Ennen elämistä, tätä nykyä selviytymistä. Kädestä suuhun suoriutumista, sillä sukanvarteen ei jää enää mitään. Kun lapset kärsivät niukkuudesta, oma mielenlaatukin on monesti maassa.

Sellaisin sanankääntein kuusihenkisen, keskituloisen perheensä arkea kuvailee helsinkiläinen Laura. Hän esiintyy jutussa etunimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Kituuttelu alkoi, kun asuntolainan nollakorot kipusivat yhtäkkiä pilviin. Taloushuolia ei hälventänyt inflaatio, joka on kasvattanut muitakin elinkustannuksia.

”Raha ei ehkä tee sellaisenaan onnelliseksi mutta helpottaa helvetisti”, hän summaa.

Mennään hetkeksi ajassa kolme vuotta taaksepäin. Tuolloin Laura ja hänen puolisonsa etsivät kuumeisesti kotia, jossa uusperheen lapsille olisi omat huoneet.

Vastaan tuli purkukuntoinen ja edullinen omakotitalo tontteineen Koillis-Helsingissä.

Pari teki laskelmia ja tajusi, että talon rakentaminen tulisi halvemmaksi kuin valmiin ostaminen. He tekivät tontista onnistuneen tarjouksen.

Pian he saivat kaupattua entisen kotinsa, jolla katettiin tonttiosuus kokonaan. Pankista haettiin lainaa talonrakennusprojektiin 450 000 euron verran.

Kyseessä oli 30 vuoden laina, jonka viitekorko oli sidottu 12 kuukauden euriboriin. Stressitestikin tehtiin pankin vaatiman kuuden prosentin mukaan, eikä se olisi horjuttanut perheen pärjäämistä. 

”Silloin tilanne oli laajasti katsottuna hyvä. Kansantaloudessa ei ollut näköpiirissä muita hintojen nousuja”, Laura perustelee.

Sitten kävi niin kuin kävi. Sähkön, ruuan, polttoaineen, harrastamisen, ties minkä kaiken hinnat pomppasivat.

Kun lainakoron tarkistuskierros koitti viime syksynä, kuukausierä nousi saman tien 800 euroa. Laura ja hänen miehensä ottivat yhteyttä pankkiin, josta tarjottiin lähinnä joustovaran ottamista käyttöön.

”Tiesimme kyllä, ettei se pidemmän päälle auttaisi.”

Lopulta laina-aikaa pidennettiin viidellä vuodella, ja 12 kuukauden euribor vaihtui kolmeen kuukauteen. Ilman peliliikkeitä olisi pitänyt ottaa lainaa maksaakseen lainaa pois, Laura sanoo.

Korkojen nousu vaikuttaa isoon osaan asuntovelallisista, sillä Suomessa lainat ovat usein vaihtuvakorkoisia, Tampereen yliopiston taloustieteen yliopistonlehtori Matti Hovi sanoo.

Koronnousu iskee etenkin niihin, joilla on paljon lainaa vielä maksettavanaan.

Kotitalouksien välillä voi olla myös eroja siinä, kuinka suuri lainapääoma on suhteessa tuloihin. 

Mikäli lainaa on esimerkiksi kolminkertainen määrä vuosituloihin verrattuna, kolmen prosenttiyksikön nousu tasalyhennyslainan korossa kaipaisi yhdeksän prosenttiyksikön nousun tuloissa. Vain näin kulutustottumukset voisi pitää ennallaan, jos säästöjä ei ole kertynyt, Hovi arvioi.

Korkojen nousun lisäksi kulutustottumuksien pitämistä ennallaan hankaloittaa korkea inflaatio.

On silti hyvä muistaa, että koronnousun taustalla on Euroopan keskuspankin pyrkimys hillitä inflaatiota. 

”Mitä nopeammin tavoitteeseen päästään, sitä nopeammin pankilla on mahdollisuus lopettaa ohjauskorkojen nostot”, Hovi toteaa.

Vaan mahtaako ahdingolle mitään, jos lainakulut tuntuvat kohtuuttomilta eikä tuloja ole saatavilla lisää?

”Sanoisin, että silloin täytyy olla valmis leikkaamaan menoja entisestään tai viime kädessä vaihtamaan asuntoa halvempaan”, Hovi kiteyttää.

Toki yhteiskunnan tasolla saattaa tehdä poliittista valintaa esimerkiksi tulonsiirtojen suhteen, hän jatkaa. Politiikalla voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon asumistuen määrä reagoi saajan tuloihin, korkomenoihin tai lasten lukumäärään.

Lainaehtojen hienosäädöstä huolimatta Lauran ja koko perheen elo muuttui. 

Ensin he joutuivat luopumaan toisesta autosta, mikä pudotti kuukausimenoja lähes kolmellasadalla eurolla. Toista autoa he eivät ole myyneet, sillä muutoin lasten kuljettaminen ja työmatkat mutkistuisivat mahdottomaksi yhtälöksi.

Vaikka uudessa talossa on maalämpö ja energiatehokkaita ratkaisuja, he siirtyivät määräaikaisesta sähkösopimuksesta pörssisähköön, jonka hintaa on vahdattava säännöllisesti. Silti sähkölaskut kasvoivat usealla sadalla eurolla vuodessa.

Kiristelyä ovat saaneet osakseen eritoten ruokakustannukset, Laura kertoo. Kaupassa käydään kerran viikossa, jotta heräteostokset jäävät tekemättä. Perhe on alkanut suosia hävikkiruokaa.

Ruuan ohella pakollisiin menoihin lukeutuvat lasten vakuutukset, joista ei voi säästää.

Luonnollisesti lomamatkat, joita perhe ei muutoinkaan paljoa tehnyt, ovat jääneet menneisyyteen.

”Tehdään hurjasti töitä, joista saatavat palkat menevät kokonaan viikoittaiseen elämään. Ei ole enää varaa ylellisyyteen, kuten laskettelureissuun tai suklaapatukoihin. Ei puhettakaan, että kertyisi jotain puskuria pahan päivän varalle.”

Lasten harrastusmenot on karsittu minimiin, millä säästää noin 150 euroa kuussa. Merkkivaatteista voi vain haaveilla, ja risaisen kännykän kanssa on selvittävä.

Itselleen Laura tai hänen miehensä eivät ole hankkineet mitään aikoihin. Kampaajalla olisi kiva käydä tai ostaa joskus vaatteita, mutta ei yksinkertaisesti ole varaa.

”Selviän kyllä kuluttamatta, mutta eri asia on selittää teinille, ettei hän pääse kavereiden kanssa Mäkkäriin syömään tai reissuun”, Laura sanoo.

On selvää, että juuri keskiluokka kärsii inflaatiosta eniten, sanoo E2 Tutkimuksella työskentelevä Juho Rahkonen.

Keskiluokka kun kuluttaa enemmän kuin pienituloiset tai eläkeläiset, jotka nauttivat eläkkeiden indeksikorotuksista inflaation myötä. Keskiluokalla on autoja, omakotitaloja – ja lapsia.

Juuri lapsien määrä korreloi sen kanssa, miten kovasti inflaatio arkea jäytää. 

”Jos yksinelävän inflaatio on viisi prosenttia, nelihenkisellä perheellä lukema on jotain aivan muuta”, Rahkonen sanoo.

Ehkä voimakkaimmin tilanteesta kärsii alempi keskiluokka, jonka on vaikeampi sopeuttaa kulutustaan kuin ylemmän keskiluokan. Etätöihin ei voi jäädä eikä työmatkakustannuksista karsia, sillä työ on suorittavaa.

Yhtä lailla alemmalla keskiluokalla on heikohkosti mahdollisuuksia kasvattaa puskuria sivubisneksillä ja lisätuloja kartuttamalla.

Toisaalta Rahkonen haluaa muistuttaa, että ihminen on sosiaalinen eläin. 

Jokaista kurittava inflaatio on helpompi hyväksyä kuin tilanne, jossa ihminen köyhtyy työttömyyden tai avioeron vuoksi suhteessa viiteryhmäänsä.

Olemme siis samassa veneessä. Naapurikaan tuskin lähtee entisellä innolla Leville laskettelemaan tai Thaimaahan lekottelemaan, Rahkonen konkretisoi.

”Onkin tärkeää, että vaikeina aikoina saadaan luotua kansalaisille kuva siitä, että vaikeudet jakautuvat tasapuolisesti. Ihminen pystyy sietämään monenmoisia ikävyyksiä ja harmeja, kunhan on tunne, että ne kohdistuvat oikeudenmukaisesti”, Rahkonen pohtii.

”Että köyhdytään sitten yhdessä, jos kerta köyhdytään.”

Viimeisenä oljenkortena Lauran mielessä siintää muutto pienempään kotiin tai vuokralle. 

Tosin, vuokra-asuminen näin ison perheen kesken tuskin olisi tie auvoon, sillä se merkitsisi yhtä suuria asumismenoja kuin nyt.

Ja koti, se on kuitenkin aina koti, vieläpä omin käsin rakennettu ja tarpeeksi tilava sellainen.

”Niin kauan kuin meillä on siellä se perhe, koti on tärkeä ja arvokas. Sen on saanut itse aikanaan suunnitella ja rakentaa, eikä se ole pelkkä laatikko, jossa satumme asumaan.”

Laura haaveilee siitä, että kodin voisi pitää ainakin siihen saakka, kun lapset ovat aikuisia ja lentävät pesästä. Hän tiedostaa, että asunnossa piilee luotettava sijoitus ja pääoma, jonka myymällä saa omansa takaisin.

Se lohduttaa vaikeina aikoina, kun jokainen euro on laskettava tarkkaan parin yhteiseltä taloustililtä.

IT-alalla työskentelevä Laura harkitsee toisinaan toisen työn aloittamista. Se, jos jokin, ratkaisisi taloudelliset ongelmat, mutta toisi mukana muita vaikeuksia. Ei olisi aikaa perheelle, puhumattakaan vähäisestä vapaa-ajasta.

”Pakokeino rahahuolista voisi kääntyä niin, että kohta oltaisiin sairaalassa, kun ei ehtisi levätä tai palautua. Kulueräksi sekin loppujen lopuksi koituisi.”

Kuten Juho Rahkonenkin totesi, inflaatiosta kärsii etenkin keskiluokka.

Lauralla on ystäväpiirissään muitakin perheitä, jotka ovat supistaneet kulutuksen niin pieneksi kuin suinkin voivat. 

Hän on Rahkosen kanssa samoilla linjoilla siitä, että taantuma lyö leimansa juuri keskituloisiin. He kun ovat niin sanotussa tukikuopassa, Laura pohtii.

Kuopassa kököttäminen tuntuu hänestä samalta kuin olisi osa suurta, harmaata massaa, josta ei tarvitse puhua, saati olla huolissaan.

”Jos on tosi vähäiset tulot, voi päästä osalliseksi tukitoimista. Jos on tosi korkeat tulot, tukia ei tarvitsekaan”, hän aloittaa.

”Mutta kun on keskimääräiset tulot ja on ennen inflaatiota rakentanut elämänsä niiden varaan, joutuu pinnistelemään, jotta selviäisi ehjin nahoin. Heilahtelut osuvat meihin kipeimmin, mutta helpotusta ei ole haettavissa mistään.”

Toisin sanoen tukea ei perheelle ole tarjolla, ei lasten harrastusavustusten eikä sähkölaskun helpotuskampanjoiden muodossa. 

Ilmeistä on, että jos kotitaloudessa ei asuisi lapsia vaan vain aikuisia, pärjääminen kävisi helposti. Nipistää voisi vielä monesta menosta, Laura myöntää.

”Silti yhteiskunta olettaa, että tehdään lapsia ja selvitään, kun taloustilanne muuttuu. Ja selvitäänhän sitä, kun suostuu leikkaamaan kaiken. Hätätapauksessa oman kodin.”

HS etsii kokemuksia mökkikaupoilta. Oletko kenties myymässä tai ostamassa kesämökkiä? Vai oletko ostanut mökin, jonka hankinta ei enää tunnu hyvältä idealta? Kaduttaako vaikkapa korona-aikana hankitun mökin osto nyt? Kerro kokemuksistasi alla olevalla kyselyllä tai laita sähköpostia osoitteeseen oona.laine@hs.fi.