”Kun autot keksittiin, kului vuosikymmeniä ennen kuin autoihin saatiin #turvavyöt ja teille #nopeusrajoitukset. Kauanko menee ennen kuin #älypuhelimet ja #some saadaan jotenkin aisoihin?”

Näin kirjoitti nuorisolääkäri Silja Kosola taannoin Twitterissä.

Ei pidä ymmärtää väärin. Kosola ei vastusta kännyköitä ja sosiaalista mediaa, päinvastoin. Aktiivinen twitteristi pitää älypuhelimia kätevinä vehkeinä, joiden parhaisiin puoliin kuuluu yhteydenpito muihin ihmisiin eri yhteisökanavilla. Kameroilla varustetut kapineet ruokkivat luovuutta ja helpottavat elämää, kun niiden mukana kulkevat niin pankkiasiat kuin bussiliput.

Kännyköiden ja somen käyttöön liittyy kuitenkin myös haittoja, emmekä vielä edes tunne niitä täysin. Siksi tarvitaan varovaisuutta ja turvaverkkoja, aivan kuten autoille on kehitetty turvavöitä, vankempia koreja ja nopeusrajoituksia. 

Erityisen alttiita haitoille ovat lapset ja nuoret. He myös käyttävät yhteisöpalveluita enemmän kuin vanhemmat ikäluokat.

”Mitä enemmän somea, sitä varmemmin on paha olla”, Kosola tiivistää isoista nuoria seuranneista tutkimuksista saadun näytön.

Silja Kosola on Pohjoismaiden ensimmäinen nuorisolääketieteen dosentti. Nuorisolääketieteeseen kuuluu periaatteessa kaikki noin 10–24-vuotiaita nuoria koskeva lääketiede, mutta sen erityiskysymyksinä ovat kasvun ja kehityksen poikkeamat, seksuaali-identiteetti ja -terveys, päihdekokeilut sekä alkavat mielenterveysongelmat.

Tutkijan uran lisäksi kahden teinin äiti on työskennellyt vuosina 2018–2019 Helsingin kaupungin lasten ja nuorten terveyspalveluiden johtavana ylilääkärinä ja sitä ennen pitkään koululääkärinä. Kosolalla on siis vankka kosketus nuorten arkeen. Samoin siihen, millaisia isoja muutoksia hyvinvoinnissa on viime vuosina havaittu.

Yksi merkittävä yhteiskunnallinen muutos on se, että nuoret raportoivat nykyään paljon enemmän ahdistusta kuin ennen. Mielenterveyden häiriöistä on viime vuosina tullut esimerkiksi Kelan tilastoissa 16–34-vuotiaiden pitkien sairauspoissaolojen ylivoimaisesti suurin syy.

Nuorten ahdistus- ja masennusoireilun lisääntymiseen vaikuttaa Kosolan mukaan ”ihan hirveä määrä asioita”.

”Koulussa suorituspaineet ovat lisääntyneet, ja nuoret nukkuvat yhä vähemmän, liikkuvat vähemmän ja käyttävät enemmän somea kuin koskaan ennen”, hän luettelee.

Muutokset ovat tapahtuneet jotakuinkin samanaikaisesti noin 15:n viime vuoden aikana, eikä niiden vaikutuksia voi täysin erotella toisistaan. Esimerkiksi runsas kännykän tuijottaminen voi johtaa unen puutteeseen ja vähäiseen liikkumiseen, jotka muutenkin jo lisäävät mielenterveysongelmien riskiä.

Yhdeksi selitykseksi on tarjottu myös sitä, että tietoisuus mielenterveyshäiriöistä on lisääntynyt. Nuoret eivät liitä niihin samanlaista häpeää kuin monet vanhempien ikäpolvien edustajat ja saattavat siten raportoida ahdistuksesta ja alakulosta aiempaa herkemmin.

Suuri määrä tutkimuksia on joka tapauksessa havainnut, että masennus- ja ahdistusoireilu ja sosiaalisen median käyttö ovat yhteydessä toisiinsa. Kosolan mukaan yhteys näyttää olevan kaksisuuntainen.

”Ne, jotka käyttävät hirveästi somea, ahdistuvat ja masentuvat, ja toisaalta ne, joilla on jo lähtökohtaisesti mielenterveysongelmia, tuppaavat käyttämään enemmän aikaa somessa.”

Monet asiantuntijat ovat viime vuosina ehtineet julistaa ruutuajan vanhentuneeksi käsitteeksi. Digilaitteet ovat niin olennainen osa lasten ja nuorten elämää, ettei ruutuajan kyttäämisessä olisi järkeä. Kännyköitähän käytetään koulutöissäkin.

quote: Nyrkkisääntö on, että sosiaalisessa mediassa ei kannata viettää yli kolmea tuntia päivässä.

Kosola haastaa ajatuksen. Kaikkien ruututuntien laskemisen sijaan kannattaa kuitenkin keskittyä siihen, kuinka paljon aikaa kuluu kännykällä ja etenkin somesovelluksissa. Suuri osa koulutehtävistä tehdään yleensä tietokoneella, kun kännykän käyttö painottuu lapsilla ja nuorilla someen ja peleihin.

Vaikka veitsellä leikattua rajaa ei ole, nyrkkisääntö on tämä: somessa ei kannata viettää yli kolmea tuntia päivässä. Arvovaltaisessa Jama Psychiatry -tiedelehdessä vuonna 2019 julkaistu laaja yhdysvaltalaistutkimus havaitsi, että yli kolme tuntia päivässä somessa viettävillä nuorilla voi olla kohonnut mielenterveysongelmien riski.

Määrä ei tietenkään kerro kaikkea. Sosiaaliseen mediaan kuuluu kirjava joukko alustoja, ja käyttötavoillakin on merkitystä. 13–29-vuotiaille suunnatun Some ja nuoret 2022 -kyselyn mukaan suomalaisnuorten suosituimmat somealustat ovat Whatsapp, Youtube, Instagram, Spotify, Snapchat, Tiktok, Facebook, Discord, Pinterest ja Jodel.

Vain vähemmistö suomalaisnuorista jakaa somessa itse kuvaamiaan videoita ja valokuvia tai kirjoittamiaan tekstejä, Kosola sanoo.

”Passiiviseen somen selaamiseen liittyy tutkitusti suurempi masennus- ja ahdistusoireiden riski kuin aktiiviseen sisällöntuotantoon.”

Tätä on selitetty sillä, että passiivinen selailu voi herkemmin johtaa vertailuun ja kateuteen muita kohtaan, mikä taas saattaa lisätä masennusriskiä.

Yhdistyneiden kansakuntien lastenjärjestö Unicef tiivistää digimaailman vaarat kolmeen c-kirjaimella alkavaan sanaan: content (sisältö), contact (kontakti) ja conduct (käytös).

Lapsi tai nuori voi törmätä somessa häiritsevään sisältöön, kuten pornoon tai väkivaltaan. Kontakti puolestaan saattaa olla jotain ihan muuta kuin yhteyttä ottava ensin uskottelee. Tästä tyypillisiä esimerkkejä ovat miehet, jotka tekeytyvät somessa teini-ikäisiksi yrittäessään solmia yhteyksiä nuoriin.

Kolmas vaara eli huono käytös voi olla esimerkiksi kiusaamista, vihapuhetta tai disinformaatiota.

Some ja nuoret 2022 -kysely piirtää suomalaisnuorten sometodellisuudesta tylyn kuvan. Kolme neljäsosaa on todistanut sosiaalisen median kanavissa seksuaalissävytteisiä viestejä tai muuta epätoivottua käytöstä. Kolmasosa on kokenut jonkinlaista kiusaamista. Lähes kolme neljästä on havainnut eristämistä tai ghostausta, eli yhteydenpidon lopettamista ilman selityksiä.

Nuoret myös pitävät somessa tapahtuvaa kiusaamista helpompana kuin arkielämässä.

”Kouluterveyskyselyssä koulukiusaamista on kokenut noin kahdeksan prosenttia. Nettikiusaaminen on siis paljon yleisempää, ja siihen on aikuisten hirvittävän vaikea puuttua.”

Aivojen ja koko identiteetin kehitys on nuorilla vielä kesken. Nuoret ovat erityisen herkkiä hyväksynnän ja hylkäämisen kokemuksille somessa, Kosola kirjoittaa Lääkärilehden artikkelissa.

Toiminnallisten aivokuvausten perusteella kaikkein herkimpiä näyttävät olevan 14–17-vuotiaat. Hyväksyntää hakevat voivat tulla jopa riippuvaisiksi sometykkäyksistä.

Elämä näyttäytyy somepäivityksissä usein silotellulta. Vertailu omaan arkeen voi tuntua ahdistavalta, ja nuoret ovat näille tunteille erityisen alttiita.

”Kun nuoruusiässä rakentaa omaa identiteettiä ja miettii, kuka mä olen ja mikä musta voisi tulla, tarvitaan aikuiselämästä sopivia vertailu- ja samastumiskohteita, ihanteitakin. Silloin muodostuu kuva siitä, että tuota kohti haluan pyrkiä”, Kosola sanoo.

”Mutta kun kuva muodostuu somen kautta ja se on niin viimeisen päälle kiillotettua ja puunattua, ei enää saa kiinni siitä, miten musta voisi tulla jotain tuollaista.”

Identiteettiä rakentaessaan nuoret analysoivat tarkasti niin omaa kuin muiden käytöstä. Sosiaalisesta mediasta voi saada vastauksia ja tukea mieltä askarruttaville kysymyksille, mutta asialla on myös kääntöpuoli. 

Kun kanavilla puidaan erilaisia ilmiöitä ja häiriöitä, lisääntynyt tietoisuus saattaa myös nostattaa perusteettomia huolia.

Jos keskittyminen on vaikeaa, nuori saattaa miettiä, onko hänellä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö adhd. Jos ei tykkää useista ruoista, voiko kyse olla valikoivan syömisen häiriöstä arfidista? Entä viittaako siisteysinto mahdollisesti pakko-oireiseen häiriöön ocd:hen?

Epävarmuus ja herkkyys kuuluvat nuoruuteen, mutta nyt huolia halutaan Kosolan mukaan ratkoa välillä liiankin herkästi lääkärin vastaanotolla. Lapsille haetaan lähetteitä erikoissairaanhoitoon, koska he eivät halua ruokalajien koskevan lautasella toisiaan.

Jos yhä useampiin piirteisiin ja oireisiin haetaan lääketieteellisiä diagnooseja, eniten tukea tarvitsevien voi olla vaikeampi saada apua.

Aiempaa useampi miettii myös sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiään. Nuorisolääkärin mielestä on hyvä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat nyt aiempaa enemmän esillä. Mutta kun tietoisuus lisääntyy, identiteettiään pohtivalle nuorelle se tarkoittaa helposti taas lisää kysymyksiä: Olenko itse asiassa nainen tai mies ollenkaan? Kehen tunnen vetovoimaa?

”Yllättävän suuri osuus niistä nuorista, jotka ottavat yhteyttä transtukikeskuksiin, tulee kehityksensä jossain vaiheessa siihen lopputulokseen, että kyllä hän on sitä, miksi on syntynyt.”

Yksi aikamme iso teema on Kosolan mielestä se, miten kapeaksi ajatuksemme normaalista on mennyt. Esimerkiksi sukupuoli voi tuntua kahlitsevan ahtaalta käsitteeltä, johon ei itse sovi.

”Tarvitseeko kaiken olla niin tarkkaan määriteltyä vai voitaisiinko vain olla?”

Sukupuoli nousee esiin mielenterveysoireilun ja sosiaalisen median yhteyksiä kartoittavissa tutkimuksissa yksinkertaistetusti näin: some ja masennus kytkeytyvät toisiinsa varsinkin tytöillä.

”Nämä ovat hirveitä stereotypioita, mutta tyypillisesti tytöillä on yksi tai kaksi hyvää ystävää, kun taas pojat liikkuvat enemmän isoissa porukoissa”, Kosola sanoo.

”Ahdistus ja masennus, jotka ovat vähän sisäänkääntyviä oireita, ovat pääsääntöisesti tyttöjen ongelmia. Käytöshäiriöt, rikekäyttäytyminen ja päihdehäiriöt ovat taas tyypillisesti poikien ongelmia.”

Kovin yllättävää ei siten olekaan, että mielenterveysongelmista tuttu jako heijastuu myös teknologian käyttöön. Kosolan mukaan pojat hakeutuvat usein toiminnallisempaan pelimaailmaan ja tytöt sinne, missä saa puhua ja ruotia maailman asioita – siis someen.

quote: Sosiaalisen median ongelmakäyttäjäksi lasketaan lähes joka kymmenes suomalaisnuori.

Yksiselitteinen jako ei kuitenkaan ole, Kosola huomauttaa. Vaikka tytöt ja naiset raportoivat enemmän ahdistus- ja masennusoireista, miehet tekevät enemmän itsemurhia.

Tuoreet keksinnöt herättävät huolta. Kun televisio aikoinaan valtasi paikan olohuoneista, osa ihmisistä suhtautui siihen epäillen. Kosolan mielestä somessa on silti kyse muusta kuin uusiin vempaimiin kohdistuvista epäilyistä.

”Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun käytetään psykologisesti tutkittua tietoa siitä, mikä koukuttaa. Huolelle on silloin erilainen peruste. Lapset, nuoret ja heidän vanhempansa ovat aivan liian yksin vastuussa siitä, kuka käyttää, mitä käyttää ja kuinka paljon käyttää.”

Lähes joka kymmenes suomalaisnuori luetaan sosiaalisen median ongelmakäyttäjäksi, 11–15-vuotiaita tarkastellut Jyväskylän yliopiston tutkimus kertoo. Lisäksi kolmasosa kuuluu riskiryhmään tai heillä on kohonnut riski somen ongelmakäyttöön.

Runsas älylaitteiden käyttö ei automaattisesti tarkoita ongelmia, mutta pahimmillaan se voi johtaa arkea häiritsevään riippuvuuteen. Kuvantamistutkimuksissa on saatu alustavia tuloksia ongelmakäyttäjien aivoissa tapahtuneista muutoksista. Kosola pitää niitä hälyttävinä.

”Ne aivoalueet ja -radat, jotka nuorilla kehittyvät, liittyvät itsesäätelyyn, oman toiminnan ohjaukseen ja nautinnon viivästämiseen. Kukaan meistä ei vielä tiedä, mitä niille nyt tapahtuu. Alustavaa tutkimustietoa on siitä, että somen ongelmakäytössä aivoissa näkyy samankaltaisia muutoksia kuin rahapeliriippuvuudessa.”

Aukotonta näyttöä somen haitoista ei siis ole. Lisäksi tutkimukset jäävät tosielämästä armotta jälkeen, kun laitteet ja sovellukset kehittyvät huimaavan nopeasti.

Kiistatonta on kuitenkin, että kännykät ja somekanavat ovat muuttaneet ajankäyttöämme huomattavasti vain 10–15 vuodessa. Jonkinasteista näyttöä haitoista on ehtinyt kertyä sen verran paljon, että käyttöön on Kosolan mielestä syytä suhtautua varovaisuusperiaatteen mukaan.

”Alkaa olla aika painostaa puhelinten ja somealustojen tekijöitä, jotta saisimme laitteille ja sovelluksille turvaverkkoja.”

quote: Mobiililaitteiden tuomista kouluun ei voi kieltää kokonaan, mutta sen käyttöä saa rajoittaa.

Tätä ajetaan nyt teknologiateollisuuden mekassa Yhdysvaltain Kaliforniassa. Osavaltiossa valmistellaan säädöstä, joka vaatii digialustoja tutkimaan ennalta, voivatko niiden tuotteet vahingoittaa lapsia ja nuoria. Myös nuorten käyttäjien yksityisyyden suoja paranisi. 

Samankaltaisia askelia pitäisi Kosolan mielestä ottaa Euroopassakin. Lisäksi kännyköiden käyttöä kouluissa pitäisi voida rajoittaa tiukemmin.

”Meillä on vahvaa tutkimusnäyttöä niin ulkomailta kuin Suomesta, että kännykät häiritsevät keskittymistä. Jo pelkkä repussa olevan kännykän läsnäolo häiritsee suoritusta, ja varsinkin jos se on näkyvillä, se häiritsee nuorilla tärkeiden tehtävien tekemistä.”

Nyt kännyköistä on kouluissa kirjavia käytäntöjä. Mobiililaitteiden tuomista kouluun ei voi kieltää kokonaan, mutta koulut voivat järjestyssäännöissään rajoittaa käyttöä opetuksen aikana.

Riitatapauksissa apulaisoikeusasiamies ja apulaisoikeuskansleri ovat päätyneet ratkaisuihin, joiden mukaan edes häiriöitä aiheuttanutta oppilasta ei voi vaatia luovuttamaan puhelintaan loppupäiväksi. Perustuslaissa taattu omaisuuden suoja on niin vahva.

Kosola ihmettelee linjaa.

”Missä vaiheessa kännyköistä tuli sellainen ihmisoikeuskysymys, jona se tällä hetkellä Suomessa tuntuu nähtävän?”

Onneksi älypuhelimia ei ollut omassa nuoruudessa, Kosola sanoo. On saanut toilailla rauhassa ilman, että mokat levisivät sosiaalisessa mediassa.

Nuorisolääkäri on myös saanut etsiä omaa polkuaan rauhassa. Kosola meni aluksi yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Suorituksia kertyi kolmen vuoden aikana niin vähän, että opintotuen maksukin loppui. Lääketieteen opiskelu sujui nopeammin.

Myös nykylapset ja -nuoret tarvitsevat kasvurauhaa, Kosola sanoo. Itsenäisyyttä ja itseohjautuvuutta ei pidä odottaa liian varhain. Varsinkin nykyiset lukiolaiset ja ammattikoululaiset ovat hyvin yksin opintojensa ja valintojensa kanssa.

Oman elämänohjeensa Silja Kosola onkin lainannut Alvar Aallolta.

”Ettehän unohda leikkiä”, muotoiluguru sanoi aikoinaan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2022.

FAKTA

Silja Kosola

KUVATEKSTIT:

Nuorisolääkäri toivoo, että nykynuorillakin olisi aikaa leikkiä.