Voiko se todella olla hän – kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Sitä Raisa Vattulainen aprikoi keväällä 2010, kun Linkedin-verkostoitumispalvelu tarjosi hänelle kontaktiksi hollantilaista Hugo Beekmania, Vattulaisen entistä poikaystävää 18 vuoden takaa.

Vattulainen oli tavannut Beekmanin Hollannissa, jossa hän työskenteli au parina vuosina 1991–1992. He olivat tutustuneet Delftin kaupungissa opiskelijadiskon unisex-vessassa ja alkaneet myöhemmin seurustella.

Vattulainen muisti yhä, miten he olivat suudelleet tunnin yhtä mittaa niin, että muu maailma ympärillä katosi aivan kuin elokuvissa.

Oli vain yksi mutta. Vattulainen oli itse päättänyt suhteen käytännön syistä. Au pair -reissun jälkeen hän halusi opiskella näyttelijäksi Suomessa. Beekman puolestaan suoritti siviilipalvelustaan Hollannissa eikä voinut muuttaa toiseen maahan.

Tuohon aikaan etäsuhdetta hankaloitti se, että yhteydenpitoon ei ollut käytettävissä samanlaisia välineitä kuin nykyään. Kummallakaan ei ollut omaa puhelinta tai nettiä. Pari lähetteli kirjeitä ja postikortteja tai soitteli toisilleen kolikkopuhelimella.

Vattulainen oli tuolloin 21-vuotias ja hyvin levoton. Hänestä tuntui, ettei suhde etene, eikä hän jaksanut odottaa, että pari saisi kerättyä tarpeeksi rahaa seuraavaa tapaamista varten. Lisäksi hän oli tutustunut Suomessa uuteen kiinnostavaan mieheen.

Kesällä 1992 Vattulainen lähetti Beekmanille postikortin, jossa hän kertoi suhteen olevan ohi.

Ennen Linkedinin kontaktisuositusta Vattulainen ei ollut kuullut Beekmanista vuosikausiin. Häntä jännitti: miten nuoruuden heila suhtautuisi yhteydenottoon pitkän erossaolon jälkeen?

Vattulainen kirjoitti viestin, lähetti sen ja jäi odottamaan, saisiko eksältään vastausta.

Moni saattaa haaveilla yhteenpaluusta entisen kumppanin kanssa ainakin joskus, vaikka sitä ei konkreettisesti edistäisikään.

On inhimillistä, että aika kultaa muistot ja päättyneen suhteen kipupisteet unohtuvat, sanoo psykologi, psykoterapeutti Keijo Markova. 

Hänen mukaansa suhteeseen voivat vetää takaisin muun muassa yksinäisyys, seksin ja läheisyyden kaipuu, tarve kontrolloida toista tai jokin trauma, jota ihminen yrittää hoitaa toistamalla sitä.

”Tarvitsemme toista ihmistä. Se on biologinen imperatiivi. Jos vaihtoehdot näyttävät huonoilta tai niitä ei ole, ensimmäisenä mieleen tulee todennäköisimmin eksä.”

Vanha suola janottaa, koska suhteeseen on sisältynyt myös hyviä hetkiä, perustelee Väestöliiton terapiapalveluiden psykoterapeutti Heli Vaaranen.

”Eron jälkeinen yksinäisyys voi tulla yllätyksenä, samoin se, että deittailumaailma ei olekaan niin riemukas. Mieli tuottaa herkästi ikään kuin lääkkeeksi lämpimiä muistoja menneestä suhteesta”, hän pohtii.

Eksän perään haikaileminen ei ole tavatonta.

Vaaranen kertoo Yhdysvalloissa tehdystä kyselytutkimuksesta (2016), jonka mukaan noin kolmasosa eronneista katuu avioeropäätöstään. 

Vaaranen ei tiedä, mikä vastaava luku olisi Suomessa, mutta käytännön työssä hän on nähnyt monien ihmisten katuvan tapaa, jolla on eronnut. 

Vaarasen mukaan eron syyt ja eroamistapa vaikuttavat yleensä siihen, onnistuuko yhteenpaluu.

”Sillä on iso merkitys, miten kipeästi toista on erotilanteessa loukattu, eli miten anteeksiantamattomia sanoja on sanottu ja tekoja tehty.”

Eroa saattaa katua, vaikka olisi itse lopettanut suhteen. 

”Joku saattaa ajatella, että eropäätös tuli tehtyä liian hätiköiden. Ehkä uusi ihastus ei kannakaan tai ihminen oivaltaa, että kestävä suhde on arvokas ja että aiemman suhteen olisi ehkä voinut vielä korjata”, Vaaranen sanoo.

Kun Hugo Beekman huomasi saaneensa Linkedinissä viestin Raisa Vattulaiselta, hän tunnisti nimen välittömästi.

Viesti yllätti, jopa shokeerasi. Beekman ei uskaltanut avata sitä heti. 1990-luvulla tapahtunut ero oli ollut hänelle kova isku. Vattulainen oli hänen ensimmäinen tyttöystävänsä.

Lopulta Beekman luki Vattulaisen viestin ja vastasi siihen. Alkoi tiivis yhteydenpito. 

Aluksi he kirjoittelivat toisilleen pitkiä sähköposteja ja siirtyivät sitten juttelemaan Skype-palvelussa. Vattulainen muistaa, miten aurinko ehti kerran laskea ja nousta saman videopuhelun aikana.

Pian, vappuna 2010, Beekman jo matkusti Suomeen viettämään pitkää viikonloppua Vattulaisen luo. Kotimatkalla Beekman muistelee kokeneensa samoja tunteita kuin nuorena.

”Hehkuin, sillä olin jälleen rakastunut. Järki sai kuitenkin pohtimaan, elinkö vanhaa uudelleen vai olivatko tunteeni todellisia. Päätin ottaa siitä selvän”, hän kertoo.

Beekman, 58, ja Vattulainen, 53, kertaavat suhteensa käänteitä yhteishaastattelussa nykyisessä kotikaupungissaan Tampereella. 

Heidän uudelleen tapaamisestaan on nyt vierähtänyt yli 13,5 vuotta, ja naimisissakin he ovat ehtineet olla jo runsaat 11 vuotta.

Yhteenpaluun jälkeen pari sukkuloi kahden maan välillä vuosia, ennen kuin Beekman muutti Suomeen vuonna 2014. Toisella kerralla etäsuhde toimi.

”Vaikka periaatteessa inhoan teknologiaa, täytyy myöntää, että olen siitä myös hyvin kiitollinen”, Vattulainen sanoo.

Naimisiinmeno oli hänen ideansa. Päätös avioliitosta sinetöityi, kun Beekman polvistui Vattulaisen edessä junamatkalla Pariisiin. Häitä tanssittiin Jyväskylässä kesällä 2012.

Aviopari kertoo edenneensä suhteessa kiirehtimättä alusta asti. Vattulaisella oli tuolloin takanaan melko tuore avioero. Hänellä on entisen puolisonsa kanssa kaksi lasta. Heistä nuorempi oli yhteenpaluun aikoihin viisivuotias ja vanhempi teini-ikäinen.

”Halusin olla varma Hugosta ja suhteestamme. Tunsin olevani vastuussa tekemisistäni myös lapsilleni.”

Myöskään Beekman ei tahtonut satuttaa itseään uudelleen. Häntä ei silti pelottanut se, päättyisikö suhde taas.

”Tiesin, että niin voi käydä, mutta en uskonut siihen. Hyppäsin suhteeseen, koska rakastan Raisaa.”

Erossaolon aikana Vattulainen oli ehtinyt solmia avioliiton ja Beekman elää avoliitossa. 

He ovat puhuneet toisilleen avoimesti siitä, mitä he ovat oppineet päättyneistä suhteistaan, itsestään ja siitä, mitä he parisuhteelta kaipaavat.

Ihmiset eroavat siinä, paljonko he haluavat kuulla puolisonsa muista suhteista, Heli Vaaranen kertoo. Hän uskoo, että tarve tietää ihan kaikki voi tuottaa kärsimystä.

”Siitä syntyy helposti kierre. Aina on kertomatta jokin katse, kirje tai tekstiviesti. Vanhojen möyhiminen menee joskus itsekidutuksen puolelle.”

Keijo Markovan mielestä kumppania kannattaa informoida jotenkin erossaolon aikaisista käänteistä, jotta ei synny kuvaa pimittämisestä.

”Tilittää ei tarvitse. Riittää, että kumpikin on tietoinen toisen elämän raameista.”

Tutkimusten mukaan onnistuneet yhteenpaluut ovat harvinaisia, Vaaranen kertoo.

Yli kolmannes avopareista ja noin viidennes aviopuolisoista on kokenut eron ja yhteenpaluun saman kumppanin kanssa. Tämä selviää vuonna 2014 julkaistusta yhdysvaltalaistutkimuksesta. 

Sen mukaan on-off-tyyppisissä suhteissa, joissa toistuvasti erotaan ja palataan yhteen, parit ovat tyytymättömämpiä ja epävarmempia suhteensa tulevaisuudesta.

Vaaranen on lukenut aiheesta myös muita tutkimuksia. Esimerkiksi on-off-suhteita tutkinut apulaisprofessori Amber Vennum on havainnut, että yhteenpalaajien liitoissa on enemmän konflikteja ja epävarmuutta ja vähemmän tyytyväisyyttä kuin niiden liitoissa, jotka eivät ole yhteenpalaajia.

Vaaranen kuitenkin huomauttaa nähneensä pariterapeuttina useita onnistuneita yhteenpalaamisia myös isojen virheiden jälkeen. Mitä se vaatii?

Rohkeutta, anteeksiantoa, yhteistä uskoa ja tahtoa sekä kykyä ongelmien ja virheiden yli kiipeämiseen, Vaaranen listaa.

Ensimmäisellä kierroksella hiertäneet asiat voivat ilmaantua kiusaamaan uudelleen, jos pari ei pääse yli entisistä tottumuksistaan tai epäluottamuksesta.

”Yhteenpaluu ei onnistu, jos kaikki vanhat riidanaiheet viedään takaisin samaan soppaan. On arvokas taito, jos pystyy kääntämään elämässä sivua eli jättämään taakseen sen, mitä oli, ja katsomaan eteenpäin.”

Ratkaisevana Vaaranen pitää sitä, mitä osapuolet ovat erostaan oppineet. Suhteella voi olla tulevaisuutta, kunhan molemmat huolehtivat yhteisestä ajasta, tehtävien ja vastuun reilusta jakamisesta sekä toistensa hyvinvoinnista.

Vaarasen mukaan yksi merkki kertoo vahvasti siitä, että uutta yritystä eksän kanssa on syytä harkita.

”Halu olla toisen lähellä on jotain ainutlaatuista. Se on niin ’vautsivaudea’, että sitä ei voita mikään. Sellaista tunnetta ei voi luoda mielikuvituksessa tai vahvistaa järjellä. Jos niin tuntee, se kannattaa ehdottomasti ottaa vakavasti.”

Vaaranen myös uskoo, että oikeanlainen asenne kantaa pitkälle.

”Ajattelee niin, että rakastan tätä ihmistä, vaikka hän on epätäydellinen kuten minäkin. Että let’s go, tehdään tämä uudestaan, koska kenenkään muun kanssa en halua olla.”

Vattulaisen ja Beekmanin mielestä heidän suhteensa on nyt monin tavoin erilainen kuin 1990-luvulla. 

Beekman kuvailee olevansa itsevarmempi ja kypsempi. Vattulainen sanoo, että enää hän ei halua elämältä kaikkea heti, vaan jaksaa odottaa.

Uuden mausteen suhteeseen tuovat myös Vattulaisen kaksi lasta ja kaksi lapsenlasta. Beekmanilla ei ole omia lapsia.

”Hugo on loistava isä- ja isoisäpuoli”, Vattulainen kehuu.

Beekman kertoo tuntevansa olonsa täydellisen mukavaksi Vattulaisen seurassa. Sellaista hän ei ole kokenut kenenkään muun kanssa.

Kumpikin uskoo, että pitkä erilläänolo teki heidän nykyisestä suhteestaan vahvemman.

”En kadu eroamme enkä varsinkaan yhteenpaluuta. Voimme puhua avoimesti kaikesta. Haluan elää Hugon kaltaisen miehen kanssa koko loppuelämäni”, Vattulainen kiteyttää.