hs.fi - 2000009904929 - Maksumuuri poistettu

📅 2023-10-13T21:11:17.733Z
👁️ 152 katselukertaa
🔓 Julkinen


Uusia sähköautoja pulpahtelee nyt vuodenaikaan sopivasti markkinoille kuin sieniä sateella. Silti sitä tavalliselle suomalaiselle tärkeintä mallia on saatu odotella. 

Missä viipyy se ihan peruspertin konstailematon sähköauto, joka tarjoaisi riittävän toimintamatkan ja kohtuullisen varustelun järkevään hintaan?

Länsimaiset valmistajat eivät tällaista ole vielä kyenneet tarjoamaan, joten haastaja tulee nyt Kiinasta. Ja se on vieläpä farmarimalli, lajissaan ensimmäinen Suomessa tälle kohderyhmälle. Kalliista Porsche Taycanista toki on ollut tarjolla eräänlainen farmariversio.

Uuden MG5:n hintahaarukka alkaa 29 990 eurosta, ja auto kulkee ainakin kesällä 300 kilometriä yhdellä latauksella. 

Muutaman tuhannen euron lisäsatsauksella siihen saa isomman akun ja niin kattavan varustelun, että kilpailijoilla ei ole kaikkia vastaavia ominaisuuksia vielä 50 000 euronkaan hintaluokassa. Esimerkiksi jo perusmallissa on akun esilämmitys talven pikalatauksia varten ja mahdollisuus ottaa virtaa ulos akusta 2 200 watin teholla.

Testiviikolla olo on suorastaan häkeltynyt. Miksi ihmeessä tällaista ei ole tehty aiemmin?

Kiinalainen MG koukkaa meille Ruotsin kautta. Hedin Automotive eli entinen Laakkonen on tuonut länsinaapurista rajoitetun erän MG-autoja. Näissä on seitsemän vuoden takuu, ja huoltopisteitä on tällä hetkellä kahdeksan ympäri Suomea.

Kokeilussa on nyt MG5:n paras malli eli vajaan 400 kilometrin ajoon kykenevä Long Range Luxury. Tässä on 61,1 kilowattitunnin nikkeli-mangaani-kobolttiakku, josta käytössä on 57,7 kilowattituntia. 

MG5 on aika lailla Toyota Corolla -farmarin kokoinen ja mitoiltaan ainakin pienelle perheelle käyttökelpoiselta vaikuttava auto. Parhaillakin varusteilla tämä on edullisempi kuin kilpailijat: 34 990 euroa.

Hintaluokka näkyy parissa halvan oloisessa ratkaisussa. Kuljettajan penkin sähkösäätimet nuljuvat kädessä, ja vaihteenvalitsimen rullan valmistus ei varmastikaan ole montaa senttiä maksanut. 

Ohjaamossa on kolmenlaista muovia: ihan vaan tavallista muovia, sitten on kangasta jäljittelevää muovia, ja penkeissä muovi esittää olevansa nahkaa.

Lisäksi huomio kiinnittyy ohjaamon läpi kulkevaan sinihohtoiseen nauhaan. Onko tässä jopa tunnelmavalot? Ei sentään, vaan kojelautaa ja ovia piristämään on vedetty kirkkaansininen muovikoriste. Kokonaisvaikutelma ei silti ole sen kolhompi kuin muissakaan edullisemman pään nykyautoissa.

MG5 on itse asiassa jo muutaman vuoden vanha malli. Perusrakenne on vuodelta 2017, ja Britanniassa tätä on myyty sähköisenä vuodesta 2020 alkaen. Ikä ei kuitenkaan välttämättä näy huonolla tavalla, vaan pikemminkin käyttölaitteet ovat perinteisen selkeitä ilman modernia kikkailua. Tämän luulisi olevan iäkkäämmällekin kuljettajalle helppo auto omaksua.

Mukautuvan vakionopeudensäätimen toiminta kannattaa tosin opetella ohjekirjasta, sillä ratin taakse piiloutuvan viiksen toimintoja ei näe ajaessa. Lisäksi sapiskaa on annettava ilmastoinnin säädöistä, jotka jäävät kosketusnäytöllä aika pieniksi ja vaikeasti tähdättäviksi.

Ajotuntuma on varsin hyvä. Etuvetoinen farkku liikkuu 115 kilowatin (156 hevosvoimaa) moottorilla ihan ketterästi. Talla pohjassa renkaat jopa vinkaisevat, kun lähden maantiellä ohittamaan hitaasti köröttelevää traktoria. Alusta on säädetty mukavan pehmeäksi, eivätkä hampaat kalise töyssyissä.

Jarruenergian talteenotossa on kolme voimakkuutta. Miedoimmalla tasolla moottorijarrutus muistuttaa tavallista polttomoottoriautoa, ja voimakkaimmalla asetuksella päästään melkein yhden polkimen ajoon. Säätimen nimi on hauskasti formulamaailmasta muistuttava KERS. Ei se silti mitään lisäpotkua tarjoa, toisin kuin kilpa-autoissa.

Ohjaustuntuma on jämäkkä, mutta hassulla tavalla: tuntuu kuin rattia pyörittäessä vääntäisi jäykkää kuminauhaa. Se on tottumiskysymys. Ajossa ainoaksi isommaksi moitteeksi jää rengasmelu, jota on varsinkin karkealla asfaltilla yllättävän paljon sekä edessä että takapenkeillä.

Penkeistä puheen ollen – ajoasento on 183-senttiselle varrelleni ihan kohtalainen, joskin istuimen kaltevuussäätöä jään kaipaamaan. Ristiseläntukeakin saattaa moni toivoa. Apukuskin penkissä ei puolestaan ole korkeussäätöä lainkaan. Takana jalkatilaa on reilusti, mutta tavaratila on farmariksi korkeintaan keskiverto.

MG5 on taloudellinen. Ajoin autolla noin tuhat kilometriä, enimmäkseen maanteitä, ja kulutus jäi alle 16 kilowattituntiin satasella. Yhdellä latauksella pääsin 365 kilometriä, kun virallinen wltp-arvo on 380 kilometriä. Nämä olisivat kalliimmallekin autolle hyviä lukemia.

Pikalatauksen huipputeho on 87 kilowattia, ja akku täyttyy kymmenestä prosentista 80 prosenttiin 40 minuutissa kuten luvattu, ainakin nyt vielä lokakuussa. Talvea varten on akun esilämmitys, jonka voi naksauttaa päälle kosketusnäytöltä.

Sisätilan lämmitys hoituu MG:ssä viiden kilowatin vastuksella. Sen nimellisteho on samaa tasoa kuin kilpailijoillakin, tosin talvipakkasista ei MG:n ratissa vielä ole kokemusta. Tavallinen ”hidaslataus” on tyypillinen 11 kilowattia kolmella vaiheella.

Yllättäen autossa on jopa 360 asteen kameranäkymät, joskin peruutuskameran resoluutio on samaa tasoa kuin vanhoissa kännykkäkameroissa. Niillä silti pärjää. Niin ikään löytyy avaimeton lukitus ja kaikki perusherkut. Kaistavahti ärsyttää tässäkin autossa, mutta sen saa kätevästi naksautettua pois vasemman viiksen napista. 

MG:llä saa vetää kevyttä 500 kilon peräkärryä.

Edullinen kiinalainen sähköauto herättää ehkä syystäkin epäilyksiä, mutta koeajoviikon aikana MG:stä on todella vaikea löytää isoja puutteita. Pieniä juttuja toki on: radiolähetys katkeaa aina, kun bluetoothilla yhdistettyyn puhelimeen tulee ilmoituksia, ja maavara on akun takia aika vaatimaton, vain 11 senttiä.

Auto tuntuu oikeasti tarjoavan vastinetta rahalle, eikä kilpailijoilla ole samaan hintaan tarjolla vastaavaa. Jos MG osoittautuu ympäri vuoden luotettavaksi autoksi, on tämä tällä hinnalla melkoinen järkipeli.

Pieni epäilyksen varjo tosin herää, kun kurkistan helman alle. Tunkin nostokohtiin on läiskitty alustamassaa aika avokätisesti. Vastaavaa harvoin näkee uudessa autossa. Tämä voi kertoa siitä, että tehtaan ruostesuojausta ei ole katsottu näiltä osin riittäväksi. Toisaalta kori on sinkitty, autossa on seitsemän vuoden koritakuu ja kolmen vuoden tai 72 000 kilometrin takuu maalipinnalle.

MG:tä valmistaa kiinalainen autojätti SAIC Motor, joka on Kiinan valtion omistama yritys. Auton halpa hinta selittyy varmasti osittain Kiinan valtion avokätisillä yritystuilla. Ostaja päättäköön, onko tällä merkitystä.

Kunpa Euroopassakin pian kyettäisiin valmistamaan sähköautoja tähän hintaan näillä ominaisuuksilla.

Plussat: Helppo ajettava, pehmeä alusta, kohtuullinen kulutus ja hyvä toimintamatka, runsas varustelu, akun esilämmitys ja virran ulosottomahdollisuus

Miinukset: Rengasmelu, ilmastoinnin säädöt, radion katkeilu bluetoothilla, niukka maavara

Hinta: Alkaen 29 990 euroa, testiauto 34 990 euroa