Kun perheessä on piano, kirjahylly täynnä kirjoja ja korkeakouluja käyneet vanhemmat, lapsesta tulee korkeakulttuurin harrastaja.

Karkeasti ottaen näin kuuluu yksi suosittu teoria siitä, miten kulttuurinen maku muodostuu. Vanhemmiltaan lapset oppivat pitämään arvossa ja käyttämään hyväkseen tietynlaisia kulttuurituotteita.

Yhdessä perheessä opitaan nauttimaan klassisesta musiikista ja käymään Kiasmassa, toisessa katselemaan tositelevisiota ja käymään Linnanmäellä.

Kyse on siis sosiaalisesta oppimisesta. Mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä. Sosiologian klassikko Pierre Bourdieu opetti ajattelemaan suurin piirtein näin kulttuurisen maun muodostumisesta.

Uusi Tanskassa tehty tutkimus horjuttaa ajatusta perheympäristön ratkaisevasta roolista. 

Tulos nimittäin oli, että perheellä on suuri vaikutus lasten maun muodostumiseen, mutta se välittyy paljolti vanhemmilta perittyjen geenien välityksellä. 

Perheellä sosiaalisena ympäristönä oli tutkimuksen mukaan paljon vähemmän merkitystä.

Geenit selittivät 54 prosenttia ihmisten eroista siinä, pitävätkö he korkeakulttuurista vai eivät. Perheympäristön selitysosuus jäi vaivaiseen 16 prosenttiin. Loppu 30 prosenttia meni perheen ulkopuolisen ympäristön piikkiin.

Sekä niin sanotun matalan että populaarikulttuurin mieltymyksissä taustatekijät jakaantuivat tasaisemmin geenien, perheympäristön ja ulkopuolisen ympäristön välillä.

Kiinnostava havainto oli se, että kulttuuriseen osallistumiseen perheympäristön osuus oli lähes olematon.

”Makuun eli siihen, pidätkö Bachista vai huvipuistoista, vaikuttaa jonkin verran perheympäristö. Mutta kun arvioimme sitä, osallistutko makua vastaaviin aktiviteetteihin, perheympäristön merkitys häviää. On helppo sanoa pitävänsä jostain mutta on paljon vaativampaa toimia sen mukaan”, kertoo HS:lle toinen tutkimuksen tekijöistä, Kööpenhaminan yliopiston sosiologian professori Mads Meier Jæger.

Lapsi voi siis omaksua kulttuurisen maun passiivisesti perheessään. Kuitenkin maun toteuttaminen käytännössä voikin vaatia taipumuksia, jotka hän on saanut pikemminkin vanhempien geenien kuin kasvatuksen kautta.

Toisessa, vielä julkaisemattomassa kaksostutkimuksessaan Jæger työtovereineen selvitti lukemisen mieltymyksen taustoja kirjastojen laina-aineistoista. 

Havainto oli samanlainen: geenit selittävät suurelta osin ihmisten välisiä eroja siinä, pitävätkö he korkeakulttuuriksi luokiteltavasta vai matalaksi määritellystä kirjallisuudesta.

Tutkimukset eivät kerro, mitkä makua muovailevat geneettiset taipumukset ovat.

Oopperageenejä  ei ole. Voi kuitenkin olla psykologisia valmiuksia, joiden ansiosta ihminen voi kiinnostua ja nauttia vaikkapa oopperasta ja jotka ovat perintötekijöiden säätelemiä.

Kulttuurisiin mieltymyksiin ja aktiivisuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi kognitiiviset kyvyt ja erilaiset luonteenpiirteet, kuten kärsivällisyys.

”Jos menet Wagnerin oopperaan, joka kestää viisi tuntia, sinulla pitää olla kärsivällisyyttä”, Jæger huomauttaa.

”Aistimmekin ovat geneettisesti määräytyneitä. Emme näe tai kuule samalla tavalla. Tämäkin voi selittää  geenien vaikutusta siihen, miksi pidämme joistakin asioista.”

Tampereen yliopiston sosiologien professori Semi Purhonen on tutkinut paljon suomalaisten makua ja todennut, että maku tosiaan kulkee suomalaisissa perheissä.

Myös hänen työtoverinsa, väitöskirjatutkija Jarmo Kallunki osoitti viime vuonna, että mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä.

Niin korkean ja matalan kulttuurin kuin käsitöiden harrastaminen näyttää siirtyvän melko usein vanhemmilta lapsille. 

Purhonen ei ole kuitenkaan vielä vakuuttunut geenien ratkaisevasta merkityksestä maun välittymisessä niin kuin tanskalaistutkimuksessa havaittiin.

Hänestä uskottavin löydös siinä oli, että korkeakulttuurinen maku selittyy enemmän geeneillä verrattuna mieltymykseen matalaan tai populaarikulttuuriin.

”Korkeakulttuuri voidaan yhdistää älykkyyden, kärsivällisyyden ja monimutkaisuuden arvostamisen kaltaisiin persoonallisuuden piirteisiin, joiden tiedetään olevan melko vahvasti geneettisesti periytyviä. Jos on tällaisia persoonallisuuspiirteitä, voi olla alttiimpi sille, että alkaa pitää monimutkaisemmasta taiteesta”, Purhonen sanoo.

Samaan hengenvetoon hän korostaa, että yksilön täytyy myös olla sopivassa sosiaalisessa asemassa, jotta korkeakulttuuria ja taidetta olisi tarjolla ja hän voisi alkaa pitää niistä.

”Ihmisillä saattaa olla samat persoonallisuuspiirteet ja geneettiset valmiudet arvostaa näitä taidemuotoja, mutta ei ole mahdollisuutta päästä näiden kulttuurituotteiden pariin. Silloin ei auta, vaikka geneettiset alttiudet ovat kohdallaan.”

Nykyään moni karsastaa jakoa korkeaan ja matalaan kulttuuriin ja pitää sitä aikansa eläneenä.

Kulttuurisosiologit kuitenkin muistuttavat, että maun hierarkiat eivät ole kadonneet.

”Kaikki ihmiset sosiaalisesta taustasta riippumatta tunnistavat ja tunnustavat jaon matalaan ja korkeakulttuuriin. Arvostuserot ovat edelleen olemassa. Suomessa on yhä aika traditionaalinen korkeakulttuurin kaanon”, Purhonen kertoo.

Samaa sanoo Kööpenhaminan yliopiston Jæger.

Hän on ryhmineen tehnyt tutkimuksen, johon he kokosivat monia erilaisia asioita ja aktiviteetteja eri elämänalueilta kirjallisuudesta ruokaan ja musiikista urheiluun. 

Sitten ihmiset saivat kertoa näkemyksensä siitä, miten kutakin aktiviteettia harjoittava henkilö sijoittuisi sosiaalisessa hierarkiassa.

Tulos ei ollut yllättävä. Ylös sijoittuivat ooppera, osterit, viinin maistelu ja taidemuseo, alas tekno, kananugetit, scifi ja keilailu. Keskivaiheille sijoittuivat esimerkiksi jooga ja avokado.

”Vaikka tarkastelisi vastauksia tuloryhmien, sukupuolen tai etnisten vähemmistöjen mukaan, kaikissa tapauksissa tulee sama suhteellinen arvojärjestys kulttuurisille aktiviteeteille. Vaikka työväenluokkaiset ihmiset eivät kävisi oopperassa, he pitävät sitä arvostettuna. Oopperan erottautumishyödyt eivät ole kadonneet minnekään”, Jæger sanoo.

Korkean ja matalan jaon rinnalle on tullut myös kaikkiruokainen maku. 

Kulttuurin kaikkiruokaiset kuuntelevat sekä klassista musiikkia että rockia, lukevat dekkareita ja taidekirjallisuutta, katsovat tosi-televisiota ja laatudraamoja.

”Korkean statuksen ryhmät tykkäävät korostaa laaja-alaisuuttaan. Lehtihaastatteluissa tai tutkijoiden haastatteluissa melkein aina vastaukset ovat sellaisia, että minun musiikkimakuni on niin laaja, tykkään laidasta laitaan. Tosin ei se maku lopulta niin laaja olekaan”, Purhonen sanoo.

Eräässä Jægerin tutkimuksessa ihmisiltä kysyttiin mielipiteitä tutkijoiden luomasta henkilöstä, jonka kulttuurista makua vaihdeltiin. 

Jos kuvitteellisen henkilön harrastukset olivat korkeakulttuurisia, henkilöä pidettiin sosiaaliselta statukseltaan korkeana mutta hänen kanssaan ei juuri haluttu jutella.

Kaikkiruokaisesta pidettiin enemmän. Jos tutkijoiden luomus piti sekä oopperasta että teknosta, tämä arvostettiin statukseltaan korkeammalle kuin iskelmistä pitävä hahmo mutta matalammalle kuin oopperan harrastaja.

Kuitenkin hänen kanssaan haluttiin keskustella toisin kuin oopperaihmisen kanssa.

”Kaikkiruokaisuus on uusi tyylikkyyden muoto. Sitä ei yhdistetä varakkuuteen, mutta ehkä suurempaan seurallisuuteen”, Jæger selittää.

Maun geenitaustaa selvittäneessä tutkimuksessa musiikkimieltymysten ja lukemisen kaikkiruokaisuudesta tuli yllättävä tulos. 

Geenit selittivät vajaat puolet ihmisten välisistä eroista kaikkiruokaisuudessa. Loput selittyi perheen ulkopuolisilla vaikutteilla, eikä perheellä ollut mitään merkitystä.

Geenien osuus laaja-alaiseen makuun saattaisi välittyä Jæger mukaan esimerkiksi halukkuudella kokeilla uutta.

Perintötekijät selittävät tyypillisesti 30–60 prosenttia ihmisten välisestä vaihtelusta persoonallisuuden piirteissä, joihin kuuluu myös avoimuus uusille kokemuksille.

Vielä geenejäkin isomman osuuden kaikkiruokaisuudesta selittävät perheen ulkopuoliset tekijät.

Kulttuurin tarjonta on internetin ja suoratoistopalveluiden aikakaudella räjähtänyt. Niinpä ihmiset altistuivat yhä helpommin kaikenlaisille kulttuurituotteille ja voivat valita tarjonnasta mieleisensä.

Lapsuuden perheellä ei ole Jægerin mukaan juuri merkitystä, koska se on jo menneisyyttä.

”Kaikkiruokaisuus riippuu siitä, mitä on tarjolla. Se mikä on kuumaa nyt, ei ole samaa mitä vanhemmat ovat opettaneet olevan kuumaa. Lapsena saatu perhevaikutus ei ole enää merkityksellinen.”