Kun ihminen kuolee, jäljelle jää pinoittain paperia.

Nelikymppinen Minna pläräsi läpi lehtileikkeitä, urheiludiplomeja, kokouspöytäkirjoja ja asuintalon pohjapiirustuksia, kun hän tyhjensi viime vuonna menehtyneen ukkinsa kotia.

Sitten käteen osui erilainen paperi. Hovioikeuden päätös kolmen vuosikymmenen takaa.

Asia: törkeä pahoinpitely.

”Syytetty on vahvasti juopuneena pahoinpidellyt asianomistajaa viiltämällä häntä kerran 9 cm:n teräisellä kääntöveitsellä leuan alle. Haava on sijainnut noin 4 cm:n etäisyydellä suuresta kaulavaltimosta.”

Rangaistus: yhdeksänkymmentäkahdeksan päiväsakkoa.

Syytetty: Minnan ukki.

Minna katsoi kysyen mummiaan, joka oli mukana käymässä läpi ukin tavaroita. Mummi sai sanottua vain yhden lauseen:

”Kunpa et olisi koskaan saanut tietää tuosta.”

Minna oli isänsä vanhempien ainoa lapsenlapsi. Minnan äiti oli yksinhuoltaja, ja muiden turvaverkkojen puuttuessa Minna vietti lapsena paljon aikaa isovanhempiensa luona. Iltapäiviä päiväkodin ja koulun jälkeen, kesälomaviikkoja, viikonloppuja.

Sekä Minnan äiti, ukki että mummi kertoivat Minnalle uudestaan ja uudestaan, kuinka paljon isovanhemmat häntä rakastavat. Kuinka mukavaa on, että Minna käy isovanhempia ilahduttamassa.

Ukkiinsa Minna suhtautui lähes palvoen. Ukki oli kivunnut vaatimattomista perheoloista keskiluokkaiseen elintasoon ja työpaikkansa johtoportaaseen. Hän osasi pitää lapsenlasta hellästi sylissä ja laukoa vitsejä.

Minna kertoo, että kun hän oli päiväkoti-ikäinen, ukki alkoi alkoholisoitua – vaikka ei Minna sitä silloin tajunnutkaan.

”Vaikka ukki joi jo lapsuudessani todella paljon, oli aina helpotus kun ukki tuli töistä. Hän oli isovanhemmistani minulle se turvallinen ja ihailua herättävä tyyppi”, kertoo Minna, joka ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.

Kun ukin juominen tasaisesti lisääntyi, hän sai lopulta töistä kultaisen kädenpuristuksen, jonka saattelemana hänet työnnettiin johtajapestistään syrjään.

”Ukin päiväkirjoista käy ilmi, että hän koki kättelypotkut kiusaamisena ja ulkopuolelle sulkemisena. Se ei ainakaan vähentänyt juomista. Potkujen jälkeen juominen lähti joksikin aikaa täysin käsistä.”

Näihin vuosiin ajoittuu myös ilta, jona ukki, kovaääninen pasifisti ja kaikenlaisen väkivallan vastustaja, päätyi puukottamaan toista miestä tukevassa humalassa.

”Sen on täytynyt olla teko, joka on tehty jossain kännipsykoosissa”, Minna arvelee. ”En usko, että hän pystyi koskaan sovittamaan itselleen sitä, että hänessä on myös tällainen puoli.”

Hiljalleen Minnakin alkoi nähdä tämän toisen puolen ukistaan. Se tuli esille kerran, kun mummi haki Minnan päiväkodista. Ukki oli eristäytynyt mökille viikoiksi juomaan, ja Minna kertoo mummin ikävöineen puolisoaan.

”Mummi sanoi, että eiköhän mennä käymään ukin luona mökillä. Ukki ei halunnut nähdä mummia, ja mummi käytti minua kilpenä päästäkseen ukin luo.”

Minnan mukaan mökillä vallitsi kireä tunnelma, joka kärjistyi lopulta riidaksi.

”Ukki veti sellaiset raivarit, että pelkäsimme häntä tosissaan. Hän raivosi karhun lailla, pisti paskaksi minun kumisen kahluualtaani ja ajoi meidät ulos.”

Isovanhempien välirikko saatiin lopulta sovittua, mutta mummin ja ukin väleissä oli loppuun asti jotakin raastavaa. Minna kokee, että suhdetta kuvasi voimakas riippuvuus. Mummi ei koskaan pystynyt olemaan erossa ukista, ja salaisuuden säilyttäminen ukin pahoinpitelytuomiosta ja alkoholismista sitoi heitä toisiinsa.

Vuosien varrella ukin alkoholinkäyttö jatkui ja asettui uomiinsa.

Minna muistaa, että ukki lähti usein aamupäivällä kauppaan hakemaan jäätelöä. Minna odotti ukkia kaupasta kotiin, mutta reissu kesti monta tuntia, jonka päätteeksi ukki palasi humalassa kotiin jäätelöt kauppakassiin sulaneina.

”Kun niin kävi, mummi patisti minua antamaan ukille piiskaa. Se tuntui jo silloin tosi oudolta. Että mikä minun roolini lapsena tässä tilanteessa oikein on?”

Minnan muistikuvat lapsuudestaan ovat ristiriitaisia. Lapsella ei ole vertailukohtaa siihen, millaista mummolassa pitäisi olla tai millaisia muiden isovanhemmat ovat. Minna rakasti isovanhempiaan kovasti.

”Muistan kuitenkin sen, että jokin mummolassa olemisessa tuntui työläältä. Olin huolissani milloin kenestäkin ja hyvin tietoinen siitä, että minun pitää nyt esittää lasta ja ilahduttaa isovanhempiani. Se näkyi esimerkiksi siinä, että olen salaillut negatiivisia tunteitani ja itkenyt salassa. Ja pissannut sänkyyn 11-vuotiaaksi asti heidän luona yöpyessäni.”

Kun Minna ukkinsa kuoleman jälkeen istui alas lukemaan oikeuden papereita ensimmäistä kertaa, palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Isovanhempien luona vallinneesta painostavasta ilmapiiristä piirtyi aiempaa tarkempi kuva.

Minna alkoi ymmärtää, miksi ukki, entinen tervehenkisyyden perikuva, oli alkanut juoda holtittomasti; miksi isovanhempien luo ei koskaan voinut pyytää muita lapsia leikkimään; miksi ukki silmät verestäen ääni raskaana toisteli, kuinka paljon hän rakastaa Minnaa.

HS on nähnyt hovioikeuden asiakirjat, jotka löydettyään Minnalle selvisi myös, ettei ukki ollut perheen ainoa salaisuuden kantaja: Minnan isä ja äiti tiesivät tuomiosta myös. Tiedolla ei ollut vaikutusta siihen, että Minna vietiin isovanhemmille hoitoon. Minna kokee, että äiti ei ole omasta vaikeasta taustastaan johtuen aina pystynyt vastuulliseen vanhemmuuteen. Kun asioista on aikuisiällä keskusteltu suoraan, luottamus äidin ja tyttären välillä on kohentunut.

Salaisuuden paljastuminen mutkisti myös mummin ja Minnan välejä. Ukin saamaan tuomioon he ovat palanneet keskusteluissa vain kerran, samana päivänä jona Minna löysi oikeuden paperit. Silloin Minna kysyi mummilta jotakin kiertoilmaisua käyttäen, oliko ukki koskaan väkivaltainen mummia kohtaan. Oli sellaistakin joskus, mummi sanoi.

”Olen aina ottanut herkästi ukin puolen asioissa, mutta tajusin silloin, että myös mummi on ollut olosuhteiden uhri.”

Minna kokee, että hän on tuntenut aikuisena ylikorostunutta vastuuta muista ihmisistä ja heidän tunteistaan.

”Se, että olen kannatellut tietämättäni isovanhempieni salaisuutta, on ollut minulle tai kenelle tahansa lapselle kuulumaton tehtävä. Kun sain lopulta tietää, mitä tapahtui, olin järkyttynyt mutta en yllättynyt. Tavallaanhan olen elänyt tämän kanssa aina.”

Minnan äiti ja mummi ovat hyväksyneet jutun julkaisun.

Salaisuuksista puhuminen ei ole tavatonta psykologin vastaanotolla. Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Tiina Tuomisen mukaan juuri perhesalaisuudet ovat yllättävänkin yleisiä.

”Hyvin moni tunnistaa perheestään tai suvustaan sen kummallisen ilmapiirin, jonka syytä ei pysty ihan paikantamaan. Tiettyjen aihepiirien välttely, juhlaperinteiden jäykkä suorittaminen tai kummalliset sanavalinnat voivat kieliä siitä, että perheessä ei voida olla vapaasti, vaan tiettyjä asioita piilotellaan.”

Salaisuuksien pitämisellä on Tuomisen mukaan vaikutuksia ihmisen fyysiseen terveyteen ja kokonaishyvinvointiin. Tutkimusten mukaan syy on stressijärjestelmän aktivoitumisessa: salailu vaatii jatkuvaa valppautta sekä tiettyjen ajatusten ja tunteiden kieltämistä.

Perhesalaisuudet myös vaikuttavat haitallisesti lapsiin, heidän kehittyviin ihmissuhdetaitoihinsa ja minäkuvaan.

”Perhe määrittelee suuresti sitä, millaisia vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen malleja lapselle kehittyy ja millaisia sosiaalisia sääntöjä hän sisäistää.”

Tutkimuksissa on havaittu, että jos vanhemmat kertovat lapselle ikätasoisesti vaikeistakin asioista, perheyhteyden tunne vahvistuu. Samoin jos lapsi uskoutuu hankalistakin jutuista vanhemmalleen, lapsen riski ajautua rikollisuuteen aikuisiällä laskee.

Tuominen uskoo tutkimustuloksen selittyvän osittain sillä, että avoimet ja luottamukselliset ihmissuhteet ovat ylipäätään tärkeä osa sitä, millaiseksi lapsen maailmankuva kehittyy ja millaisena hän näkee itsensä suhteessa muihin.

Salaisuuden sisältöä merkittävämpää onkin se, mitä seurauksia salaisuuden pitämisellä on perheelle.

”Asioiden peittely vieraannuttaa ihmiset toisistaan tarpeettomasti ja luo toisaalta pinnallista yhteenkuuluvuuden tunnetta niiden välille, jotka jakavat salaisuuden yhdessä. Kyse ei ole kuitenkaan aidosta läheisyydestä vaan siitä, että salaisuus sitoo osapuolet yhteen.”

Tuomisen mukaan salaisuuksien pitämiseen liittyy yksi erityisen sitkeä virheellinen käsitys. Ihmiset luulevat tavallisesti valitsevansa kahden vaihtoehdon välillä: sen, että he eivät paljasta salaisuutta, jolloin ei tapahdu mitään, ja sen, että he paljastavat salaisuuden, jolloin kaikki muuttuu.

”Ei ole totta, että salaisuuden pitämisellä voisi säästää läheisiä, vaan vaikutuksia tulee joka tapauksessa.”

Salaisuuden pitämisellä ja sen aiheuttamilla käyttäytymismalleilla voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset esimerkiksi siihen, millaisia kumppaneita sukupolvien ketjussa valitaan.

Tuomisen mukaan salaisuuden pitämistä perustellaan tavallisesti muiden tunteiden säästämisellä. Usein kyseessä on kuitenkin halu säästää omia tunteita.

”Emme ehkä kestä sitä, että muut näkisivät meidät toisin. Salaisuuden pitämisen hinta on kuitenkin kova: se usein estää meitä kokemasta aitoa yhteyttä ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta ihmissuhteissamme. Useimmiten salaisuuden kertominen kuitenkin vapauttaa nimenomaan meitä itseämme, eikä se ole kuulijalle lainkaan niin suuri asia kuin itselle.”