Sodanjälkeiset suuret ikäluokat ovat olleet monille nuorille kuin kirosana. Heitä on syytetty jos jostakin – aiheesta ja aiheetta.

Ensin he täyttivät yliopistot, sitten tukkivat työmarkkinat, kahmivat valta-asemat itselleen, mullistivat arvot ja seuraavaksi täyttävät hoitokodit.

He tekivät Suomen väestöpyramidista epämuodostuneen, ja synnyttivät pelon eläkepommista.

Tämä vanha virsi kannattaa kuitenkin jo unohtaa, sillä Suomella on nyt uudet suuret ikäluokat. Ja yllätys yllätys, kyseessä ovat juuri ne nuoret, jotka ovat tavanneet vanhoja ikäluokkia parjata.

Suomen uudet suurimmat elossa olevat ikäluokat ovat nimittäin tämän päivän kolme-neljäkymppiset. He ovat syntyneet 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella ja heitä on kutsuttu myös millenniaaleiksi. 

Suurin ikäluokka on tällä hetkellä 1983 syntyneet eli tänä vuonna 40-vuotispäiväänsä viettävät suomalaiset. Aivan kannoille kiilaavat vuonna 1990 syntyneet eli tänä vuonna 33 vuotta täyttävät. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan he ovat viime maaliskuussa yltäneet jo kaikkein suurimmaksi elossa olevaksi ikäluokaksi.

Ja aivan niskaan listalla hengittävät jo vuosina 1992, 1982, 1984 ja 1991 syntyneet.

Taulukko, jossa ovat kaikki ikäluokat, löytyy jutun lopusta.

Kasarin ja ysärin lapsista on tullut suurimpia elossa olevia ikäluokkia ennen kaikkea maahanmuuton ansiosta. Syntyessään ne eivät olleet yhtä isoja kuin nyt.

Vaikutusta on toki myös sillä, että sodanjälkeisten suurten ikäluokkien koko on alkanut vähitellen pienentyä heidän kuollessaan. 

Tuleeko 1980- ja 1990-luvun uusista suurista ikäluokista samanlainen yhteiskuntaa mullistava muutosvoima kuin sodanjälkeisistä suurista ikäluokista? Entä uhkaako meitä uusi eläkekriisi?

HS Visio selvitti, miten uudet suuret ikäluokat eroavat sodanjälkeisistä suurista ikäluokista ja millaisia mullistuksia ne voivat aiheuttaa.

Uusia suuria ikäluokkia kasvattaa nyt se, että Suomeen muutetaan nykyään työn perässä enemmän kuin koskaan aiemmin, ja muuttajat ovat olleet juuri parhaassa työiässään olevia kolme-neljäkymppisiä. Viime vuonna nettomaahanmuutto nousi ennätystasolle.

Suurimmasta ikäluokasta eli vuonna 1983 syntyneistä jo 15 prosenttia on maahanmuuttajia.

”Tämä on lohdullinen uutinen, ja merkki siitä, että maahanmuutolla voidaan korjata väestön rakenteellisia ongelmia, vaikka pitkään ajateltiin, ettei Suomeen haluta muuttaa”, sanoo sosiologian professori Jani Erola Turun yliopistosta.

Suomi ei toki ole ainoa maa, jossa tämä on tilanne. Monessa muussakin maassa väestönkasvu on maahanmuuton varassa. Suomessa väkiluku olisi alkanut kutistua ilman maahanmuuttoa jo vuodesta 2016 lähtien. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa väestö kasvaa yhä syntyvyyden ansiosta.

Vanhat sodanjälkeiset suuret ikäluokat sen sijaan olivat suuria jo syntyessään vuosina 1945–1950. Edelleenkin ne ovat poikkeuksellisen isoja, vaikka vanhimmat ikäluokkien edustajista ovat jo 78-vuotiaita ja nuorimmatkin 73-vuotiaita.

Sodan jälkeinen vauvabuumi oli hurja, ja lapsia syntyi yli 95 000 vuodessa, vilkkaimpina vuosina yli sata tuhattakin. Kaikkein suurin ikäluokka syntyi vuonna 1947, jolloin vauvoja tuli maailmaan peräti 108 168. Edelleen tämän ikäluokan edustajia on Suomessa elossa 69 579

1980- ja 1990-luvuilla lapsia syntyi kohtuullista tahtia silloisen mittapuun mukaan, eli reilut 60 000 vuodessa. 1990-luvun alun lamavuosina koettiin jopa pieni vauvabuumi, vaikka yleensä kriisit ja epävarmuus vähentävät syntyvyyttä.

Tuolloin perhepoliittiset tuet rohkaisivat perheitä hankkimaan sen toisen tai kolmannen lapsen. Esikoisia sen sijaan syntyi vähemmän, sanoo tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliitosta.

Maahanmuuton myötä nämä ikäluokat ovat nyt kasvaneet yli 70  000 henkilön suuruisiksi, kaikista suurimmat ikäluokat 75 000:n kokoluokkaan.

Muutos on ollut nopea, sillä vielä muutama vuosi sitten suurimman ikäluokan titteliä ehti hetken pitää hallussaan tänä vuonna kuusikymppisiään juhlineet, vuonna 1963 syntyneet.

Se, miten pahasti uudet suuret ikäluokat vinouttavat ikäpyramidia, riippuu siitä, jatkuuko maahanmuutto yhtä vilkkaana kuin nyt.

Jos maahanmuutto loppuu tai vähenee merkittävästi, luvassa on hankala tilanne, kun nykyiset kolme-neljäkymppiset vanhenevat ja hoivavastuu ja eläkkeiden maksu siirtyvät nyt syntyville pienille ikäluokille.

Nyt syntyvät ikäluokat ovat nimittäin ennätysmäisen pieniä. Syntyvyys on laskenut jyrkästi vuodesta 2016 lähtien, ja pandemia-ajan syntyvyyspiikkikin jäi pieneksi.

Viime vuonna Suomessa syntyi koko maan historian kaikkien aikojen pienin ikäluokka, vain 44 951 lasta.

Samalla syntyvyydestä kertova kokonaishedelmällisyysluku putosi alemmas kuin kertaakaan aiemmin Suomen mittaushistorian aikana eli lukemaan 1,32.

Se tarkoittaa, että Suomi kuuluu maailman heikoimpien maiden joukkoon syntyvyyden suhteen.

Perinteisesti on ajateltu, että tasainen väestönkasvu edellyttää hedelmällisyysluvun olevan yli kaksi, eli yli kaksi lasta naista kohden. Suomessa tällainen tilanne on viimeksi ollut vuonna 1968. Rotkirchin mukaan väite on kuitenkin teoreettinen. Esimerkiksi Ruotsissa luku on alle kaksi, mutta väestö kasvaa, koska vauvoja syntyy enemmän kuin ihmisiä kuolee. 

Kun sodanjälkeiset suuret ikäluokat syntyivät vuosina 1945–1950, elettiin Suomessa sotien jälkeistä jälleenrakennusaikaa. Puutetta ja pulaa oli, mutta usko tulevaan oli kova.

Suomi teollistui, väki muutti maalta kaupunkiin, asuntoja rakennettiin hurjaan tahtiin, elintaso nousi ja hyvinvointivaltio syntyi. Koko Euroopassa elettiin pitkää rauhan aikaa ja vaihetta, jolloin hyvinvointi ja vauraus etenivät harppauksin. 

”Sodanjälkeiset ikäluokat ovat sukupolvi, jolla meni ja menee edelleen hyvin vielä vanhanakin. He ovat kokeneet huikean kehityksen terveydessä, toimeentulossa ja elinajan pituudessa”, Rotkirch arvioi.

Kun tämän päivän suurin ikäluokka syntyi vuonna 1983, hyvinvointivaltio päivähoitoineen ja muine palveluineen oli jo valmis. Mauno Koivistosta oli tullut edellisvuonna virallisestikin Suomen presidentti Urho Kekkosen pitkän kauden loputtua ja maata hallitsi Kalevi Sorsan neljäs hallitus.

Maailmalla poptähti Michael Jackson esitteli moonwalk-tanssiaskeleensa, My Little Pony -lelut tulivat myyntiin ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan kutsui Neuvostoliittoa pahan valtakunnaksi.

Suomen taloudessa elettiin noususuhdannetta, joka kuumeni kohti vuosikymmenen loppua hurjaksi kulutusjuhlaksi ja päättyi 1990-luvun alussa romahdukseen, poikkeuksellisen syvään lamaan, jossa pahimmillaan viidennes kansasta oli työttömänä.

Tulevaisuudenuskon sijasta tunnelmaa leimasi monessa perheessä pelko ja huoli rahojen riittämisestä, työn ja kodin menettämisestä. Lama jätti jälkensä, huono-osaisuus alkoi periytyä ja syntyi käsite laman lapset.

Talouden uusi nousu alkoi kuitenkin jo 1990-luvun puolivälin jälkeen.

Vaikka lama saattoi vaikuttaa lapsuuteen, tämän ikäluokan nuoruutta leimasi kuitenkin ennen kaikkea hyvinvoinnin kasvu, Erola muistuttaa.

1990-luvun alkupuolelle syntyneet olivat puolestaan liian nuoria edes ymmärtääkseen lama-aikaa.

Paljon pahemmin lama iski Erolan mukaan suuriin ikäluokkiin, joista moni joutui tuolloin työttömäksi.

Myös Rotkirch arvioi millenniaalien eläneen suhteellisen vaurasta ja tasaista elämää, vaikka syvä lama osui heidän lapsuuteensa.

Poliittinen aktivismi, kulttuuriradikalismi ja seksuaalinen vallankumous. Kaikkia näitä on totuttu pitämään sodanjälkeisten suurten ikäluokkien aikaansaamina.

He olivat mullistamassa arvoja ja osa Suomen suurta rakennemuutosta.

Suomi siirtyi tuolloin vauhdikkaasti maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan ja hyvinvointivaltion rakentaminen kiihtyi. Esimerkiksi kunnallinen päivähoito alkoi kehittyä 1970-luvulle tultaessa, mikä antoi suurten ikäluokkien naisille mahdollisuuden siirtyä työelämään.

Voivatko nykyiset uudet suuret ikäluokat mullistaa Suomea yhtä paljon? Monet heistä ovat jo nousseet merkittäviin johtaviin asemiin ja valtaan niin politiikassa, liike-elämässä kuin muuallakin.

Esimerkiksi vuonna 1985 syntynyt edellinen pääministeri Sanna Marin edustaa uusia suuria ikäluokkia. Mutta eivät sodanjälkeiset ikäluokatkaan vielä ole menettäneet valtaansa, vuonna 1948 syntynyt presidentti Sauli Niinistö on yksi heistä.

Mitä sanovat tutkijat?

Erolan mukaan yhtä isoa murrosta tuskin tullaan nyt näkemään. 

”Vaikka epävarmuuksien lisääntyminen leimaa tätä aikaa, on vaikea arvioida, voiko se olla sukupolvikokemus eli liittyä vain näihin ikäluokkiin, vai koskeeko se koko yhteiskuntaa”, Erola sanoo.

Myöskään Rotkirch ei usko, että uusista suurista ikäluokista voisi tulla kulttuurisesti yhtä merkittävä sukupolvi kuin edeltäjistään, joiden jälki näkyy yhä.

”He tulevat olemaan jonkinlainen välisukupolvi”, Rotkirch arvioi.

Syynä tähän on hänen mukaansa se, että suuret yhteiskunnalliset muutokset, jotka yleensä muovaavat sukupolvea nuoruudessa, eivät ole osuneet nykyisten kolme-neljäkymppisten herkkiin aikoihin. 

Yleensä sukupolvikokemusta määrittävien asioiden pitää tapahtua noin 18–24-vuoden iässä. Se on aika, joka määrittää ihmisen arvot, ja jolloin astutaan aikuisuuteen ja jolloin usein tärkeät ihmissuhteet muotoutuvat.

Monet näistä uusista suurista ikäluokista olivat jo ohittaneet tuon iän esimerkiksi vuoden 2008 finanssikriisin aikaan.

Heitä nuorempien ikäluokkien sukupolvikokemus sen sijaan voi olla hyvinkin erilainen eskaloituvien kriisien, kuten pandemian, sodan ja kiihtyvän ilmastokriisin maailmassa.

Toisaalta nämä kolme-neljäkymppiset ovat juuri niitä, jotka kasvoivat kiinni älypuhelimiin ja sosiaaliseen mediaan herkkinä nuoruusvuosinaan.

Se on kuitenkin selvää, että keskeistä uusien suurten ikäluokkien elämässä on suomalaisuuden mullistuminen, kun maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvaa.

”Uudet suuret ikäluokat joutuvat määrittelemään uusiksi, mitä suomalaisuus on. Ajatus kansallisuudesta voi olla hyvin erilainen kuin vanhemmilla sukupolvilla”, Erola sanoo.

Muissa länsimaissa vastaava pohdinta on käyty jo aiemmin.

Tämä voi aiheuttaa kipuilua, vaikka sinänsä tälle ikäluokalle Suomi on ollut osa kansainvälistä yhteisöä jo heidän lapsuudestaan tai ainakin nuoruudestaan asti ja sosiaalinen media on vain lisännyt tätä tunnetta.

Tämä on myös sukupolvi, jolle luokkaretki ei tarkoita pelkästään sosiaalista nousua, vaan liikkuvuus voi tapahtua myös alaspäin. Sodan jälkeiset suuret ikäluokat saattoivat sen sijaan luottaa, että aina mennään parempaan suuntaan, mutta tämä on Erolan mukaan nyt muuttumassa.

”Tämä voi tuntua epäreilulta, että miksi heillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun kuin aiemmilla sukupolvilla”, Erola huomauttaa.

Osansa voi olla myös lapsuuden lamakokemuksilla.

Erolan tekemän tutkimuksen mukaan vanhempien lama-ajan työttömyys voi näkyä nuorten halussa kouluttautua.  Se voi tuntua turhalta, jos se ei turvannut vanhempia työttömyyden kurimukselta.

Kaikella tällä voi olla isoja yhteiskunnallisia seurauksia.

Jos sosiaalinen putoaminen alkaa uhata omia lapsia, keskiluokkaisilla vanhemmilla voi Erolan mukaan olla halu suojella lastensa luokka-asemaa. Se taas saattaa muuttaa yhteiskuntaa konservatiivisempaan suuntaan, jolloin sosiaalinen liikkuvuus vähenee. Erolan mukaan ei ole kuitenkaan mitään todisteita, että näin olisi jo tapahtunut.

Jotain eriytymistä tämän ikäluokan arvoissa on ehkä jo kuitenkin tapahtunut, sillä miesten koulutustaso on jäämässä yhä enemmän naisista jälkeen. He eivät enää pidä samoja asioita tärkeänä.

Sodanjälkeisten ikäluokkien tullessa työmarkkinoille syntyi paljon uusia hyvin palkattuja työpaikkoja. He pääsivät nauttimaan lähes täystyöllisyydestä, kunnes 1990-luvun lama iski heihin rajusti ja pitkäksi aikaa. Osa joutui jo viisikymppisenä työttömyydestä eläkeputkeen.

Nykyisten kolme-neljäkymppisten työmarkkinat näyttävät erilaisilta. Koulutetuista osaajista on monilla aloilla huutava pula, mutta kouluttamattomille ei hommia ole tarjolla entiseen malliin.

Työelämä on asia, johon uudet suuret ikäluokat tulevat jättämään ison jälkensä. Työnantajien ja työyhteisöjen on ollut pakko sopeutua heidän toiveisiinsa, jos haluavat pitää kiinni osaajista.

Vanhat valta-asemat ovat muuttuneet työelämässä, sillä uudet suuret ikäluokat eivät kuuntele norsunluutorneista huutelua, arvioi organisaatiopsykologi, liikkeenjohdon konsultti Karoliina Mellanen.

Nämä uudet ikäluokat odottavat myös erilaista kohtelua kuin vanhemmat ikäluokat. He eivät Mellasen mukaan ole tottuneet käskyttäviin auktoriteetteihin. Opettaja ei ole uhannut heitä karttakepillä, vaan ollut turvallinen aikuinen, joka on keskustellut ja kysynyt mielipidettä.

”He ovat tottuneet tasa-arvoisempaan kohteluun lapsesta asti, ja samaa he odottavat työelämässä”, Mellanen sanoo.

Yksi iso ero on myös työhön sitoutumisessa. Kolme-neljäkymppiset millenniaalit eivät sitoudu työnantajaan samalla tavalla kuin aiemmat sukupolvet.

Taustalla on Mellasen mielestä vanhempien irtisanomiskokemusten lisäksi myös luottamus hyvinvointiyhteiskuntaan.

”On helpompi vaihtaa työpaikkaa tiuhaan tai jopa vakituisesta määrä-aikaiseen työhön, kun on tottunut luottamaan siihen, että hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet kannattelevat, jos seuraavaa työpaikkaa ei löydykään heti”, Mellanen sanoo.

Tällöin voi metsästää työtä, joka tuntuu merkitykselliseltä, johon tuntee intohimoa, jossa kokee kehittyvänsä ja jossa työkaverit tuntuvat hengenheimolaisilta. Nämä ovat asioita, joita tämä sukupolvi työltään haluaa.

Kaikki tämä tuo myös jaksamisen haasteita. Moni on nähnyt burnoutien lisääntymisen omien ikätoveriensa joukossa jo varhain. Tämän ja lisääntyneiden vaatimusten vuoksi uusi sukupolvi arvostaa vapaa-aikaa vanhempia enemmän. Uudet ikäluokat myös ajattelevat, että vastuu omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista on osin myös työnantajalla eikä vain itsellä.

”Työelämää leimaa tietty epävarmuus eri tavalla kuin aiempia sukupolvia muun muassa työelämän mullistusten ja teknologian vuoksi. Myös vain taivas on rajana -ajattelu tuo osaltaan stressiä, kun työn pitäisi olla intohimo ja tuoda merkitystä elämään ja ammatinkin voisi keksiä vaikka itse”, Mellanen arvioi.

Seuraava sukupolvet tulevat sitten olemaan taas täysin erilaisia, Mellanen uskoo.

Kun alkuperäiset suuret ikäluokat tulivat asunnonostoikään, Suomi eli maaltamuuton ja kaupungistumisen aikaa ja kokonaan uusia lähiöitä rakennettiin. Isoja ikäluokkia asuttamaan tarvittiin paljon uusia asuntoja.

Suurten ikäluokkien on myös väitetty olleen yksi asuntomarkkinoiden isoista hyötyjistä, kun hurjana laukkaava inflaatio helpotti heidän maksutaakkaansa samoin kuin palkkojen nousu. 

Asuntolainan saaminen oli tuolloin kuitenkin paljon nykyistä vaikeampaa ja lainaehdot nykyistä tiukemmat.

Uudet suuret ikäluokat ovat erilaisessa tilanteessa. Lainarahaa on tähän asti herunut heille helposti ja nollakorot tekivät asunnonoston mahdolliseksi aiempaa useammille vuosikausien ajaksi. Toisaalta myös asuntojen hinnat karkasivat.

Nyt he joutuvat kuitenkin tottumaan uuteen normaaliin eli siihen, että rahalla on taas hinta.

”Jos korot pysyvät 2–4 prosentin tasolla, niin tilanne on hyvä. Negatiivisia tai nollakorkoja ei kannata enää haikailla takaisin”, arvioi asuntolainoitukseen erikoistuneen Hypo-konsernin toimitusjohtaja Ari Pauna.

Rahoituksen saatavuus ei kuitenkaan tule olemaan ongelma jatkossakaan, Pauna uskoo. Näin siksi, että kansainvälinen pankkisääntely kannustaa pankkeja omistusasumisen rahoittamiseen.

Mutta ilman omarahoitusosuutta ei lainaa saa. Eli etukäteissäästäminen nousee entistä enemmän kunniaan. Ne ajat, kun asunnon pystyi ostamaan sataprosenttisesti lainarahalla eivät Paunan mukaan enää palaa.

Aiemmista sukupolvista poiketen nykyiset kolme-neljäkymppiset ovat Paunan mukaan kasvattaneet velkataakkaansa oman asunnon lisäksi sijoitusasunnon velalla. Hän sanoo olevansa huolissaan tällaisista nuorista lapsiperheistä.

”Näillä nuorilla saattaa olla pakkomenestyksen vaade päällä monessa asiassa, myös vaurastumisessa” , Pauna sanoo.

Kaikesta tästä huolimatta kaikilla ei kuitenkaan jatkossa tule olemaan mahdollisuutta omistusasunnon ostoon. Pauna uskoo kahtiajaon kasvavan. Osa kotitalouksista on joutunut pakon edessä vuokramarkkinoille, kun taas osalla on varaa valita, asuuko omassa asunnossa vai vuokralla.

Iso merkitys on sillä, missä näiden nuorten sukupolvien vanhemmat asuvat ja mikä on heidän asuntovarallisuutensa tilanne.

”On aivan eri asia, millaista tukea, ohjausta, kannustusta nuori saa omistusasumisen polulla, jos vanhemmat tai isovanhemmat asuvat velattomassa omistusasunnossa Helsingin keskustassa kuin vaikkapa Kemijärvellä”, Pauna huomauttaa.

Paunan mielestä Suomessa pitäisi keskustella siitä, miten asumisen valinnat ja niiden mahdollisuudet periytyvät. Eriytymiskehitys on tosiasia. Pauna arvioi, että hänen nuoruudessaan omistusasumisen polku pystyttiin tarjoamaan taustasta ja tulotasosta riippumatta, jos sitä määrätietoisesti halusi. Helppoa se ei toki silloinkaan ollut.

Entä sitten se eläkekriisi? Pitkään ehdittiin pelätä suurten ikäluokkien aiheuttamaa eläkepommia, eli sitä miten heitä pienemmät ikäluokat suoriutuvat urakastaan eli suurten ikäluokkien eläkkeiden maksamisesta.

Suomalainen eläkejärjestelmä kun on rakennettu niin, että jokainen työssäkäyvä sukupolvi maksaa vuorollaan valtaosan jo eläkkeellä olevien eläkkeistä. Vain kolmannes eläkevastuista on rahastoitu odottamaan maksamista. 

Vastoin pelkoja tästä on selvitty hyvin. Mitään eläkepommia ei tullutkaan, mistä voidaan osin kiittää pitkään jatkuneita poikkeuksellisen hyviä sijoitustuottoja. Se on juuri sijoitustoiminnan tarkoituskin.

Mutta entä jatkossa? Ainakin osakemarkkinoiden tuotot ovat nyt jäämässä huonoksi.

”Tuotot voivat vaihdella, mutta työeläkejärjestelmässä on kuitenkin varauduttu siihen, että välillä voi olla montakin huonoa vuotta ja sitten taas hyviä vuosia”, sanoo analyysitoiminnoista vastaava johtaja Jari Sokka Telasta, joka on työeläkevakuuttajien edunvalvoja.

Tärkeää hänen mukaansa on, että hermot kestävät huonot vuodet, eikä ruveta tekemään hätiköityjä päätöksiä. Erityisen tärkeää tämä on, jos eläkevarojen riskinottomahdollisuuksia lisätään.

Entä miten käy, jos ikäpyramidi menee taas tulevaisuudessa pahasti vinksalleen uusien suurten ikäluokkien takia?

”Siihen, että ikäluokat ja sukupolvet ovat eri kokoisia on eläkejärjestelmässä varauduttu nimenomaan rahastoinnin avulla. Se tasaa vaihtelua, mutta ei toki täysin poista sitä”, Sokka sanoo.

Keskeistä on työikäisen ja passiiviväestön suhde. Jos syntyvyys ei parane jatkossa, tätä suhdetta pitäisi Sokan mukaan tasapainottaa työperäisen maahanmuuton kasvulla. Eläkejärjestelmä tarvitsee lisää maksajia.

Tärkeää eläkejärjestelmän tulevan kestävyyden kannalta on myös miten Suomen taloudella menee, painottaa vakuutustieteen professori Lasse Koskinen Tampereen yliopistosta.

Talouskasvun merkityksestä ei puhuta hänen mukaansa tarpeeksi eikä se näy riittävän suoraan eläkejärjestelmän laskelmissa.

”Koko talouden pitää pyöriä kunnolla, jotta eläkejärjestelmä toimii kunnolla. Nyt olen siitä hieman huolissani”, Koskinen sanoo

Huolissaan hän on myös siitä, jos maahanmuuttajat jäävät kovin heikkotuloisiksi, jolloin myös eläkekertymät jäävät huonoiksi.

Miltä 1980- ja 1990-luvuilla syntyneiden tulevat eläkkeet sitten näyttävät? Ja pitääkö eläkemaksuja korottaa ja eläkeikää nostaa?

Sokan mukaan näyttää ihan kohtuullisen hyvältä. Tilanne ei juuri poikkea pian eläköityvistä 1960-luvun kasvateista.

”Jos maailma säilyy järkevänä ja sijoitustuottoja on saatavana jatkossakin, ei mitään isoa hätää pitäisi olla”, Sokka arvioi.

Toki ison talouskuvan pahalla järkkymisellä voisi olla vaikutuksia.

Eläkemaksujen korotustarpeita ei pitäisi olla luvassa ennen kuin vasta 2060-luvulla, eli silloin kun nämä uudet suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja maksumiehiksi tulevat ennätyspienet ikäluokat, ellei maahanmuutto sitten poista sitäkin tarvetta.

Eläkeiän nostosta ei tarvitse puhua, sillä eläkeikä on heillä jo nyt sidottu elinajan odotteeseen.

”Tärkeää on, että ei tehtäisi lyhytnäköisiä muutoksia, vaikka houkutus voi olla suuri, koska poliittisessa päätöksenteossa aikahorisontti voi olla paljon lyhyempi kuin eläkejärjestelmässä, jossa se on yhden ihmisen elämän mittainen”, Sokka sanoo.

Lyhyen aikavälin muutokset voivat romuttaa pitkän aikavälin logiikkaa.

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Ovatko sodanjälkeiset suuret ikäluokat olleet onnekkaampia kuin muut vai voivatko uudet suuret ikäluokat odottaa vieläkin parempaa tulevaisuutta?

Se, että suuria ikäluokkia on pidetty jossain määrin etuoikeutettuina ja onnekkaina, on Erolan mukaan ainakin osittain totta.

Esimerkiksi tulokehitys on heidän jälkeensä ollut paljon hitaampaa. He ovat olleet onnekkaita koko aikuisikänsä lamavuosia lukuun ottamatta.

Mutta tämä ei ole koko totuus.

Erolan mukaan eri ikäryhmät ovat onnekkaita eri ikäisinä elämänkaarensa aikana.

”Loppujen lopuksi elämänkaari tasoittaa näitä hyviä ja huonoja jaksoja”, Erola painottaa.

Lue lisää: ”En tule koskaan saamaan mitään eläkettä.” HS Visio selvitti, onko nuorilla oikeasti syytä eläkehuoliin.

Lue lisää: Ovatko inflaation syömät asunto­lainat urbaani­legendaa vai totta? HS Visio selvitti, milloin on ollut paras aika ostaa ensi­asunto.

Lue lisää: ”En usko saavuttavani vanhempieni elintasoa.” Suomalaiset nuoret aikuiset ovat mainettaan rikkaampia.