aamulehti.fi - 2000010120460 - Maksumuuri poistettu

📅 2024-01-16T10:57:29.603Z
👁️ 167 katselukertaa
🔓 Julkinen


Aamulehti

Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) työntekijät eivät yllättyneet työhyvinvointitutkimuksen tuloksista. Ihmiset tunnistavat laajasti kuormituksen ja jatkuvan muutoksen työhön tuoman stressin.

Näin voi tiivistää Aamulehden kyselyyn vastanneiden henkilöiden vastaukset. Ihmiset kiittävät työyhteisöä ja etenkin työkavereita. Työhyvinvointia vähentävät jatkuvat muutokset, puutteelliset resurssit ja heikoksi koettu johtaminen.

Vastaajat esittivät kyselyä koskevia kriittisiä huomioita, joihin on hyvä vastata heti alkuun.

Meiltä kysyttiin: miksi haluamme tonkia yksittäisen työnantajan työhyvinvointia. Tähän on helppo vastata: Pirha ei ole mikä tahansa toimija, vaan verovaroilla rahoitettu Pirkanmaan suurin, noin 20 000 työntekijän työnantaja, jonka toiminnan pitää olla kaikin tavoin läpinäkyvää.

Erikseen on syytä sanoa, ettei tavoitteena ollut etsiä negatiivisia asioita, vaan kertoa työntekijäpuolen näkemys tutkimuksesta, josta toistaiseksi ovat enimmäkseen puhuneet vain johtavat henkilöt.

Moni haastoi linjauksen siitä, että julkaisemme kommentteja vain nimellä. Siihenkin on selkeä vastaus: Kyse ei ole arkaluonteisesta tai yksityisyyden suojan piiriin kuuluvista asioista, jollainen yleensä on nimettömyyden syy, vaan julkista palvelua tuottavan organisaation toiminnasta. On kaikin puolin reilua, että keskustelu ei ole nimetöntä huutelua vaan perusteltuja, nimellä kirjoitettuja punnittuja puheenvuoroja.

On rehellistä todeta, että suhteessa työntekijöiden kokonaismäärään, mukana jutussa on 36 henkilön vastaukset. Niiden painoarvoa nostaa se, että Ihmiset nostivat esiin asioita yhteneväisesti.

Miten siis ihmiset vastasivat?

Ihmiset antoivat lähes poikkeuksetta kiitosta työkavereille ja tiimien yhteishengelle. Moni mainitsee erikseen, että pitää työstään ja kokee sen merkitykselliseksi.

Kriittisiä huomioita eniten sai johtaminen, etenkin ylemmällä tasolla ja mahdollisuus vaikuttaa muutokseen. Osa kirjoitti suoraan, että ihmiset ovat väsyneitä.

Ihmiset hahmottavat muutoksen suuruuden, ja ymmärtävät että se vie aikaa. Kritiikkiä saa toteutus. Puheenvuoroissa korostuu epävarmuus, jota lisää heikko muutosjohtaminen. Useampi kertoi, että viestintä on huonoa tai jopa ristiriitaista.

Paljon puhuttiin myös työn tehostamisesta, resursseista, ylitöistä ja venymisestä. Osa kirjoittaneista tunnisti eettisen stressin: he kokevat, etteivät voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat.

Kuuntelemisesta ja vaikuttamismahdollisuuksien puutteesta kirjoitettiin niin ikään paljon.

Pyysimme ihmisiä myös pohtimaan ratkaisuja. Suurin osa toivoi kuuntelemista, keskustelua ratkaisujen etsimistä yhdessä henkilöstön kanssa. Kirjoittaneet esittivät hyvin perustellun näkemyksensä siitä, että asiantuntemusta ja osaamista kannattaisi hyödyntää myös pohdinnoissa, joissa mietitään, miten asioita voi tehdä nykyistä paremmin.