Edellisen asukkaan muutto oli kesken, kun Milla Lindh saapui Tampereen Hervantaan katsomaan vapautuvaa vuokrakaksiota. Tavaroita ja laatikoita oli hujan hajan ympäri asuntoa, ja valaistus oli niin heikko, ettei Lindh hahmottanut yksityiskohtia.

Silti hän tunsi tulleensa kotiin.

Hiljattain Lindhin parisuhde oli päättynyt, ja hän oli lähettänyt hakemuksia lukuisiin vuokra-asuntoihin. Lindh kertoo ajatelleensa, että hän ottaisi ensimmäisen asunnon, jonka vain saisi. Sattumalta vastaan tuli kuitenkin hänen tarpeisiinsa juuri täydellinen koti. ”Tämä asunto oli ensimmäinen, jota kävin katsomassa, mutta jotenkin ihastuin tähän.”

56-neliöinen asunto on Lindhille ja hänen 17-vuotiaalle pojalleen sopivan kokoinen. Toistaiseksi kotona asuu myös toinen Lindhin pojista, joka tosin suorittaa parhaillaan asepalvelusta ja muuttaa kesällä Ouluun opiskelemaan. Kolmas poika on asunut jo vuosia omillaan.

Lindh muutti asuntoon lokakuussa, ja vaikka sisustus on vielä hieman kesken, hänen kädenjälkensä näkyy ympäri kotia. Materiaaleissa hehkuvat yltäkylläiset värit.

Seinillä on kuvataiteilijaksi kouluttautuneen Lindhin omia maalauksia ja lappilaisista juurista muistuttavia esineitä. Itse tehtyjä koruja riippuu koukuissa. Kesällä Lindh aikoo perustaa pienelle parvekkeelle yrttitarhan.

”Tässä kodissa minua viehätti erityisesti sijainti. Ratikalla pääsee hyvin liikkumaan, ja kaupat ovat lähellä. Olen asunut Hervannassa aiemminkin. Tämä on neljäs kerta, kun muutin tänne takaisin. Hervanta on siitä ihana paikka, että täällä asuu ihan kaikenlaisia ihmisiä ja jokainen saa olla sellainen kuin on.”

Siitä Lindhillä on omakohtaista kokemusta: hän on vaikeasti kuulonäkövammainen.

Kuurosokeus on vaikea-asteinen kuulon ja näön toimintarajoitteiden yhdistelmä, jonka yleisin aiheuttaja on synnynnäinen Usherin oireyhtymä. Usheriin liittyvät sisäkorvaperäinen kuulovika ja etenevä silmien verkkokalvorappeuma, joka johtaa lopulta sokeutumiseen.

Pohjoismaissa kuurosokeus määritellään toiminnallisesti, mikä tarkoittaa, että ihmisen ei tarvitse olla täysin kuuro ja sokea ollakseen kuurosokea. Suurin osa kuurosokeista näkee tai kuulee jonkin verran. Joillakin molemmat aistit toimivat vähän.

Lindh sai parikymmentä vuotta sitten sisäkorvaistutteet, joiden ansiosta hän kuulee jälleen. Öisin hän tosin laittaa ulkoiset puheprosessorit laturiin ja kuivuriin. ”Silloin olen aivan umpikuuro. En kuulisi pommiakaan.”

Siksi Lindhin kotiin on asennettu hälytinkeskus, joka on yhdistetty palovaroittimeen. Jos yöllä syttyy tulipalo, hälyttimen värinä herättää Lindhin.

Usherin oireyhtymälle tyypillisesti Lindhin näköaisti on heikentynyt vuosien mittaan. Hyvässä valaistuksessa hän näkee kaiken hieman kuin ylivalottuneessa valokuvassa. Hämärässä hän ei näe juuri mitään.

Kaksi ensimmäistä viikkoa uudessa kodissa olivat hankalia. Lindh tarvitsee vammaispalveluiden asentamat kirkkaat valaisimet, ja asentajaa odotellessaan hän joutui tulemaan toimeen ilman riittävää valoa.

”Minulla oli hirveä kasa jouluvaloja ikkunassa ja kavereilta lainassa jalkalamppuja ja kirkasvalolamppuja, että sain edes jotakin valoa. Oli valtava helpotus, kun asentaja vihdoin tuli. Olin ihan mustelmilla, koska en ollut silloin vielä oppinut hahmottamaan, missä oviaukot ovat. Törmäsin ovenkarmeihin monta kertaa.”

Nykyään Lindh kulkee kodissaan tottuneesti pimeässäkin. ”Joskus, kun kaikki kolme poikaa on täällä, kolme sellaista 190-senttistä jätkää, tuntuu kuin olisin metsässä. Silloin tarvitsen valoja, etten törmäile heihin. Tosin he osaavat kyllä väistää minua. He ovat tottuneet siihen pienestä asti”, Lindh sanoo ja nauraa.

Kulkemista helpottaa se, että tavaroilla on omat paikkansa. Kaikki perheenjäsenet tietävät, ettei mitään jätetä lattioille tai pöydänkulmille lojumaan, jotta Lindh ei kompastu tai huitaise niitä lattialle.

Ainoastaan kymmenenvuotias jackrussellinterrieri Max tekee välillä kepposia. Se saattaa availla kuonollaan ovia, jos niitä ei ole suljettu kunnolla. Maxin mielipuuhaa on myös erilaisten myttyjen askarteleminen lattialle.

Kodin ulkopuolella kulkeminen on vaikeampaa varsinkin näin talvisin. Valon vähäisyyden lisäksi lumi aiheuttaa omat haasteensa, sillä se peittää katujen reunakiveykset, eikä Lindh tunne niitä valkoisen kepin avulla.

Esimerkiksi roskien vieminen on usein varsinainen seikkailu. ”Minulla on otsalamppu, mutta on aina tuurista kiinni, miten löydän sinne. Tarvitsisin pihalle ja rappukäytävään lisää valoa. Onneksi ihmiset tunnistavat valkoisen kepin aika hyvin ja ymmärtävät, mitä teen aina jossakin pusikossa, kun yritän etsiä talon ulko-ovea.”

Usein joku auttaa Lindhin oikeaan paikkaan. Ylipäänsä Lindh kehuu talon henkeä. ”Tässä asuu tosi kivaa porukkaa. Olen törmäillyt ihmisiin, ja siinähän on sitten hyvin tutustunut. Varsinkin pesutuvalla on tullut vastaan tosi mukavia naisia, jotka ovat ohjeistaneet varauskirjan täyttämisessä. Minähän en oikein näe sitä.”

Lindh työskentelee Suomen Kuurosokeat ry:n järjestöohjaajana. Yhdistys pyörittää Hervannassa Kuurosokeiden Toimintakeskusta, jossa järjestetään kuurosokeille kuntoutumis- ja asumispalveluja.

Vuokra- ja palveluasuntojen lisäksi toimintakeskuksessa on ympärivuorokautista hoivaa tarjoava ryhmäkoti. Asunnoissa kuurosokeiden tarpeet on otettu huomioon kaikissa ratkaisuissa.

Lindh haluaa asua niin sanotussa tavallisessa kerrostalossa. Hän huomauttaa, että suurin osa vammaisista, joilla ei ole vakavia palvelutarpeita, asuu juuri näin: kunhan he saavat vammaispalveluilta tarvitsemansa kodin muutostyöt, arki sujuu usein hyvin.

Itsenäinen asuminen tavallisessa kodissa on monelle hyvin tärkeää. ”Se merkitsee elämää.”