Ecuador

Mecías oli 15-vuotias, kun hän jäi kiinni Kolumbian ja Ecuadorin rajalla. Huumepoliisin erikoisyksikkö iski hänet lattiaan ja repi kengät jalasta. Yksi poliisi huusi, että ”tapan sut”.

”Onneksi jäin kiinni kolmannella reissulla, kun minulla oli mukana vain huumeita. Aiemmilla kerroilla minulla oli tärkeämpi lasti.”

Tapaan Mecíasin rikoksen tehneitä poikia auttavan Terre des hommes -järjestön toimistolla Quitossa. Tässä jutussa hän ja muut Terre des hommesin nuoret esiintyvät muutetuilla nimillä, jotta heidän henkilöllisyytensä ei paljastu.

Kun äiti kuoli ja sisko lähti isänsä matkaan, Mecías joutui yksin kadulle. Hän alkoi tuoda kokaiinia Kolumbiasta rajan yli Ecuadoriin. Hän ei ole vieläkään ihan varma, kenelle työskenteli, mutta rahaa heillä oli. Huumeiden lisäksi he lastasivat Mecíasin reppuun aseita ja arvotavaraa.

Rajalla piti olla tarkkana: vastassa olivat kahden maan poliisin ja huumepoliisin lisäksi sissit ja ryöstelijät. Kaksi kertaa hän onnistui, kolmannella jäi kiinni.

Kolumbia tunnetaan maailman kokaiinikeskuksena ja Perukin suurena tuottajamaana, mutta niiden väliin jäävällä Ecuadorilla on ollut verrattain puhtoinen maine.

Maa on tunnettu rauhallisena elämysmatka- ja rantalomakohteena, jossa turistin ei tarvitse pelätä ryöstöjä tai muita levottomuuksia naapurimaiden tapaan. Matkailumainoksissa muistutetaan, että ostokset voi hoitaa kätevästi Yhdysvaltain dollareilla.

Kiiltokuva alkoi repeillä pari vuotta sitten. Huume- ja väkivaltatilastot ampaisivat jyrkkään nousuun. Vuonna 2021 Ecuadorin satamissa ja lentokentillä pysäytettiin 210 tonnia kokaiinia. Murhien määrä kaksinkertaistui vuodessa.

Joku ripusti päättömiä ruumiita roikkumaan kävelysillalta Guayaquilin satamakaupungissa. Se on käyntikortti: Meksikon kartellit merkitsivät reviiriään.

Väkivalta alkoi näkyä myös tavallisten ecuadorilaisten arjessa.

”Ennen meitä sanottiin Etelä-Amerikan Sveitsiksi. Kauhistelimme naapurimaiden menoa”, muistelee vierustoveri lentokoneessa matkalla Atlantin yli.

”Nyt meilläkin on kotona kalterit ja ovivahti.”

Ecuadorin valtio on nyt julistanut huumekaupan maan merkittävimmäksi uhkaksi. Kolumbian rajalle ja suurten satamakaupunkien lähialueille julistettiin viime vuonna hätätila. Tyynenmeren rannikon asukkaat puhuvat jo alueista, jotka ovat “tomada” eli viranomaisten sijaan kartellien hallinnassa. Satamakaupunki Guayaquilissa jengit ovat alkaneet kerätä yrittäjiltä “veroa” maksuksi siitä, että yritys saa toimia rauhassa.

Tuomareita uhkaillaan, toimittajia murhataan.

Turvallisuuden varaministeri Freddy Ramos sanoo, ettei tilanne oikeastaan ole tullut kenellekään asiaa tuntevalle yllätyksenä.

”Täytyy ottaa huomioon, että Ecuador sijaitsee keskellä aluetta, jolla tuotetaan kaikki maailman kokaiini. Olisi mahdotonta ajatella, ettei se saastuttaisi Ecuadoria, etteivät kartellit yrittäisi käyttää Ecuadoria hyväkseen.”

”Rajoilla ei ole ollut riittävästi valvontaa, eivätkä lait ja rangaistuksetkaan ole olleet tiukkoja verrattuna vaikkapa Kolumbiaan. Dollari on vahva valuutta, joka tukee maatamme, mutta samalla se on yksi riskitekijä huumekaupassa. Se auttaa rikollisia rahanpesussa.”

Kolumbiassa tuotetaan yli 70 prosenttia maailman kokaiinista. Suurin osa viljelyksistä sijaitsee Kolumbian eteläosassa lähellä Ecuadorin rajaa. Loput 30 prosenttia maailman kokaiinista tuottavat pääasiassa Ecuadorin eteläpuolella sijaitsevat Peru ja Bolivia.

Ecuadorista kokaiini matkaa Tyynenmeren rannikon suurten satamien kautta Yhdysvaltoihin, mutta yhä enemmän myös Panaman kanavan kautta meille Eurooppaan.

“Vielä neljä, viisi vuotta sitten valtaosa huumeista vietiin Yhdysvaltoihin, mutta tämä on muuttunut”, Ramos sanoo.

Jäätyään Ecuadorin ja Kolumbian rajalla kiinni Mecías joutui vankilaan. Välittömästi oli selvää, että kartellit olivat ottaneet laitoksen haltuunsa. Mecías joutui eristysselliin ja hänen päänsä ajeltiin. Kukaan ei kertonut etukäteen, että se on jengin tervetulorituaali.

”Yhtäkkiä oletkin jo tietämättäsi mukana”, Mecías sanoo.

Jengistä oli päästävä pois, tai vapaus ei koittaisi koskaan. Jengit teettävät jäsenillään rikoksia, jotka pitkittävät tuomiota. Jos vankilasta vapautuu, jengi ja sen vaatimat palvelukset seuraavat ulkomaailmaan.

Päästäkseen irti jengistä täytyy ansaita kunnioitusta eli käytännössä tapella, se asia on Mecíasin mukaan kuvattu oikein vankilaelämästä kertovissa tv-sarjoissa. Kun Mecías ei esimerkiksi suostunut antamaan ruokaansa pois, häneltä murrettiin kylkiluu. Oli seksuaalista hyväksikäyttöä, hän sanoo. Häntä hakattiin niin, että silmät olivat kuukausia mustat ja turvonneet.

”Näytin sammakolta”, hän sanoo ja naureskelee nyt. ”Mutta lopulta he tajusivat, että osaan puolustautua, ja jättivät minut rauhaan.”

Vankiloista on tullut Ecuadorissa huumekartellien ja niille työskentelevien paikallisten jengien pääasiallisia värväystoimistoja. Tilanne valkeni viranomaisille, kun kilpailevien ryhmien välienselvittelyt alkoivat purkautua vankiloissa väkivaltaisiksi mellakoiksi vuonna 2020. Jengit olivat ottaneet haltuunsa kokonaisia vankiloita ennen kuin kukaan ehti kunnolla huomata.

David, 20, suoritti rangaistustaan yhdessä Ecuadorin pahamaineisimmista vankiloista, kun jengisota syttyi. Hän istuu Terre des hommesin pöydän ääressä kumarassa ja puhuu hiljaa, melkein mutisten. Suusta putoilee hirvittäviä sanoja.

”Kun se alkoi, jengin pomot antoivat ohjeet, kuka piti tappaa missäkin sellissä. Ruumiita oli satoja. Niitä nosteltiin kasoihin. Vihollisten päillä pelattiin jalkapalloa.”

Sanamuodot jättävät piiloon, missä raakuuksissa David on ollut itse mukana, mitä todistanut vierestä tai mistä kuullut. David ei voi kertoa tarkkoja yksityiskohtia, jotka voisivat paljastaa hänen henkilöllisyytensä. Hänen kuvaamistaan tapahtumista Ecuadorin vankiloissa on kuitenkin uutisoitu.

David haluaa varmistaa, että hänestä lukevat suomalaiset tietävät, että hän katuu.

”Tein asioita, joita minun ei olisi pitänyt tehdä”, hän toistelee kerta toisensa jälkeen.

”Olin saanut maksimirangaistuksen, millään ei ollut mitään väliä, tiedätkö?”

David syntyi vankilassa, jossa hänen äitinsä istui tuomiota. Ensimmäisen oman vankeusrangaistuksensa hän sai 15-vuotiaana, kun hän tappoi isäpuolensa. Davidin mukaan mies ”ei kohdellut äitiä oikein” ja hakkasi Davidin siskoa.

”Kerran hän tuli taas uhkailemaan ja tein sen. Minulle sanottiin, että iskin häntä puukolla 13 kertaa, mutta itse en oikein muista, mitä tapahtui.”

David tuntee alamaailman hyvin: ketkä hallitsevat mitäkin aluetta tai vankilaa, ketkä tappelevat keskenään. Hän tekee eron paikallisten jengien ja kansainvälisten kartellien välille: jengeillä on oma filosofia, maailmankatsomus ja moraalisäännöt. Kartellit tekevät rahasta mitä vain kenelle vain.

David itse kuuluu Ñetas-jengiin, joka on saapunut Ecuadoriin Espanjasta. Jengi muun muassa vaatii vangeille parempia oltavia, mutta käyttää niiden saamiseksi väkivaltaa. David kertoo osallistuneensa esimerkiksi yhden vankilan tuhopolttoon protestimielessä.

”Se on aika ruma maailma. Puukkoja ja macheteja. Olen nähnyt, kuinka he avaavat rintakehän ja repivät sydämen ulos elävästä ihmisestä. Kuinka he irrottavat kädet. Kuunnellut kuinka he paloittelevat ihmisiä öisin selleissä.”

Näin David kertoo. Kovassa ympäristössä muuttuu itsekin kovaksi. Kokaiini auttaa siinä muutoksessa, David sanoo.

“Kun jengi suuttuu, sinut tapetaan. Kerran omat päättivät tappaa yhden kavereistani. Ruumis jäi siihen käytävälle. Meidän muiden oli vain jatkettava arkea kuin sitä ei olisikaan.”

Suuri nosturi siirtää hitaasti konttia laivaan Guayaquilin suurimmassa satamassa Conteconissa. 

Varaministeri Ramos on pyytänyt sataman huumepoliisia esittelemään meille kokaiinin pääväylän. Valtaosa kokaiinista matkaa maailmalle satamien kautta, ja Guayaquil on Ecuadorin merkittävin satamakaupunki.

Conteconin läpi liikkuu noin puolet Ecuadorin viennistä, tuhat konttia päivässä. Huumeita löytyy keskimäärin kaksi kertaa viikossa, lähes aina kokaiinia ja lähes aina banaanikuljetuksista. Joskus vastaan tulee mielikuvituksellinen kuljetus, kuten muovibanaaneja, jotka on täytetty kokaiinilla. Useimmiten huumeet on kuitenkin ahdettu  kontin rakenteisiin, jolloin kartelli ottaa laskelmoidun riskin, että lähetys paljastuu, jos konttiin osuu tarkistus.

Viimeksi eilen banaanikontin rakenteista löytyi täällä 69 kiloa kokaiinia.

Ecuadorin viranomaisten arvion mukaan kokaiinia liikkuu nyt enemmän kuin koskaan.

”Viime vuonna löysimme ennätysmäärän. Tänä vuonna tahti näyttää samalta. Kerralla löytyy helposti tonneittain kokaiinia, kerran kahdeksan tonnia yhdestä paikasta” sanoo huumekoirayksikön johtaja Edwin Fernando Estévez.

Määrät ovat sellaisia, ettei niitä voisi mitenkään salakuljettaa ilman apua sataman sisältä.

Huhuja liikkuu milloin nosturikuskeista, milloin tarkastajista, jotka sinetöivät kontit. Mutta harva jää kiinni: Tänä vuonna on paljastunut vain yksi korruptoitunut satamatyöntekijä.

Varaministeri Freddy Ramosin mukaan Ecuadorin johdossa ollaan varsin tietoisia siitä, että satamassa on korruptiota, samoin poliisin, armeijan ja oikeuslaitoksen sisällä.

“Järjestäytynyt rikollisuus ja erityisesti huumekauppa luovat ympärilleen korruptiota. Se vaikeuttaa merkittävästi taisteluamme niitä vastaan”, Ramos sanoo ja sivaltaa sitten Eurooppaa.

“Muistuttaisin, että ihan saman verran korruptiota tarvitaan myös siellä toisessa päässä satamissa, joissa huumeet otetaan vastaan.”

Ramosin mukaan Ecuador valmistelee juuri merkittäviä vastatoimia huumekaupan pysäyttämiseksi. Armeija marssitetaan poliisin tueksi pahimmilla alueilla. Valtio on myös pyytänyt apua Yhdysvalloista. Sieltä ovat peräisin esimerkiksi satamien huumekoirat.

”Kartellit ovat yrittäneet estää poliisin pääsyä joillekin alueille, asentaneet omia valvontakameroitaan, tukkineet teitä. Heillä on ollut jopa omat alueelliset tiedotusvälineet. Mutta poliisi on iskenyt takaisin voimalla armeijan tuella ja palauttanut valtion kontrollin. Emme voi sallia sellaisten alueiden syntyä, joilla valtio ei voi toimia.”

Ramosin mukaan huumakaupan kitkeminen tarkoittaa samalla väkivallan uhan torjuntaa.

”Jos katsomme, missä kulkevat pääasialliset huumekaupan reitit ja missä tapahtuu suurin osa väkivaltarikoksista, kyse on tismalleen samoista alueista.”

Quitossa Terre des hommes -järjestön pojilla on hyvin erilainen käsitys siitä, millaisista yhteiskunnan toimista olisi apua. Yksikään ei mainitse poliisia tai huumeiden vastaista sotaa. He puhuvat perheistä. Voisiko valtio auttaa köyhiä vanhempia?

Jengeihin ajautuvat köyhien, rikkinäisten perheiden lapset, jotka tarvitsevat rahaa tai nukkumapaikan. Ecuadorissa ei ole sellaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa.

David nukkui vankilasta vapaalla ollessaan kaduilla. Kaikki tutut olivat jengiläisiä. Hän pääsi uuden elämän alkuun sattumalta, kun vanha koulukaveri Joel otti hänet asumaan mummonsa luokse. David kuuli Joelilta myös avustusjärjestöstä, jonka kautta hän pääsi terapiaan.

”Tämä ohjelma on muuttanut olemustani paljon. Ennen en olisi puhunut kuten nyt teidän kanssanne. Olin tosi sulkeutunut, aika antisosiaalinen. Kokaiinia kului.”

David on alkanut ajatella, että voisi päästä vaikka töihin tai opiskelemaan parturiksi. Vankilassa hän leikkasi jengikaverien hiuksia.

Kysyn, pitääkö David heihin vielä yhteyttä. Mitä entisille sellikavereille kuuluu?

”Suurin osa on kuollut. He ovat jatkaneet samalla tiellä, ja se vie aina uudestaan sisälle vankilaan tai hautaan. Se ei vie minnekään muualle.”

Mecías asui vankilasta päästyään yli vuoden puistossa Quiton keskustassa. Epätoivoisena hän yritti kaksi kertaa itsemurhaa.

Mecías on nyt 21-vuotias. Järjestö auttaa häntä löytämään asunnon ja työtä, mutta Mecíasin mielestä tärkeintä on silti terapia.

”Käymme läpi minulle tapahtuneita asioita. Minusta on tuntunut aika surulliselta, aika yksinäiseltä nämä kuusi vuotta.”

Mecíasin mielestä on upeaa, että suomalaiset haluavat kuulla hänestä. Ehkä jotain kautta jokin muuttuu. Jos hän voisi muuttaa yhden asian, hänkin toivoisi perheille tukea.

”Viestini menee vanhemmille. Ei ole mahdottomia asioita, on epätäydellisiä ihmisiä. Vanhempien täytyy näyttää esimerkkiä lapsilleen, ajatella ensin heitä ja sitten vasta itseään”, hän sanoo.

”Jos isäni olisi ajatellut minua, ehkä mitään tästä ei olisi koskaan tapahtunut. Jos meillä olisi siskoni kanssa ollut koti. Jos äitini ei olisi kuollut, koska oli yksin ja joutui tekemään niin kovasti töitä.”

Juttumatkan viimeisenä päivänä istumme Guayaquilin keskustassa lounaalla, kun kahden korttelin päässä meistä ammutaan ihminen. Kadulla, keskellä päivää.

Uhri on paikallinen syyttäjä, joka työskenteli huumejuttujen parissa. Epäiltynä on kaksi nuorta, jotka ampuivat syyttäjän skootterin selästä. 

Kuulusteluissa he ovat kertoneet, että kartelli värväsi heidät hommaan vankilasta.

Jutun haastattelut on tehty Ecuadorissa syyskuussa 2022. Vankilassa olleiden nuorten nimet on muutettu.