On aiheita, joista syntyy sosiaalisessa mediassa helposti väittely. Aleksi Lumme päätti ottaa heinäkuussa riskin.

Hän aloitti silloisessa Twitterissä, nykyisessä X:ssä, keskustelun siitä, miten ”tavallinen jamppa” voisi löytää naisen. 

Kipuilin nuorempana siitä, että en ensinkään ymmärtänyt, mitä nainen haluaa, hän aloitti ja jakoi sitten 17 viestin verran ajatuksia siitä, mitä oli vuosien saatossa oppinut parisuhteen löytämisestä.

Lumme ei ole parisuhdeasiantuntija vaan juuri se ”tavallinen jamppa”, jollaiseksi hän itseään twiitissään kuvaili. Hän on 39-vuotias it-konsultti, intohimoinen metsästyksen harrastaja ja niin sanottu mikrovaikuttaja, jolla on X:ssä ja Instagramissa 3 000–4 000 seuraajaa.

Ketjun avausviesti keräsi lähes satatuhatta näyttökertaa, ja hän sai keskustelun­avauksestaan poikkeuksellisen paljon myönteistä palautetta. Erityisesti kehuviestejä lähettivät naiset, jotka halusivat kertoa allekirjoittavansa Lummen ajatukset.

Vastakaikua saattoi selittää se, että Lumme luetutti viestinsä ennen julkaisua noin parinkymmenen naisen koeyleisöllä ja muokkasi niitä saamansa palautteen perusteella.

Lumme oli pohtinut aihetta jo pitkään, oikeastaan parikymmentä vuotta.

Lumme alkoi seurustella ensimmäistä kertaa lukioikäisenä, ja hänellä on aikuisiällä ehtinyt olla useampia parisuhteita. Nykyisin hän on naimisissa ja kahden lapsen isä.

Ulkopuolisen silmin Lummella näyttää siis menneen parisuhderintamalla hyvin. Lummella oli kuitenkin lukiota ja armeijaa seuranneina vuosina vaihe, jolloin hän koki, ettei kelvannut naisille.

Lumme lähti 2000-luvun alussa vuodeksi rauhanturvaajaksi Kosovoon. Kun hän kävi lomillaan Suomessa, hän yritti löytää seuraa sieltä, mistä sitä ennen deittisovelluksia haettiin: baarista.

Kun yritykset eivät tuottaneet tulosta, Lumme tulkitsi, että hänen kaltaisensa tavallinen mies ei kelvannut naisille. 

Lummen ajatukset saivat vahvistusta silloisesta julkisesta keskustelusta. 

Lumme luki –  enemmän vitsillä kuin tosissaan – Neil Straussin pokauskulttuurista kirjoittaman ja bestselleriksi nousseen teoksen Pelimies ja mietti, tällainenko hänenkin pitäisi olla: näyttää vaikuttavalta ja manipuloida minkä ehtii?

Lisäksi Lumme oli löytänyt sosiologi Henry Laasasen blogin ja piti tämän parinvalinnan markkina-arvoteoriaa koskevia ajatuksia ”mielenkiintoisen raflaavina”. Laasanen tuli myöhemmin tunnetuksi kirjastaan Naisten seksuaalinen valta (Multikustannus 2008). 

Lummeen vetosi etenkin blogissa esitelty ajatus, jonka mukaan toisilla on parisuhde­markkinoilla enemmän valinnanvaraa kuin toisilla.

Lumme ajattelee nyt, että tuntui helpolta nojata käsitykseen, jonka mukaan naiset vaativat kumppanilta mahdottomia. Vika ei ollutkaan itsessä vaan naisissa ja heidän korkeissa kriteereissään.

Kun Lumme uskoi, että hänenlaisensa ei kelpaa, ajatuksesta tuli itseään toteuttava ennuste. Kynnys edes yrittää nousi.

Väite, jonka mukaan tavallinen mies ei kelpaa naisille, esiintyy sosiaalisessa mediassa säännöllisin väliajoin.

Tyypillisessä tapauksessa keskustelunavaaja syyttää naisia nirsoudesta ja kohtuuttomista kriteereistä.

Ilmiö näkyi myös tutkija Anu Kinnusen vuonna 2021 julkaistun väitöskirjan aineistossa. Hän keräsi väitöskirjaansa varten ilman parisuhdetta elävien miesten kokemuksia.

Aineistosta ilmeni, että osa ilman kumppania jääneistä miehistä tunsi katkeruutta ja syytti kumppanitta jäämisestään naisia.

”Yksinäisyys johtaa toimijuuden katoamiseen ja passivoitumiseen. Silloin syy ulkoistetaan: naiset ovat hankalia ja ronkeleita. Miehillä on tendenssi nähdä itsensä myös olosuhteiden uhrina”, Kinnunen sanoo.

Joissain tapauksissa taustalla oli vaikea lapsuus. Kinnusen mukaan monilla tutkimukseen osallistuneilla miehillä oli vaikeuksia myös muissa sosiaalisissa suhteissa, ei vain romanttisissa.

”Usein nykyisen yksinäisyyden takaa paljastui sarja vastaavia kokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta saakka.”

Kinnusen mukaan on tärkeää, että jokainen ihminen tulee hyväksytyksi ja kohdatuksi sellaisena kuin on. Tällainen ajattelu voi kuitenkin johtaa uhriutumiseen.

”Silloin ei enää nähdä omia mahdollisuuksia ja sitä, mitä itse voisi tehdä. Kannattaisiko esimerkiksi yrittää kehittää kommunikaatiotaitoja ja lähestymisen tapoja?” Kinnunen pohtii.

Lummen ajatusmaailma mullistui vuonna 2006, kun hän tutustui festareilla erääseen naiseen, jonka kyky kuunnella teki Lummeen vaikutuksen.

Lumme oivalsi, että ehkä vaikutusta ei tehdäkään pelimiesmäisillä nokkeluuksilla vaan kuuntelemalla ja olemalla läsnä.

Hän päätti toimia samoin kuin tämä festarituttavuus: keskittyä muihin sen sijaan, että pyrkisi itse kertomaan kiinnostavimman tarinan tai hauskimman vitsin.

”Alkoi tulla sellaista palautetta, että sulle on helppoa puhua, että en uskaltaisi sanoa tätä muille. Alkoi olla keskusteluja, jotka olivat muutakin kuin päivän kuulumisia.”

Samoihin aikoihin tapahtui toinenkin Lummen elämän muuttanut käänne. Hän liittyi opiskelijateatteriin ja alkoi käydä laulutunneilla. Hän pääsi osaksi porukkaa ja oppi uusia taitoja, mikä sai hänet näkemään oman arvonsa.

”Hyväksyttynä on hirmu vaikea katkeroitua.”

Kun Lummen suhde sekä itseensä että muihin muuttui, kestävän parisuhteen löytäminenkin helpottui. 

Jos Lumme saisi nyt antaa parikymppiselle itselleen muutaman vinkin, hän sanoisi kenties seuraavaa: älä yritä tehdä naisiin vaikutusta.

Sen sijaan Lumme kannustaa kuuntelemaan muita aktiivisesti ja suhtautumaan ihmisiin arvostavasti – myös niihin, joista ei ole seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Se on ensinnäkin hyvää käytöstä mutta herättää myös muissa luottamusta.

”Johdonmukainen kaikkien arvostavasti kohtelu lisää luottamusta siihen, että hyvä kohtelu ei ole ansa.”

”Ansalla” hän tarkoittaa tilannetta, jossa ystävällisyyttä motivoi kätketty taka-ajatus, vaikkapa toive seksistä.

Toinen Lummen neuvo nuorelle itselleen voisi kuulua näin: lähde ihmisten ilmoille ja tee asioita, joista nautit.

Kumppanin löytäminen on siinä mielessä matematiikkaa, että mitä useampia ihmisiä tapaa, sitä suurempi on todennäköisyys tavata joku, jonka kanssa kemiat kohtaavat.

Lumme kannustaa silti valitsemaan harrastuksen, josta tykkää, eikä harrastusta, jossa olisi laskennallisesti parhaat mahdollisuudet rakkauden löytämiseen.

Jos kalastus- tai käsityökurssilta ei löydykään kumppania, ainakin siihen käyttämästään ajasta on nauttinut.

Sen sijaan Lumme kehottaa pohtimaan, miten itseä inspiroivaa harrastusta voisi tarvittaessa muokata niin, että kumppanin löytymisen todennäköisyys paranisi. 

”Jos käyt heteromiehenä reserviläisammuntakisoissa, numerot ei ole sun puolella. Silloin voi miettiä, miten tätä voisi laajentaa. Voisiko tätä esimerkiksi opettaa laajemmalle porukalle?”

Lumme on itse harrastanut teatterin ja laulamisen lisäksi myös ammuntaa, metsästystä ja valokuvausta.

Itseä inspiroivan harrastuksen löytymisestä on sekin etu, että innostuminen säteilee yleensä ulospäin, mikä voi lopulta edesauttaa myös parisuhteen muodostumista.

Lummen ja hänen nykyisen vaimonsa tarina alkoi valokuvausharrastuksesta.

Lumme tapasi vaimonsa omissa 30-vuotisjuhlissaan. Paikalle saapui kaveriporukan mukana kiinnostava nainen, joka kutsui myöhemmin Lummen luokseen opettamaan raakakuvien käsittelemistä.

”Myöhemmin minulle selvisi, että hän osasi raakakuvien käsittelyn aivan entuudestaan. Kutsu oli vain keino tutustua paremmin.”

Juttua varten on haastateltu myös psykologi ja psykoterapeutti Lauri Mannermaata.