hs.fi - 2000009963414 - Maksumuuri poistettu
- 📅 2023-11-01T19:41:58.954Z
- 👁️ 150 katselukertaa
- 🔓 Julkinen
Helsingin Jätkäsaaressa avattiin uusi silta tiistaina. Kevyen liikenteen silta ylittää Länsisatamankadun ja yhdistää Hyväntoivonpuiston vanhan ja uuden osan.
Rakennusurakan viimeistelytyöt jatkuvat vielä marras-joulukuussa. Puita Länsisatamankadulle istutetaan ensi keväänä. Puut ovat lajeiltaan metsävaahteroita ja amerikanjalopähkinöitä, Helsingin kaupunki tiedotti tiistaina.
Uusi oranssi silta on samankaltainen kuin vuonna 2018 käyttöön otettu Välimerenkadun ylittävä silta, mutta vähän sitä lyhyempi ja kapeampi. Uuden sillan pituus on 37 metriä, kun Välimerenkadun ylittävä Rokkiporkkanaksi nimitetty silta on 44 metriä.
Molemmat sillat ovat teräsrakenteisia ja valmistettiin samalla konepajalla Liettuassa. Paikoilleen uusi silta kuljetettiin jo maaliskuussa, minkä jälkeen sillalle muun muassa valettiin betonikansi ja asfalttipinnoite.
Siltojen pääsuunnittelijana toimi VSU maisema-arkkitehdit ja sillan rakennesuunnittelusta vastasi A-Insinööreihin kuuluva Ponvia.
Ulkoasultaan uusi silta jatkaa tarinaa puiston alla asuvasta ihmeellisestä otuksesta, örkistä. Molemmat kävelysillat ovat kuin samaa örkin oranssia selkärankaa, joka paljastuu maanpinnan alta, kerrotaan A-Insinöörien vuosi sitten julkaisemassa tiedotteessa.
Lisäksi oransseihin siltoihin haettiin värimaailmaa ja estetiikkaa merikonteista ja satamanostureista.
Vielä keskeneräisen Hyväntoivonpuiston eteläosan suunnittelusta vastaa Ramboll. Eteläosan rakentaminen jakautuu usealle vuodelle. Ensimmäisen osuuden on suunniteltu aukeavan vuoden 2023 loppuun mennessä. Puiston rakentamisen aikatauluun vaikuttaa viereisten korttelien rakentaminen.
Valmistuessaan noin 7,4 hehtaarin kokoinen Hyväntoivonpuisto on yksi kantakaupungin suurimmista puistoista. Eteläosasta tulee samankokoinen kuin jo rakennettu pohjoisosa.
Kasvillisuudeltaan eteläosasta tulee vanhaa osaa monipuolisempi ja puistoon istutetaan kymmeniätuhansia kasveja, kuten kukkivia atsaleoja.