hs.fi - 2000009975268 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-11-14T16:02:10.573Z
👁️ 146 katselukertaa
🔓 Julkinen


Yksityisjetillä Moskovasta Turkkiin tai Kazakstaniin ja sieltä edelleen Nizzaan – tai vaikka Lappeenrantaan! 

Periaatteessa venäläisten ei pitäisi voida vuokrata yksityiskonetta ja matkustaa sillä Euroopan unionin alueelle, sillä EU on kieltänyt venäläisten henkilöiden tai yhtiöiden omistamien, vuokraamien tai muuten hallinnoimien lentokoneiden liikennöinnin alueellaan.

Luksusjettejä vuokraavat yhtiöt ovat kuitenkin keksineet keinoja väistää Venäjän hyökkäyssodan jälkeen asetettuja lentoliikenteen pakotteita.

Yksi kikka paljastui, kun HS:n toimittaja tekeytyi äveriään venäläisperheen asiainhoitajaksi ja tiedusteli suurelta venäläiseltä Jetvip-yhtiöltä, miten perhe saisi vuokrattua yksityislennon Suomeen.

Jetvipin perusti vuonna 2009 liikemies Aleksandr Osit. Yhtiö välittää yksityislentoja ja vuokraa koneita. 

Osit on ollut yksityislentobisneksen mannekiini Venäjällä, ja häntä on haastatellut muun muassa Venäjän Forbes-lehti. 

Koronapandemian aikana Jetvip sai julkisuutta, kun rajoitukset vaikeuttivat tavallisille reittilennoille pääsyä. Tuolloin yhtiö järjesti rikkaille venäläisille lentoja huviloilleen Eurooppaan. Yksisuuntainen yksityislento esimerkiksi Nizzaan tai Kyprokselle maksoi 20 000–30 000 euroa.

Jetvip on jatkanut venäläisten kuljettamista Eurooppaan myös Venäjän hyökkäyssodan ja Venäjän vastaisten pakotteiden kiristymisen jälkeen.

Englanninkielisillä kotisivuillaan yhtiö kertoo pitkästä liikelentokokemuksestaan. Venäjänkielisillä sivuillaan Jetvip on suorasanainen:

Tämä ei ole meille ensimmäinen kriisi, ja meillä on paljon kokemusta tällaisista tilanteista. Jetvip tietää kaikki keinot rajoitusten ja sanktioiden kiertämiseksi virallisesti. 

HS:n toimittaja soitti Jetvipin asiakaspalveluun ja esiintyi äveriään venäläisperheen asiainhoitajana. Hän kertoi etsivänsä perheelle mahdollisuutta vuokrata yksityislento Eurooppaan ja Lappeenrantaan pakotteista huolimatta. 

HS turvautui poikkeukselliseen tiedonhankintakeinoon, koska todennäköisesti tällaisesta palvelusta ei olisi muuten kerrottu toimittajalle.

Ongelmaa ei ole, asiakaspalvelusta kerrottiin. 

”Jos kaikilla matkustajilla on vain Venäjän passi eikä kellään ole kaksoiskansalaisuutta, otamme lennolle ulkomaisen matkustajan, jolla on esimerkiksi Saksan, Kyproksen tai jonkun muun Euroopan maan passi”, selvitti yhtiön avainasiakaspäälliköksi esittäytynyt mies. 

Hän kertoi, että Jetvipillä on ”freelancer-työntekijöinä” EU-kansalaisia, jotka voivat esiintyä lennolla niin sanottuna päämatkustajana. 

”Jos teillä ei ole omia tuttavia eurooppalaisilla passeilla, niin totta kai löydämme teille tällaisen henkilön. Meillä on paljon freelancereita”, mies vakuutti. 

Toisin sanoen venäläismatkustajat pääsevät yksityiskoneella esimerkiksi Suomeen tai mihin hyvänsä EU-maahan, kunhan vain ”päämatkustajalla” on vaadittu passi. 

Jetvip lupaa avaimet käteen -palvelun, josta yhtiö kantaa kaikki riskit.

”Oikeudellisesti kaikki on selvää: päämatkustaja on eurooppalainen, lentokoneemme on eurooppalainen, ja maksamme lennon eurooppalaisilta pankkitileiltä”, asiakaspalvelupäällikkö kertoi. 

Hänen mukaansa lentoyhtiöt jakautuvat kahteen ryhmään. Osa ei ota sanktioiden vuoksi lainkaan venäläisiä matkustajia kyytiin. Toisille venäläismatkaajat kelpaavat.

Jetvip ei halua nimetä käyttämiään lentoyhtiöitä ”kaupallisten intressiensä” vuoksi.

Avainasiakaspäällikkö kuitenkin mainitsee, että tarjolla on ”ainakin turkkilaisia, serbialaisia ja maltalaisia yrityksiä", jotka kuljettavat venäläisiä tällä järjestelyllä ilman ongelmia.

Kun HS otti myöhemmin toimittajana esiintyen yhteyttä Jetvipin avainasiakaspäällikköön kysyäkseen tarkemmin yhtiön toiminnasta, tämä lupasi vastata kysymyksiin puhelimitse myöhemmin. Mies ei tämän jälkeen enää vastannut puhelimeen eikä viesteihin.

Suomessa venäläiset ovat perinteisesti suosineet kaakkoisrajan läheisyydessä sijaitsevaa Lappeenrannan lentokenttää.

Etenkin ennen pandemiaa ja hyökkäyssotaa venäläisiä lensi sen kautta Keski-Eurooppaan Ryanairin halpalennoilla, joita Lappeenrannan kaupunki subventoi. Tuolloin venäläiset olivat ylivoimainen enemmistö kaikista Ryanairin matkustajista. 

Kenttää on käytetty myös yksityiskoneilla tehtäviin loma- ja liikelentoihin. Niiden määrä on kasvanut tänä vuonna. 

Lentokentän toimitusjohtajan Jukka Himasen mukaan kentällä on ollut vuosittain 30–40 kaupallista yksityislentoa. Tänä vuonna lokakuun 24. päivään mennessä liikelentoja oli ollut jo 66 eli ennätysmäärä.

Kaupallisissa yksityislennoissa kenttä on Himasen mukaan vilkkain Helsinki-Vantaan jälkeen. 

Karkean arvion mukaan noin kolmasosa Lappeenrannan yksityislennoilla olleista matkustajista on tänä vuonna ollut venäläisiä. Tyypillisesti he matkustavat kentältä Nuijamaan raja-aseman kautta Venäjälle.

Himasen mukaan osa venäläisistä liikkuu Kyproksen passilla. Kypros on yksi niistä Euroopan maista, jotka ovat myöntäneet venäläisille, kiinalaisille ja muille EU:n ulkopuolelta tuleville rikkaille maksullisia eli niin sanottuja kultaisia passeja.

Sitä ei tiedetä, missä määrin Jetvipin ehdottamaa päämatkustaja-kikkaa olisi käytetty esimerkiksi Lappeenrantaan tai Helsinkiin suuntautuvilla yksityislennoilla. 

Joka tapauksessa venäläiset voivat olla tällaisilla lennoilla matkustajina, mikäli passi ja Schengen-viisumi ovat kunnossa.

Yleisradio kertoi äskettäin, että Lappeenrannan kenttä on alkanut ”yllättäen houkutella superrikkaita” lomailijoita Keski-Euroopasta. Uutisen mukaan kentälle olisi tullut jo kymmeniä yksityislentoja, joilla yksityisyyttään varjelevia turisteja on tullut räätälöidyille luksusmatkoille Saimaan alueelle.

Lentokentän johtaja Himanen sanoo kuitenkin HS:lle, että hänen tiedossaan on varmuudella vain pari tällaista luksusturistilentoa.

Himasen mukaan yksityislennot ovat lisääntyneet sen takia, että Etelä-Karjalassa toimivat yritykset ovat alkaneet käyttää niitä aiempaa enemmän. 

”Lisäksi meillä on vakioasiakkaita esimerkiksi Sveitsistä tai Baltiasta, jotka lentävät tänne omille kiinteistöilleen”, kertoo Himanen.

Hänen mukaansa kyse on todellisista sveitsiläisistä tai baltialaisista, ei näissä maissa asuvista venäläissyntyisistä henkilöistä.

Lappeenrannan kaupungin tukemilla Ryanairin reittilennoilla arviolta kolmasosa matkustajista on edelleen venäläisiä. 

Miten Suomessa varmistutaan siitä, että tänne ei tule yksityislentoja, joiden vuokraaja tai koneen omistaja on venäläinen? 

Lappeenrannan lentokenttä kertoo pyytävänsä sekä Traficomilta että rajavartiolaitokselta ennakkotiedon siitä, onko joku yksityislento pakotteiden vastainen. 

Traficomin lentotoiminnan ja koulutuksen päällikön Kirsti Lähteenmäki-Riistama painottaa, että viranomaisen roolina on neuvoa ja ohjata pakoteasetuksen soveltamisessa. 

Hän myös muistuttaa, että ennakkoilmoitusta ei pääsääntöisesti vaadita yksityislennoilta tai EU-lentoyhtiöiden lennoilta kansainvälisten sopimusten ja EU:n vapaiden sisämarkkinoiden vuoksi. Käytännössä Traficom kuitenkin saa ilmoituksen kaikista lennoista.

”Haasteena ei ole ilmoitusten puuttuminen, vaan annetun tiedon oikeellisuuden varmistaminen.”

Traficom ei ole passiviranomainen, mutta tarvittaessa se selvittää lentojen pakotteiden mukaisuutta muun muassa pyytämällä lisätietoja matkustajista lentoyhtiöltä ja vuokraustietoja lennon välittäneeltä yhtiöltä.

”Lisäksi käytettävissä on julkisia ja kansainvälisen ilmailuviranomaisten yhteistyön kautta saatuja tietoja”, Lähteenmäki-Riistama sanoo.

Etelä-Saimaa-lehti kertoi lokakuussa, että viisi Lappeenrantaan suunniteltua lentoa on estetty pakotteiden takia.

Suomen viranomaisten on vaikeaa vedenpitävästi estää esimerkiksi Kyproksen ja Venäjän kaksoiskansalaisten tilaamia lentoja, vaikka pakotteet sitä edellyttäisivät.

Viranomaisilla on myös rajalliset mahdollisuudet tarkistaa, onko yksityiskoneen vuokranneen ja vaikkapa Sveitsiin rekisteröidyn yhtiön todellinen omistaja venäläinen, sillä yhtiöiden omistus voi olla ketjuuntunut ja piilossa maailman veroparatiiseissa.

Lähteenmäki-Riistama myöntää, että järjestelmä ei ole aukoton.

”Täydelliseen kattavuuteen seurannassa ei päästä.”