Etelä-Kaukasiassa sijaitsevasta Armeniasta on tullut lyhyessä ajassa yllättävän suuri kiinnostuksen kohde. Suurin selitys tosin näyttää olevan vahingonilo, sillä huomio on Armenian pyrkimyksessä ottaa etäisyyttä epäluottavaksi kumppaniksi toteamastaan Venäjästä.

Se onkin iso asia. Varsinkin kun Venäjän itse etupiirinään pitämällä niin sanotulla entisen Neuvostoliiton alueella on käynnissä laajempikin ulkopoliittisten linjojen mylläys.

Näkyvin muutos on kuitenkin Armeniassa, jossa Venäjää on parin sadan viime vuoden ajan pidetty maan turvallisuuden takaajana. Ajatus muodostui jopa osaksi kansallista identiteettiä, vaikka osa armenialaisista on aina ollut länsimielisiä, etenkin laajassa diasporassa.

Tämä luottamus päättyi viime syksynä, kun Azerbaidžan valtasi loputkin armenialaisten asuttamasta Vuoristo-Karabahista ja hääti armenialaiset alueelta. Venäjä pysytteli tilanteessa neutraalina. Siksi Armenia etsii nyt uutta suuntaa ulkopolitiikalleen.

Keski-Aasian maat puolestaan alkoivat nopeasti ottaa etäisyyttä Venäjään, kun se oli aloittanut suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Itsevaltaisuudestaan huolimatta maiden johtajien on huomioitava myös alamaistensa ärtynyt suhtautuminen Venäjän hyökkäyssotaan. Alueen maista vain Georgia on lähentynyt Venäjää, vaikka mailla ei ole edes diplomaattisuhteita.

Armenia ja Keski-Aasian maat ovat edelleen monin tavoin riippuvaisia Venäjästä. Suomikin sulki itärajansa vain henkilöliikenteeltä, jotta tärkeä tavaratuonti Venäjältä voisi jatkua, mutta niin sanotuilla entisillä neuvostotasavalloilla riippuvuuksia on paljon enemmän. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energian ja elintarvikkeiden kallistuminen iski erityisesti näihin maihin.

Keski-Aasian maat ovat pitkään liukuneet hiljalleen etäämmäs  Venäjästä. Niiden tavoite on saada jatkossakin lisää välimatkaa Venäjään ja laajentaa suhteitaan muihin maihin. Ne eivät kuitenkaan halua ärsyttää Venäjää. 

Myös Armenian johto korostaa, että menetettyään liittolaissuhteen Venäjään Armenian on varmistettava, ettei Venäjästä tule vihollista. Vaikka Venäjästä ei olisi turvaa, siitä voi olla uhkaa.

Keski-Aasian maat ja Georgia ovat yrittäneet hyötyä sotatilanteesta ryhtymällä kauttakulkumaiksi, joiden kautta Venäjälle viedään lännen pakotteiden alaisia tuotteita. Ne ovat myös pyrkineet saamaan poliittisia tavoitteitaan läpi, kun Venäjä on joutunut keskittämään diplomatiaansa enemmän Keski-Aasiaan.

Venäjää tietysti suututtaa naapurimaiden pyrkimys ottaa siihen etäisyyttä. Se yrittää sekä painostaa että houkutella niitä pysymään lähellään. Maat kuitenkin tietävät hyvin, ettei Venäjä ole kiinnostunut tasapuolisista liittolaissuhteista vaan etupiiristä. Nämä maat jos jotkut tuntevat Venäjän. Kazakstanissa on myös aitoa pelkoa siitä, että Venäjä voisi vallata siltä alueita. Eikä Armeniakaan voi olla varma, ettei Venäjä alkaisi pitää sitä vihollisena.

Vaikka Venäjästä halutaan kauemmas, se ei tarkoita, että maat pyrkisivät korvaamaan Venäjän lännellä tai Kiinalla. Tärkein niiden saama oppi on, että yhteen liittolaiseen turvautuminen on vaarallista.

Armenia yrittää nyt vahvistaa välejään länteen, parantaa suhdettaan Turkkiin, luoda välejä Iraniin ja Intiaan sekä pysyä väleissä Venäjän kanssa. Keski-Aasiassa on samanlaisia pyrkimyksiä puhua mahdollisimman monen kanssa.

Venäjän entisen etupiirin maiden pyrkimyksestä saada etäisyyttä Venäjään voi olla tyytyväinen, ja sitä on hyvä tukea. Valtiot on kuitenkin syytä nähdä itsellisinä toimijoina, eikä reppanoina, joiden ainoa halu on olla jonkin suuren vallan suojeluksessa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.