Jyväskyläläinen Kusti Riuttanen, 20, aloitti varusmiespalveluksensa viime tammikuussa Kainuun prikaatissa täynnä intoa. 

Hän oli jo puoli vuotta aiemmin alkanut valmistautua palvelukseen treenaamalla lihaskuntoaan ja kestävyyttään. Riuttanen halusi pärjätä hyvin ja toivoi pääsevänsä aliupseerikouluun.

Ennen palvelukseen astumista alokkailta oli tiedusteltu mahdollisesta erityisruokavaliosta. Riuttanen oli ilmoittanut olevansa kasvissyöjä ja allerginen raa’alle porkkanalle. Erityis­ruoka­valion ei pitänyt olla ongelma. 

”Ensimmäiset viikot sujuivatkin hyvin. Kasarmilla sai hyvää ja täyttävää kasvisruokaa”, Riuttanen kertoo. 

Tilanne muuttui, kun maastoharjoitukset alkoivat.

Niiden aikana Riuttanen ei aina saanut ruokaa. Hän saattoi jäädä ilman ruokaa jopa yön yli kestävissä harjoituksissa. 

Riuttanen otti asian puheeksi alikersanttien kanssa. He lupasivat hoitaa asian kuntoon. 

”Seuraavien harjoitusten aikana minulle tuli porkkanatonta ruokaa, mutta se ei ollut kuitenkaan kasvisruokaa.”

Riuttanen ilmoitti asiasta kersantille, joka ihmetteli, ettei asiaa ollut saatu kuntoon: palveluksen aloittamisesta oli jo kahdeksan viikkoa. 

”Tässä vaiheessa selvisi, ettei tieto erityisruokavaliostani ollut kulkeutunut keittiöön asti, vaikka ruokavaliota ja mahdollisia allergioita oli kysytty pariinkin otteeseen”, Riuttanen kertoo. 

Sen jälkeen hän sai maastossa välillä ruokavalionsa mukaisen ruoan, välillä ei. 

”Silloin kun sain ruokaa, se oli täysin riittämätöntä ja ala-arvoista: muutama lusikallinen keitettyä makaronia tai desilitra vettä, jossa oli sipulia. Se oli olevinaan kasvishernekeittoa.” 

Aina kun Riuttanen jäi ilman ruokaa, hän ilmoitti asiasta kersantille, vänrikille tai ylikersantille. Joka kerta henkilökunnan vastaus kuului, että keittiöön on oltu yhteydessä ja asia hoidetaan kuntoon.

Ongelmat jatkuivat. Riuttasen paino alkoi pudota, ja hän huomasi kuntonsa huonontuneen siitä, mikä se oli ollut ennen armeijaan tuloa. Juokseminen ja punnertaminen olivat sujuneet helpommin ennen palvelukseen astumista. 

”Yön yli kestävissä maastoharjoituksissa olin pisimpään kaksi päivää ilman ruokaa. Pidemmissä harjoituksissa pää­ravinnon­lähteeni oli energiapatukat. Olin ostanut niitä itse, koska en tiennyt, saanko ruokaa vai en.”

Riuttanen mietti jo, olisiko hänen pitänyt vain syödä lihaa. Hänellä oli kuitenkin myös ruoka-aineallergia, joka olisi vähintäänkin pitänyt ottaa huomioon. 

”Minun ei tarvitse montaa porkkananpalasta syödä, kun kurkkuni jo turpoaa. Kyse oli myös periaatteesta. Kun armeija on sitoutunut järjestämään kaikille varusmiehille heidän ruokavalionsa mukaisen ruoan, siitä pitäisi myös pitää kiinni.”

Kasarmilla ongelmaa ei ollut: siellä Riuttanen sai aina vatsansa täyteen. 

”Mutta kun sitten oli nähnyt useamman päivän nälkää ja yhtäkkiä söi kunnolla, ruoansulatukseni ei kestänyt sitä vaan vatsa saattoi olla kipeä ja sekaisin monta päivää.”

Neljän kuukauden jälkeen Riuttasen paino oli pudonnut viisi kiloa.

Jo ennestään hoikka mies painoi enää 62 kiloa. Riuttanen on 182 senttiä pitkä. 

Kesän lähestyessä hän huomasi myös motivaationsa heikentyneen.

”Voin huonosti niin fyysisesti kuin henkisesti. Maastoharjoitukset jännittivät, ja ajatus nälän näkemisestä fyysisesti vaativissa olosuhteissa stressasi.”

Ennen erästä kahdeksan päivän maastoleiriä Riuttanen otti johtajiensa kanssa puheeksi, voisiko hänen palvelustaan lyhentää kuuden kuukauden mittaiseksi alkuperäisen vuoden sijasta.

Riuttanen sai kuulla, että se olisi vaikeaa ja hänen pitäisi todennäköisesti vaihtaa siviilipalvelukseen. Nälän näkemistä ja siitä seuranneita terveysongelmia ei pidetty riittävinä perusteina palveluksen lyhentämiseen. 

Yhdessä sovittiin, että Riuttanen katsoisi vielä ennen päätöksentekoa, miten edessä ollut leiri menisi. Yksikön varapäällikkö lupasi henkilökohtaisesti huolehtia, että Riuttanen saisi ruokaa.

Kahdeksan päivän harjoituksen aikana Riuttanen sai neljä kertaa lounaan mutta ei kertaakaan päivällistä. Hän oli saanut mukaansa veteen sekoitettavia pussiruokia, joiden avulla selvisi harjoituksen yli. 

Harjoituksen jälkeen Riuttanen päätti, että tämä oli tässä. 

”Huomasin, että esihenkilöni eivät saa asiaa kuntoon. Tiesin myös, että kesällä edessä olisi jopa kolmen viikon maastoleirejä.”

Riuttanen päätti palveluksensa ennenaikaisesti toukokuussa 2023. 

”Palveluksen keskeyttäminen oli tosi, tosi iso pettymys. Koko kesä meni itseä keräillessä.”

Kainuun prikaatin koulutuspäällikkö, everstiluutnantti Ari-Matti Korhonen ei voi kommentoida Riuttasen tapauksen yksityiskohtia, mutta hänen mukaansa kyse on ”valitettavasta yksittäistapauksesta”. 

”Ainakaan koulutusosaston tietoon ei ole tullut muita.” 

Korhosen mukaan Kainuun prikaatissa tarjotaan ruoka päivittäin arviolta 2 500 hengelle. Aterioista noin 300 on erikoisruokavalion mukaisia. 

Korhonen myöntää, että maastossa on voinut olla satunnaisesti puutteita aterioissa. Hän kertoo tämän johtuvan siitä, että maastoharjoituksissa ”ruokaketjut” voivat olla pitkiä. Kun välissä on monta muuttujaa, jokin erikoisruoka on voinut välillä jäädä puuttumaan kuljetuksesta tai sitä ei ole valmistettu alun perinkään.

”Tällöin on tärkeää, että varusmies itse reklamoi asiasta eteenpäin, ja vääpelit ovat tässä keskeisessä roolissa. En osaa sanoa, mitä nyt on tapahtunut, jos ruoka on jäänyt toistuvasti puuttumaan. Onko palaute mennyt väärään paikkaan vai valvonta pettänyt?” 

Korhonen pitää myös erittäin valitettavana, jos motivoitunut varusmies on joutunut keskeyttämään palveluksensa ravinnonsaannin puutteiden vuoksi. 

”Sanonta ’armeija marssii vatsallaan’ pitää paikkansa, ja riittävän nesteen ja ravinnon saannin turvaaminen varusmiehille on armeijan perustehtäviä. Jos tässä on isompaa ongelmaa, se pitää totta kai hoitaa kuntoon.” 

Päästyään siviiliin Kusti Riuttanen oli yhteydessä Varusmiesliittoon, josta häntä kehotettiin tekemään tutkintapyyntö poliisille. 

Varusmiesliiton puheenjohtaja Elina Riutta vahvistaa liiton kannustaneen Riuttasta tutkintapyynnön tekemiseen. Palveluksen aikana tutkintaviranomaisena toimii Puolustusvoimat, siviilissä poliisi.

”Puolustusvoimilla on velvollisuus tarjota varusmiehille ruoka, ja ruokailu kuuluu myös varusmiehen palvelustehtäviin. Nyt olisi tärkeää selvittää, mitä on tapahtunut, jotta näin ei käy toiste”, Riutta sanoo. 

Elina Riutta sanoo olevansa erittäin pahoillaan Kusti Riuttasen palveluksen keskeytymisestä. Hän kertoo kuulleensa aiemminkin tapauksista, joissa ruoan toimituksessa on voinut esiintyä tilapäisiä puutteita. 

”Toista vastaavaa tapausta ei kuitenkaan ole tullut vastaan, joten tässä on ollut siinä mielessä ainutkertaisesta tapauksesta kyse.”

Kusti Riuttanen ei ole ainakaan toistaiseksi tehnyt tutkintapyyntöä. Häntä huolestuttaa, millainen prosessi siitä mahdollisesti seuraisi. 

”Onko siitä lopulta mitään hyötyä? Prosessi voi myös kestää vuosia. Haluanko sellaista elämääni?”

Riuttasen on edelleen vaikea käsittää, että hän joutui keskeyttämään armeijan vain siksi, ettei hänelle kyetty järjestämään ruokavalion mukaista ruokaa. Se tuntuu niin turhalta. 

”Pärjäsin hyvin, suoriuduin kokeista ja haasteista, sopeuduin porukkaan ja sain uusia kavereita. Opin paljon, mutta samalla kokemus oli tähänastisen elämäni rankin.”

Riuttanen ei usko, että kyse olisi ollut esimerkiksi armeijan simputuskulttuurista. 

”Kaverit ja johtajatkin olivat koko ajan tosi empaattisia ja ymmärtäviä. Jos minulle ei tullut ruokaa, heti oli joku tarjoamassa energiapatukoitaan.”

Joka tapauksessa yksi syy keskeyttämiseen oli se, ettei Riuttanen voinut enää luottaa johtajiinsa. 

”Asia luvattiin jatkuvasti hoitaa kuntoon, mutta silti sitä ei koskaan hoidettu.”