Monissa maissa muhii ”perheiden hajoamisen hiljainen epidemia”. Se ilmenee vieraantumisena jopa lähimmistä sukulaisista.

Aikuisista  20–27 prosenttia ilmoittaa olevansa vieraantunut omasta lähisukulaisesta, kertoo Cornellin yliopiston professori Karl Pillemer. Luvut perustuvat tutkimuksiin Yhdysvalloissa, Britanniassa, Australiassa ja Kanadassa.

Pillemerin johtamassa tutkimuksessa 10 prosenttia vastaajista ilmoitti vieraantuneensa vanhemmastaan tai lapsestaan, 8 prosenttia sisaruksestaan ja 9 prosenttia jostain lähisukulaisesta. 

Heihin luettiin serkut, tädit ja sedät, isovanhemmat ja sisarenlapset. Vuonna 2020 julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa oli vastaajia yli 1 300.

Pillemer huomauttaa, että ilmiöstä viestii myös sosiaalisessa mediassa tasaisesti kasvaneet tukiryhmät aikuisille lapsille, jotka haluavat irtioton vanhemmistaan.

Vieraantumisella (estrangement) tutkijat viittaavat yleensä tilanteeseen, jossa joku on katkaissut kaiken yhteydenpidon yhden tai useamman lähisukulaisen kanssa ja näin on jatkunut pitkään.

”Kun joku ilmoittaa, että nyt riitti (I am done) on se hyvin voimakas ratkaisu. Se eroaa perheriidoista sekä sellaisista suhteista, jotka ovat emotionaalisesti etäisiä, mutta sisältävät kuitenkin kontakteja”, Pillemer kirjoittaa.

Aikuinen lapsi selittää vieraantumista vanhemmastaan usein sillä, että häntä on kohdeltu kaltoin menneisyydessä tai nyt. Häntä on mielestään loukattu emotionaalisesti, fyysisesti tai seksuaalisesti. 

Muita lapsien usein mainitsemia syitä vieraantumiselle ovat rooleihin liittyvät ristiriitaiset tai epärealistiset odotukset, arvoristiriidat sekä erilaiset persoonallisuudet, valaisee psykologi Joshua Coleman. 

Vuonna 2021 julkaistussa Wisconsinin yliopiston tutkimuksessa paljastui, että aikuisten ja heidän äitiensä näkemysten välillä oli suuri kuilu siinä, miksi he eivät ole puheväleissä. 

Lähes 79 prosenttia äideistä uskoi, että joku perhepiirissä oli kääntänyt lapsen äitiään vastaan. Yleensä se oli lapsen biologinen isä tai lapsen romanttinen kumppani.

Äideistä 62 prosenttia ilmoitti, että heidän lastensa mielenterveys, mukaan lukien ahdistuneisuus, masennus, riippuvuus tai alkoholismi,  vaikutti olennaisesti erkaantumiseen.

Tätä ei havaittu aiemmissa tutkimuksissa, mikä on itsessään merkittävä havainto.

Tutkimuksessa oli mukana yli tuhat aikuisesta lapsestaan vieraantunutta äitiä. Heistä yli puolella oli kulunut vähintään vuosi yhteydenpidosta vieraantuneen lapsensa kanssa.

Myös avioero vaikuttaa tutkitusti vahvasti vieraantumiseen.

Sen seurauksena aikuinen lapsi uhkaa siirtyä tai ajautua jommankumman vanhemman ”puolelle”. Pahimmillaan vanhempi painostaa lapsen valitsemaan puolensa.

Vieraantumista aiheuttaa joskus sekin, kun perheeseen tulee uusia sisaruksia tai uusi isä- tai äitipuoli. 

Uusi perhekokonaisuus aiheuttaa ”taloudellisten ja emotionaalisten resurssien” jakamista uudelleen. Se voi ajaa välirikkoon, summaa tutkimus Journal of Social and Personal Relationship -tiedelehdessä.

Suomessa aikuiset kokevat vanhempansa keskimäärin läheisiksi. 

Vuonna 2021 julkaistu Väestöliiton Sukupolvien suhteet -tutkimusraportti kertoo, että aikuisista 44 prosenttia tuntee olevansa erittäin läheisiä äitinsä ja 33 prosenttia isänsä kanssa. 

Vain noin prosentti vastaajista ei pidä yhteyttä laisinkaan vanhempiinsa ja noin seitsemän prosenttia harvemmin kuin kerran kuussa.

Lähes kaikki tutkimukseen haastelluista 4 500 henkilöstä kuitenkin ilmoitti, että joitain ristiriitoja sukupolvien välillä on.

Suomalaiset aikuiset lapset hakevat etäisyyttä vanhempiin yleensä siksi, että vanhempien koetaan puuttuvan asioihin liikaa. 

Heidän kanssaan on erimielisyyksiä esimerkiksi lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo Minna Oulasmaa Väestöliitosta. Hän on järjestön Sukupolvien sopu -toiminnon vastuuasiantuntija. 

“Vanhempi on suhteessa lapseensa usein hyvin aktiivinen ja haluaa vain hyvää, mutta ei aina innoltaan kuule tämän toiveita tai tunnista rajoja. Tapahtuu loukkaantumisia ja rajojen ylityksiä”, Oulasmaa sanoo.

Oulasmaa kertoo myös kuulevansa päivittäin siitä valtavasta ahdistuksesta, jota sukupolviriidat aiheuttavat.

Hyvin usein suomalaisissa perheissä on jokin ongelma, jonka kaikki tiedostavat. Siitä kuitenkin vaietaan sen pelossa, että asiat räjähtäisivät käsiin, kertoo sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen.

Tällainen piilevä pommi voi olla esimerkiksi alkoholiongelma, tiukkamielinen uskonnollisuus, poliittinen suuntaus tai menneisyyden tragedia.

“Psykoterapeutin työssäni olen havainnut, että monen keski-ikäisen uupuneen, itkuisen, liikaa alkoholia käyttävän tai totaalisesti työhönsä uppoutuneen asiakkaan arkea kuormittaa vaikea suhde vanhempiin”, Järvinen kertoo.

”Aikuinen lapsi ei ole koskaan uskaltanut nousta vanhemman henkistä ylivaltaa ja vaatimuksia vastaan. Joskus vanhempi alistaa alistumalla, tekeytyy marttyyriksi.”

Länsimaissa ihmiset ovat yhä tietoisempia mielenterveydestä ja siitä, miten myrkylliset tai väkivaltaiset perhesuhteet voivat vaikuttaa hyvinvointiin.

Samalla yksilöllistyminen voimistuu ja ihmiset ovat paljon vähemmän riippuvaisia sukulaisistaan verrattuna aiempiin sukupolviin. Ihmisten huomio kääntyy yhä enemmän oman identiteetin ja hyvinvoinnin rakentamiseen. 

Vieraantuminen osana henkilökohtaisen kasvun ilmaisua on uusi ilmiö, Joshua Coleman kertoo BBC:n artikkelissa.

Järvisen mukaan aikuiset lapset eivät nykyään automaattisesti halua vanhempansa tarjoamia eväitä oman identiteettinsä rakennusaineeksi.

Tästä voi syntyä välirikkoa kirvoittava ristiriita.

”Aikuiset lapset tuntevat usein olevansa jotenkin vääränlaisia. Sellaisia, joista vanhemmat ovat toivoneet jotakin muuta. Itsetunnon ja omanarvontunnon sijasta monet ovat rakentaneet tilalle muiden toiveiden mukaisen persoonan”, Järvinen sanoo.

Jotkut kokevat vanhemmista erkaantumisen tervehdyttävänä. He saattavat uskaltautua rakastumaan ensi kertaa elämässään, he paranevat pitkällisenä pidetystä sairaudesta tai alkavat opiskella ja harrastaa, Järvinen havainnollistaa.

Hänen mukaansa suurin osa suomalaisista kuitenkin yrittää suoriutua perheestä kuin mistä tahansa velvollisuudesta.

Tämä näkyi myös Väestöliiton tutkimuksessa: aikuisista 60 prosenttia ilmoitti antavansa käytännön apua vanhemmilleen ja myös saavansa sitä heiltä.

”Psykoterapeutin näkökulmasta välien katkaiseminen vanhempiin on henkisesti huomattavasti rankempi ratkaisu kuin avioero osittain myös siksi, että avioero on nykyään sosiaalisesti hyväksytty ja tavanomainen valinta, välirikko vanhempiin ei”, Järvinen sanoo.

Suurimmalle osalle vieraantuminen perheenjäsenestä on jatkuvan stressin lähde, ja se uhkaa heidän mielenterveyttään sekä sosiaalista ja fyysistä terveyttään, Pillemer selvittää tutkimusaineiston perusteella. 

Joillakin päätös irtaantua voi aiheuttaa epävakauden ja nöyryytyksen tunteita.

“Tulehtuneet sukupolvisuhteet vievät yöunet, ahdistavat, hävettävät ja kuluttavat molempia osapuolia. Monella välirikossa elävällä on suuri motivaatio korjata välit”,  Oulasmaa sanoo.

Sovinto on Pillemerin mukaan useimmissa tapauksissa mahdollista ja myös tavoittelemisen arvoista.

Osana Pillemerin johtamaa tutkimusta haastateltiin sataa henkilöä, jotka olivat onnistuneet kääntämään vieraantumisen sovinnoksi. Nämä kuvasivat sovinnontekoa  “henkilökohtaisen kasvun moottoriksi”.

“Se ei tietenkään sovi kaikille, mutta monille ihmisille suhteen rikkinäisyyden paikkaaminen, vaikka suhde olisikin epätäydellinen, oli itsetunnon ja henkilökohtaisen ylpeyden lähde”, Pillemer kirjoittaa.

Melkein kaikki sovinnossa onnistuneista käyttivät yhtä strategiaa. He hylkäsivät odotuksensa siitä, että perheenjäsenen täytyy hyväksyä heidän versionsa menneisyydestä ja pyytää anteeksi.

He keskittyivät suhteen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ja omaksuivat realistisempia odotuksia toisesta henkilöstä sen sijaan, että yrittäisivät muuttaa heitä.

Lisää aiheesta: Karl Pillemer: Fault Lines: Fractured Families and How to Mend Them (Penguin Random House 2020).

Joshua Coleman: Rules of Estrangement: Why Adult Children Cut Ties and How to Heal the Conflict (Penguin Random House 2021)

Mirja Oulasmaa: Suukkoja ja säröjä sukupolvisuhteissa – kirja isovanhemmille (Väestöliitto 2020)

Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella – Irtiottoja vanhempien vallasta (Kirjapaja 2014)