Tekstiviesti on muuttanut arkea kaikkialla maailmassa. Joka kuukausi lähetetään kymmeniä miljardeja tekstiviestejä, joissa kerrotaan kuulumisia, sovitaan tapaamisia ja tunnustetaan rakkautta. Vaikka tekstiviesti on yksi nykyajan uusista ihmeistä, tähän asti ei ole tiedetty, kuka sen aikoinaan keksi. Nyt tiedetään: vuosi oli 1982, paikka kööpenhaminalainen pizzeria ja keksijä muuan suomalainen insinööri.

JULKAISTU MAALISKUUSSA 2003.

VOIT LUKEA MYÖS JUTUN NÄKÖISVERSION TÄSTÄ.

 

 

 

”Koko keksintöhän oli oikeastaan pelkkä vahinko”, sanoi ystäväni, kun vertailimme kerran tapojamme lähettää tekstiviestejä. Hän oli juuri käynyt parinkymmenen viestin mittaisen keskustelun lastenhoitojärjestelyistä tuttavansa kanssa ja mietti, että asia olisi ehkä sittenkin kannattanut hoitaa perinteisellä puhelulla.

Ystäväni väite vahingosta jäi pyörimään mieleeni.

Olin kuullut sen tapaisia ennenkin: kuinka Nokian insinöörit olivat sattumalla hoksanneet, että hei, tällähän voi lähettää tekstiäkin.

Eräs Nokialla työskennellyt ystäväni muisteli, että joku kaakkoisaasialainen operaattori huomasi sattumalta, että gsm-puhelimesta voisi lähettää tekstiviestejä. Saattoi olla singaporelainen operaattori. Tai filippiiniläinen.

Kollegani väitti kuulleensa, että tekstiviesti kehitettiin, jotta puhelinpylväissä kiipeilevien asentajien kanssa olisi mahdollista olla yhteydessä. Se ainakin kuulosti ihan älyttömältä.

Kulttikirjailija Michael Lewisin kirjasta The Future Just Happened löysin vielä yhden version tekstiviestin synnystä: ”Tekniikan olivat keksineet suomalaiset koulupojat, joita hermostutti pyytää tyttöjä treffeille. . . ja suomalaiset koulutytöt, jotka halusivat kertoa toisilleen, mitä treffeillä oli tapahtunut…” Hmm.

Liikenneministeriö on julkaissut rapotin tekstiviesteistä, mutta se oli pettymys: Siinä kerrottiin, että tekstiviestitoiminta on gsm-teknologiaan liittyvä perusominaisuus. Siis ikään kuin itsestään syntynyt.

Kansainvälisen GSM-yhdistyksen nettisivujen historiaa käsittelevä osuus oli sekin kerrassaan tyhjänpäiväinen. Tekstiviesti oli kuulemma sattumalta syntynyt menestystarina, joka yllätti koko matkapuhelinalan.

Asia alkoi vaivata minua.

En ymmärrä tekniikasta juuri mitään. Silti epäilin, että tekniset ominaisuudet ja teknologiset ratkaisu eivät noin vain itsestään, luonnostaan, vahingossa tai sattumalta synny ja päädy monimutkaisiin laitteisiin. Joku suunnittelee ja rakentaa ne sinne.

Sitä ennen joku keksii ne.

Missä oli tekstiviestin keksijä? Oliko hän singaporelainen insinööri, nykyinen monimiljonääri? Filippiiniläinen koodinvääntäjä, nero propellipää?

Mutta tekstiviestihän omaksuttiin ensimmäisenä Suomessa (vaikka norjalaiset, saksalaiset ja tanskalaiset lähettävät nykyään meitä enemmän viestejä). Maailma ensimmäinen oikea tekstiviesti lähetettiin Suomessa (tosin jotkut väittävät, että Englannissa).

Eikö olisikin luontevaa, että tekniikan keksijä olisi suomalainen? Ja hauskaa!

Miksei hänestä puhuta missään? Kuka hän on? Hänen on pakko olla joku.

Päätin etsiä hänet, olipa hän missä tahansa.

Mitä Suomessa onkaan keksitty ennen tekstiviestiä? Ensimmäisenä muistin astiankuivauskaapin. Sitten AIV-rehun, josta tuli sentään kansainvälinen menestys.

On myös ksylitoli, kiistämättä hyödyllinen asia hampaiden hyvinvoinnin kannalta. Ja tietenkin Benecol. Ja entistä tehokkaampi radioluotain, jonka keksi eräs Vilho Väisälä. Ja, ja…

On niitä varmaa muitakin. Mutta tekstiviesti olisi kyllä kaikkien aikojen merkittävin suomalaiskeksintö, jos se vain olisi suomalainen.

Se on sentään muuttanut satojen miljoonien ihmisten arkea ympäri maailmaa. Viime joulukuussa maailman miljardista kännykästä lähetettiin arviolta 30 miljardia tekstiviestiä. Sillä tahdilla tänä vuonna lähetettäisiin 360 miljardia viestiä, melkein 60 jokaista maailman ihmistä kohti.

Tekstiviesteistä kirjoitetaan kirjoja ja tehdään akateemisia tutkimuksia. Sosiologit tutkivat ilmiötä. Kielitieteilijät kiistelevät sen vaikutuksista. Tekstiviestien arvellaan kehittävän kulttuuriamme yhdessä sähköpostin kanssa uudelleen kohti kirjallisempaa suuntaa, ja toisaalta muuttavan sekä kirjallista että suullista ilmaisuamme.

Tekstiviestejä käytetään jopa politiikassa: Filippiinien presidentti Joseph Estrada savustettiin eroamaan tekstiviestikampanjalla. Suomalaisiin mielenosoituksiin kutsutaan väki joukkotekstiviesteillä.

Nuoret mittaavat suosiotaan saamiensa tekstiviestien määrillä.

Maailmalla hoidetaan tekstiviestiriippuvuuteen sairastuneita.

Ja tekstiviesteillä tehdään hirveästi rahaa.

Suomessa lähetetään tänä vuonna tekstiviestejä noin 188 miljoonalla eurolla. Vaikka tekstiviestit ovat ihmisten mielestä halpoja, ne ovat olleet operaattoreille hyvin tuottoisaa liiketoimintaa. Ne ovat esimerkiksi Soneran paras bisnes.

Varsinainen buumi alkoi joskus vuoden 1997 tienoilla. Sinä jouluna Radiolinjan tekstiviestikeskus tukkeutui heti joulurauhan julistuksen jälkeen. Silloin operaattorit ja laitevalmistajat alkoivat ymmärtää, että kyse oli jostakin suuresta.

Tekstiviestien ympärille syntyi joukko hyödyllisiä ja hyödyttömiä palveluita, joita tuottavat erilaiset palveluntarjoajat ja sisällöntuottajat.

Nyt kohuttu WAP on osoittautunut vitsiksi, eikä 3G:n tulevaisuudesta kukaan osaa sanoa mitään varmaa.

Mutta vanhan kunnon tekstiviestin suosio ei näytä hiipuvan. Tänä vuonna suomalaisten ennustetaan lähettävän toisilleen 1,4 miljardia tekstiviestiä, kaksi kertaa enemmän kuin kolme vuotta sitten.

Oli aika selvittää historia. Etsiä se keksijä. Tartuin puhelimeen.

Liikenneministeriön tekstiviestiraportin kirjoittaja, konsultti Kalle Snellman yritti heti alkajaisiksi lannistaa minut. Snellman osasi kertoa vain, että tekstiviestin kehitti joku työryhmä. Yhtä keksijää ei ole, Snellman väitti.

En uskonut.

Puhelusta oli kuitenkin hyötyä. Ymmärsin arvoituksen ratkaisun liittyvän varhaisiin gsm-puhelimelle määriteltyihin standardeihin ja spesifikaatioihin, joita luotiin yhteiseurooppalaisessa GSM-ryhmässä joskus matkaviestinnän esihistorian vuosina 1980-luvulla. Ryhmän nimi tuli sanoista Groupe Spéciale Mobile. 

Lähdeteoksista löytyi lisää tietoa.

1980-luvun alkupuoliskollahan elettiin aikaa, jolloin Euroopan puhelinliikennettä pyörittivät valtiolliset operaattorit, posti-ja lennätinlaitokset. GSM-ryhmässä ei tuolloin suinkaan istunut Nokian tai Ericssonin optiomiljonäärejä (optioista ei kai Suomessa ollut edes kuultu), vaan valtionyritysten uskollisia virkamiehiä.

Minun oli etsittävä heitä.

Soitin Soneraan. Muistattehan: entiseen Posti- ja telelaitokseen. Sain langan päähän kehitysjohtaja Kari Marttisen.

”Joo, tietenkin jouduin jo aika varhain tekemisiin sen asian kanssa”, Marttinen sanoi. Innostuin. Olinko heti onnistunut pääsemään tiedon alkulähteille?

Marttinen ryhtyi muistelemaan kahdenkymmenen vuoden takaisia asioita. Hän kertoi, että jo ennen yhteiseurooppalaisen GSM-ryhmän perustamista oli ollut olemassa pohjoismainen työryhmä, jonka nimi oli Framtiden av mobilkommunikation eli FMK, mutta joka toimi välillä muillakin nimillä.

Pohjoismaat olivat vuodenvaihteessa 1981-1982 saaneet avatuksi maailman ensimmäisen monikansallisen matkapuhelinverkon, NMT-verkon. Jo sitä ennen pohjoismaisista telealan insinööreistä koostunut työryhmä oli alkanut pohtia seuraavaa vaihetta.

”Siellä mietittiin, että se voisi olla digitaalinen ja kattaa koko Euroopan”, Marttinen muisteli. Ideaa kehiteltiin sitten eteenpäin siinä eurooppalaisessa GSM-ryhmässä.

”Minä en kyllä ollut ihan silloin alussa mukana”, Marttinen myönsi sitten.

Hän kuitenkin arveli, että FMK-työryhmässä olisi mietitty, mitä uusia ominaisuuksia digitaaliseen matkapuhelimeen pitäisi saada. ”Ne miettivät, että siihen pitäisi integroida kaukohaku, piipparitoiminto. Ja sehän on itse asiassa tekstiviesti.”

No kuka sellaista mietti?

”Se oli vaan jossain keskustelussa.”

Vesiperä, siis.

Joka tapauksessa vasta 1980-luvun loppupuolella GSM-spesifikaatioihin, spekseihin, kirjattiin mekanismi, joka antaa myös mahdollisuuden lähettää lyhyitä tekstisanomia. Ne kulkisivat GSM-järjestelmän merkinantokanavalla, jota muuten käytetään puhelinyhteyksien ohjaamiseen.

Kukaan ei aluksi tajunnut tekstiviestin mahdollisuuksia. Se oli vain yksi monista ominaisuuksista, joita uuteen järjestelmään haluttiin varmuuden vuoksi sisällyttää.

Ihan alussa sitä käytettiin pelkästään ilmoittamaan puhepostiviesti saapumisesta.

1992 markkinoille tuli Nokian ensimmäinen gsm-puhelin, joka kykeni vastaanottamaan viestejä.

”Kaikki laitevalmistajat tekivät saman virheen. Ajatus oli, että eihän asiakas koskaan lähetä mitään. Laitevalmistajatkin olivat ihan pihalla siitä, mihin tätä voitaisiin käyttää”, Marttinen sanoi.

Eräät operaattorit, Marttisen mukaan myös Sonera, vaativat kuitenkin heti 1990-luvun alkuvuosina laitevalmistajia valmistamaan kaksisuuntaiseen tekstiviestittelyyn taipuvia matkapuhelimia.

Vielä 1996 Nokia toi markkinoille uuden puhelinmallin, jolla ei voinut lähettää viestejä. Vielä silloinkaan ei siis osattu ennustaa tekstiviestibuumia.

Kärtin vielä Marttiselta nimiä. Keitä saamme kiittää tekstiviestistä?

”Olin itse aika aktiivinen siinä. Muita nimiä en uskalla antaa”, Marttinen sanoi.

Mutta hän ei ollut etsimäni henkilö.

Hän ei ollut keksijä.

Olin kuullut, että Marttisenkin mainitsemassa Framtiden av mobilkommunikation -työryhmässä oli mukana kolme suomalaista. Entinen Posti- ja telen virkamies Matti Makkonen löytyi nyt Nokia Networksin Professional Services -yksikönjohtajan paikalta.

”Joo, kyllä se kuului gsm:n alustaviin hahmotelmiin, että se voisi välittää lyhyitä tekstejä”, Makkonen vahvisti, mutta valitteli, että niin vanhoja asioita ei hirveän hyvin jaksa muistaa. Eikä hänellä ollut mitään dokumenttejakaan tallella.

Makkonen kehotti minua soittamaan kehitysjohtaja Kari Marttiselle, jolle olin juuri soittanut. Kiersin näköjään kehää.

Tai sitten toinen Soneran kehitysjohtaja, Hans Thiger, saattaisi tietää jotakin, Makkonen arveli.

Olin vajoamassa syvälle mobiiliteknologian esihistoriaan. Luin erilaisia raportteja, joista en ymmärtänyt paljoakaan. Yhdessäkään ei mainittu tekstiviestin keksijää. Selasin alan yhtiöiden historiikkeja - turhaan.

En kuitenkaan luopunut pakkomielteestäni. Soitin Thigerille.

Thiger kumosi Marttisen ajatuksen, että tekstiviesti olisi alun perin tarkoitettu pelkäksi piippariksi. ”Kyllä hyvin alussa olivat jo molemmat suunnat suunnitelmissa mukana.”

Kaksisuuntainen tekstiviestijärjestelmä ei siis todellakaan ollut mikään vahinko, jos Thigeriä oli uskominen. Tivasin keksijää.

”Se on hämärän peitossa minullakin. Muutama henkilö sitä draivasi.”

No ketkä? Ketkä?

Thiger oli hiljaa. Melkein kuulin, kuinka hän kaiveli muistiaan. ”Jotain saksalaisia siinä oli. Friedhelm Hillebrand voisi muistaa jotakin.”

Yhtäkkiä tämän Hillebrandin nimi tuntui pompahtelevan kaikkialta. Nokian standardoinnista ja järjestelmätutkimuksesta vastaava johtaja Heikki Ahavakin oli sitä mieltä, että Friedhelm Hillebrand voisi olla erinomainen lähde.

Oliko tekstiviestin isä saksalainen? Jäisikö AIV-rehu sittenkin kaikkien aikojen merkittävimmäksi suomalaiskeksinnöksi?

Sitten Ahava sanoi sen, mitä olin jo itsekin alkanut vähitellen uumoilla.

”Vähän vaikeaa on ehkä sanoa, kuka on mitäkin keksinyt. Tämmöiset ideat pyörivät usein kahvipöytäkeskusteluissa, ja ne saatetaan esittää väärään aikaan. Ja sitten, kun ympäristö on kypsä, kaikki keksivätkin sen samaan aikaan. Että hei, nythän tämä on toteutettavissa. Näin siinä varmaankin on käynyt”, Ahava pohti.

Niin. Eiväthän yhtäaikaiset keksinnöt ole mitenkään poikkeuksellisia historiassakaan. Alexander Graham Bell ja Elisha Gray esimerkiksi keksivät puhelimen yhtä aikaa. Bell sai kaiken kunnian, koska jätti patenttihakemuksen kaksi tuntia aikaisemmin.

Ehkä nykyajan innovaatiot tosiaan syntyvät työryhmissä, aivoriihissä, brainstorming- sessioissa ja tutkimuskeskuksissa monien ihmisten yhteisillä ponnistuksilla. Ehkä oli typerää jatkaa tekstiviestin keksijän metsästystä.

Olin kuitenkin pakkomielteen vallassa.

Halusin löytää keksijän, vaikka sitten Saksasta.

Friedhelm Hillebrand on nykyään yksityinen mobiiliteknologia-alan konsultti. Mutta 1980-luvulla hän oli valtiollisen Deutsche Telekomin virkamiehiä.

Puhelimessa hänen äänensä kuulosti syvältä ja miehekkäältä. Hän puhui kaunista, täsmällistä englantia pienellä saksalaisella korostuksella. Hän herätti heti luottamusta.

Pääsimme nopeasti asian ytimeen. Kuka? ”No, minä olen tehnyt sen alkuperäisen ehdotuksen, jossa tekstiviestipalvelu mainitaan ensimmäistä kertaa. Mutta ongelma on, että minulla ei ole dokumenttia, joka todistaisi juuri minun kirjoittaneen sen.”

Vedin henkeä. Olin aika häkeltynyt.

Hillebrand puhui saksalaisten ja ranskalaisten telelaitosten ehdotuksesta, joka annettiin yhteiseurooppalaisen GSM-ryhmän käsiteltäväksi Oslossa helmikuussa 1985. GSM-ryhmä hyväksyi ehdotuksen, josta tekstiviestimahdollisuus vähitellen päätyi niihin kuuluisiin spekseihin, spesifikaatioihin.

Ehdotuksen kolmannelta sivulta löysin myöhemmin toden totta lyhyen maininnan kaksisuuntaisesta tekstiviestien välityksestä. Minulla ei ollut syytä epäillä, etteikö teksti olisi Hillebrandin kirjoittama.

Oloni tuntui hiukan tyhjältä. Olinko tullut päätepisteeseen? Olinko löytänyt etsimäni? Puhuinko tässä nyt tosiaan tekstiviestin keksijän kanssa?

Kuulin, kuinka Friedhelm Hillebrand naurahti langan päässä.

“Kyllä, tiettyyn pisteeseen asti. Puhut idean, palvelukonseptin keksijän ja teknisen ratkaisun alustavan idean kehittäjän kanssa”, hän sanoi.

Miksei hän ollut kuuluisa? Oliko hän edes rikas?

”Monet arvelevat nykyään, että minun täytyy olla rikas mies. Ei. Siihen aikaan yhteistyöhenki oli aivan toinen kuin nyt. Melkein kaikissa maissa oli valtiolliset monopolioperaattorit, jotka tekivät kansainvälistä yhteistyötä. Ja meillä vallitsi virkamieshenki, olimme ylpeitä siitä, että saimme antaa oman panoksemme ja saada tämän käyttöön. Tarkoituksena ei ollut varmistaa itselle rahaa tai kunniaa.”

Oli kuin Hillebrand olisi puhunut jostakin hyvin kaukaisesta, kauniista ajasta.

Miten hän silloin kuvitteli keksintöään käytettävän?

”Olin nähnyt ensimmäiset raportit siitä, että nämä liikkuvat puhelimet eivät olisi vain johtajien käytössä, vaan niitä käyttäisivät myös teknikot tai maanviljelijät traktoreissaan. Minun pääosaamisalueeni oli datan käsittely. Minä siis tietysti mietin, että mitä datapalveluita tähän voitaisiin liittää. Ja niin mieleeni juolahti, että miksei käytettäisi merkinantokanavaa tekstiviestien välittämiseen. Tämän ensimmäisen konseptin kehittelyyn meni ehkä pari viikkoa tai kuukausi”, Hillebrand kertoi.

Olin vakuuttunut.

”Näin idea oli syntynyt. Mutta kukaan ei vielä uskonut, että siitä tulisi tällainen valtava, räjähdysmäinen ilmiö.”

Miksi en lopettanut etsintääni tähän? En tiedä. Ehkä minulla oli jonkinlainen aavistus, että todellisuus ei ollut aivan näin yksinkertainen. Naisen vaisto, tiedättehän.

Tai sitten olin jonkinlaisen lapsellisen yltiöisänmaallisuuden vallassa. Pelattiinhan samaan aikaan jääkiekon MM-kisoja.

Sitä paitsi tarkemmin ajatellen jäi hiukan epäselväksi, mistä Hillebrand puolestaan oli saanut ideansa.

Seuraavana päivänä ryhdyin joka tapauksessa kahlaamaan läpi vanhoja GSM-ryhmän papereita, joita Hillebrand oli ystävällisesti lähettänyt nähtäväkseni. Ongelma oli, että saatavillani ei ollut vielä vanhempia FMK-papereita. Käsissäni olevat asiakirjat olivat tämän Hillebrandin valikoimia, muistutin itselleni.

Huomioni kiinnittyi kuitenkin varhaiseen mainintaan GSM-ryhmän joulukuun 1982 kokouksessa hyväksytystä toimintasuunnitelmasta, joka oli kehitetty pohjoismaisten ja hollantilaisten telelaitoksen yhteistyönä. Jo siinä mainittiin puhelinliikenteen lisäksi ”muut (ei puhe) liikennemuodot”, jota järjestelmältä edellytettäisiin.

Tarkoittiko se tekstiviestiä?

Oliko joku sittenkin ajatellut sitä jo enne Hillebrandia?

Kuka?

Minun oli palattava takaisin lähtöruutuun. Framtiden av mobilkommunikation –ryhmässä oli minulle jo tutun Matti Makkosen lisäksi nykyinen Soneran yksikönjohtaja Juhani Tapiola ja nykyinen Soneran projektipäällikkö Seppo Tiainen.

Kuva alkoi nopeasti kirkastua. Tapiolan ja Tiaisen muistot täydensivät toisiaan, mutta Tiaisen muistot tuntuivat erityisen arvokkailta. Hän on sentään mies, joka 90-luvun alussa kehitti tekstiviestijärjestelmän NMT-puhelimille. Siitä ei koskaan tullut kaupallista menestystä – tosin järjestelmä on yhä käytössä Venäjällä. Ja nyt hän on juuri kehittänyt uudenlaisen, kuusinäppäimisen näppäimistön, jolla tekstiviestejä olisi entistä helpompi näpytellä kännykkään.

Insinöörit Tapiola, Tiainen ja Makkonen kävivät siis kaksikymmentä vuotta sitten yhdessä FMK:n kokouksissa, joissa puhetta johti norjalainen Jan Audestad. Kokouksissa puhuttiin skandinaviskaa, jota kaikki muut osasivat luonnostaan.

Suomalaiset tunsivat tietenkin tarvetta keskustella kokouksissa keskenään, omalla kielellään. Asiathan olivat tärkeitä. Kokouksissa luotiin matkaviestinnän tulevaisuutta.

Audestad komensi olemaan hiljaa, jos suomalaismiehet supattivat toisilleen kesken kokouksen.

Kööpenhaminassa - todennäköisesti elokuussa tai marraskuussa 1982 - Matti Makkonen sitten lausui sanan tekstinäpeltäminen.

”Makkosen Matti se oli semmoinen ideanikkari. Yhdessä sitten kehiteltiin sitä hänen ideaansa, ja sitten se esiteltiin myöhemmin sinne GSM-ryhmään ja sitä kautta se tuli sitten käyttöön”, Seppo Tiainen sanoi.

Siis Matti Makkonen? Minähän olin jo puhunut Matti Makkosen kanssa. Miksei hän sanonut olevansa tekstiviestin keksijä, mietin itsekseni.

”Ensimmäinen ehdotus on kyllä Makkoselta. Sitä en sitten tiedä, miten se virallisesti eteni”, Tiainen sanoi.

Perustuiko Tiaisen NMT-tekstiviestikin Makkosen ideaan tekstinäpeltimestä?

”Siihen, ja kaukohakutoimintoon, johon siihen aikaan mietittiin tämmöistä tekstiviestiä”, Tiainen myönsi.

Soitin uudelleen Matti Makkoselle. Hän johtaa nykyään Nokia Networksin Professional Services -yksikköä. Silloin 1980-luvulla hän johti Telellä matkapuhelintekniikan kehitysryhmää.

Viimeksi puhuessamme hän ei tuntunut muistavan paljonkaan. Nyt ympyrä tuntui sulkeutuneen.

”Sanovat, että olet tekstiviestin keksijä”, kerroin.

”Ai jaa”, Makkonen vastasi.

Kysyin, oliko hän eri mieltä.

”En ole eri mieltä, enkä ole samaakaan mieltä”, Makkonen sanoi.

Ehdotin tapaamista.

Auto kaartaa ikävänbeesin keskikokoisen toimistorakennuksen eteen Kilonkalliossa, jossakin Leppävaaran lähistöllä. Ovessa kielletään valokuvaus ja koirat. Oven päällä lukee Nokia.

Ovelle ilmestyy keski-ikäinen mies käsi ojossa. Hän on johtaja Matti Makkonen. Hänellä on ohuehko punertava lyhyt tukka, metallisankaiset silmälasit, tummanharmaa kulunut pikkutakki, epämääräisen kirjava kravatti, kiltti hymy ja kestävyysurheilijan laihansitkeä olemus. Hänenlaisiaan insinöörejä on Suomessa varmaankin tuhansia. Kunnollisia, mukavia miehiä, jotka eivät retostele tekemisillään eivätkä tuo itseään tykö.

Arvaan oikein, että hänellä on vaimo, kaksi lasta ja talo.

”Nyhrään pihalla enimmäkseen. Ajelen polkupyörällä, tiellä ja maastossa. Saatan joskus lukeakin”, Makkonen kertoo.

Hän on vastikään täyttänyt 50 vuotta. Hän juhli merkkipäivää hiihtämällä 50 kilometriä Lapissa.

Juttelemme ulkona, kun on kerran nätti ilma.

Tätä tapaamista varten Makkonen on muistellut vanhoja.

”Minulla on mielikuva, että meitä oli kolme henkeä, Tiainen, Tapiola ja minä. Siinä sitten oivallettiin, että tämä on se juttu, mitä me halutaan. Menetelmä, jonka avulla me voidaan lähettää sillä kannettavalla puhelimella tekstiviestejä vaikka kesken kokouksen.”

”Että voisi olla tavoitettavissa, mutta häiritsemättä muita.”

Siinä se tuli. Makkonen vaikuttaa juuri sellaiselta tunnolliselta suomalaismieheltä, joka haluaa olla aina tavoitettavissa ketään häiritsemättä. Hänen täytyy olla tekstiviestin isä. Onko hän?

”Voisin ollakin, varsinkin, jos muutkin sen muistavat niin. Mutta en minä voi ottaa kunniaa tekstiviestin olemassaolosta. Ja varmaan se idea on voinut syntyä samanlaisissa oloissa äks monta kertaa, ja sen toteuttaminen taas on ollut valtavan laajaa yhteistyötä...”

Makkonen ei selvästikään ole perso henkilökohtaiselle kunnialle.

Mitä muuta hän muistaa? Tilanteen, jossa hän lausui idean ensi kertaa julki? Jonkin yksityiskohdan?

Makkonen vajoaa muistoihin.

”Se ei ollut mikään kokoussali. Se oli ilta ennen kokousta. Oltiin syömässä pizzaa kööpenhaminalaisessa pizzeriassa ja mietittiin, että mitäs me sinne speksiin oikein halutaan viedä.”

Makkonen myöntää, että teknisestä toteutuksesta ei siinä vaiheessa vielä piitattu. ”Lähtökohtaoletus oli, että tekniikka ei aseta esteitä palveluiden yhdistämiseen.”

Niin kuin ei sitten asettanutkaan.

”Siihen aikaan oli jännite operaattorien ja laitevalmistajien välillä. Operaattorit edustivat asiakasta eli määrittelivät, mitä tämmöisellä uudella systeemillä tehtäisiin. Ja laitevalmistajien tehtävä oli toteuttaa se tekniikka ja ne ideat.”

”Laitevalmistajat taas eivät olleet ollenkaan innostuneita, koska se oli niille ylimääräistä työtä, ja gsm:n tekeminen oli muutenkin ihan tarpeeksi vaikeaa. Ja siksi tätä lyhytsanomaa ei oikein saatu siihen alkusuorille mukaan”, Makkonen muistelee.

”Meillä puolestamme oli semmoinen asenne gsm:n alkuaikoina, että hyvä vain, jos saadaan ideoitua paljon asioita. Eikä kukaan ajatellut, että nyt minä keksin tämmöisen ajatuksen ja menenpäs nyt saman tien sen patentoimaan.”

”Jos olisin semmoisia murehtinut, olisi moni muukin asia jäänyt harmittamaan.”

Miten hän sitten ajatteli tekstiviestiä – sitä näpellintä – käyttävän?

”Ei sitä hirveästi hersytelty muuta kuin omasta kokemuspiiristä. Semmoinen ajatus oli, että keltaisista muistilapuista päästäisiin eroon, kun sihteeri voisivat jättää puhelimeen viestin.”

”Ja voisi kysellä huomaamatta tarpeellisia tietoja ja sillä tavalla laajentaa kokousten ulottuvuutta. Ja ajateltiin, että se voisi olla semmoinen suht edullinen tapa kommunikoida, kun siihen aikaan koettiin matkapuhelimet aika kalliiksi eikä sähköposteja siihen aikaa ihmisillä ollut.”

Soneralla kiitellään yhä Makkosen intoa ajaa tekstiviestiajatusta läpi sitten myöhemmin. Hänestä tuli tietenkin kova tekstiviestin käyttäjä heti, kun se oli mahdollista.

”Normaaleihin managerointitarkoituksiin käytän. Se sopii hirveän hyvin yksinkertaisten pienten tietojen välittämiseen. Se on minulla pääasiallinen väline, jolla kommunikoin sellaisia asioita. Ja sitten sellaisia, joissa tarvitaan tietynlaista huomaavaisuutta”, hän kertoo.

”Liikaakin luotan ehkä siihen, että kun jotain tekstiviestillä kysyy, niin tulee vastaus. Tai jos viestillä kerron, että tällaista pitäisi miettiä, niin oletan, että näin tapahtuu. Olen huomannut, että joskus ihan puhelimella juttelemalla voisi hoitaa asioita selkeämmin ja varmemmin”, Makkonen pohtii.

Keskusteluun tulee tauko. Muistan, että minun on vielä kerrottava se vaikea asia.

”Friedhel Hillebrand kokee olevansa tekstiviestin keksijä”, sanon.

”Ei, ei se ollut hän. Mutta en minä yhtään epäile, etteikö hän olisi ollut sellaisessa tilanteessa, että olisi oivaltanut että hei, tämähän on loistava idea, ja lähtenyt sitten viemään sitä eteenpäin”, Makkonen sanoo tyynesti. Kerron Hillebrandin vuonna 1985 kirjoittamasta paperista.

”No sitten se on ehdottomasti meidän jälkeemme. Meidän idea meni kyllä niihin FMK:n dokumentteihin, mutta se on ikävä juttu, ettei meillä ole niitä papereita tallella.”

Makkonen miettii vielä hetken.

”Kyllä se sinne speksiin tuli. Yhtenä kymmenistä ominaisuuksista, joihin ei alkuun kiinnitetty mitään huomiota.”

Insinöörinnäköisiä miehiä kulkee silloin tällöin ohi: toiset laihoja, toiset pyöreämpiä, toisilla beesit, toisilla harmaat housut. Moni näyttää olevan syvällä ajatuksissaan.

Tuskin heistä kukaan arvaa, että tämä samannäköinen mies on tehnyt historiaa. Makkonenkin on mietteliäs.

”Se oli silloin semmoista siementen kylvämistä, ajatuksia heiteltiin muhimaan. Toisista syntyi jotakin. Ei niitä ole sitten jälkeenpäin muisteltu.”

Kättelemme. Sanomme näkemiin. Makkonen on lähdössä pikapuoliin Japaniin, jossa gsm ei toimi.

”Sen takia minä sinne menenkin. Pitäisi saada toimimaan”, hän sanoo.

Olen aivan myyty. Olen tavannut Suomen suurimman keksijän. Miehen, joka on muuttanut satojen miljoonien ihmisten arkea kaikkialla maailmassa. Vaatimattoman, mukavan, kiltin oloisen miehen.

Minulla on enää yksi ongelma.

Minun on saatava todistettua, että Makkonen tai FMK:n muut suomalaisjäsenet todellakin kertoivat tekstiviesti-ideasta myös eteenpäin pohjoismaisille kollegoilleen. Haluan tietää, päätyikö Makkosen ajatus dokumentteihin ja sitä kautta Friedhelm Hillebrandille ja spekseihin ja lopulta tekniseksi menetelmäksi, jota me kaikki käytämme päivittäin.

Jan Audestadilla, pohjoismaisen työryhmän puheenjohtajalla, olisi ehkä vielä tallella vanhat paperit. Ehkä hän ainakin muistaisi jotakin.

Hän ei kuitenkaan vastaa lukuisiin soittopyyntöihini. Hän on matkalla jossakin.

Soitan Teliaan Östen Mäkitalolle, jota pidetään ruotsalaisen mobiiliteknologian isänä. Muistaisiko hän suomalaisten puhuneen tekstiviestistä?

”Määkkitaalo”, tekniikan kunniatohtori vastaa puhelimeen riikinruotsalaisittain.

”Jaa-a. En todellakaan muista. Se voi hyvinkin olla niin kuin suomalaiset sanovat, mutta en muista tarkkaan”, hän sanoo.

Hän käskee soittamaan Thomas Beijerille Ericssonille. Hän on mobiiliteknologian toinen suuri ruotsalainen.

”En muista. Kysy Jan Audestadilta. Tai Finn Trosbyltä”, Beijer sanoo ja jatkaa nopeasti: ”Mutta minä en ainakaan ole keksinyt tekstiviestiä.”

Norjalainen Finn Trosby veti GSMryhmän alatyöryhmää, joka kehitti tekstiviestitekniikkaa eteenpäin 1980-luvun loppupuolella. Hän toimi myös FMK-ryhmän sihteerinä sen toiminnan alkuvuosina.

”Ei ainakaan niissä FMK:n kokouksissa esitetty mitään tekstiviestiin liittyviä ideoita”, Trosby tyrmää ensin.

Voi ei.

”Siis minun muistaakseni. Mutta saatan olla väärässä”, hän jatkaa.

”Jos Matti ja hänen väkensä ovat varmoja, että he esittivät näitä ideoita FMK: lie, en epäile sitä lainkaan”, Trosby sanoo sitten.

Ymmärrän kyllä, että minun on aika lopettaa. Pakkomielle on saatava hallintaan, sainpa Makkosta vedenpitävästi todistettua tekstiviestin isäksi tai en.

Sitten puhelin soi. Soittaja on Matti Hovi, entinen Telen insinööri ja nykyinen Head of Business Planning Makkosen johtamassa Nokian yksikössä.

Olin kyllä puhunut hänen kanssaan aiemminkin. Silloin hänellä oli vain hataria muistoja vuodelta 1983, jolloin Telellä oli pyöritelty ideaa laitteesta, jolla voisi välittää tekstiä puhelimen kautta.

Asia on kuitenkin jäänyt kaivertamaan hänen mieltään. Hänen silmiinsä on osunut dokumentti, joka saattaisi olla kiinnostava tekstiviestin historian kannalta.

Hän lähettää pumaskan nähtäväkseni.

Se on GSM-ryhmän alatyöryhmä 3: n raportti vuodelta 1984. Työryhmän puheenjohtajaksi on merkitty Jan Audestad. Aihe on verkkotoiminnot. Kahlaan sivulle 33.

Siellä se on: maininta lyhyiden tekstiviestien välittämisestä.

Hengähdän. Makkosen idea on varmaankin kulkeutunut Audestadin mukana FMK-työryhmästä GSM-alatyöryhmään juuri niin kuin suomalaiset arvelivat.

Näyttö riittää. Suomalainen insinööri on paras kaikista.