Huonoa asiakaspalvelua. Kamala ilma. Bussi taas kerran myöhässä.

Moni tuntee ihmisen, joka tuntuu näkevän ympärillään vain epäkohtia – ja joka valittaa niistä mielellään muille. Kun valittaja lähestyy, voi mieleen hiipiä tukala olo jo etukäteen. Kohta on kuunneltava loputonta valitusta siitä, miten huonosti asiat ovat. Vai onko?

”Toisen ihmisen valittavaa puhetapaa voi vähintäänkin pyrkiä hillitsemään. Samalla suojaa itseään”, toteaa vastaava psykoterapeutti Johanna Rauma Mehiläisestä.

Valitukseen ei kannata lähteä mukaan.

Jos huonoa säätä tai kadulta löytyneitä koirankikkareita käy voivottelemaan yhdessä valittajan kanssa, hän innostuu todennäköisesti vain lisää. Samalla itsellä stressihormonit aktivoituvat ja yhteisten valittajaisten jälkeen oma olo on todennäköisesti epämukava.

Epäkohtia voi toki kommentoida lyhyesti esimerkiksi toteamalla, että asia on harmillinen. Sen jälkeen puhe kannattaa kääntää muualle kysymällä vaikkapa, mitä muuta sinulle kuuluu tai mitä hyvää elämässäsi on.

”Vastakysymys on todennäköisesti tehokkaampi kuin esimerkiksi syyllistävä toteamus siitä, että sinä valitat aina, jolloin toinen joutuu puolustuskannalle”, Rauma sanoo.

Todennäköisesti valittaja ei huomaa oman puhetapansa raskautta toisille. Omasta mielestään hän ei välttämättä valita lainkaan.

”Valittaja ei ole tahallaan raskas toisille. Taustalla voi olla opittu tapa, jonka juuret ovat lapsuudessa tai nuoruudessa saakka”, Rauma toteaa.

Jos esimerkiksi lapsena ei ole oppinut harmituksen käsittelyä omilta vanhemmiltaan, vaan syyllinen ikäviin asioihin on haettu aina perheen ulkopuolelta, kuten naapurista tai opettajista, lapsi on voinut omaksua mallin, jossa vika on aina muualla kuin itsessä. 

Tapaan suhtautua asioihin vaikuttaa toki myös persoonallisuus: toiset ovat luontaisesti hanakampia havaitsemaan ympärillään negatiivisia kuin positiivisia asioita.

Valittaja voi myös tuntea sisimmässään esimerkiksi kateutta, riittämättömyyttä tai häpeää, mutta peittää sen kiinnittämällä huomionsa ympärillä oleviin epäkohtiin.

”Joskus kyse voi olla siitä, että oman elämän kipu on helpompi ainakin hetkellisesti jättää käsittelemättä, kun keskittyy valittamaan vaikkapa siitä, miten väärin kaupassa on täytetty hyllyt.”

Neuvoja valittaja ei yleensä kaipaa.

Jos ehdottaa varaamaan elokuvaliput ensi kerralla verkosta, että mahtuu varmasti näytökseen, valittaja keksii todennäköisesti, kuinka hankalalta ehdotus kuulostaa.

”Neuvoja parempi vaihtoehto on kysyä, mitä tunteita sinussa herää, kun puhut noin negatiivisesti. Kysymys voi olla hämmentävä ja vaikeakin, mutta pysäyttää todennäköisesti valittamisen.”

Kysymyksen voi esittää vaikkapa näin: miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle puhuttaisiin tuolla tavalla? Muotoilu voi toimia esimerkiksi silloin, kun valittaja kertoo antaneensa kaupan kassan kuulla kunniansa jostain syystä.

Rauma rohkaisee toimimaan niin, että valittaja havahtuisi pohtimaan omaa käyttäytymistään, vaikka haastavan kysymyksen esittäminen toiselle ei ehkä ole helppoa.

”Parhaimmillaan kysymys voi saada ihmisen pysähtymään ja miettimään omaa puhetapaansa. Vähintäänkin se antaa kuuntelijalle levähdyshetken.”

Älä siis lähde mukaan valittamiseen, älä anna neuvoja ja kiinnitä vastakysymyksillä huomio valittajan omiin tunteisiin. Mitä jos mikään näistä kolmesta keinosta ei toimi?

”Silloin on tärkeintä suojata itseään ja muistaa, ettei valittamista ole pakko kuunnella. Kuuntelijan vastuulla ei ole saada toista muuttumaan, vaan huolehtia omasta hyvinvoinnistaan”, Rauma muistuttaa.

Valittajalle on lupa sanoa, että on ikävää, että elämässäsi on paljon epäkohtia ja raskaita asioita, mutta nyt en pysty tai voi kuunnella enempää. Toisen ihmisen harmistuminen on Rauman mukaan pienempi paha kuin se, että vuodesta toiseen kuuntelee esimerkiksi valittavaa työkaveriaan ja lopulta räjähtää ja päästää ulos sisällään pitämänsä ajatukset.

Lohdullista Rauman mukaan on se, että valittaja todennäköisesti purkaa valittamalla omaa pahaa oloaan tai hätäänsä. Hän ei pyri tahallaan vahingoittamaan kuuntelijaa. Joskus valittajalla voi olla tietyt läheiset, joihin valitus kohdistuu, mutta joskus purkauksen kohteeksi voi osua vaikkapa satunnainen myyjä.

”Joskus valittamista voi olla helpompi kuunnella hetkellisesti, kun ymmärtää, että toisen harmitus ei johdu omasta toiminnasta, vaan itse sattui kohdalle, kun toiselta meni kuppi nurin.”

Täysin valittamisesta vapaa ei ole meistä kukaan. Johanna Rauma muistuttaa, että on tärkeä tunnistaa omia pettymyksiään ja harmituksiaan ja puhua niistä.

”Meillä jokaisella on ympärillämme sekä iloa että harmia tuottavia asioita. Valituksesta on kyse, jos negatiivisia asioita havaitsee ja niistä puhuu toistuvasti positiivisia asioita enemmän, eikä toisille juuri jää sanan sijaa.”

Entä jos omaan mieleen hiipi epäilys siitä, kuinka paljon itse mahdan valittaa. Jos olenkin raskas tapaus, mutta läheiset eivät tohdi sanoa?

”Silloin kannattaa kerätä oma rohkeus ja kysyä läheisiltä suoraan, keskitynkö mielestäsi liikaa negatiivisiin asioihin. Asian tunnistaminen on hyvä alku kohti muutosta.”