Pitkäaikainen yksinäisyyden kokemus aiheuttaa ajatusvääristymiä. Niiden seurauksena ihminen voi alkaa tulkita arkisia tilanteita jatkuvasti sellaisesta näkökulmasta, että muut haluavat itselle pahaa. 

Näin kertoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila.

Junttilan tutkimusryhmät ovat vuosien varrella keränneet runsaasti suomalaisten kertomuksia yksinäisyydestä. Kertomuksissa toistuu tilanne, jossa yksinäinen ihminen on kokenut yrittäneensä kerta toisensa jälkeen saada ystäviä, mutta muut eivät ole ottaneet häntä mukaan.

Yksinäisyyteen linkittyykin ilmiö nimeltä ostrakismi.

Ostrakismi tarkoittaa ihmisen tai ihmisten sulkemista sosiaalisten piirien ulkopuolelle ja tällä tavalla tekemistä näkymättömäksi. Ulossulkeminen voi olla tahatonta tai tahallista, mutta sillä on yhtä lailla kipeät seuraukset.

Eräs arkinen esimerkki voisi olla seuraavanlainen: Ihminen seisoo työpaikan lounasruokalan jonossa muiden kanssa. Sitten toiset kääntävät hänelle selän ja keskustelevat keskenään.

Tämänkaltaisessa tilanteessa ihminen ei ole fyysisesti yksin mutta jää ulkopuoliseksi. Voi olla, että työkaverit eivät edes huomaa tilannetta.

Jos tämänkaltaiset kokemukset toistuvat usein, sillä voi olla seurauksensa.

Ostrakismia tutkinut yhdysvaltalainen psykologian professori Kipling Williams on pannut merkille, että ilmiön vaikutukset tulevat yleensä sykleissä.

On tyypillistä, että aluksi ihminen koettaa päästä pois yksinäisyyden kokemuksesta muuttamalla käytöstään prososiaalisemmaksi. Se tarkoittaa, että yrittää päästä porukkaan miellyttämällä toisia esimerkiksi ystävällisillä sanoilla ja eleillä.

Jos yksinäisyydestä ei pääse eroon miellyttämällä, voi muuttua ylimieliseksi tai jopa vihamieliseksi muita kohtaan.

Tällaisessa tilanteessa porukan ulkopuolelle jäänyt kokee, että toiset haluavat satuttaa häntä olemalla töykeitä. 

”Tästä syntyy helposti sellainen ajatus, että miksi en itse satuttaisi muita ja olisi töykeä takaisin, kun toiset kerran tarkoituksella tekevät itselle pahaa”, Junttila selittää.

Niin sanottua vastavuoroista töykeyttä voivat olla esimerkiksi inhottavat someviestit tai ilkeä käytös kasvokkain.

Vihamielinen suhtautuminen toisiin pienentää porukkaan pääsemisen todennäköisyyttä entisestään.

Junttilan johtaman Näkymättömät-yksinäisyystutkimuksen aineistossa 40 prosenttia ulkopuolisuutta kokeneista aikuisista kertoi kokevansa vihaa muita ihmisiä kohtaan. Nämä vastaajat kuvailivat esimerkiksi, että haluaisivat kostaa ulkopuolelle jäämisensä.

Puheet kostamisesta ja vihasta kuulostavat rajuilta reaktioilta. Hylätyksi tulemisen kokemus on kuitenkin mielelle raastava tunne. Niin raastava, että ihminen turvautuu vihan tunteeseen selviytyäkseen, vaikka se ei olekaan rakentavaa. 

Junttila myös muistuttaa, että ihmisten välillä on yksilöllisiä eroja. Kunkin aivot toimivat eri tavoin riippuen esimerkiksi siitä, millaisia ihmissuhdekokemuksia taustalla on.

”Jos on jo hyvin nuorena kokenut esimerkiksi ulkopuolisuutta, saattaa myöhemmin reagoida toisia herkemmin vihjeisiin sellaisesta. Silloin yksinäisyyden vaikutukset voivat tulla nopeastikin. Ihminen voi alkaa käpertyä itseensä ja yrittää ratkaista tilannetta hyvillä tai heikommilla keinoilla.”

Osa ihmisistä on vähemmän herkkiä tulkitsemaan sosiaalisia vihjeitä. Saattaa myös olla, että joku viihtyy yksinään niin hyvin, ettei kaipaa elämäänsä kovin paljon sosiaalisuutta.

”Silloin voi kestää pidempään ennen kuin yksinäisyys alkaa tuottaa kielteisiä vaikutuksia.”

Yksinäisyys on suuri yhteiskunnallinen ongelma, Junttila muistuttaa.

Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan 16 vuotta täyttäneistä suomalaisista viime vuonna yksinäisyyttä koki yli 30 prosenttia. 

Äärimmillään yksinäisyyden kokemus ja sitä seuraava ulkopuolisuuden tunne voi johtaa sellaiseen vihaan, joka on turvallisuusriski muille.

Junttilan havainnon mukaan on silti valitettavan yleinen ajatus, että yksinäisyys on vain yksinäisten ongelma. Sitä se ei ole, koska yksinäisyyttä koetaan suhteessa muihin.

Jos ei ole kokemusta yksinäisyydestä, voi olla vaikea ymmärtää, kuinka voimakkaasti se voi vaikuttaa mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Yksinäisyys aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta ja masennusta.

”Jos yhteiskunnassamme on ihmisiä, jotka voivat huonosti ja joita työnnämme yhä syvemmälle ulkopuolisuuteen, se voi lisätä jokaisen turvattomuutta.”

Yhteiskunnallisena ongelmana yksinäisyyteen on jo tartuttu esimerkiksi Britanniassa, jossa laadittiin kansallinen yksinäisyysstrategia ja nimitettiin siihen vastuuministeri. Strategiassa luetellaan yksinäisyyden torjumisen toimenpiteitä yksilötasosta palvelujärjestelmään. Myös Japani on nimittänyt vastaavan ministerin.

Suomen eduskuntaan perustettiin viime hallituskaudella yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen työryhmä, jossa Junttilakin on mukana. Syyskuun puolivälissä eduskunta päätti kansallisen yksinäisyysstrategian valmistelun aloittamisesta.

Sosiologian tutkimuskirjallisuudessa puhutaan viheliäisistä ongelmista, (wicked problems). Yksinäisyys on eräs tällainen viheliäinen ongelma. Sen tuottamiin sosiaalisiin pulmiin ei ole olemassa oikeita ja vääriä vastauksia.

Yksi monimutkainen kysymys on esimerkiksi se, miten muiden tulisi yksinäisyydestä johtuvaan ilkeään käytökseen suhtautua. 

Voi ajatella, että on rohkeaa vastata vihaan ystävällisyydellä. Toisaalta jokaisella on omat rajansa, joista on tärkeää pitää huolta. 

Onko siis vaikkapa ilkeän viestin saajalla velvollisuus kirjoittaa ystävällinen vastaus?

Tätä yksinäisyystutkijakin on joutunut pohtimaan myös yksityiselämässään.

Junttila saa joskus vihaisia viestejä esimerkiksi mediaesiintymistensä jälkeen. Hän on tulkinnut osan viesteistä yksinäisten ihmisten hätähuudoiksi ja pyynnöiksi kuunnella.

”Olen miettinyt, että jos lähettäjä vähän laannuttaisi kiukkuaan, vastaisin. Mutta jos minua on lähestytty kovin hyökkäävästi, täytyy myöntää, etten ole aikeistani huolimatta aina kyennyt vastaamaan.”

Niina Junttilan mielestä yksinäisyys on jo itsessään tragedia.

”Ja kaksinkertainen tragedia on, että vihaisuuteen johtanut asioiden kehityskulku voi vaikuttaa ihmisen sosiaalisen elämän mahdollisuuteen tässä hetkessä ja tulevaisuudessa”, Junttila sanoo.

Yksinäinen voi hyötyä psykoterapian tuesta, mutta usein eniten auttavat korjaavat kokemukset eli orastavatkin sosiaaliset kontaktit ja niiden vahvistuminen. 

Niitä voi saada esimerkiksi hyväntekeväisyystoiminnassa, jonne ei välttämättä tarvitse tarjoutua mukaan sen tähden, että haluaa auttaa muita. Toimintaan voi mennä mukaan sen takia, että on itse yksinäinen ja kaipaa seuraa.

”Ei sitä ole mikään pakko sanoa ääneen. Monenlaisissa tilanteissa saa kohdata muita ja kokea itsensä tarpeelliseksi.”

Jos huomaa ympärillä olevien ihmisten tuntuvan itsestä ärsyttäviltä, turhauttavilta tai vääränlaisilta, on ensiksi hyvä pohtia, millaisissa sosiaalisissa ympyröissä viettää aikaansa.

”Johtuvatko epämiellyttävät tuntemukset siis nimenomaan ympärillä olevista ihmisistä, vai ovatko ärsytyksen tunteet ikään kuin yleistyneet koskemaan ihan kaikkia? Jälkimmäisessä tilanteessa on hyvä miettiä omia asenteitaan ja suhtautumistaan toisiin.”

Junttilan mielestä ihan jokaisen kannattaa miettiä, voisiko omaa toimintaansa muuttaa esimerkiksi ystävällisemmäksi, kuuntelevaisemmaksi ja muuten kohtaavammaksi.

”Toisia huomioimalla voi saada kohtaamisista itsellekin miellyttävämpiä. Jos vaikka yksinkertaisesti avaa oven toiselle ihmiselle ja samalla katsoo häneen, saa aika suurella varmuudella palkkioksi hymyn tai kiitoksen.”

Junttilan mielestä jokainen voi vaalia osaltaan yhteisöllisyyden ilmapiiriä. Silloin yhä useammalla on mahdollista tuntea kuuluvansa edes vähän johonkin yhteisöön.

”Ihmisiä voi pyytää kahville, tervehtiä työpaikalla tai vaihtaa kadulla muutaman sanan. Yhteiskunnan tasolla pitäisi rakentaa mahdollisuuksia huomioida ihmiset nykyistä paremmin sekä harrastuksissa että palvelujärjestelmissä.”

Yksilötasolla yksinäisyyden ehkäisy lähtee siitä, mitä opetamme lapsille, Junttila sanoo.

Yksinäisyys voi joskus periytyä niin sanottuina opittuina malleina: jos lapsi ei kotona saa vanhemmilta mallia tai apua vuorovaikutuksen oppimiseen, hänen ei välttämättä ole helppoa pyytää toisia leikkimään tai toimia ryhmässä.

Yksi tärkeä teko yksinäisyyden nujertamiseksi on siksi opettaa oman lähipiirin lapsille, että aina kannattaa mennä kysymään toista leikkimään, jos joku lapsista seisoo yksinään päiväkodin tai koulun pihalla. 

”Jos toinen on arka tai joutunut pitkään olemaan yksin, voi tosin olla, että hän ensimmäisellä kerralla sanoo, ettei halua. Mutta jos uskaltaa kysyä uudelleen, hän saattaakin lähteä ja ystävyyssuhteesta hänen kanssaan tulla ihan timantti.”