”Pyydän anteeksi kaikilta, joita toimintani on loukannut. Erityisesti Sonjalta ja muilta läheisiltäni, joille käytökseni on ollut nöyryyttävää.”

Näin kirjoitti näyttelijä Aku Hirviniemi Instagramiin tällä viikolla. Hirviniemi pyysi anteeksi seksuaalissävytteisiä, asiattomia viestejään, joita hän oli toistuvasti lähetellyt eri naisille.

Anteeksipyyntöä seurasi miltei heti uusi kohu, kun Hirviniemi vitsaili asiattomista viesteistään pikkujoulukeikalla. Tätäkin Hirviniemi pyysi anteeksi Instagramissaan.

Hirviniemen Instagram-päivitysten kommenteissa näyttelijä sai osakseen kannustusta ja tsemppiviestejä, mutta myös kritiikkiä. Moni ilmaisi pettymystään siihen, ettei Hirviniemi esittänyt anteeksipyyntöään suoraan naisille, joita oli viesteillään häirinnyt, vaan pyysi anteeksi erityisesti läheisiltään. 

Useampi oli sitä mieltä, ettei Hirviniemen anteeksipyyntö ollut vilpitön, ja arveli tämän olevan pahoillaan ainoastaan käytöksensä julkitulosta – ei niinkään käytöksestä itsestään.

Monen arvio oli, että Hirviniemi pyysi anteeksi pakon edessä.

Julkisesta anteeksipyynnöstä on tullut nykyisin lähes välttämättömyys tilanteissa, jossa huono käytös tai rikos on noussut puheenaiheeksi. Mutta millainen on hyvä anteeksipyyntö, jolla voittaa yleisön puolelleen?

Oleellisinta on toimia nopeasti ja pyytää anteeksi oikeaa asiaa. Näin sanoo FCG Finnish Consulting Group -konsulttiyrityksen viestintä- ja markkinointijohtaja Sini Korpinen, joka on kirjoittanut kirjan kriisiviestinnästä. Hän on myös kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingistä.

”Kun pyydetään anteeksi, pitää osoittaa ymmärtävänsä tekonsa, eikä niin, että pyydetään anteeksi sitä, että joku on pahoittanut mielensä”, Korpinen summaa.

Jos julkinen anteeksipyyntö tulee myöhässä ja vasta sitten, kun tehdyt teot alkavat vaikuttaa yritystoimintaan, se herättää Korpisen mukaan epäilyksen anteeksipyynnön vilpittömyydestä.

”On liian aikaista sanoa, onko Hirviniemen anteeksipyyntö teennäinen. Ajoitus on valitettavasti myöhäinen. Ei ole kauhean harhainen tulkinta, että hän pyytää anteeksi sen takia, että työt lähtevät alta. Mutta nythän hänellä on tilaisuus näyttää, mikä muuttuu.”

Myös anteeksipyynnön jälkeinen aika on Korpisen mukaan oleellinen.

”Anteeksipyyntö on vain sanoja, kunnes se näkyy teoissa.”

Yleisön kannalta vastaanottoon vaikuttaa luonnollisesti myös tehdyn virheen vakavuus ja laajuus. Mediatietojen mukaan Hirviniemen toiminta on ollut systemaattista, ja hän on lähetellyt häiritseviä viestejä useille naisille.

”Hirviniemen kohdalla ei ole kyse siitä, että tapauksia olisi ollut vain yksi. Kaikkihan mokaavat joskus, emme voi elää maailmassa, jossa kukaan ei saa mitään ikinä anteeksi. Mutta oleellista on se, onko kyseessä yksittäinen moka vai kyse yleisemmästä tavasta toimia”, Korpinen sanoo.

Yleisön reaktiota tärkeämpää ovat silti anteeksipyynnön tosiasialliset kohteet, muistuttaa Korpinen. Siis esimerkiksi solvauksen, häirinnän tai rikoksen uhrit. 

”Oleellisinta on, että anteeksipyyntö on osoitettu niille ihmisille, joita kohtaan on tehty väärin. Että heiltä pyydetään henkilökohtaisesti anteeksi. Eikä niin, että viestitään vain suurelle yleisölle.”

Sosiaalinen media on kiihdyttänyt tiedon leviämistä. Niinpä voi tuntua, että nykyään anteeksi pyydetään herkemmin kuin ennen, sanoo Korpinen. 

”Kulttuuri sille, että mikä on hyväksyttävää, on muuttunut. Ennen viesti naisille oli, että ole hiljaa ja pure hammasta ja eikö ole ihanaa, että sinutkin huomataan. Nykyään tiedämme, ettei kenenkään tarvitse sietää asiatonta käytöstä.”

Sosiaalinen media on luonut lähes jokaisen saavutettavaksi alustan, jolla voi kertoa kokemistaan asioista julkisesti. 

”Ennen ei ollut juttu eikä mikään julkisuudessa, jos joku setä ehdotteli asiattomuuksia nuorille naisille. Mutta nykyään näillä naisilla on sosiaalisen median alustoja, joissa asioita voi tuoda ilmi.”

Historiallis-yhteiskunnallisen kasvatuksen professori Jan Löfström Turun yliopistosta sanoo, että anteeksi pyytäminen on ilmiönä kasvanut voimakkaasti viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Löfström on tutkinut erityisesti historiallisia anteeksipyyntöjä ja anteeksiantoja instituutioiden näkökulmasta.

80- ja 90-lukujen vaihteessa monissa maissa alettiin keskustella edeltäneiden vuosikymmenten vääryyksistä ja tehtiin moraalista pyykinpesua, Löfström kuvailee. Samaan aikaan keskusteltiin uudella tavalla kansalaisuudesta, identiteetistä, vähemmistöistä ja niiden uudenlaisesta arvosta.

Ei siis ole sattumaa, että myös nykyään julkiset anteeksipyynnöt koskevat useimmiten jotakin historiallisesti sorrettua ryhmää, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tai etnisiä vähemmistöjä, jotka ovat aiemmin jääneet huomiotta.

”Esimerkiksi naisten kokemukset ahdistelusta voivat olla sellaisia. Yhteiskunnassa tietynlainen samaistumiskyky on ehkä lisääntynyt, ja voidaan aiempaa paremmin kuvitella, miltä joku tilanne vaikuttaa toisen näkökulmasta.”

Löfström sanoo, että anteeksi pyytämisen kulttuurin suhtaudutaan kahdella eri tavalla. Jotkut kokevat kyseessä olevan positiivinen muutos: vääryyden kokemus otetaan vakavasti ja asioiden korjaaminen nähdään tärkeänä.

Toinen tulkinta on kyynisempi, ja siinä julkisten anteeksipyyntöjen ajatellaan olevan keino hoitaa imagoa. Anteeksipyynnön nähdään olevan välineellistä.

”Minun on mahdotonta ottaa kantaa, onko kyyninen vai hyväntahtoinen tulkinta oikeampi”, Löfström sanoo.

Viestinnän asiantuntija Korpinen arvioi, että julkiset anteeksipyynnöt ovat vaikea taitolaji.

”Kun tietää tehneensä väärin ja joutuu pyytämään anteeksi, syntyy häpeän tunne. Siksi se on niin vaikeaa.”

Korpisen mielestä viime aikoina julkisessa anteeksi pyytämisessä on onnistunut juontaja Tuomas Enbuske. Iltalehti julkaisi tällä viikolla laajan artikkelin, jossa Enbusken kerrottiin käyttäytyneen asiattomasti Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman tuotannossa. Enbuske pyysi anteeksi käytöstään sekä artikkelissa että Instagramissa.

”Hän pyysi suoraan anteeksi, ja sanoi, että näin on tapahtunut”, tiivistää Korpinen.

Erilaisia julkisia anteeksipyyntöjä on ollut mediassa esillä toistuvasti kuluneen vuoden aikana. 

Heinäkuussa valtiovarainministeri Riikka Purra pyysi lopulta anteeksi vanhoja rasistisia tekstejään ensin ilmoitettuaan, ”ettei hänelle tulisi mieleenkään pahoitella sanomisiaan”.

Elokuussa anteeksipyyntönsä puolestaan esitti presidenttiehdokas Olli Rehn, joka kutsui itseään tentissä albiinoksi. Suomen albinismiyhdistyksen mukaan albiino-sanan käyttö ihmisistä on sopimatonta. 

Syksyllä otsikoissa oli laulaja Jari Sillanpää, joka kertoi omassa Siltsu-dokumentissaan, ettei tunne katumusta. Sillanpää on tuomittu muun muassa huumerikoksista ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Tuomiot nousivat julkisuuteen uudelleen dokumentin myötä. Dokumentin jälkimainingeissa MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa Sillanpää pyysi anteeksi. 

”Pyydän kaikilta niiltä sydämeni pohjasta anteeksi, jotka oikeasti tuntevat, että ovat tulleet loukatuiksi”, Sillanpää sanoi.

Sillanpään anteeksipyyntö sai sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa osakseen roimasti kritiikkiä.

Anteeksi joutui pyytämään vastikään myös artisti Poju eli Pasi Heinonen, joka puolusti raiskaustuomion saanutta jääkiekkoilija Severi Lahtista kirjoittamalla Instagramiin ”Tuokaa se kusinen akka median eteen kertomaan tarinansa”. 

Lukuisat tapahtumajärjestäjät peruivat ulostulon jälkeen artistin keikat. Artisti pyysi anteeksi, mutta somessa arveltiin tuolloin, ettei hänenkään anteeksipyyntönsä ollut vilpitön, vaan johtui ainoastaan keikkojen peruuntumisesta ja tulojen menetyksestä.

Toimiaan joutui pahoittelemaan syksyllä myös kodinelektroniikkaketju Gigantti, kun mediat olivat uutisoineet yrityksen epäeettisestä asiakaspalvelusta.