Sinä syysaamuna Juuso oli herännyt aikaisin. Katse kiersi ympäri uutta, outoa asuntoa, jota pitäisi alkaa kutsua kodiksi. Lattioilla lojui purkamattomia muuttolaatikoita, joita hän oli raahannut pieneen kaksioon.

Juuso istuutui keittiöön ja odotteli kahvin valmistumista. Ulkona ruska kellasti ja punersi puiden lehtiä. Juuso oli melkein viisikymppinen ja täysin uudessa elämäntilanteessa: hän istui ensimmäistä kertaa 30 vuoteen aamukahvipöydässä yksin. 

Kahvia hörppiessään Juuso muistaa miettineensä, miltä hänestä tuntui.

”Ajattelin, että mitäs helvettiä. Että tässä olen nyt yksin. Todella yksin. Tuntui pala kurkussa, ja rintaa painoi.”

Tuosta aamusta on jo yli 15 vuotta aikaa, mutta hetki on jäänyt tarkasti Juuson mieleen. Asumusero oli heittänyt hänet pikkuruiseen asuntoon kauas kaupungin melusta. Avioeropaperit olivat käsiteltävinä käräjäoikeudessa. 

Juuson mielessä alkoi tuolloin muotoutua lohdullinen ajatus: hänellä ei olisi hätää, jos hän ottaisi muutaman päivän rauhallisesti ja hoitaisi arkiaskareensa. Tulevaa voisi pohtia myöhemmin.

Viikot ja kuukaudet kuluivat. Välillä kaverit soittelivat ja olivat huolissaan, kun eivät olleet kuulleet Juusosta mitään. Piristääkseen yksinasujaa he pyysivät kaupunkiin viihteelle.

Juuso päätti lähteä. Pelkkä bussimatka Helsingin keskustaan kesti tunnin, ja takaisin baarista täytyi tulla taksilla.

”Bussissa menomatkalla istuessa iski epäusko, että mitähän tästä elämästä tulee.”

Avioero on tutkitusti miehille kovempi paikka kuin naisille. Se heikentää usein hyvinvointia ja jopa lyhentää miesten elinajanodotetta enemmän kuin naisten. 

”Yksin oleminen on miehille miltei aina riski. Naiset pärjäävät yksinään paremmin”, Väestöliiton väestöntutkimuskeskuksen johtaja Anna Rotkirch sanoo.

Tässä artikkelissa ilmiötä käsitellään heterosuhteiden näkökulmasta.

Eron jälkeen elämä on järjestettävä uudestaan, usein on luovuttava vanhasta kodista, hankittava uusi asunto ja sovittava lasten huoltajuudesta.

Eronneen mielessä käy monenlaisia tunteita: surua, pettymystä, itsesyytöksiä – jopa vihaa. Toisaalta uusi elämäntilanne antaa mahdollisuuksia pohtia omaa elämää ja sitä, mikä meni pieleen.

”Miehillä ongelmana on usein se, että he menettävät sosiaalisen tuen. Puoliso on saattanut olla lähes ainoa ystävä. Naiset taas ovat keskimäärin sosiaalisesti lahjakkaampia, ja heillä on usein tukenaan ystäviä ja sukulaisia”, Rotkirch sanoo.

Kun lopullinen eropäätös tulee, sitä seuraa usein aluksi erošokki. Ero iskee kovaa ikään, ammattiin, varallisuuteen tai koulutukseen asemaan katsomatta. 

Syy on Miessakit-yhdistyksen erotyöntekijä Christer Nuutisen mukaan selvä. 

”Ero on poikkeuksellinen ja usein ainutkertainen tapahtuma elämässä. Sen käsittelemiseen ei oikein kenelläkään ole etukäteen osaamista. Ei ole olemassa tunnetaitojen korkeakoulua, josta oppia voisi saada”, Nuutinen sanoo.

Miessakit tarjoaa eroaville tai eronneille miehille neuvoja ja keskusteluapua. Yhdistys järjestää avuksi myös keskusteluryhmiä ja vertaistukihenkilöitä, joiden kanssa asioitaan voi käydä luottamuksella läpi.

Nuutinen on seurannut työssään monien miesten eronjälkeisiä tuntemuksia ja pyrkinyt olemaan tukena.

Hänen havaintojensa mukaan erošokin voimakkuus riippuu siitä, kuinka yllättäen ero tulee ja onko siihen ehtinyt valmistautua.

”Erošokissa ei koskaan pitäisi tehdä isoja päätöksiä. Jos toinen on šokissa, ei  myöskään pidä olettaa, että hän kykenee niihin.”

Miessakit-yhdistyksestä apua hakevat ovat Nuutisen mukaan pääosin työssä käyviä ja perheellisiä miehiä, joilla on koulutuksen tuomaa kykyä auttaa itseään.

Eli he osaavat etsiä ja hakea apua. Kaikilla miehillä näitä taitoja ei kuitenkaan ole.

Nuutinen on vuoden aikana keskustellut noin sadan Miessakkeihin yhteyttä ottaneen miehen kanssa. Hänen mieleensä on jäänyt etenkin yksi mies, joka tuntui olevan tilanteen edessä täysin avuton. 

”Mies oli šokkivaiheessa, eikä selvästikään ollut mitään valmiuksia käsitellä asiaa. Kun kysyin häneltä, että mitä hän nyt aikoo, mies vastasi: ’Ehkä mä juon seuraavaksi itseni hengiltä’.”

Sen jälkeen Nuutinen ei ole miehestä kuullut.

Juuso ja hänen puolisonsa tapasivat parikymppisinä, ja heillä on yksi yhteinen lapsi. 

Juuso työskentelee asiantuntijatehtävissä ja asuu pääkaupunkiseudulla. Asian arkaluontoisuuden takia hän ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään.

Avioliitto oli Juuson mukaan riitaisa viimeiset kymmenen vuotta. Riidat ja mykkäkoulut olivat tavallisia. 

Puoliso uhkaili tavan takaa avioerolla, mutta perhe, arjen menot ja hankittu asunto pitivät heidät yhdessä. Syvempiä keskusteluita he eivät ongelmistaan käyneet.

”Meillä ei ollut osaamista keskustella asioista tai hakea apua. Katsoimme samaan suuntaan vain, kun katselimme televisiota. Toisiamme emme katsoneet”, Juuso muistelee.

”Riitoja hyvittelin lahjoilla tai viemällä puolison ravintolaan.”

Juuso myöntää, että hänelläkin oli osansa avioeroon. Hän vietti aika itsenäistä elämää ja kävi usein ulkona baareissa kaveriensa kanssa. Välillä Juusosta tuntui, että kumppani kyttäsi hänen menemisiään.

Jälkikäteen Juuso on ajatellut, että hänen olisi pitänyt sitoutua enemmän parisuhteeseen ja perheeseen.

”Mutta ajattelin, että perhe antaa aina anteeksi”, Juuso sanoo.

Christer Nuutinen kertoo, että hänen kohtaamansa eroavat miehet ovat kokeneet, että he ovat olleet sitoutuneet avioliittoihinsa. Usein parisuhde on kestänyt jopa parikymmentä vuotta. 

Miehet kertovat hoitaneensa lapsia, kuskanneensa heitä harrastuksiin, rakentaneensa talon ja tienanneensa perheelle rahaa.

”He ovat ajatelleet tehneensä kaiken tarvittavan. Siksi ero on tullut täytenä yllätyksenä. Vasta jälkikäteen eroon liittyneissä pohdinnoissa mies saattaa olla valmis todella kohtaamaan liiton epäkohdat.”

Tyypillinen kuvio Nuutisen mukaan on, että pariskunta keskittyy työhön ja arkeen ajatellen, että se on parisuhteen ylläpitoa. Silloin kuitenkin lyödään laimin omat ja kumppanin toiveet suhteen varsinaisesta sisällöstä.

”Parisuhteeseen satsataan vain satsaamalla parisuhteeseen. Suhteen parantamiseen tarvitaan molempien motivaatiota, mutta eron toteutumiseen vain yhden osapuolen halu.”

Kun kumppanilta ei saa palautetta ja vastakaikua, kiinnostus puolisoon alkaa heikentyä. Katse alkaa helposti etsiä muualta jotakuta, jonka ajattelee täyttävän paremmin nämä tarpeet.

Tutkimuksissakin on huomattu, että naiset ovat parisuhteisiinsa miehiä tyytymättömämpiä ja hakevat useammin eroa. 

Kun Yhdysvalloissa tutkittiin vuonna 2017, kumpi aviopuoliso teki aloitteen erosta, tulos oli yksiselitteinen: 69 prosentissa tapauksista eroa haki vaimo. Vastaavaan tutkimustulokseen päädyttiin myös Väestöliiton vuoden 2013 perhebarometrissa, jossa käsiteltiin suomalaisia parisuhteita.

Eurooppalaisessa yli 50-vuotiaita käsittelevässä tutkimuksessa havaittiin myös, että naiset kokevat avioliittonsa miehiään riitaisemmaksi 

Juuso oli päättänyt, ettei ryhdy uhkailemaan avioerolla, ja sanonut myös puolisolleen, että jos hän puhuu erosta, se tarkoittaa eroa.

Lopulta Juuso sanoi yhden riidan jälkeen, että haluaa erota. Päätöstä helpotti, että lapsi oli jo aikuinen ja muuttanut kotoa.

 ”Riidan päätteeksi kysyin, että kumpi panee asunnon myyntiin.” 

Vaikka Juuso teki itse lopullisen eropäätöksen, satutti ero silti. 

Ero on aina kipeä tapahtuma, mutta Christer Nuutisen kokemuksen mukaan monelle miehelle siitä on lopulta tullut tarpeellinen pysähdyshetki pohtia omaa elämäänsä ja sitä, mikä liitossa meni pieleen.

Miessakeista apua hakeneista moni on kertonut jatkavansa elämää onnellisempana. Yksi merkittävä syy on Nuutisen havaintojen mukaan vanhemmuus, jota mies voi usein eron jälkeen toteuttaa paremmin omalla tavallaan. 

”Puoliso on saattanut ottaa lapsia koskevissa asioissa jopa itsevaltaisen roolin. Miehelle ei jää tilaa olla kasvattaja siten kuin hän itse haluaisi.”

Kaikilla ei kuitenkaan ole valmiuksia käsitellä kriisiä ja selvitä siitä. Monelta mieheltä putoaa eron myötä elämältä pohja.

Yksi syy on Anna Rotkirchinkin mainitsema sosiaalisen tukiverkon puuttuminen. 

On melko tyypillistä, että arjen paineessa mies ei ole pitänyt yhteyksiä omiin kavereihinsa, ja vaimo on saattanut hoitaa perheen sosiaaliset suhteet. 

Eron jälkeen mies helposti menettää myös perheystävät ja jää yksin.

Tutkimusten mukaan miehet tosin hakeutuvat eron jälkeen uusiin liittoihin naisia useammin.

”Naisten vahvemmat sosiaaliset verkostot ehkä tarjoavat juuri niitä asioita, joita miehet puolestaan etsivät parisuhteesta”, Nuutinen sanoo.

Vakituinen parisuhde on tutkitusti yhteydessä miesten onnellisuuteen ja elinajanodotteeseen. Suhteesta saadut hyödyt näyttävät olevan suuremmat miehille kuin naisille.

”Avio- tai avoliitto tuottaa ihmisen elämään monia yleisesti elämänlaatua nostavia asioita: taloudellista turvaa, sosiaalista kumppanuutta, rakkautta, seksiä ja säännöllistä elämänrytmiä”, Rotkirch sanoo.

Avo- tai avioliitossa elävillä on lisäksi useammin lapsia, joiden voi myös ajatella tuovan useimpien mielestä elämään rakkautta ja sosiaalista kanssakäymistä. Eronnut saattaa menettää useimmat näistä eduista. 

Kun norjalaisessa tutkimuksessa käytiin läpi 50–89-vuotiaiden kuolleisuutta vuosina 2005–2008, havaittiin, että eronneiden miesten riski kuolla on selkeästi korkeampi kuin avio- tai avoliitossa elävien. 

Tutkimuksessa verrattiin matalasti koulutettujen miesten ja naisten elinajanodotetta sen perusteella, olivatko he eronneet ja vai pysyneet liitoissaan. Myös tutkittavien puolisoilla oli peruskoulutasoinen koulutus.

Tulos oli selvä: avioero lyhensi elinajanodotetta merkittävästi. Avioliitossa pysyneet miehet elivät keskimäärin viisi vuotta pidempään kuin eronneet. Naisilla vastaava luku oli noin kolme vuotta. 

Rotkirchin mukaan tilanne saattaa korjautua kuolleisuuden osalta normaaliksi, jos mies solmii uuden liiton. Henkisellä puolella on kuitenkin usein toisin. 

”Tutkimusten mukaan henkinen hyvinvointi ja tyytyväisyys on toisessa liitossa heikompaa kuin ensimmäisessä”, Rotkirch sanoo ja viittaa yli 50-vuotiaiden eurooppalaisten parisuhteita koskevaan tutkimukseensa.

”Siinä mielessä ruoho ei ole aidan takana vihreämpää. Yksilötasolla on toki eroavuutta.”

Tulos voi selittyä sillä, että erolla on merkittävä vaikutus mielenterveyteen.

Kun asiaa tutkittiin Norjassa, havaittiin, että aikuiset kyllä toipuvat eron aiheuttamasta kriisistä. Eronneet eivät kuitenkaan palanneet kymmenessä vuodessa samalle mielenterveyden tasolle, jolla he olivat olleet kymmenen vuotta ennen eroa.

Toisaalta naisia puolestaan koskee tilastoissa synkkä sivujuonne: erotilanne uhkaa useammin naisten henkeä tai terveyttä. Viranomaisten tietoon tulleesta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta liki 20 prosenttia tapahtuu entisten avio- tai avopuolisoiden välillä. Valtaosassa tapauksista väkivallan uhri on nainen.

Juuso ei kertonut asumuserostaan tutuilleen tai työkavereilleen kuukausiin, ellei asia tullut väistämättä puheeksi. Lähimmät ystävät asiasta toki tiesivät.

Yksi syy vaikenemiseen oli se, että Juuson työpaikalla oli ennenkin puitu toisten avioeroja. Häntä pelotti, miten hänen eroonsa suhtauduttaisiin. 

”Pelkäsin lähinnä joidenkin naispuolisten työkaverien kommentteja. He olivat aiemmin olleet yllättävänkin kitkeriä eroista puhuttaessa.”

Juusoa arveluttivat myös tulevat joulut, juhannukset ja muut juhlat, joita oli ennen vietetty perheen ja ystäväperheiden kanssa. Miten ne vastaisuudessa sujuisivat?

”Helposti käy niin, että erossa yhteydet perheystäviin katkeavat, ja niinhän siinä kävi myös minulle.”

Toimeliaisuudesta tuli Juusolle selviytymiskeino. Hän kävi normaaliin tapaan töissä ja harrastuksissa. Ylijäävän ajan hän sisusti uutta kotiaan kuntoon.

Purkaessaan muuttolaatikoita Juuso kävi läpi menneisyyttään: katseli valokuvia, tutki vanhoja kalentereita ja muita muistoja. Työsti sitä tosiasiaa, ettei ollut enää parisuhteessa.

Juuso käytti vuoden itsetutkiskeluun, eikä etsinyt seurustelusuhteita.

”Mietin myös mitä se rakkaus oikein on. Enhän mennyt naimisiin erotakseni. Rakkaus ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista ihanuutta, joksi sen kuvitteli.”

Ajan myötä pahimmat itsesyytökset ja vihantunteet laantuivat. Oli pakko hyväksyä tilanne ja alkaa pohtia tulevaisuutta.

Juuso sanoo olevansa asioihin järkiperäisesti ja realistisesti suhtautuva ihminen. Siksi hän arveli pystyvänsä löytämään asioihin uusia näkökulmia ja rakentamaan elämänsä uudestaan. 

”Se ajatusprosessi oli puolustusmekanismi, joka suojasi itseäni liian voimakkailta, synkiltä ja ahdistavilta ajatuksilta. Keräsin itseni kasaan ja sain lisää vahvuutta ja itsetuntoa.”

Juusolla oli myös tukenaan ystäväpiiri, jonka kanssa hän pystyi puhumaan vaikeistakin asioista.

”Se oli turvaverkko ja viitekehys, jota tarvitsin.”

Toipumista auttoi myös se, että Juuson ja hänen puolisonsa eroprosessi sujui sovinnollisesti.

Omaisuudenjaosta ei tullut riitaa, sillä kumpikaan ei pudonnut tyhjän päälle. Molemmilla oli takanaan yli parikymmentä vuotta työntekoa, joten omaisuuttakin oli ehtinyt kertyä.

Entisten puolisoiden välit ovat pysyneet eron jälkeen hyvinä ennen muuta yhteisen lapsen takia. 

Eron jälkeen Juuso on pohtinut paljon sitä, miksi avioliitto kariutui. Tiedolle on käyttöä, sillä nyt hänellä on uusi pitkä parisuhde. Uusi kumppani löytyi noin viisi vuotta avioeron jälkeen.

”Olen oppinut, että suhteen hyvinvoinnista on välitettävä ja sen eteen on tehtävä töitä.”

Ovatko aiemmat karvaat kokemukset tehneet paremman kumppanin?

Kuullessaan kysymyksen Juuso naurahtaa ja sanoo:

”Kyllä ja ei. Kyllä sitä virheistään ainakin yrittää oppia.”

Jutussa on käytetty lähteinä Anna Rotkirchin kirjaa Yhdessä (2014).

Teksti: Tuomo Väliaho. Kuvitukset: Julia Tavast. Tuottaminen ja tekstin editointi: Johanna Malinen.