylijääneitä kasviksia fermentoituina.

Minään kulinarismin huippuhetkinä Haaviston kutsuja ei pidetä. Vieraille saatetaan tarjota vaikkapa pakasteesta sulatettuja pasteijoita ja hanaviiniä. 

Vuonna 2015 Kulosaaren kodissa järjestettyihin juhliin saivat kutsun myös Suomessa vierailleet Eritrean hallinnon edustajat, jotka olivat suhtautuneet nuivasti Haaviston ehdotuksiin rauhanneuvotteluissa. Erään juhliin osallistuneen mukaan se oli kuvaava esimerkki Haaviston tavasta toimia ihmisten kanssa.

Toistuvasti kerrataan myös tarinaa siitä, miten Haavisto ystävystyi perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen kanssa. 

Vuonna 2011 Hakkarainen ilmoitti, että ”homot, lesbot ja somalit” voisi laittaa Ahvenanmaalle asumaan ja katsoa, ”millainen malliyhteiskunta siitä sitten rakentuu”. 

Haavisto matkusti Hakkaraisen perheyrityksen sahalle Viitasaarelle. 

”Puhutaan käytännön elämästä, maaseudusta, hänen kuplavolkkaristaan”, europarlamentaarikkona toimiva Hakkarainen kertoo yhteydenpidosta HS:lle. 

Miehet ovat suunnitelleet yhdessä myös kehitysyhteistyöhanketta Hondurasiin. 

Hakkaraista ei haittaa, että Haavisto käyttää heidän ystävyyttään vaalikampanjassa alleviivaamaan avarakatseisuuttaan. 

”Käyttää jos käyttää”, Hakkarainen sanoo. 

Hakkaraisen näkemykset seksuaalivähemmistöistä eivät ole muuttuneet. 

”Haavisto kerran kysyi, olenko edelleen samaa mieltä. Sanoin, että ei se kanta ole mihinkään muuttunut. Hän vain nauroi.”

Haavisto listaa HS:lle kaksi ”syntiä”, jotka saattavat estää hänen pääsynsä taivaan porteilta eteenpäin. Se 1990-luvun Natura-kiista – ja al-Hol. 

Haavisto vitsailee, mutta kampanjan taustajoukoissa tiedetään, että jälkimmäinen voi olla ehdokkaalle iso rasite. 

Vuoden 2019 aikana Syyriassa sijaitsevalle al-Holin pakolaisleirille tuli naisia ja lapsia terroristijärjestö Isisin hallitsemilta alueilta. 

Leirillä oli noin 40 suomalaista, kymmenkunta naista ja loput lapsia. Heidän paluunsa Suomeen oli poliittisesti erittäin arka kysymys, koska suojelupoliisi piti heitä turvallisuusriskinä. 

Ensin hallitus ilmoitti, ettei se aio evakuoida suomalaisia al-Holin leiriltä. Lasten auttamista oli kuitenkin selvitetty koko ajan. 

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti lausui, että viranomaisilla oli velvoite pyrkiä kotiuttamaan ainakin lapsia leiriltä. Pöysti jätti hallitukselle laajan harkintavallan sen suhteen, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. 

Syksyllä 2019 Haavisto pyysi konsulipäällikkö Pasi Tuomista selvittämään, voisivatko virkamiehet mennä alueelle ja selvittää, keitä suomalaisia leirillä oli. Haavisto halusi Tuomisen edistävän ainakin lasten kotiuttamista. 

Tuominen koki, että näin iso asia vaatisi poliittisen päätöksen. Ilta-Sanomien julkaisemassa muistiossa Tuominen kertoi pelkäävänsä, että hän saisi vankeustuomion, jos alkaisi edistää lasten kotiuttamista pelkän konsulipalvelulain nojalla.

Asiaa saattoi tarkastella myös niin, että kyse oli lasten oikeuksien toteutumisesta, minkä ei pidäkään riippua poliittisesta harkinnasta. 

Toisaalta mikään ei estänyt hallitusta tekemästä asiassa poliittista periaatepäätöstä. Kyse ei ollut juridiikasta, vaan poliittisesta avoimuudesta ja vastuunkannosta. 

Haavisto siirsi Tuomisen pois al-Hol-asian päältä. Se ei riittänyt, vaan Haavisto aikoi siirtää Tuomisen pois myös konsulipäällikön tehtävästä. 

Lopulta Sanna Marinin hallitus linjasi joulukuussa 2019 pyrkimyksestä kotiuttaa lapset, ja tarvittaessa heidän mukanaan myös äidit.

Tuomisen siirto päällikkötehtävistä ei julkisuuden myötä toteutunut. Keskusrikospoliisi tutki Haaviston toimintaa ja lopulta tapausta punnittiin eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. 

Se katsoi, että Haavisto oli rikkonut virkavelvollisuuttaan pyrkiessään siirtämään Tuomisen pois konsulipäällikön tehtävästä, mutta siten, ettei ministerin korotettu syytekynnys ylittynyt. Toisin sanoen: jos Haavisto olisi ollut tavallinen virkamies, hän olisi voinut joutua käräjille virkarikoksesta syytettynä. 

Tapaus jätti jälkeensä paljon pahaa verta ulkoministeriössä, sanoo moni haastateltava. 

Moni virkamies ymmärtää, miksi vastahakoinen virkamies siirrettiin lopulta pois al-Hol-asian päältä. 

Ministeriötä johtaa ministeri. Jos virkamies kokee, että häntä vaaditaan toimimaan lainvastaisesti, hän voi liputtaa asian oikeuskanslerille ja tarjoutua siirtymään sivuun. Virkamies ei voi jäädä jarruttamaan tai kieltäytyä edistämästä ministerin toimintalinjaa. 

Myös perustuslakivaliokunta katsoi, että virkamiesten mahdollinen lähettäminen leirille oli ulkoministerin päätäntävallassa. 

”Ministerille saa ja kuuluukin sanoa vastaan, emme ole täällä myötäilemässä. Roolien pitää silti olla selvillä: virkamiehet valmistelevat ja tekevät oman esityksensä, mutta ministeri lopulta päättää linjasta”, sanoo yksi ulkoministeriön virkamies. 

Päätös siirtää Tuominen kokonaan pois konsulipäällikön tehtävistä meni kuitenkin monien haastateltavien mielestä liian pitkälle. Se tuntui kostolta. 

”Se oli niin törkeää, että sillä oli tosi iso vaikutus siihen, miten virkamiehet alkoivat suhtautua Haavistoon. Ministeriössä oli ennen sitä paljon hänen fanejaan, mutta se puhkaisi Haaviston kuplan”, sanoo eräs haastateltava. 

Hän muistelee henkilöstötilaisuutta, jossa virkamiehet pommittivat ministeriön johtoa ja Haavistoa kysymyksillä tapauksesta. Haastateltava kokee, ettei ministeriön johto koskaan käsitellyt asiaa kunnolla. 

”Se on vaiettu hiljaiseksi, ei ole käyty rehellistä keskustelua. Se on jäänyt sinne jotenkin rikaksi silmään.”

Tapausta ei ole unohtanut myöskään ulkoministeriön henkilöstöjärjestön entinen puheenjohtaja Juha Parikka, joka työskentelee nykyisin Jakartan-suurlähetystössä.

”Epärehellisyyttä ja vallan väärinkäyttöä”, Parikka kuvaa Haaviston toimintaa.

Parikan mukaan Haavisto ylitti oikeutensa yrittäessään siirtää Tuomisen toisiin tehtäviin. 

”Tuominen ei ole vaikea ihminen, vaan hyvin pidetty osastopäällikkö.”

Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta, kun Haavisto vaihdatti virkamiehen tehtäviä. Vuonna 1997 hän hermostui ympäristöministeriönsä hitaana pitämäänsä valmistelutahtiin ja siirsi luonnonsuojeluvalvojan toisiin tehtäviin. 

Siirretyn virkamiehen alaiset moittivat ministeriä siitä, että hän teki päätöksiä kuulematta riittävästi asiantuntijoita. Haavisto itse totesi tuolloin pitävänsä järjestelyä tavanomaisena henkilöstöasiana.

Mutta entä al-Hol, katuuko Haavisto toimintaansa? 

”Yhdessä asiassa sain moitteet, se koski tätä virkamiesjärjestelyä ulkoministeriössä”, hän sanoo. 

”Ne moitteet olen ottanut vastaan. Siinä on sitten varmasti tapahtunut virhe näiltä osin. Mutta olen tyytyväinen, että lapset saatiin Suomeen.”

Ministerikauden aikana Seiska-lehti julkaisi useita vihjailevia juttuja siitä, että Haavisto vietti vapaa-aikaakin nuoren erityisavustajansa kanssa. Avustajaa on käsitelty myös Iltalehdessä ja Suomen Uutisissa. 

Jeri Aalto oli 23-vuotias aloittaessaan Haaviston päivittäisviestinnästä vastaavana erityisavustajana. 

Tyypillisesti erityisavustajat ovat joko puoluetoiminnan kasvatteja tai kokeneita ulkopuolisia asiantuntijoita. Valittu henkilö ei ollut kumpaakaan.

Kysymyksiä herätti erityisavustajan pätevyys. Useat virkamiehet kertovat HS:lle ihmetelleensä Haaviston tekemää valintaa tärkeään tehtävään.

Virkamiehet hakevat säännöllisesti erityisavustajilta ohjausta. 

”En nähnyt häneltä mitään visiota, miten viestintää tulisi hoitaa ja mitä ylipäätään halutaan viestiä. Tuntui, että on turha olla yhteydessä”, sanoo eräs virkamies.

”Tuli olo, että Haavisto ei tässä välittänyt siitä, mikä on veronmaksajan näkökulmasta hyväksyttävää.”

Vihreissä kritiikkiä pidetään perusteettomana. Aallon katsotaan pätevöityneen tehtäväänsä eduskunta-avustajana ja kampanjatyössä. Sitäkin korostetaan, että ministerillä pitää olla luotettu henkilö kantamassa salkkua ja pitämässä huolta aikataulusta. 

Eräs toisen puolueen kokenut erityisavustaja tosin huomauttaa, että tyypillisesti erityisavustajat hoitavat kalenterissa pysymisen muiden töidensä ohessa.

Haavisto sanoo HS:lle, että Aalto selvisi tehtävistään hyvin. Tämä osallistui myös hallitusneuvotteluissa puolustusasioita käsittelevään työryhmään. 

”Hän hoiti tehtävänsä pätevästi. Tietysti hän oli nuorimmasta päästä ja on sitten palannut jatkamaan opiskelujaan.”

Oliko teillä muukin kuin työsuhde? 

”Ei. Olen ollut Antonion kanssa 25 vuoden suhteessa. Joskus avustajat liikkuvat ministerin mukana todella paljon. Totta kai sitä jonkin verran viettää vapaa-aikaa myös”, Haavisto sanoo. 

HS:n tavoittama Jeri Aalto sanoo, että hän pitää perätöntä suhdevihjailua ja hänen pätevyytensä kyseenalaistamista loukkaavana. Hän kokee joutuneensa Haavistoon kohdistuvan kritiikin välineeksi. 

”Poliittisessa valtakamppailussa kaikki keinot halutaan käyttää”, Aalto toteaa. 

Enempää hän ei halua asiaa julkisuudessa kommentoida. 

Haavisto sanoo, että hänellä ei ole tapana valittaa median toiminnasta. 

”Ehkä silloin kun kotiovella on partioitu, olen ajatellut, onko tämä asianmukaista.”

Poliisin esitutkintamateriaalista selviää, että Seiska-lehden toimittaja alkoi seurata Haavistoa eräänä aamuna vuonna 2020, kun ministeri lähti autolla töihin. Lehden jutun mukaan Haavisto ei noudattanut liikennesääntöjä. 

Lukija teki asiasta tutkintapyynnön. Toimittaja kertoi poliisille sattuneensa vain olemaan muissa työasioissa Haaviston kotikadulla ja ajaneensa ministerin perässä kojelautakamera päällä. Syyttäjä ei nähnyt asiassa rikosta, ja lehti poisti tieliikennelakiin liittyvät väitteet julkaisemaltaan videolta. 

Minä suooojelen sinua kaiiikelta.. 

Tuhatpäinen yleisö lauloi Helsingin jäähallissa. Ultra Bra -yhtye teki paluun Haaviston kampanjan tukemiseksi tammikuun lopussa 2012. 

Lisäksi lavalla nähtiin lähes 30 artistia, mukaan lukien Mikko Kuustonen, Paula Vesala, Maija Vilkkumaa ja Anssi Kela. Kun he esittivät yhdessä Jäähyväiset aseille, tunnelma oli hurmoksellinen. 

Aiemmin kulttuuriväestä ”kukaan ei halunnut koskea politiikkaan pitkällä tikullakaan”, kertoo yksi kampanjoissa mukana ollut. 

Mutta ilmapiiri oli nopeasti muuttunut. Perussuomalaisten iso eduskuntavaalivoitto edellisenä keväänä oli yllättänyt monet. Joillekin Haaviston tukeminen oli kannanotto tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Anders Breivikin tekemä joukkomurha kesällä oli lisännyt äärioikeistoon liittyviä pelkoja. 

Monet halusivat äänensä kuuluviin ja kampanja toimi siihen väylänä. Lopulta mediassa puhuttiin ”Haavisto-ilmiöstä”, jopa kansanliikkeestä. 

”Kyllä myös hirvitti se hurlumhei, että miten tämän hengen saa tungettua takaisin pulloon”,  muistelee kampanja-aktiivi. 

Vuonna 2018 vastaavaa hurmosta ei syntynyt. Haavisto hävisi vaalit murskaluvuin presidentti Niinistölle.

Tavastialla on väljää. 

Tukikonserttia marraskuun 20. päivän iltana on mainostettu yhtenä tämänkertaisen vaalikampanjan päätapahtumana, mutta toisin kuin aiemmissa vaaleissa, lippuja ei ole myyty loppuun. 

Kello lähestyy kymmentä, kun juontaja Baba Lybeck kehottaa yleisöä taputtamaan Haaviston ja hänen puolisonsa Antonio Floresin lavalle. 

Haavisto sanoo, että suomalaisia huolestuttaa turvallisuus, mutta nyt hän haluaa puhua ”kampanjan fiiliksistä”. Seuraa anekdootteja äänestäjien tapaamisista. Tuulipukuinen rouva Pellossa. Tyttö Lieksan lukiossa. Lukiolainen Jyväskylässä. 

Haavistoa julkisesti tukeneiden eturivin artistien joukko on muuttunut. 

HS:n tietojen mukaan osa entisistä tukijoista pettyi ministeriin koronapandemian aikana.

”En muista Haaviston kommentoineen asiaa korona-aikana millään lailla tai liittyneen joukkoihin, jotka toivat alan ahdinkoa esiin”, kertoo kulttuurialan edunvalvonnan parissa toimiva haastateltava. 

Haaviston sosiaalisesta mediasta ei löydy aiheeseen liittyviä päivityksiä ajalta, jolloin kulttuuritapahtumia rajoitettiin, mutta ravintoloissa ja kauppakeskuksissa sai edelleen kokoontua. 

”Yksi twiitti tai somepostaus ei olisi vaikuttanut rajoituspolitiikkaan mitenkään, mutta olisi vaikuttanut ihmisten tunteeseen siitä, että miksi kukaan ei sano mitään”, sanoo yksi eturivin artisti. Hänkään ei halua kritisoida Haavistoa omalla nimellään. 

Haaviston myöhemmät kommentit siitä, että rajoitukset kohtelivat eri aloja eri tavoin, eivät ole lämmittäneet. 

”Hiljaisuus on satuttanut silloin, kun tilanne on ollut päällä”, artisti sanoo. 

Hän toteaa, että lähes kaikki muut ehdokkaat ovat kyllä ”kulttuurisesti vähemmän sivistyneitä kuin Pekka”. Mutta juuri siksi hiljaisuus kirpaisikin niin paljon. 

Kampanjasta kerrotaan, että tukijaryhmä on uusiutunut, koska on haluttu uusia nimiä mukaan. Haavisto sanoo HS:lle keskittyneensä pandemian aikana ulkoministerin tehtäviin, mutta edistäneensä taustalla freelancereiden tukipakettia. 

Haavisto yrittää Mäntyniemeen kolmatta kertaa. Millainen presidentti hänestä tulisi? 

Maailmalla jo erittäin hyvin tunnettu, tulikuumista poliittisista konflikteista syttyvä diplomaatti, joka soittaa epäröimättä vaikka rosvojoukkion pomolle. 

Mäntyniemeä isännöisi myös oman arvonsa tunteva jääräpää, joka tuskin anelisi neuvoja muilta. 

Sanottua Pekka Haavistosta:

Teksti: Hanna Mahlamäki, Pauliina Siniauer ja Paavo Teittinen. Kuvitus: Hans Eiskonen. Tekstin editointi: Salla Vuorikoski. Kuvatuottaminen: Matti Pietola, kuvatoimittaja: Linda Manner