hs.fi - 2000010125745 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-01-24T05:17:08.718Z
👁️ 171 katselukertaa
🔓 Julkinen


Suomen Palloliiton sisäinen tarkastus tutkii parhaillaan väitettyjä väärinkäytöksiä huippujalkapallon erotuomaritoiminnassa. Palloliitto käynnisti sisäisen tarkastuksen 10. lokakuuta.

Kaltoin kohdeltujen erotuomarien mukaan epäasiallisesta kulttuurista ovat olleet vastuussa huippuerotuomareina kehuja, kunniaa ja kiitoksia aikoinaan saaneet Jouni Hyytiä, Petteri Kari ja Mattias Gestranius.

Erotuomariuriensa jälkeen he nousivat Palloliiton erotuomaritoiminnossa asemaan, jossa heidän vallassaan on ollut päättää, kenen erotuomarin ura nousee ja kenen laskee. Sitä valtaa he ovat käyttäneet väärin, kertovat useat heidän toimintaansa arvostelevat kollegat ja muut asianosaiset.

Tätä artikkelia varten on haastateltu kymmenen henkilöä, jotka ovat kertoneet tuomarikolmikon toimintatavoista. Osa haastatelluista puhuu nimettömänä, koska kolmikkoon kuuluvat henkilöt voivat edelleen vaikuttaa heidän erotuomarityönsä jatkumiseen.

Haastateltujen mukaan kolmikon väärinkäytösten lista on pitkä.

Haastatellut kertovat muun muassa vallan väärinkäytöstä, kiusaamisesta, nepotismista, syrjimisestä, alkoholin käyttöön painostamisesta ja seksuaalisesta häirinnästä.

Väärinkäytöksistä epäillyt miehet ovat kuuluneet suomalaisten jalkapalloerotuomareiden eliittiin.

Jouni Hyytiä, 59, valittiin erotuomariurallaan seitsemän kertaa vuoden liigaerotuomariksi. Hän toimi Palloliiton erotuomaripäällikkönä vuosina 2017–2021 ja on nyt erotuomaritarkkailija. Erotuomaripäällikkönä Hyytiä toimi esittelijänä Palloliiton erotuomarivaliokunnalle, joka nimitti erotuomarit Palloliiton huippusarjoihin.

Petteri Kari, 52, tuomitsi erotuomariurallaan ennätykselliset 286 Veikkausliigan ottelua. Erotuomariuransa jälkeen Kari jatkoi erotuomarivaliokunnan jäsenenä ja erotuomaritarkkailijana. Vuodesta 2022 alkaen hän on ollut erotuomarivaliokunnan puheenjohtaja, aiemmin hän oli valiokunnan jäsen.

Mattias Gestranius, 45, nousi viime vuosikymmenellä Suomen ykköserotuomariksi, joka tuomitsi paljon kansainvälisiä otteluita. Hänen erotuomariuransa päättyi vuonna 2022, ja nyt hän on Palloliitossa huippuerotuomarien valmentaja.

Haastatellut kertovat, miten kolmikkoon kuuluvat tuomarit ovat vaikuttaneet  vuosien ajan Palloliiton erotuomaritoiminnon huonoon ilmapiiriin ja epäasiallisiin toimintatapoihin. Osa tapauksista on 5–6 vuoden takaa. 

Epäilyjen kohteena oleva kolmikko sai syrjimiltään erotuomareilta liikanimen aasipaitakomitea. Nimellä viitattiin erotuomarien ulkomaanleirien kiusaamistapaan. Leirejä järjestettin ennen koronapandemiaa.

”Jos kysyi Hyytiän tai Gestraniuksen mielestä tyhmän kysymyksen, sai aasipaidan päälleen”, kertoo eräs kiusatuksi tullut.

Aasipaita saattoi olla mikä tahansa huomiota herättävän värinen paita. Eräänlainen huutomerkki, joka osoitti, että sen saanut oli tehnyt jotain väärin. Entisen erotuomarin Jani Laaksosen mukaan aasipaidan käyttäminen johti siihen, etteivät ihmiset uskaltaneet rangaistuksen pelossa esittää kysymyksiä.

”He eivät halunneet joutua naurunalaisiksi. Itsekin sain monta kertaa heidän rangaistuksiaan, jos kommentoin tai olin eri mieltä”, Laaksonen kertoo.

Moni muukin leireillä ollut erotuomari kertoo kokeneensa aasipaidan pitämisen nöyryyttämisenä. Kiusaamiseen syyllistyneet määräsivät paitaa pidettäväksi päivittäin mielivaltaisistakin syistä. 

Hyytiä sanoo kokeneensa aasipaidan henkeä nostattavaksi tavaksi.

”Se oli hauska juttu, kun sitä jännitettiin, kenelle se nyt tulee. Ei siinä ole kenenkään ihmisarvoa loukattu”, Hyytiä sanoo.

Gestraniuksen mukaan aasipaitaa lakattiin käyttämästä, kun oli huomattu sen aiheuttavan mielipahaa. Gestranius sanoo, että tapa oli käytössä jo ennen hänen aikaansa huippuerotuomarina.

Eräs kiusaamisen kohteena ollut erotuomari kertoo saaneensa aasipaidan siitä hyvästä, että hän ei halunnut juoda alkoholia valioerotuomarikerhon kokouksessa. Hän oli kysynyt, onko mahdollista tilata alkoholittomia juomia. Hän sanoo Gestraniuksen määränneen hänelle tästä kysymyksestä aasipaidan.

Sama erotuomari kertoo Gestraniuksen painostaneen käyttämään alkoholia pelimatkalla ottelun jälkeen.

”Hän on sanonut, että olen huono ihminen, koska en juo olutta. Eräässä tapauksessa kun en juonut, niin lopulta hän itse tilasi minulle alkoholia. Hän osoitti mieltä siitä, kun en juonut juomaa, jonka hän tilasi minulle”, erotuomari kertoo.

Gestranius sanoo, että ei tunnista itseään kertomuksesta.

”Ei kuulosta siltä, että olisin näin tehnyt”, Gestranius sanoo.

Useampi erotuomari kertoo, että erityisesti Jani Laaksonen joutui leireillä kiusaamisen kohteeksi. Laaksonen miettii kiusatuksi tulemisen tunnetta.

”Varsinaisesti en ole kokenut tulleeni kiusatuksi. Olen kokenut, että minua on kohdeltu huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Osa kollegoista on kokenut, että minua on kiusattu. Ehkä se on ulospäin näyttänyt pahemmalta.”

Useampi haastatelluista kertoo, että leireillä pahimman kiusaamisen kohteeksi joutui eräs naiserotuomari.

”Vitsin varjolla ulkonäköäni kommentoitiin”, hän kertoo.

”Kaikki puhe ja äänensävy antoi ymmärtää silmää iskevää flirttailua, mikä sitten kuitenkaan ei todellakaan kuulunut kontekstiin tuollaisessa asiayhteydessä. Minulle sanottiin, että tule tänne meidän huoneeseen tekemään ryhmätehtävää, ja se sanottiin tietyllä äänensävyllä. Gestranius sanoi tämän.”

Gestranius sanoo, että ei tunnista kertomuksesta itseään.

Erään leirin viimeisellä illallisella keskustelu muuttui sellaiseksi kiusaamiseksi, että naiserotuomari lähti tilaisuudesta itkien pois. Naiserotuomarin mukaan kiusaamiseen osallistui myös Gestranius.

”Seuraavana aamuna oli aikaisin lähtö lentokentälle. Petteri Kari tuli juttelemaan kanssani ja hän erityisesti korosti, että ethän kerro tästä kenellekään. Se on jäänyt erityisesti mieleen.”

Karin mukaan tarina ei pidä täysin paikkaansa.

”Kysyin häneltä, onko odotettavissa, että tästä tulee jokin isompi juttu vai saadaanko tämä sovittua täällä. Hän sanoi, että tämä saadaan sovittua”, Kari kertoo.

Gestranius sanoo jutelleensa myöhemmin naiserotuomarin kanssa.

”Sanoin, että jos olen ollut osallisena tämmöisessä asiassa, pyydän anteeksi”, hän sanoo.

Kyseisen naiserotuomarin kanssa samaan aikaan leirillä ollut erotuomari Lina Lehtovaara vahvistaa kiusaamisen.

”Sanoisin, että se oli ihan seksuaalista ahdistelua ja häirintää”, Lehtovaara toteaa.

Erään erotuomarin mukaan toiminta on ollut aasipaitakomitean johdolla jatkuvaa nälvimistä, vähättelyä ja muiden haukkumista.

”Avustavat erotuomarit ovat heidän mielestään vähempiarvoisempia. He saattavat sanoa, että ethän sinä tätä tajua, kun olet tuollainen avustava. Se on niin aggressiivista, että siitä tulee kuva, että toinen on tyhmempi.”

Toisen erotuomarin mukaan Hyytiä, Kari ja Gestranius eivät pysty vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä.

”Edelleen joutuu olemaan kieli keskellä suuta, kun heille puhuu. En pysty heidän toimintaansa kritisoimaan ilman, että he suuttuvat siitä ja minä kärsin siitä. On käsittämätöntä, kuinka vähän he ovat kehittyneet tuossa asiassa vuosien aikana.”

Väärinkäytöksistä kertoneiden mukaan Hyytiän erotuomaripäällikkökaudella  toiminta oli usein epäasiallista vuosina 2017–2021. Kirjallisten todisteiden perusteella Hyytiä esimerkiksi näyttää antaneen väärää tietoa Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle.

Uefa lähetti loppuvuonna 2018 uusille kansainvälisille erotuomareille kyselyn, jossa kysyttiin sykemittarin käytöstä, ja kuka oli mittarin hankkinut. Uefa oli ohjeistanut saman vuoden alussa, että Palloliiton piti hankkia sykemittarit huippuerotuomareille. Yksi erotuomareista vastasi hankkineensa mittarin itse.

Uefa lähetti sen jälkeen erotuomaripäällikkö Hyytiälle viestin, jossa se kysyi, miksi Palloliitto ei näytä hankkineen Uefan vaatimusten mukaisesti kaikille pääsarjojen mies- ja naiserotuomareille sykemittareita. Hyytiä vastasi Uefalle, että kyseessä oli väärinymmärrys. Hän myös väitti, että kyseinen erotuomari ei olisi ollut aiemmin liigaerotuomari, mikä oli yksiselitteisesti väärää tietoa.

Hyytiä kuitenkin kiistää antaneensa väärää tietoa.

”Hän sanoi silloin, että hän pärjää omalla kellollaan. Hänellä oli se olemassa omasta takaa”, Hyytiä sanoo.

Palloliitto tarjosi vasta keväällä 2019 kaikille erotuomareille sykemittaria.

Hyytiän aikaan erotuomaripäällikkönä liittyy paljon arvostelua osakseen saanut toimintatapa. Useiden asiasta hyvin perillä olevien henkilöiden mukaan Hyytiällä oli vahva halu ohjata erotuomaritarkkailijoiden työtä.

Tarkkailijat ovat Palloliiton silmät ja korvat otteluissa. He raportoivat erotuomariryhmän suorituksesta kyseisen ottelun erotuomareille itselleen ja erotuomaritoiminnolle. Palloliiton tehtävänä on ohjata tarkkailijoita tekemään arvioinnit yhteisten periaatteiden mukaisesti.

Liiton erotuomaritoiminto on voinut huomauttaa tarkkailijalle nähneensä ottelun jonkin tilanteen eri tavalla kuin tarkkailija. Ja sitten tarkkailija on voinut muuttaa tekstiään tai pitäytyä siinä. 

Esimerkiksi viime kaudella tällaisesta ohjaamisesta vastasivat muun muassa Petteri Kari ja Mattias Gestranius. Omalla päällikkökaudellaan ohjeistuksista vastasi pitkälti Hyytiä itse.

”Ohjaaminen menee liiallisuuksiin, jos varmistetaan, että onhan kaikki kielteiset asiat huomattu. Se on tietysti epäasiallista”, kertoo Hyytiän toiminnasta hyvin perillä ollut henkilö.

Hyytiä sanoo jäävänneensä itsensä keskusteluista ja päätöksenteosta poikansa kohdalla. Hänen poikansa Joni Hyytiä oli tuolloin Veikkausliigan erotuomari. Samaan aikaan Jouni Hyytiä ei kuitenkaan jäävännyt itseään täysin keskusteluista, jotka koskivat muiden liigaerotuomarien suorituksia.

Hyytiä sanoo ohjeistaneensa tarkkailijoita vain silloin, jos joku kysyi häneltä neuvoa.

Palloliiton johdon kerrotaan tienneen vuosia erotuomaritoiminnossa ilmenneistä hankaluuksista. Hyytiään kohdistuneista syytöksistä Palloliitto selvisi helpolla, kun Hyytiä sai työpaikan Venäjältä.

Kun Hyytiä lähti Venäjälle, nimitettiin erotuomaripäälliköksi Johan Holmqvist. Hänen heikkoudekseen kerrotaan liiallinen sovittelevuus. Palloliiton erotuomaritoiminnossa hänen ei kuulu vastata huippuerotuomareista, vaan ohjata alaisiaan.

Hyytiä, Kari ja Gestranius ovat olleet asemassa, jossa he olisivat voineet kehittää, tukea ja valmentaa erotuomareita ja myös työntää heitä maailmalle. Usein on käynyt toisin.

Vuosi sitten Palloliiton erotuomarivaliokunta, jota Petteri Kari johtaa, antoi huomautuksen avustavalle erotuomarille Jan-Peter Aravirralle siitä, että hän otti kantaa MM-kisojen erotuomareiden ratkaisuihin Ylen tv-lähetyksissä. Päätöksensä mukaan valiokunta edellytti, että erotuomarit sitoutuvat Palloliiton erotuomarivaliokunnan ja Euroopan jalkapalloliiton Uefan sääntöihin ja ohjeisiin, jotta heitä voidaan asetella otteluihin.

Aravirta valitti valiokunnan huomautuksesta Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

”He kostivat hänelle. Aina on Veikkausliigassa aseteltu kansainvälisille erotuomareille ensimmäisen ja toisen kierroksen pelejä. Viime keväänä Aravirta ei niitä saanut”, kertoo Aravirran tilanteesta hyvin perillä oleva henkilö.

”Aravirta valittiin edellisenä vuonna Suomen parhaaksi avustavaksi erotuomariksi. On se kummallista, että hänelle ei aseteltu pelejä siihen alkuun. Mattias Gestranius tekee ne asettelut. Hän väistää vastuuta sillä, että valiokunnan jäsenet hyväksyvät asettelut.”

Kari selittääkin vastauksessaan, että Gestranius tekee erotuomarien asettelut otteluihin ja sitten valiokunnan vastaava henkilö katsoo vastuualueensa asettelut. Kari muistelee, että Aravirta ei olisi suorittanut kuntotestejä määräaikaan mennessä.

Selitys on ontuva, koska pari muutakin erotuomaria suoritti kuntotestit vähän ennen liigan alkamista, ja heille aseteltiin otteluita.

Urheilun oikeusturvalautakunta kumosi viime elokuussa äänin 3–1 erotuomarivaliokunnan antaman huomautuksen. Oikeusturvalautakunnan ratkaisun mukaan erotuomarivaliokuntaa ei ole mainittu Palloliiton sääntömääräyksissä kurinpitovaltaa käyttävänä toimielimenä, eikä huomautus ole Palloliiton sääntöjen mukainen kurinpitoseuraamus. Petteri Karin johdolla valiokunta yritti siis käyttää kurinpitovaltaa, jota valiokunnalla ei ole.

”Konsultoimme Palloliiton lakimiestä. Hän sanoi, että erotuomarivaliokunta ei voi antaa varoitusta mutta voi huomauttaa”, Kari sanoo.

Valituksensa jälkeen Aravirta on pudotettu Suomen kansainvälisten erotuomarien listalta. Erotuomarivaliokunta ei enää esittänyt häntä Kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle avustavaksi erotuomariksi kansainvälisiin otteluihin.

Karin mukaan asiassa on käytetty kokonaisharkintaa.

”Valinnat ovat erotuomarivaliokunnan ja erotuomaritoiminnon välisiä luottamuksellisia keskusteluita. Hän ei ollut suinkaan ainoa, joka vaihdettiin.”

Tuomarikolmikon teoista kertoneiden henkilöiden mukaan Hyytiä, Kari ja Gestranius ovat toimineet mielivaltaisesti useissa tilanteissa.

Nyt arvostelu kohdistuu pitkälti Gestraniukseen. Moni toivoi, että asiat menisivät parempaan suuntaan, kun hänestä tuli huippuerotuomarien valmentaja.

Haastateltujen mukaan Gestraniuksen aika on mennyt ennemminkin erotuomareiden arvosteluun kuin heidän valmentamiseensa. Useat haastatelluista henkilöistä kertovat, että esimerkiksi kehityskeskusteluista on tullut arvostelutilaisuuksia.

”Kehityskeskusteluissa ei ole juurikaan keskusteltu itsensä kehittämisestä vaan on arvioitu muiden erotuomarien suoriutumista ja Gestraniuksen suoriutumista hänen työtehtävistään. Eräissä kehareissa jopa käskettiin panemaan [suomalaiset] kansainväliset erotuomarit paremmuusjärjestykseen. Se ei ole millään tavalla aktiivierotuomarien tehtävä.”

Gestranius sanoo pyytäneensä erotuomareita arvioimaan itseään muihin verrattuna.

"Sen tein, kun olin aloittanut tehtävässä. Tänä vuonna, kun olen pitänyt näitä, sitä rankkausta en ole enää tehnyt. Olen saanut myös sen palautteen, että jengi koki sen häiritseväksi.” 

Useiden erotuomareiden mielestä Gestraniuksen asenne naiserotuomareita ja naisia kohtaan on ollut väheksyvä. 

Vierailtuaan Euroopan jalkapalloliiton Uefan koulutustilaisuudessa Gestranius järjesti koulutustilaisuuden erotuomareille, mutta ei kutsunut koulutukseen lainkaan naiserotuomareita.

”Hänellä ei ole arvostus kovin korkealla naiserotuomareita kohtaan”, mieserotuomari sanoo.

Naiserotuomarin mukaan Gestranius ei ole työssään ajatellut naisten olevan osa huippuerotuomariryhmää.

”Se oli hänen mielestään ihan erikseen käsiteltävä asia.”

Gestranius itse kiistää vähättelevänsä naisia.

Lina Lehtovaara sanoo, että Gestranius ei ole pitänyt häntä tai muita naiserotuomareita minään.

”Se heijastuu hänen rooliinsa huippuerotuomareiden valmentajana. Hän olisi voinut tukea minua eteenpäin, mutta päinvastoin. Hän kokee, että vain Veikkausliigan tuomarit ovat hänen vastuualueellaan.”

Lehtovaara kertoo seikkaperäisesti siitä, miten hän kokee Gestraniuksen ja Karin hankaloittaneen hänen kuntotestejään tai niihin valmistautumista. Ennen MM-kisoja hänen piti suorittaa kuntotestit hyväksytysti, ja hän kysyi, voisiko suorittaa testit yhtä aikaa toisen naiserotuomarin kanssa. 

”Sain kuulla tästä testistä Tuomo Fastalta, joka on Palloliiton naiserotuomarivastaava. Tuomo sanoi, että voin tulla juoksemaan. Sitten parin päivän päästä hän soitti ja sanoi erotuomarivaliokunnan kieltäneen minua juoksemasta testejä.”

Lehtovaara meni kuitenkin testipaikalle, jossa hän suoritti hyväksytysti juoksutestit.

”Tästä seurasi paskamyrsky, että kuka oli antanut minulle luvan juosta. Sain puhelun Petteri Karilta, joka sanoi valiokunnan käsitelleen tilannettani. Hän sanoi minun näköjään tekevän mitä lystään. Hänen mielestään minun olisi pitänyt pyytää lupaa. Sanoin, että luulisi valiokunnan tukevan erotuomareita. Kari sanoi pitkän harkinnan jälkeen hyväksyneensä testini.”

”Ennen päätösten tekemistä voisi kuulla erotuomaria ja kysyä, miten häntä voisi tukea. Etenkin, kun olin menossa MM-kisoihin. He käyttävät valtaansa mielin määrin.”

Kari kieltää esittäneensä moista kieltoa.

”Meillä on erotuomarivaliokunnassa yhdeksän muuta jäsentä. Sitten on erotuomaritoiminnossa työntekijöitä. En tiedä, onko joku kieltänyt”, Kari sanoo.

Miten on mahdollista, että syrjinnän ja kaltoin kohtelun kokemuksia synnyttänyt toimintakulttuuri on jatkunut vuosikausia?

Gestraniuksen avustavana erotuomarina pitkään toimineen Mikko Alakareen mukaan erotuomaritoiminnossa valta on keskittynyt harvoille – nyt Karille ja Gestraniukselle.

”Sitä varmaan osin selittää se, että on rajallinen määrä henkilökuntaa ja sitten on luottamusjohtoa. Se ehkä osaltaan ohjaa siihen, että päätöksenteko keskittyy tietyille ihmisille. Tässä on yleinen asiantuntijaorganisaatioiden ongelma. Jos jotkut ovat olleet hyviä asiantuntijoina, se ei tarkoita, että he valikoituisivat johtajan asemaan hyvien johtajan ominaisuuksiensa ansiosta.”

Edellisen kerran Palloliitto teki sisäisen tarkastuksen erotuomaritoiminnosta Hyytiän päällikkökaudella. Asia jäi pimentoon, kun Hyytiä lähti Palloliitosta.

Erään asiasta perillä olevan henkilön mukaan Palloliitto pyrki todennäköisesti tälläkin kertaa pitämään asian visusti salassa seiniensä sisällä, mutta nyt erotuomarit olivat valmiita puhumaan julkisesti kokemistaan vääryyksistä.

Käy kuitenkin selväksi, että erotuomarien keskuudessa vallitsee pelon ilmapiiri. Haastatellut pelkäävät näistä asioista kertoessaan aasipaitakomitean kostoa.

Lue lisää: Moni luopuisi muutamasta kilosta, mutta Max Lampinen haluaa 10 kiloa lisää – se kannattaisi

Lue lisää: Työmatka kestää viisi sekuntia – tällainen on koti Suomen hienoimmalla stadionilla

Lue lisää: Niklas Tarvajärvi tyri urallaan toistuvasti – nyt hän haluaa tittelin, joka ei suomalaiseen suuhun sovi