Miten pahaksi voikaan mennä riita sisaruksen kanssa? Tässä yksi esimerkki:

Kysyimme HS.fi:ssä julkaistussa kyselyssä, millaisia riitoja lukijoilla oli lapsena sisarustensa kanssa ja millaisia jälkiä ne jättivät. 35-vuotias nainen oli yksi vastaajista.

Lukijoiden kokemuksista ilmeni, että sisarusten välillä oli ollut härnäämistä, nimittelyä ja leikkien ulkopuolelle jättämistä. Sisaruksen tavaroita myös vietiin, häntä pakotettiin kotitöihin – ja jopa lyötiin sekä tönittiin.

Se, että sisaruksen kanssa tulee kärhämää, ei ole mitenkään tavatonta, sanoo psykologi, kouluttajapsykoterapeutti Tuija Korhonen Traumaterapiakeskuksesta. Hän on työskennellyt lasten ja nuorten parissa yli 20 vuotta.

”Ilmiö on ollut olemassa yhtä kauan kuin on ollut ihmisiä”, Korhonen toteaa sisarusriidoista.

Mutta mistä riidat johtuvat ja miten ne vaikuttavat sisarusten väleihin aikuisina? Ja entä jos kyse ei aina olekaan harmittomasta nahistelusta vaan väkivallasta?

Kyselyn perusteella sisarussuhteeseen on saattanut kuulua nipistelyä, tukasta repimistä, käsistä vääntämistä, tönimistä ja lyömistä. Mitä tällaisesta pitäisi ajatella sisaruksena tai vanhempana?

Läheskään kaikki sisarukset eivät riitele. Se, miten lapset toimivat keskenään, riippuu paljon temperamenteista ja ympäristötekijöistä, sanoo Tuija Korhonen.

Kun hyvin erilaiset temperamenttipiirteet kohtaavat, voi kanssakäymiseen tulla hankausta. Yhden joustamaton toimintatyyli voi muille näyttäytyä ärsyttävänä jääräpäisyytenä, toisen vauhdikkuus muille huolimattomuutena tai välinpitämättömyytenä. 

Lue lisää: Tunnetko temperamenttisi?

Myös tunnesäätelyllä on iso rooli, kertoo Korhonen. Ihanteellisessa tilanteessa lapsi saa kasvaa ympäristössä, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja ja vanhemmat pystyvät auttamaan lasta säätelemään tunteitaan sopivalle tasolle. Jos näin ei ole, saattavat lapset päätyä riitelemään keskenään enemmän.

Korhosen mukaan sisarussuhde myös altistaa riidoille, koska sisarukset jakavat yhteisen arjen. Tästä kentästä nousee Korhosen mukaan helposti mustasukkaisuutta, kateutta ja häpeääkin. 

Esimerkiksi pienten lasten kohdalla puhutaan ensimmäisestä mustasukkaisuuden vaiheesta, kun lapsi joutuu jakamaan vanhempansa sisaruksensa kanssa. Mitä pienempi lapsi, sitä hankalampi suuria tunteita on sietää, käsitellä tai säädellä. Siksi ne voivat purkautua riitelynä.

Toi tönii! Nyt se lyö!

Nämä ovat tuttuja arkiääniä monissa lapsiperheissä. Tiettyyn pisteeseen asti fyysisetkin riidat lasten välillä ovat normaaleja, sanoo Korhonen.

Alle kouluikäiset vasta opettelevat asioista puhumista ja sovinnontekoa. Leikki-ikäisten fyysiset riidat voivat johtua siitä, että muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

”Pienessä lapsessa tunne voi aiheuttaa niin sietämättömän olon, että toiseen käy kiinni.”

Vie aikansa, että riitelyssä päästään puheen tasolle, Korhonen kertoo. Ratkaiseva muutos tapahtuu yleensä alakoulun toisella luokalla, jolloin kielellinen vuorovaikutustaito kehittyy riittävälle tasolle. 

Siksi fyysiset riidat eivät ole yli 8-vuotiailla kovin tyypillisiä – joskin murrosiässä itsesäätelykyky taas heikkenee ja voi tulla toinen fyysisen impulsiivisuuden kausi.

Lukijoiden tarinoista ilmenee, että fyysiset kamppailut eivät ole jääneet siihen, kun oltiin alle 8-vuotiaita.

Ainakin edellisessä 70-vuotiaan lukijan kokemuksessa taidetaan jo ylittää normaalin nujakoinnin ja väkivallan välinen raja. Se tuskin enää on harmitonta riitelyä, jos toista ampuu tai lyö tahallaan terävillä esineillä?

Korhosen mukaan väkivallan raja linkittyy turvallisuuden tunteeseen.

”Jokaisen pitäisi saada olla turvassa omassa kodissaan. Jos olo on turvaton ja joutuu kokemaan henkistä nöyryytystä tai fyysistä kipua, voidaan puhua väkivallasta.”

Kuitenkaan harva kyselyyn vastannut nimenomaisesti sanoittaa kokemaansa väkivallaksi. Sisarusta ampuminen kuitataan ”hurjaksi riidaksi”. Yksi vastaaja muistelee, että tilanteisiin kuului raivoa ja joskus pelkoa siitä, että toista oli satuttanut liikaa, mutta samaan aikaan tuntui, että tämä ”kuului pakettiin” – siis sisarussuhteeseen.

Tämä kuvaa hyvin ongelmaa, joka sisarusten väliseen väkivaltaan liittyy. Asiaa normalisoidaan vahvasti, sanoo Elina Eeva, joka työstää Helsingin yliopistossa Suomen ensimmäistä väitöstutkielmaa sisarusten välisestä väkivallasta. Haastattelututkimuksessa hän selvittää ihmisten kokemuksia väkivallasta ja sen merkityksiä ihmisten elämässä.

”Jos oma puoliso lyö, aika harva toteaa, että se on ihan normaalia. Mutta sisarusten välisen väkivallan kohdalla aika monesti todetaan, että riidat kuuluvat sisarussuhteeseen”, Eeva sanoo.

Hänen mukaansa sisarusten välistä väkivaltaa normalisoivat niin vanhemmat kuin ammattilaisetkin. Tämä vaikeuttaa ilmiön tunnistamista ja siihen puuttumista.

Kuitenkin on Eevan mukaan niinkin, että normaalin riitelyn ja sisarusten välisen väkivallan välistä eroa on vaikea yksiselitteisesti määrittää. Joitain tunnusmerkkejä toki on.

Ensinnäkin väkivalta on usein hyvin yksipuolista. Se kohdistuu usein yhteen perheenjäseneen, ja monesti tekijänä on vain yksi sisaruksista. 

Toiseksi siihen kuuluu vallankäyttöä: vaientamista ja uhkailua. Kolmantena väkivalta on johdonmukaista. Lasten väliset riidat voivat olla impulsiivisia, väkivalta kuitenkin systemaattista, Eeva sanoo.

Eevan mukaan sisarusväkivalta voi iän myötä muuttaa muotoaan. Alkuun väkivalta voi olla fyysistä, myöhemmin ehkä henkistä, seksuaalista tai taloudellista.

Sisarussuhteen muuttumista lukijat kuvaavat näin:

Sisarussuhde on usein elämän pisin suhde. Jos siinä joutuu alistetuksi, voi saada elämänmittaisen trauman, sanoo Elina Eeva. 

Siksi on tärkeää, että vanhemmat puuttuvat lastensa välisiin väkivaltatilanteisiin ja suhtautuvat niihin vakavasti. Näin sanoo myös Tuija Korhonen.

”Se, mitä asialle tehdään on merkityksellisempää kuin se, mitä on tapahtunut. Ihmiset kokevat paljon ikäviä asioita, mutta pääsevät niistä yli jos tulevat autetuiksi, ymmärretyiksi ja kohdatuiksi”, Korhonen sanoo.

Tämä pätee silloinkin, kun sisarukset ”vain” riitelevät.

Vaikka jatkuva riitely voi vanhemmastakin olla väsyttävää, on tärkeää, että aikuinen pitää omat tunteensa kurissa, Korhonen sanoo. Se ei vie tilanteessa eteenpäin, että vanhempi suuttuu tai moittii lapsia.

Sen sijaan asioista pitäisi jaksaa keskustella. Lasten kanssa puhumalla pitäisi yrittää saada ymmärrystä siitä, mistä riidat johtuvat. Korhosen mukaan taustalla on usein se, että jollakulla on jollain tapaa huono olla.

”Pienellä lapsella voi olla fyysistä väsymystä tai nälkä. Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä useammin syy on ulkoisten tekijöiden sijaan omassa olotilassa. Nuorella on paha olla ja joku muu joutuu sijaiskärsijäksi.”

Aina lapset eivät itse osaa kertoa, mistä oma kiukku johtuu. Syyn tivaamisen sijaan lapsi voi tarvita apua rauhoittumiseen. Tämän jälkeen aikuinen voi auttaa lasta löytämään sanoja omille tunteilleen, Korhonen sanoo.

Jos alle kouluikäiset lapset ottavat yhteen fyysisesti, tulee asiaan reagoida jämäkästi. Toisen satuttaminen tulee mahdollisuuksien mukaan estää. Vanhemman tulee opettaa ja näyttää omalla esimerkillään, että toisen satuttaminen on aina väärin.

Jos tätä vanhempien sisarusten väliset riitatilanteet käyvät kerrasta toiseen fyysisiksi, kehottaa Korhonen hakemaan ulkopuolista apua koko perheelle. Muuten tilanteesta voi tulla kierre: se, joka on joutunut kohteeksi, saattaa pian olla se, joka hyökkää.

Moni kyselyyn vastannut lukija kertoo, että riitely tai väkivalta ovat jättäneet heihin jälkensä.

Toisaalta riidat saattavat myös aidosti olla taakse jäänyttä elämää. Näin kuvaa jutun alkupuolella esiintynyt 25-vuotias mies, joka häiritsi siskonsa pianonsoittoa:

Eikä 35-vuotias nainenkaan pysyvästi sydämistynyt siitä, että sisko laittoi hänen hevosensa ilman lupaa myyntiin.

Kyselyyn tuli noin 40 vastausta. Vastaajista suurin osa oli naisia. Jutussa on käytetty sitaatteja vain vastaajilta, joiden yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa.

Lue lisää: ”Siskoni on mielestäni ärsyttävä” – Lapsuudessa ei voi valita seuraansa mutta aikuisena voi, sanoo asian­tuntija

Lue lisää: Sisarukset riitelevät, tappelevat ja kadehtivat toisiaan – Näin tuet parhaiten heidän suhdettaan

Lue lisää: ”Näinkin kamalan tunteen kanssa selviää” – Mustasukkaisuus sisarusten välillä on yleistä, mutta vanhempi voi auttaa toimimalla oikein